Vielä en ole sisäistänyt vapauttani. Berliinissä viettämäni kuusi päivää tuntuivat tavalliselta lomalta ja nämä pari vuorokautta kotona normaalilta viikonlopulta. Mieleen juolahtaa välillä työasioita, enkä oikein tiedä miten päin olla.
Olen luonteeltani kärsimätön suorittaja ja aloillaan oleminen on aina ollut minulle vaikeaa. Nyt kun on aikaa ja voin oikeasti valita tekemiseni, sykkii takaraivossa silti syyllisyys ja huono omatunto. Tartu keskeneräiseen ja ole hyödyllinen! Järjestele vaatehuone, pese pyykkiä, vie talvitaatteet varastoon, kierrätä luetut kirjat ja käyttämättömät vaatteet, ompele verhot! Siivoa edes! Tehtävälista on loputon. Aika auttanee ja hiljaa hyvää tulee, mutta mielelläni otan vastaan hyväksi havaittuja keinoja mielen myllerryksen rauhoittamiseen ja laiskaan olemiseen.
Kirjoittaminen ja listojen tekeminen ovat minulle välineitä ajatusten jäsentämiseen. Siksi otan esiin paperia ja kynän, listaan omatuntoa kolkuttavat keskeneräisyydet, suljen ne kuoreen ja sujautan sen lipaston laatikkoon. Siellä ne säilyvät, eivätkä karkaa mihinkään. Sitten otan tyhjän muistikirjan ja kirjaan sen puhtaille sivulle asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Juttuja, joiden tekeminen ilahduttaa minua ja muita. Niitä, joista tulee yksiselitteisen hyvä mieli. Näitä sivuja en piilota lukkojen taa, vaan kuljetan kirjaa mukanani minne menenkin.
Aion muutenkin kirjoittaa enemmän ja useammin. Mielenkiinnolla odotan millaiseksi blogini rooli muotoutuu tässä yksinkertaisemmassa päivärytmissä. Luulen, että teksteihin hiipii helposti päiväkirjamaisempi ote, sillä haluan kirjata muistiin tuntojani ja tallentaa lyhyitä hetkiä omaksi ja muiden iloksi. Ruoka, reissut ja rakkaus kulkevat edelleen vahvasti mukana – kuvina, sanoina, tarinoina ja valokuviin ikuistettuina muistoina.
Haaveissa on muokata blogista kauniimpi katsoa. Ainakin luettavampi fontti, kevyempi fiilis, toimivammat elementit, parempi käytettävyys ja helpompi kommentointimahdollisuus ovat työlistalla. Nyt käytössä olevassa valmiissa sivupohjassa on rajalliset tuunausmahdollisuudet ja siksi muut vaihtoehdot houkuttelevat. Onneksi kotona asuu kaikkivoipa diplomi-insinööri ja kaveripiiristä löytyy useampi graafinen suunnittelija – uskon ja toivon, että näillä eväillä syntyy vain hyvää ja kaunista.
Yhdestä asiasta olen varma: tämä blogi ei koskaan tule hurahtamaan treenaamiseen, intensiiviseen ituhippeilyyn tai kemikaalikohkaamiseen (huolimatta siitä, että näitä kaikkia jossain määrin harrastankin). Mutta koska en osaa tehdä mitään puolella liekillä, ulottuu hitaampi elämä silti syömisiini. Vaikka olen syönyt terveellisesti tähänkin asti, nyt on enemmän aikaa ajatella mitä suuhunsa laittaa. Yksi esimerkki tästä on iltapala. Ennen minulla oli tapana mussuttaa kolmekin viipaletta leipää kaikkine päällysteineen, nyt hiilariöverit ovat korvautuneet kuin itsestään terveellisemmillä vaihtoehdoilla. Lasissa on marjasmoothie, lautasella ruisleipäpala ja kupissa vihreää teetä. Enää en osaisi olla ilman. Resepti sisältää aina avokadoa, rahkaa ja inkivääriä. Muita aineita lisään sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Tässä yksi versio:
Hitaamman elämän marjasmoothie (n. 8 dl):
1 Avokado
1 Banaani
2 dl pakastettuja puolukoita tai karpaloita
Peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
Tuoretta minttua
Tuoretta sitruunamehua
1 dl rahkaa tai maustamatonta jugurttia
n. 2 dl vettä tai mehua
Kokoa kaikki ainekset blenderiin ja surauta sileäksi. Korkea ja kapea kulho ja sauvasekoitin toimivat ihan yhtä hyvin. Lisää tarvittaessa nestettä. Kaikkea ei tarvitse juoda kerralla, smoothie säilyy jääkaapissa mainiosti parikin päivää.
Kumoa marjasmoothie kurkusta alas ja lähde ulos aurinkoon!
Mielenmyllerrykseen auttaa metsä. Ihan oman kokemuksen sekä tutkimusten mukaan metsässä samoilu rauhoittaa ja rentouttaa mieltä. Metsä ja luonto hoitaa sielua ja ruumista ihan fyysisestikin. Verenpaine ja stressitaso laskee, kiire, hössötys ja suorittaminen jää
metsään. Metsään kun menet yksin, se hoivaa sua parhaiten. Maltat
kuunnella ajatuksiasi ja pääset pois
oravanpyörästä ja pään
myllerryksestä. Ja välillä voi halata
puita, minä teen niin jos kukaan ei näe ?
Totta joka sana! Harmi, että sellainen oikea luonnontilainen metsä on melkoisen matkan päässä, mutta onneksi pientä tuntumaa saa jo tuossa naapurissa Mustikkamaalla. Vanhempien luona metsämaisemia onneksi riittää, sinne on varmaankin lähiaikoina suunnattava.
