Muistatteko meidän häämatkan? Viiden päivän Kainuun kierroksen, jonka tunnelmista tarinoin muutama kuukausi sitten? Ai ette? Eipä hätää, vielä ehditte hypätä mukavasti matkaan mukaan!

Juuan porttilouhen satumaisista maisemista kaarsimme lainakaaran keulan kohti Nurmesta. Nälkä piti jo melkoista meteliä ja pieni kiukunpoikanen nosti päätään, mutta halusin silti kurkata kirkonkylän kirppisten valikoiman, ihan varmuuden vuoksi vain. Kallista oli, joten kirppiskierros jäi köyhäksi ja jatkoimme suosiolla eteenpäin etsimään lounaspaikkaa, joka huolisi meidät pöytäänsä vielä kolmen jälkeenkin.

Sateen yltyessä päädyimme Bomban paksujen hirsiseinien suojaan. Seisovan pöydän perinnelounas oli pienoinen pettymys, mutta kyllä siitä vatsansa täyteen sai. Tarjoilija puhui paremmin venäjää kuin Suomea ja palvelu oli jokseenkin tympeää. Sörkimme lautasiamme suut mutrussa, kun vieressä lounastaan lopetteleva seurue kysäisi, voisivatko he jättää puolikkaan, juomatta jääneen punaviinipullon pöytäämme. Vaikka emme voineet autollisina nauttia yhtä lasia enempää, sai pieni ele meidät hymyilemään. Kiitos vaan, sinä tuntemattomaksi jäänyt vanhempi herrasmies, pelastit tietämättäsi lounashetkemme!

Sotkamoon startatessa suunnitelma oli selvä. Ensin keskustaan ostamaan iltapalaa ja sitten loikoilemaan laiskana Haapala BnB:n lakanoihin. Matka kuitenkin tyssäsi sotkamolaisen marketin parkkipaikalle. Ruokakassit käsissämme seisoimme vesisateessa auton vieressä ja yritimme noin kahdettakymmenennettä kertaa saada etuovia auki. Sähköinen avain ei inahtanutkaan. Varttia myöhemmin tajusimme, että luottokortin oloisen avaimen sisältä paljastuu mekaaninen versio. Vielä piti ymmärtää ottaa kuskin ovenkahvasta pieni muovinen suoja irti ja matka oli valmis jatkumaan.

Onneksi olimme osanneet alitajuisesti varautua ja kerätä ostoskoriin naposteltavan lisäksi myös muutaman kylmän oluen. Haapala BnB:n oma ravintola ei ollut tiistaisin auki, joten ensimmäisenä iltana oli tyytyminen omiin eväisiin. Mikään ei kolean ja kostean päivän jälkeen houkutellut enemmän kuin kuuma suihku ja viileä, hermoja hellivä juoma. Paksusta täkistä, jonka uumeniin voi kääriytyä lämmittelemään, päätin antaa lisäpisteitä.

Haapala Bnb – majatalo täynnä lämpöä, lempeä ja lunastettuja lupauksia

Odotukset olivat korkealla. Olin lukenut jo aikaa sitten Hannan blogipostauksen mukavasta aittamajoituksesta ja Veeran kiittelevän kirjoituksen ravintolan tarjonnasta. Monen muunkin vaikuttajan kanavissa olin Haapalaan törmännyt ja vannonut, että tuonne minäkin vielä matkustan yöpymään ja syömään hyvin. Ja täällä sitä nyt sitten oltiin.

Olisimme voineet yöpyä myös tilan kauniissa, vanhassa päärakennuksessa, mutta tällä kertaa varasimme majoituksen edellisenä vuonna pellon laitaan valmistuneista aitoista. Aittamajoitus oli varattu kahdeksi yöksi, sillä halusimme herkuttelun lisäksi haahuilla lähiluonnossa ja Vuokatin ympäristössä maisemissa, missä kumpikaan ei ollut aiemmin ehtinyt käymään.

Noukimme avaimet Haapala BnB:n sovitusta paikasta ja pian köllöttelimmekin jo leveässä parisängyssä kylmät juomat käsissämme. Haapalan aitat ovat moderneja, sisustus on minimalistinen ja seinäpinnat ovat käsittelemätöntä puuta sisältä ja ulkoa. Elävien pintojen lisäksi ihastelen jokaisen aitan terassille viritettyä riippumattoa, mahtava idea!

