Vuosi sitten harppasin kauas mukavuusalueeni ulkopuolelle ja aloitin säännölliset aamulenkit. Varhainen aamu ei ollut ongelma, olin jo vuosikausia käynyt aamuseitsemältä salilla tai ryhmäliikuntatunnilla. Juokseminen oli se, joka tökki.
Ala-aste ja pakolliset Cooperin testit. Yläaste ja verenmaku suussa hölkätyt pururatalenkit. Työporukan naistenkymppi, vääränlaiset tossut ja kovalla pinnalla kipeytyneet jalat. Sohjossa juostu 8 kilometrin Tahkon Extremerunissa. Kaikkien näiden kokemusten jälkeen olen mielummin kävellyt lenkkini reippaasti, juokseminen ei vaan ole koskaan ollut mun juttu.
Sitten aukesi Isoisänsilta, oikoreitti Kalasatamasta Mustikkamaalle, ja jostain aivojeni sopukoista kumpusi outo aamulenkki-idea. Kerran viikossa ennen töitä Mustikkamaa ympäri. Lenkin pituus on vain kolme kilometria, ei mahdoton matka. Voisin juosta, jos siltä tuntuu tai kävellä ripeästi, kai siitäkin jotain hyötyä ja iloa olisi.
Lenkkipäiväksi valikoitui torstai. Lähteminen oli helppoa, kun laittoi juoksukamppeet valmiiksi edellisenä iltana. Aamulla tarvitsi vain pukea päälle, juoda lasillinen vettä ja vetäistä keitetty kananmuna nassuun ja kävellä ulos. Aloitin reippaasti, lämmittelin ensimmäisen puoli kilometria, sitten hölkkäsin valaistun pururadan valotolppien yhden välin ja kävelin toisen. Tällä tekniikalla olin kotona ennen kuin mies oli ehtinyt edes herätä.
Viikko viikolta lisäsin hölkkäosuutta ja juokseminen alkoi sujua. Kunnes löysin Syötävän puiston ja siellä asustelevat kesäkanat. Viimeisen kilometrin aluksi oli aina pakko käydä moikkaamassa kanoja. Piti vähän jututtaa ja kuvatakin. Vierähti minuutti jos toinenkin. Aloin kuvaamaan lenkkimaisemia muutenkin. Saatoin seisahtaa rantakivikkoon ja nauttia aaltojen kohinasta kiviä vasten. Joskus istuin vanhalla laivalaiturilla ja kuuntelin Korkeasaaresta kantautuvia ääniä. Juoksemisesta tuli täysin toisarvoinen asia.
Lähdin silti lenkille uskollisesti joka torstai, järkeilin että kyllä käveleminenkin kohottaa kuntoa ja luonnossa kulkeminen tekee hyvää. Lopulta aamupakkaset iskivät ja lannistivat lenkkeilijän. Tänä vuonna torstairutiini ei ole ottanut käynnistyäkseen, mutta edelleen käyn silloin tällöin moikkailemassa Syötävän puiston asukkeja ja ihailemassa kasvimaan kukoistusta.
Syötävän puisto on ottanut tänä kesänä aimo harppauksen aktiivisempaan suuntaan, kun toimintaa kehittämään saapui oma tapahtumatuottaja-koordinaattori, Maaseudun Sivistysliiton palkkalistoilla oleva kulttuurimies Antti Suniala. Niinpä keskiviikkoisten puutarhatalkoiden, työpajojen ja luentojen lisäksi sunnuntaisin puistossa pyöritetään kulttuurikahvilaa, jossa tähän mennessä on nähty mm. runonlausuntaa ja klovneriaa.
Kaikki toiminta on avointa, jokainen on tervetullut, eikä ennakkoilmoittautumisia tarvita. Aiempaa puutarha- tai viljelykokemusta ei vaadita, paikan päältä saa välineet ja asiantuntevan opastuksen. Keskiviikkoisin klo 17–19 järjestettäviin talkoisiin voi osallistua kerran tai vaikka joka viikko toukokuusta syyskuuhun. Jokainen keskiviikkotalkoissa uurastava saa vaivan palkaksi osallistua sadonkorjuuseen. Siis luonnonmukaista lähiruokaa parhaimmillaan ja yhteisöllisyyttäkin kaupan päälle!
Huomenna 12.7. talkoiden jälkeen avautuu puutarhaneuvojan kasviklinikka, jossa vastataan mieltä askarruttaviin viljelykysymyksiin. Viikon päästä 19.7. kuullaan luomuviljelyn perusteista ja heinäkuun viimeisenä keskiviikkona kaivetaan kamerat esiin ja kuvataan Syötävän puiston kukkaloistoa. Elokuussa ohjelmassa on hyödyllistä tietoa mm. hyönteissyönnistä, mehiläistarhauksesta ja urbaanista, jokamiesoikeuksiin perustuvasta villiyrttien, marjojen ja hedelmien keruusta, syyskuussa fiilistellään leffaillassa ja juhlistetaan kauden päätöstä Syötävän puiston sadonkorjuujuhlassa!
Kulttuurikahvilassa taas nautiskellaan tulevina sunnuntaina sirkustaiteesta, Anna Inginmaan ilmaiskeikasta ja vietnamilaisen keittiön herkuista. Parhaiten pysyt kärryillä tapahtumista seuraamalla Syötävän puiston Facebook-sivua, sieltä löydät myös tarkemmat tiedot kaikista yllä mainituista työpajoista ja kulttuurikahvilan iltapäivistä.
Jokaisella reippailulenkilläni tekisi mieleni vinkata ja viittilöidä vastaantuleville perheille, että unohtakaa Korkeasaari, tuossa vieressä on Syötävä puisto, johon ei ole pääsymaksuja! Vaikka eipä kukko kanalaumoineen taida tiikereille ja apinoille pärjätä. Harmi.
Aikomuksena on ollut osallistua talkoisiin jo monen monta kertaa, mutta muiden keskiviikkoharrastusten takia en vieläkään ole ehtinyt mukaan. Jatkan kuitenkin satunnaisia kävelylenkkejäni, kanojen jututtamista ja urbaanissa puutarhassa tunnelmointiani. Toivottavasti nähdään pian myös talkoissa!
Kuvituskuvat: Antti Suniala, Pinja Sipari ja allekirjoittanut
