#5ekotekoa viime vuodelta + 10 lupausta luonnon hyväksi vuodelle 2023

Hyvää uutta vuotta! Vaikka kuinka yritin räpiköidä vastaan, tuli flunssa ja taklasi minut tapaninpäivänä punkan pohjalle kokonaiseksi kahdeksi viikoksi. Kun siihen ynnätään vielä ennen joulua loukkaamani jalka, sain sanoa hyvästit kauan odotetulle yrittäjän joululomalle ja kaikelle kivalle tekemiselle, mitä sen ajaksi oli suunniteltu. Vuoden toisella viikolla valo näyttäisi voittavan ja pään tukkoisuus hellittävän. Vuosi 2022 pannaan siis pakettiin vähän viiveellä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aloitetaan tärkeimmästä: tässä tulevat viime vuoden #5ekotekoa sekä lupaukset luonnolle kuluvan vuoden aikana.

#5ekotekoa – parempaa tulevaisuutta kohti!

#5ekotekoa-haaste sai alkunsa, kun pohdimme vastuullisuusvaikuttajakollegoiden kanssa, miten voisimme aktivoida teitä siellä ruudun toisella puolella toimimaan maapallon hyväksi. Vaikka rakenteet lopulta ratkaisevat, meidän jokaisen arkisilla valinnoilla on väliä. Jos kapinoimme, pidämme meteliä ja näytämme esimerkkiä, pikamuodilla, tehotuotannolla ja päästöillä lastatulla laivalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hidastaa ja lopulta kääntyä. Paremman tulevaisuuden avaimet ovat meidän käsissämme.

#5ekotekoa

Jouluflunssan jälkimainingeissa pohdiskelin edellisen vuoden ekotekoja ja mietin mitä lupaan kuluvalle vuodelle. Menneen vuoden tekojen listaaminen teki hyvää ja tulevien kuukausien lupausten tekeminen antoi toivoa paremmasta. Siksi kannustan sinuakin pysähtymään hetkeksi, palauttamaan mieleen mitä viime vuonna ehdit tehdä ja piirtämään paperille vähintään #5ekotekoa, joista haluat pitää kiinni tänä vuonna. Teot voivat olla pieniä tai suuria, sellaisia juuri sinun elämäntilanteesi sopivia. Jos päätät jakaa ne myös instagramissa, merkkaa julkaisuun #5ekotekoa -tägin lisäksi haasteen ilmoille heittänyt jengi eli @piapas @hannahurtta @ekoillen @gia_matkakuume @marjaanatasala ja @pallonkokoinenelama. Pelastetaan maailma yhdessä!

Tärkeimmät ekotekoni vuonna 2022

1. Opettelin syömään vegaanisesti. Arvioin, että kotona syötävästä ruoasta jo 95 % on kasvipohjaista. Vielä on tehtävää, mutta jo nyt asia on aika hyvällä tolalla.

2. En astunut lentokoneeseen kertaakaan. Yritin muistella, kuinka kauan on edellisestä lennottomasta vuodesta, mutta en pystynyt palauttamaan vuosilukua mieleeni. Arvioni on, että olen lentänyt vuosittain ainakin 20 vuoden ajan. En myöskään tehnyt yhtäkään laivamatkaa, vaan matkustin junalla, kimppakyydillä tai bussilla. Tein myös ennätyksen sähköttömän pyörämatkan pituudessa, kun poljin siskon vuokramökille 48 kilometrin matkan pitkin kuoppaisia hiekkateitä.

3. Vietin mökillä pidempiä aikoja yhteen putkeen, ennätys yhtäjaksoisessa oleskelussa taisi olla kokonaista 6 viikkoa. Suurin osa mökkeilyn päästöistä muodostuu mökkimatkoista, eli mitä pidempi on viipymä, sitä pienemmät ovat kokonaispäästöt. Mökillä teemme kauppamatkat yleensä fillarilla, moottorivoimin liikumme asioille isompaan kaupunkiin n. 20 kilometrin päähän 3–4 kertaa kuussa.

4. Päätin keskittyä instagram-tililläni arjen vastuullisuuteen, näyttää esimerkkiä ja kannustaa muitakin kestävämpään elämään. Olen ollut ratkaisuun äärimmäisen tyytyväinen. Tilin ympärille muodostunut yhteisö on minulle korvaamattoman arvokas, ja ilmastoahdistuskin on helpottanut hiukan, kun maapallon hyvinvointiin vaikuttavista asioista on lupa puhua joka päivä.

