Lempivaatteet kinnaavat edelleen. Kotelomekko ei laskeudu lanteilta kauniisti ja farkkujen nappien kanssa joutuu rimpuilemaan kuin 1990-luvun margariinimainoksessa ikään. En ole yksin ongelmani kanssa, miehellä on samat oireet. On aika pienen ryhtiliikkeen. Hipattoman helmikuun aloittaa papu-munakoisopasta.
Tavoitteena on pudottaa pari kiloa. Rakkailla vaatekappaleilla on vielä elämää jäljellä, emme tahdo ostaa uusia pienen painonnousun takia. Ajankohta on nerokas, ajattelimme. Vuoden lyhin kuukausi, vain 28 päivää. Sitten seuraa maaliskuu ja reissut Hollantiin, Portugaliin ja Italiaan. Palkinto häämöttää siis kulman takana. Helppo nakki vähän heikommallakin tahdonvoimalla – tai sitten ei. Pyörittelimme päätämme kalenterimerkintöjen edessä: kuukauden aikana on kolmet pitkän kaavan illalliset. Saas nähdä miten meidän käy.
Kyllä kasviksille, marjoille, hyville rasvoille ja aktiiviselle liikunnalle. Ei viinille, oluelle, sokerille, juustoille ja muille herkuille. Ajatus tuntui tarpeelliselta, mutta samalla armottoman ankealta. Elämästä pitää pystyä nauttimaan ja liika ehdottomuus on pahasta. Niinpä hieman höllensimme sääntöjä.
Viiniä voi ottaa lasillisen, mutta vain ruuan kanssa ja korkeintaan kahtena päivänä viikossa. Yhden saunaoluen tai -siiderin voi siemailla, mutta puolen litran tölkki vaihdetaan kolmen desin vastaavaan. Herkkuhiiriä emme ole, joten makeat herkut eivät sinänsä ole ongelma, mutta sallimme silti itsellemme palan tai kaksi tummaa suklaata säännöllisesti nautittuna. Terveyssyistä, tiedättehän.
Myös valkoinen vilja on pannassa, mutta täysjyväpastan ja -riisin itsellemme sallimme, sekä kotona leivotun täyttä ruista olevan leipäviipaleen tai kaksi päivässä. Näillä mennään – maaliskuun alussa raportoin, kuinka kävi.
Pää löi jälleen kerran tyhjää, kun yritin palauttaa mieleeni ne parhaat kasvisreseptit. Sen sijaan, että olisin selannut omaa blogiani, avasin Hanna Hurtan Kasvis-kirjan. Sisällysluettelossa katseeni kiinnittyi ensimmäisenä papu-munakoisopataan, jonka kohdalta opuksen sitten avasin. Kaikki ainekset munakoisoa lukuunottamatta olivat valmiina kaapissa, joten pikainen kauppareissu ja sitten kauhan varteen. Oli lounasaika ja mieleni teki pastaa, joten muokkasin hieman ohjetta. Papu-munakoisopadasta tulikin papu-munakoisopasta. Minun versioni tulee tässä, reseptistä riittää 3–4 ruokailijalle.
Papu-munakoisopasta
1 pienehkö munakoiso
2 rkl oliiviöljyä
2–3 valkosipulinkynttä
1 pahvitölkillinen säilöttyjä papuja
kuivattua chiliä maun mukaan
(1,5 tl savupaprikajauhetta)
1 rkl tomaattipyreetä
1 tölkki tomaattimurskaa
2 dl vettä
tilkka sitruunamehua
1 rkl tahinia
suolaa ja pippuria
Pilko munakoiso noin sentin kuutioiksi ja kuullottele kuutioita isolla pannulla öljyssä pari minuuttia. Lisää sitten silputtu valkosipuli ja jatka kypsentämistä, kunnes koisokuutiot saavat väriä. Huuhtele hyvin säilötyt pavut (meillä oli kaapissa isoja valkoisia) ja lisää pannulle. Heitä sekaan chili ja halutessasi savupaprikajauhe (maustekaapissa oli paprikapurkin kokoinen aukko – hyvin toimi ilmankin!) sekä tomaattipyree ja -murska. Huuhtele tomaattitölkki parilla desillä vettä ja kaada kastikkeen joukkoon. Purista sekaan pikkuisen sitruunamehua.
Normaalisti lisäisin tässä vaiheessa tomaattikastikkeeseen myös hunajaa tai sokeria, mutta hipattoman helmikuun kunniaksi jätin makeutusaineen pois. Laita siis pastat kiehumaan ja anna kastikkeen muhia sillä aikaa. Sekoita lopuksi kastikkeen joukkoon vielä tahini sekä suola ja pippuri – ja papu-munakoisopasta on valmis.
ps. Tahini toi kastikkeeseen yllättävän lisän, se teki soosista samettisen ja kermaisen. Tahinikikkaa täytyy käyttää toistekin!