Mopo lähti taas vähän käsistä. Ravintolapäivän pöytäseuran kanssa puhuttiin siitä, kuinka kotiin kutsutut vieraat eivät yleensä odota kummempia tarjoiluja, etenkään rennoissa illanistujaisissa, kuten tupareissa. Jotain pientä suolaista ehkä, mutta siinä se.

Pari päivää ennen tupaantuliaisia levittelin keittön pöydälle kasan reseptejä. Valitaan näistä muutama, ei oteta stressiä. Hei tätä paprika-vaniljamoussea haluan kokeilla! Ooh, lohi-avokadopiirakka! Mitä jos haetaan niitä rapusipsejä vielä? Muistatko sen suklaakakun, ikinä en ole syönyt niin taivaallista kakkua, onkohan se vaikea väsätä? Täällä jääkaapissa ois vanhaksi menevää kermaa, mitä kaikkea siihen lime-inkivääripossetiin tulikaan? Ja sitten voisi tehdä pari erilaista tahnaa leivän päälle. Ai niin, se leipäkin pitää muistaa leipoa. Ostitko niitä karkkeja? Kai meillä pitää jotain naksujakin olla, ostetaanko nachoja? No sitten pitää olla myös salsaa. Hyvin ehditään sitä tehdä, ei varmasti mitään kaupan salsaa tarjota!

Voisiko joku seuraavalla kerralla tulla vahtimaan tätä keittiötä ja etenkin sen asukkeja? Ettei taas lähtisi lapasesta. Ei siinä muuten mitään, mutta pakastin on ääriään myöten täynnä ja viidettä päivää samojen jämien syöminen ihan vähäsen kyllästyttää.

Nyt on tupa sitten tarkastettu miehenkin kavereiden toimesta. Kelpaa kuulemma. Varastot ovat täynnä suolaa, leipää ja skumppaa. Gambialainen mbor mbor -tee, luumuvoi ja lakritsantuoksuinen astianpesuaine pääsevät lähipäivinä testiin. Kiitos.

ps. Kuka hullu muuten tänä päivänä ostaa uuden CD-hyllyn? Nähtävästi me. Oikein Saksasta asti piti tuo moderni ihme tilata, kun lähempää ei löytynyt molempien silmiä miellyttävää muotoilua.