5. Vähensin suihkujen määrää 1–2 kertaan viikossa, hiukset tottuivat 1 krt / vko -rytmiin nopeasti. Mökkikauden aikana yhteen pesukertaan kului n. 9 litraa vettä. Verrattuna suihkutteluun, jossa vettä valuu viemäriin n. 24 litraa minuutissa, se on huomattava säästö. Vedenkulutuksen lisäksi kaupungissa lämpimän veden lämmittämiseen kuluu huomattava määrä energiaa, jota etenkin talven aikana olisi hyvä säästää aina kun se mahdollista on.

Lupaukset vuodelle 2023

Koska enemmän on ekotekojen yhteydessä todellakin enemmän tuplaan ekotekoni kuluvalle vuodelle. Tässä siis KYMMENEN lupausta luonnon puolesta.

1. Äänestän eduskuntavaaleissa ilmaston, luonnon monimuotoisuuden ja paremman tulevaisuuden puolesta ja kannustan teitäkin tekemään niin. Äänestäminen on helpoin tapa vaikuttaa niihin kuuluisiin rakenteisiin.

2. Matkustan tänäkin vuonna vain pintaa pitkin, ja suosin etenkin junamatkoja. Vältän myös laivalla matkustamista, sillä suurten risteilyalusten päästöt ovat Suomessakin huomattavia.

3. Osallistun uusien vaatteiden osalta Satu ja uusioperheen #kolmevaatettavuodessa-haasteeseen ja sovellan Aku Varamäen ja Julia Thurenin lanseeraamaa #viidenvaatteenvuosi-haastetta käytettyihin vaatteisiin. Neulon korkeintaan kaksi villapaitaa vuoden aikana ja nekin yritän saada aikaiseksi kotoa löytyvistä langoista. Vuoteen mahtuu siis 10 minulle uutta vaatekappaletta. Jos tarvitsen jotain erityistä vaatetta, lainaan sen vaatelainaamosta, jonka jäsen olen jo kuudetta vuotta.

4. Jatkan kestävämmän elämän normalisointia, puhun ääneen arjen vastuullisista valinnoista ja annan aktiivisesti palautetta, kun kohtaan palveluja, joiden vastuullisuudessa on petrattavaa. Äänestän jaloillani ja valitsen ravintolat, kahvilat ja kotimaan matkakohteet mahdollisimman paljon vastuullisuuteen perustuen.

5. Luen paljon, joten lupaan ostaa kirjan hyllyyn vain, jos tiedän siitä olevan hyötyä tai iloa vuosiksi eteenpäin. Muuten käytän tyytyväisenä kirjaston palveluja ja kuuntelen äänikirjoja. Lautapelien suurena ystävänä aion uusien pelien hankkimisen sijaan lainata nekin kirjastosta. Tälläkin hetkellä muutama varattu peli odottaa lähikirjastossa noutoa.

6. Lähipiirilleni ostan lahjaksi vain kestäviä tuotteita, käytettyjä aarteita ja aineettomia palveluja. Suosin lippuja kulttuuririentoihin, lahjakortteja eväsretkille, lahjoituksia luonnon hyväksi, syötäviä lahjoja sekä itse vähäpäästöisistä materiaaleista pyöräytettyjä paketteja.

7. Ajattelen yritykseni hankintoja tehdessäni maapalloa. Jos tarvitsen painotuotteita, kuten käyntikortteja, valitsen vastuullisen painotalon. Neljä vuotta käytössä ollut työkännykkä vetelee viimeisiään, mutta kauppaan marssimisen sijaan etsin käytettyjen puhelimien verkkokaupoista sopivan kapulan itselleni. Kuvausastiat olen aina ostanutkin kierrätettyinä, jatkan samalla linjalla myös tänä vuonna.

8. Poltan puuta mökin takassa vain tarpeeseen, ja vähennän puusaunan lämmityskertoja mökkikauden aikana. Pienhiukkaspäästöjä ei lasketa hiilijalanjälkeen, mutta niillä(kin) on iso merkitys ihan jo terveydenkin kannalta. Onneksi punaisen tuvan takka varaa lämpöä hyvin ja tavoitelämpötila saavutetaan pariksi päiväksi jo 1,5 pesällisellä. Saunakin on nopeasti lämpiävää laatua.

9. Lopetan hiusten värjäämisen. Kaikki kemikaalit kuormittavat luontoa, joten mieluummin ihastelen luonnon maalaamia harmaita raitoja hiuksissani kuin annan kampaajan törsätä tukkaani desikaupalla keinotekoista väriä. Tämä on yllättävän iso lupaus ihmiseltä, joka on tottunut värjäyttämään päänsä pari kertaa vuodessa.

10. Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä, sillä kyseistä tuotetta kuluu meillä luvattoman paljon: heti kun kotiin jo hankitut rullat on käytetty vaihdan talouspaperin vanhoista vaatteista ja tekstiileistä leikattuihin kestoliinoihin. Hiutuneita lakanoita ja viimeisiä veteleviä keittiöpyyhkeitä odottelee kaapissa valmiina vino pino.

#5ekotekoa

Bonus: Yritän vähentää päivittäistä ruutuaikaani. Koska pidän määrällisistä tavoitteista ja kännykällä tunteja on helpoin mitata, otan tavoitteeksi vähentää nykyisestä noin 8–9 tunnin älypuhelimen räpläämiseen kuluvasta ruutuajasta 5 tuntiin vuorokaudessa.

Millaisia ovat sinun #5ekotekoa?

Napostele terveellisesti – marinoitu kyssäkaali

On tammikuu ja lupausten lunastamisen aika. Joku on luvannut jättää sokerin, toinen aloittaa säännöllisen liikuntaharrastuksen, kolmas laihduttaa, neljäs viettää tipattoman tammikuun ja viides ryhtyy karkkilakkoon. Hipsterikansa hurahtaa vegaanihaasteeseen ja puolet suomalaisista konmarittaa vaatekaappiensa sisällön kirppiksille tai UFFin laatikoihin. Minun rasvaiset iltanaposteluni korvaa marinoitu kyssäkaali.

Kaikki kannatettavia tavoitteita, kunhan niitä ei ota liian vakavasti. Vierastan ehdotonta elämää. Ehdoton kieltäytyminen sokerista, lihasta, maidosta, eläinperäisistä tuotteista, karkista tai herkuista ylipäänsä ei saa tästä taloudesta kannatusta (allergioista ja sairauksista johtuvat valinnat ovat toinen juttu). Liputan siis kohtuuden puolesta. Kun käyttää kohtuudella ja kuuntelee miten kroppa reagoi, se riittää.

valmis naposteluannos

Kuten ehkä arvasitte, en osallistu vegaanihaasteeseen. Lihan syömistä olen kuitenkin viime vuosina vähentänyt reilusti. Ratkaisu ei ole ollut tietoinen, sillä edelleen syön ja elän mielihalujani kuunnellen, vähentyminen on tapahtunut oikeastaan itsestään sen kummemmin asiaa ajattelematta. Luettuani Ylen artikkelin ranskalaisten ruokailutapojen muutoksesta identifioin itseni fleksitaristiksi. Ruokavalioni on siis kasvispainotteinen, mutta syön kuitenkin silloin tällöin lihaa – riistaa, sisäelimiä, luomunautaa ja -lammasta.

Jos olet ottanut vegaanihaasteen vastaan tai haluat muuten keventää, aloita vaikka korvaamalla tämän illan suolaiset ja rasvaiset herkkusipsit tai suklaalevy rapean rouskuvilla kasviksilla. Kokeile marinoitua kyssäkaalia, takaan, että jäät koukkuun – hyvällä tavalla!

kokonainen kyssäkaali

Sipsien korvike – marinoitu kyssäkaali

Kokonainen kyssäkaali
Oliiviöljyä
Valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
Suolaa
Mustapippuria

Kuori ja suikaloi kyssäkaali sopiviksi suupaloiksi. Sekoita marinadi klassisen ranskalaisen salaattikastikkeen tapaan: 1 osa happoa (viinietikkaa, sitruunaa tms.) ja 3 osaa oliiviöljyä. Rouhaise sekaan pari kierrosta mustapippuria ja suolaa suoraan myllystä. Sekoita marinadi kyssäkaalisuikaleiden joukkoon ja annan maustua vähintään tunti. Syö sellaisenaan. Meillä tätä miehen kehittelemää kaaliherkkua on jääkaapissa käytännössä joka viikko. Marinoitu kyssäkaali säilyy useamman päivän, joten koko satsia ei tarvitse syödä kerralla.

marinoitu kyssäkaali

Minä en ole moneen vuoteen tehnyt konkreettisia uudenvuodenlupauksia. Sen sijaan olen tehnyt elämänmittaisen lupauksen seurata sydämeni ääntä ja kävellä sen viitoittamaa tietä, sopivasti nautiskellen. Viime vuosina olen myös päättänyt olla vaatimatta itseltäni liikoja ja yrittää löytää jokaisesta päivästä vähintään pari positiivista asiaa. Asenne ratkaisee, se olkoon mottoni myös tälle vuodelle.