Jos matkustaisit Suomussalmelle, minne menisit ja mitä siellä tekisit? Myönnän avoimesti, että pää löi tyhjää, eikä mieleen tullut mitään. Äkkiseltään ajateltuna paikkakunnan tarjonta ei juuri houkutellut. Jos ollaan rehellisiä, ennen asiaan paneutumista luulin Hossan kansallispuistonkin sijaitsevan Kuusamon korpimailla.

Suunnitellessamme Kainuun kierrosta muistin Rimman, jonka olin tavannut aikoinaan blogikuvioissa ja muistelin, että hän oli kotoisin Kainuusta, tarkemmin Suomussalmelta. Paikallisopas on aina paikallisopas, joten internetin sijaan päätin kysyä vinkkejä ihan oikealta ihmiseltä. Selvisi, että uusimman kansallispuiston lisäksi Suomussalmella on muutakin nähtävää. Rimma nimittäin suositteli Puolangan Hepoköngästä ja Paljakkaa, Suomussalmen Soiva metsää ja Säynäjäsuota sekä Hossan Muikkupuroa ja Julma Ölkksyö. Kaikki täysin uusia kohteita minulle!

Halusimme ehdottomasti Hossaan, mutta myös Soiva metsä ja Säynäjäsuo alkoivat kiinnostaa. Hepoköngäs on yksi Suomen suurimmista putouksista, joten sitä ei voinut jättää näkemättä. Myös Hiljaisen kansan kohdalla aioimme kerrankin pysähtyä. Matkasuunnitelma alkoi muotoutua. Sotkamon jälkeen suuntaisimme Suomussalmelle ja Hossaan. Ja jos aikataulu antaisi periksi koukkaisimme kotikulmille vielä Puolangan ja Kajaanin Ärjänsaaren kautta.

Sotkamossa, Vuokatin vaaroilla vierähti kaksi vuorokautta, ja matkapäiviä oli suunnitelmassa yhteensä viisi. Kiirettä piti, mutta ehdimme kuin ehdimmekin kurkkaamaan kaikkiin kiinnostaviin kohteisiin. Kansallispuistokokemuksista kirjoitan toisella kertaa, sillä nyt keskitytään vähemmän tunnettuun, mutta ehdottomasti käymisen arvoiseen kohteeseen. Hyvät nojatuolimatkaajat jq kotimaanmatkailusta kiinnostuneet, tervetuloa Suomussalmen Soivaan metsään!

Ainutlaatuinen Soiva metsä

Soiva metsä kuulostaa sellaiselta konseptilta, jonka vain suomalainen voi keksiä ja kehittää. Keskelle kainuulaista luontoa on pystytetty kymmeniä jättimäisiä soittimia, jotka kilisevät, kumisevat, helisevät, pauhaavat, paukkuvat, värisevät ja jymisevät. Jättimäiset soittimet on valmistettu pääosin puusta ja metallista, asialla ovat olleet Pekka Westerholm ja Olli Penttilä, soitinrakentamisen ammattilaisia molemmat.

Me marssimme metsään heti aamukymmeneltä, sillä tarkoitus on jatkaa vielä samana päivänä kohti Puolankaa. Soittimille on Suomussalmen keskustasta vain reilun 10 minuutin ajomatka, muten kuten Kainuussa usein, tie tuntuu loputtomalta, eikä muita kulkijoita ole näköpiirissä. Sora rahisee renkaitten alla ja johdattaa meidän lopulta kesäteatterin pihaan. Tämän kesän esitys on kuulemma ollut erittäin suosittu, katsojia on tullut bussilasteittain Oulusta asti.

Kesäteatterin kulissit kumisevat tyhjyyttään keskellä korkeaa mäntymetsää. Lähelle parkkipaikkaa, polun päähän on pystytetty suuri opastaulu, joka mainostaa Soivaa metsää. Olemme siis oikeassa paikassa. Polku kulkee leveänä, mutta varsinaisia reittiopasteita tai karttaa ei maastossa ole. Täytyy siis luottaa siihen, että mutkan takana odottaa se mitä varten tänne on tultu.

