Helppo ja juhlava jälkiruoka: puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa

Sosiaalisen median kuplani on viime päivät tulvinut kysymysmerkkejä. Helsingissä, itsenäisen Suomen pääkaupungissa ei järjestetä minkäänmoisia synttäripippaloita, vaikka sankari on saavuttaa kunnioitettavan 100 vuoden iän. Enkä tarkoita nyt kutsuvierastilaisuuksia, vaan sellaisia, mihin kuka tahansa olisi tervetullut. Missä kansanjuhla? Missä musiikki, tanssi, iloittelu ja karnevaalitunnelma? Onko juhlavuonnakin siis tarkoitus istua kotisohvilla seuraamassa linnan hitaasti etenevää, puuduttavaa kättelyseremoniaa, tanssisalin hikistä tunnelmaa, pukuloiston lipumista punaisella matolla ja kuunnella, mitä itsenäisyys julkimoille ja urheilusankareille merkitsee?

pääkokki

Olemme järjestäneet itsenäisyyspäivän kekkerit luonamme useamman kerran. Tällä kertaa suunnittelimme pitävämme pre-itsenäisyyspäiväillalliset tänään tiistaina. Menu oli jo valittuna ja sitä testattiin viikonloppuna. Vähitellen kävi kuitenkin ilmi, että kutsut kuivuvat kasaan. Ystävien kalenterit olivat jo täyttyneet pikkujouluista, wejazz-keikoista, kuorokonserteista ja kaikenkarvaisista kekkereistä. Noh, testikokkaukset menivät penkin alle, joten tuskinpa meillä olisi ollut mitään tarjottavaakaan.

lakritsikeksi

Maa-artisokkakeitosta tuli puuroa, sen kylkeen tarkoitettu lakritsikeksi oli tahmeaa taikinamössöä, ruskistettu voi paistui turhan tummaksi, lanttupyree maistui kitkerältä, tuntikausia luista keitetty liemi leikkasi redusointivaiheessa ja tuloksena oli rasvassa lilluva epämääräinen töhnä, jota ei voinut laittaa lautaselle. Naudan välikyljys sentään onnistui ja jälkiruoka, mutta niitä olikin kokeiltu aiemmin.

Aina ei ruokaharrastajankaan keittiössä kokkaaminen siis suju kuin ruusunlehdillä tanssahtelu ruotsinsuomalaisessa lifestyle-ohjelmassa. Neljän tunnin kokkaamisen jälkeen istuimme voipuneina pöydän ääreen. Närpin haarukallani ruokaa, jota ei tehnyt mieli syödä. Mahalasku oli täydellinen. Punaviinipullon korkkikin näytti kummalliselta, mutta maku oli onneksi kohdallaan.

ruusukaalit

pääruoka ilman kastiketta

Vakaa aikomukseni oli esitellä teille tänään valmis kolmen ruokalajin juhla-ateria resepteineen, mutta toisin kävi. Tällä kertaa joudutte tyytymään pelkkään jälkiruokaan, joka helppoudessaan ja herkullisuudessaan on ehdoton juhlapyhien hitti: puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa. Aineksia reseptissä on vain neljä ja annokset voi tehdä jo edellisenä päivänä tekeytymään. Puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa sopivat juhlistamaan itsenäisyyspäivän iltaa, jouluaterian viimeiseksi makupalaksi tai vaikka sunnuntai-illalliselle perheen kesken.

puolukkaposset

Puolukkaposset on samettisen pehmeä jälkiruoka. Pehmeys perustuu puolukoiden omiin happoihin, jotka hyydyttävät kerma-sokeriseoksen. Rakenteesta ei tule yhtä tiivistä ja jämäkkää kuin liivatteella vaan uskomattoman silkkistä ja suuhun sulavaa. Paahdettu valkosuklaa maistuu kinuskille ja on naurettavan helppo valmistaa. Reseptistä riittää neljälle. Suosittelen syvästi!

Puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa

3 dl (pakaste)puolukoita
2,5 rkl vettä
3 dl kermaa
reilu 1/2 dl sokeria
50 g tavallista valkosuklaata

Laita marjat ja vesi pieneen kattilaan, kiehauta ja keittele vielä n. 5 min, jotta marjat pehmenevät. Survo marjat ja holauta koko hoito siivilän läpi. Purista marjoja siivilää vasten niin, että mehua on yhteensä 1 1/3 dl.

Pese kattila ja kuumenna siinä seuraavaksi kerma ja sokeri. Keittele 3 minuuttia hissukseen, koko ajan sekoittaen. Lisää viimeiseksi puolukkamehu ja keitä vielä 2 min. Kaada puolukkaposset pieniin annoskulhoihin ja anna jähmettyä vähintään 8 tuntia.