Kyllähän se vaatii sitä opettelua, että osaa vaan olla. Itsellekin se tuottaa vaikeuksia. Joskus päätän etten neulo ollenkaan vaan katsoa tapitan töllöä intensiivisesti…hetken päästä vähintäänkin toinen silmä alkaa harhailla neulomuksen suuntaan…äh, luovutan. Silloin kun oon tosi väsynyt en jaksa edes neuloa. Mutta hei, käsityöthän on rentouttavaa puuhaa että sikäli. Jos mulle tarjoutuu vielä mahdollisuus oloneuvottareksi, niin oon suunnitellut seuraavaa: Teen listan niistä takaraivossa vaanivista töistä, joita on aina. Kerran viikossa on päivä, jolloin saa ”suorittaa”. Olkoon vaikka maanantai, silloin saa tehdä yhden rästissä olevan työn, sitten loppuviikko meneekin muissa mukavissa merkeissä. Enhän mä tiedä toteutuisko tuo käytännössä, mutta aina voi suunnitella. Oon itse kova syyllistämään itseäni ja olen välillä liiankin ankara, ei, se ei tarkoita sitä, että kaikki asiat olisi aina hoidettuna ja tiptop, vaan sitä, että kun en suorita tarpeeksi, niin tunnen syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa mikä ei ole hyvä asia. En sairasta kovin usein, viimeksi oon ollut saikulla yli vuosi sitten, mutta…kun oikea kunnon sairaus iskee, esim. todella paha lenssu (viimeksi nousi kuume mitä harvoin tapahtuu), niin lääkärikäynti oli edessä ja viikon saikku antibiootteineen. Miten joku voi potea moisessa tilanteessa huonoa omaantuntoa?!? No kyllä mä vaan voin. Sehän on ihan järjetöntä. Mutta totta. Mun on pitänyt oikein opetella sairastamaan, mun pitää sanoa itselleni ihan ääneen tämmöisessä tapauksessa ”mullakin on oikeus sairastaa ja olla nyt vaan pedissä eikä tehdä mitään”. Mutta vaikeaa se on edelleen. On se kumma mikä ihmeen sisäänrakennettu homma voi olla ihmisessä, että se ei sairaanakaan voi olla potematta syyllisyyttä. Mutta siis joo, ymmärrän täysin tuon sun venkoilun ja sen kuinka vaikea on päästä tuollaisesta irti. Se vaatii varmaan vaan harjoittelua ja ehkä kuukauden päästä sä osaat jo vähän hellittää. Olishan se nyt pirullista jos sun vapaus menisi vaan tekemättömien töiden listaamiseen ja murehtimiseen. Koita nyt parhaasi mukaan nauttia kaikesta, ihan pienistäkin asioista ja anna akkujen latautua 🙂 Ja niin, mä tykkään todella paljon tästä sun blogista fontteineen kaikkineen.
Hups, oliskohan tota mun kommenttia pitänyt vähän tiivistää…tulipa pitkä vuodatus…oi ei.
Hih, ei se mitään. Antaa tulla vaan! 😀
Kiitos synninpäästöstä 😉
Pia, olet saanut jo hyviä ehdotuksia Merjalta ja Susannalta. Metsä on kyllä ehdoton, missä mieli lepää. Toivottavasti Sulla on mahdollisuus sitä sisällyttää päiviisi (edes toisinaan). Luonto on niin uskomaton voimavara, ainakin itselleni. Hätätilassa voit vaikka keksiä jostain metsäaiheisen maisemakuvan tai julisteen.
Sitten on vielä muutama uusikin idea, mistä saat vapaasti ottaa koppia.
Eli itselleni vesi on tärkeä elementti, uskoakseni myös Sulle. Joten oletko ajatellut, että voisit tehdä parvekkeellesi pienen vesiaiheisen elementin. Sellaisia minivesipumppuja sisäkäyttöön on olemassa, mullakin on sellainen 🙂 Sitten vain feng shui’ta kehiin. 😉
Sitten mikä voisi olla myös aika kivaa, niin ne aikuisten värityskirjat. Ellet sitten intoudu neulomaan sukkia tai virkkaamaan. Nää on myös mun omia hyviksi havaittuja kikkoja.
Yksi mikä voisi myös olla, ja melkein tekisi mieli suosittaa kokeilemaan, on Mindfulness. Ne väittävät, että se oikeasti toimii. Olen itse kokeillut ja se on oikein rentouttavaa / virkistävää, tilanteen mukaan. Mutta olen vielä tässä asiassa niin alussa, etten osaa sanoa onko pidemmän ajan hyötyä. Mutta alku se on tämäkin.
Onnea hidastelupyrkimyksiisi.
(Kiva olisi kuulla, saitko näistä mitään ajatusta / ideaa, että rohkenet kokeilemaan…. =) )
Auringonsäteitä Sinulle ja kiitos kun sain taas kommentoida 🙂 terkuin, Leena
Ja iloisen hilpeää, kuplivaa Vappua 🙂 t. sama
Kiitos oivallisista vinkeistä, Leena! Värityskirjoja en ole vielä kokeillut, mutta japanilaisia ristikoita tein jossain vaiheessa, kun halusin pysähtyä. Niihinkin tosin taisi tulla jonkinlainen addiktio.. Neulominenkin on tuttu juttu, lankoja löytyy kilokaupalla, inspiraatio on vaan siihenkin touhuun ollut kateissa. Vesi on tärkeä ja onneksi meri onkin ihan vieressä, niin lähellä, etten vesielementtejä parvekkeelle kastelukannua enempää kaipaa. Pieni keittiöpuutarha virkistää mieltä parvekkeella. Mindfulnessin voisin kyllä ottaa takaisin päivärutiineihin, kiitos muistutuksesta! 🙂