Voi hyvät ystävät. Pahoittelut blogihiljaisuudesta, jolle ei taaskaan ole elämää erityisempää syytä. Yritän korvata tauon moninkertaisena, sillä nyt alkaa jatkomatkakertomus. Tai matkajatkokertomus, kummin vaan, mutta ensimmäinen osa on nyt edessäsi. Tervetuloa kahdeksan päivän seuramatkalle Andorraan!

* * * * *

Oikeasti haluaisin matkustaa useammin sinivalkoisin siivin, mutta minkäs teet, kun punavalkoiset lennättävät perille huomattavasti edullisemmin. Joskus tosin voisin maksaa vähän enemmän siitä ilosta, ettei tarvitsisi aamuneljältä hoipertaa puolinukuksissa lentokenttätaksiin oma eväspussi kainalossa, mutta tällä kertaa ei ollut valinnanvaraa. Valmismatka on valmismatka.

Kuten jo tiedätte, ei lentokenttää ilman skumppaa. Baari aukesi aamuviideltä ja olemme kärppinä jonossa kuin kunnon suomalaiset konsanaan. Seuraksi perinteinen croissant ja kuppi teetä. Koneen noustua murustelemme evässämpylät ja keitetyt kananmunat (maailman kätevin välipala!) menemään ja torkumme seuraavat kolme tuntia Euroopan yllä. Aurinko herättää väsyneet alppimatkalaiset, Pyreneiden yllä kuitenkin roikkuu tummia pilviä. Siis lisää lunta luvassa, mahtavaa!

Bussissa meitä on 35 plus opas. Matkalaukut ja suksipussit on ängetty tavaratilaan tetriksen tarkkuudella. Parin asteen pakkasesta huolimatta paikallisen kuskin otsalla helmeilee tetristelyn jälkihiki, mutta lähtemään päästään ajallaan. Lentokoneessa iloitsin repuissaan laskukypäriä kantavista kolmi-nelikymppisistä, ehkä olemme matkalla samaan kohteeseen. Linja-autossa tunnelmaa luovat kuitenkin hieman vanhemman sukupolven edustajat. Eikä siinä mitään, bussillinen rautaista kokemusta on ehkä kuitenkin parempi vaihtoehto kuin täysi lasti hiprakoituneita hupeltajia, mikä yhteisellä taukopaikalla tulee todistettua. Pissatauolle purkaudutaan ensimmäisestä onnikasta sivistyneesti suunnistaen kohti posliinipyttyjä. Jälkimmäisen bussin nuoriso-osasto painelee pidäkkeettä pihan perälle ja kohta parkkipaikan laidalta kantautuu jo iloinen lorina miesrivistön huokaillessa helpotuksesta. Näin sitä suomikuvaa maailmalla rakennetaan.

Kolmen tunnin ja reilun kahden korkeuskilometrin kipuamisen jälkeen saavumme kohteeseen. Korvat lukossa ja silmät sirrillään. Neljännen kerroksen huoneesta on huikea näkymä Grandvaliran vuorille ja rinteisiin, todellinen room with a view!

Puolen tunnin pikapäikkäreiden piristämänä kuljeskelemme käsi kädessä Soldeun kylänraittia. Kylä päättyy yhtä nopeasti kuin alkaakin. Hotellien, baarien, suksivuokraamojen ja ravintoloiden kainalossa määkivät lampaat ja vuohet, navetta tuoksuu ja lantakokkareet täplittävät mukulakivikatua. Punaisen Ferrarin moottori peittää hetkeksi alleen kotihotellin naapurissa asustavan paimenkoiran haukunnan. Edes brittituristien laumat eivät latista idyllistä kylätunnelmaa.

Naapurihotellin puolihoitobuffet ruokkii meidät tänä iltana. Mihinkään muuhun tämä univelkainen seurue ei kykenisikään. Jälkiruokapöydän ja parin viinilasillisen jälkeen kaadumme sänkyyn ennen yhdeksää. Hyvin tankattu on puoliksi laskettu.