Valkosuklaan voit paahtaa juuri ennen tarjoilua tai tehdä senkin etukäteen. Paloittele suklaa uuninkestävään astiaan tai paperoidulle pellille. Paista 175-asteisessa uunissa viitisen minuuttia, mutta älä päästä kärähtämään. Anna kullanruskeaksi paahtuneen suklaan jäähtyä hetki ja rouhi se sitten veitsellä muruksi. Ripottele possetin päälle kokonaisia puolukoita ja paahdettua valkosuklaata. Nautiskele!

puolukkaposset

Juhlat jäävät siis juhlavuonna järjestämättä, mutta itsenäisyyspäivän aamuna keitämme suuren kattilallisen riisipuuroa ja kutsumme ystävät yhteisen pöydän ääreen. Illalla poksautamme kahdestaan auki pullon samppanjaa ja toivotamme onnea ja menestystä satavuotiaalle. Sitten todennäköisesti avaamme television, kuten tuhannet muutkin kaltaisemme ja mietimme, mitä itsenäisyys meille merkitsee.

Jos puolukkaposset vei sydämesi, kurkkaa myös tämä passionhedelmäpossetin resepti!

Kuorotyttöilyä ja mustikkamuffinsseja

Joka viikko kiipeän kuusi kerrosta Savolaiseen Osakuntaan eli Vinnille. Siellä asustaa torstaisin toinen perheeni, 40 laulavaista siskoa ja veljeä sekä meitä kärsivällisesti ja määrätietoisesti musiikin maailmaan luotsaava, käsittämättömän lahjakas Dani. Vaikka väsyttää ja kavuttavia portaita on reilusti yli sata, joka kerta se kannattaa. Eikä pelkästään porrastreenin takia.

InstagramCapture_ea265344-d935-4e39-a20f-d3a29b5de8dd

Olen laulanut kuorossa esikoulusta asti. Kuulemma olen osannut laulaa, ennen kuin olen kunnolla oppinut puhumaan. Noussut sukulaisten edessä jakkaralle ja kailottanut kiitollisen yleisön edessä Mummolaan kun pyöräilemme, pilven hattaraa ei näy. Lauluharrastus on jatkunut lähes taukoamatta tähän päivään saakka. Kun taannoin olin laulamatta pari kuukautta, sain silloiselta avopuolisoltani välitöntä palautetta: mene takaisin sinne kuoroon, se tekee sulle selkeesti hyvää. Oikeassa oli – kuorolaulu parantaa elämänlaatua. Allekirjoitan täysin.

Savolaisten seurassa on ehtinyt vierähtää yli kymmenen vuotta. Suurin osa laulajista alkaa olla vähintään viitisentoista vuotta nuorempia ja siksipä tänä syksynä oli tarkoitus siirtyä opiskelijakuorosta aikuisten riveihin, mutta kuinkas kävikään. Kalenterissa on jo syyskuun lopun kuororeissu Tukholmaan ja joulukiertue Savoon. Ehkä parempi näin, kun elämässä muuten myllertää aika lailla.

WP_20141130_11_41_18_Pro

Nälkäinen laulaja on kiukkuinen ja levoton. Siksi työn ja opiskelun raskauttamat kuorotytöt ja -pojat ruokitaan ennen äänenavausta. Ala-asteella treenien alkua odotellessa lampsittiin lähikauppaan ja syötiin huipputerveellinen hillomunkkivälipala. Nyt 30 vuotta myöhemmin kahvitusvuorolaiset keittelevät sumpit ja laittavat voileipiä tai kuten tänään – pastasalaattia ja mustikkarahkaa.

Omalla vuorollani yleensä leivon jotain, usein mustikkamuffinsseja. Leipuri myhäilee tyytyväisenä, kun Vinnin ovesta tupsahtelee tasaista tahtia onnellisia kasvoja ihastellen porraskäytävään asti levinnyttä leivonnaisten tuoksua. Jälleen kerran: helppoa, nopeaa ja edullista, mutta niin hyvää ja herkullista.

Mustikkamuffinssit

3,5 dl venhäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa tai kermaa
100 g voita
2 munaa
3 dl (jäisiä) mustikoita
(valkosuklaata)

Sekoita ensin jauhot, sokerit ja leivinjauhe keskenään ja sotke sitten joukkoon kaikki muut ainekset. Elä vaivaa taikinaa, riittää että aineet sekoittuvat. Lisää mustikat ihan viimeiseksi. Paloittele mukaan vielä valkosuklaata, jos haluat luksustella. Lusikoi paperisiin muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 15 min. Ihan piripintaan ei kannata vuokia täyttää, ettei mene pellinpesuhommiksi.

kuorolavat

Olen siis kuorotyttö ja ylpeä siitä. En osaisi kuvitella maailmaani ilman musiikkia. Siksi jälleen ensi torstaina souatan säveltä, lempeni lasta, kasvaos kaunoisaksi. Elä mulle iloksi, sieluni suloksi, onneksi ainoaksi. En taitaisi sitä paremmin sanoa, kiitos L. Onerva.