Ensimmäisenä vastaan tulee Metsäkirkon kello, joka toivottaa vieraan tervetulleeksi. Harjun korkeimmalla kohdalla roikkuu ruosteinen, halkaisijaltaan melkein metrin oleva metallinen kupu. Maassa makaa suuri puunuija, jolla Metsäkirkon kelloa on tarkoitus soittaa. Nuija kumahtaa voimalla metalliin, joka resonoi niin, että heikompaa hirvittää. Jostain olen lukenut, että Metsän kellon ääni kuuluu vettä pitkin kilometrien päähän, enkä ihmettele sitä yhtään.

Kuljemme soittimelta toiselle satunnaisessa järjestyksessä. Soitamme Helinäpuuta, Pentelettä, Ukkospeltejä, Paalutribulaa ja Tynnyrihärkää. Mies innostuu improvisoimaan ja soittamaan Oksetilla Smoke on the Waterin kuuluisaa riffiä, minä rämpyttelen ja paukutan menemään muuten vain. Humatoteemi väreilee ja Fietarklopit valittavat iskujeni alla. En millään mahtaisi lopettaa keinumista puiden oksiin ripusteituissa, kymmenissä Kilinäkeinuissa, joista jokaisesta kuuluu erilainen ääni. Sisäiset lapset ottavan vallan ja nauttivat ympäröivästä luonnosta täysin rinnoin.

Keskellä Soivaa puistoa on syvä notkelma. Osa soittimista on sijoitettu sen laidoille; osa matalimpaan kohtaan pohjalle. Ideana on, että kaikkia soittimia voi suuremmalla porukalla soittaa yhtäaikaa. Meitä on vain kaksi, ja käsiäkin vain neljä. Olisinpa osunut paikalle, kun metsässä on konsertoitu – soittimien yhteissointi on ammattilaisten käsissä taatusti ollut vaikuttava.

Ihmettelen kuinka hyvässä kunnossa vuonna 1996 pystytetyt rakennelmat ovat. Kuluneita ne tietysti ovat, kaikki osat eivät ole tallella ja osa soittimista on kärsinyt käytössä ja luonnonvoimien armoilla. Ilkivallan jäljet kuitenkin puuttuvat kokonaan. Vain kyltit kaipaavat akuuttia kunnostamista, sillä nyt soittimien nimiä joutuu välillä arvailemaan.

Neljä metriä korkea sadeputki on sijoitettu Soivan metsän parhaalle paikalle. Näköala salpaa hengen täälläkin. Suojärvi kimmeltää auringossa ja maisema häikäisee kauneudellaan. Vaikka ei olisi kiinnostunut metsään kasatuista soittimista, kannattaa paikalle tulla pelkästään nähdäkseen tämän maiseman.

Soiva metsä on maaginen paikka. Etenkin elokuun alussa, kun kesälomalaiset ovat jo kadonneet ja ulkomaalaiset turistit eivät vielä ole löytäneet metsää, siellä saa kulkea rauhassa ja antaa metsän kuiskailla soitannon sekaan omia laulujaan. Tuulen suhinaa, lehtien havinaa, lintujen mielettömiä melodioita ja korkeiden mäntypuiden natinaa toisiaan vasten. On helppo olla ja hengittää metsän tahtiin.

Jos liikut Suomussalmella, pysähdy Soivan puiston lisäksi ihailemaan hetkeksi Hiljaista kansaa, hiljenny historian edessä Raatteen tiellä tai saapastele Säynäjäsuolle, jossa saatat hyvällä tuurilla nähdä poroperheiden ja suolla pesivien vesilintujen lisäksi karhujakin. Tai ukrainalaisia marjanpoimijoita 10 litran saaveineen, varsinkin jo liikut paikalla parhaimpaan mustikka-aikaan. Äläkä unohda Hossaa!