Käymme suihkussa, napostelemme eväitämme ja tutkailemme kartalta alueen patikointireittejä. Illemmalla havahdumme seinän takaa kuuluviin erikoisiin ääniin. Hetken hämmästeltyämme tajuamme, mitä naapuriaitassa tapahtuu. Seinät taitavat olla aavistuksen liian ohuet äänekkäämpiin lemmenleikkeihin.

Aamiaisella vanhaan talliin rakennetussa ravintolasalissa on rauhallinen tunnelma. Seisovaan pöytään on katettu paikallisia tuotteita, pitkään haudutettua puuroa, tuoreita marjoja, itse leivottua leipää ja laseihin annosteltuja smoothieta. Kahvi ja tee valmistetaan toivomusten mukaan. Istumme aamiaisella pitkään lehtiä lueskellen. Saatamme ehkä myös vilkuilla ympärillemme ja arvailla, ketkä majoittuivat seinämme takana.

Vatsat täynnä pakkaamme reppuihin litroittain vettä, hedelmiä ja muutaman suklaapatukan. Vaellamme Vuokatin vaaroilla 7 kilometriä pitkää Eino Leinon polkua pitkin. Reitti lähtee urheiluopiston pihapiiristä, kulkee ensin laskettelurinteiden poikki ja katoaa sitten metsään muuttuen kapeaksi poluksi. Kiipeämme korkeille kallioille, syömme eväitä ja ihailemme vaaramaisemaa. Metsä on mustikoita sinisenään. Harmittelemme, ettei mukana ole edes muovipussia, ja kummastelemme miten marjat vielä voivat olla tallella, keskellä Vuokattia, ihan merkityn polun varrella.

Kymmenen kilometrin patikoinnin jälkeen päätämme vielä kurvailla hetken mäkiautoilla. Minä olen kisannut niillä aiemminkin, miehelle kerta on ensimmäinen. Rata on vauhdikkaampi ja epätasaisempi kuin mihin olen tottunut, spinnaan joka toisella kierroksella, enkä pääse lähellekään omaa tavoitettani. Mies sen sijaan ajaa päivän parhaan ajan.

Haapala BnB – makuja Kainuusta ja maailmalta

Palattuamme vaaroilta takaisin istumme hetken Haapalan terassilla ja maistelemme tuopilliset pienpanimon omia oluita. Suihkun ja iltapäiväunien jälkeen vaihdamme astettaa parempaa ylle, marssimme pihapiirin halki ravintolaan, ja kiitämme itseämme, että olemme ymmärtäneet tehdä pöytävarauksen. Ilta on hektinen, ja joudumme odottelemaan palvelua kerran jos toisenkin. Meidän kiireemme loppuu kuitenkin siihen, kun alkupalaksi tilattu maistiaislauta saapuu pöytään. Kaiken kukkuraksi baarista tarjotaan meille ylimääräiseksi jäänyttä drinkkikannua, jonka ilomielin otamme vastaan.

Maistelupaketti sisältää neljä pientä ruokaa, joille on paritettu parin desin annokset neljää Haapalan panimon olutta. Maut alkupalalautasella ovat hyviä, mutta fish & chipsien ranskalaiset olisivat saaneet olla rapeampia ja sinapin kanssa tarjottu makkara mehevämpää. Nyhtöpossuhodari oli napakymppi, samoin suomalainen cheddar, joka sopi loistavasti yhteen Korpikuusen kuiskaukseksi nimetyn oluen kanssa. Oluita enemmänkin harrastava mieheni äänesti parhaimmaksi juomaksi Vaarojen vaalean. Minä, joka en yleensä juo muita kuin hapanoluita, en pitänyt näistäkään sellaisenaan, mutta ruuan kanssa juomat maistuivat oivallisilta.

Päivän kala osoittautui valtavaksi annokseksi. Lisukkeet ovat maistuvia, mutta jotain raikastusta annos olisi minun makuuni kaivannut. Miehen pihvi on oikein kelpoinen. Ruoan kanssa maistelemme Vuokatin viinitilan tuotantoa, punainen Erland on varsin mainio marjaviiniksi. Jälkkäriksi tilaamme suklaakakun palan kahdella haarukalla, ja sitten vyörymme matalaan majaamme yöpuulle. Mies kehuu, että sänky ovat hänen selälleen sopivampi kuin kotona odottava peti. Kieltämättä unet olivat molempina öinä varsin makoisat.

Seuraavana aamuna nautimme aamiaisherkuista toistamiseen, shoppailemme panimopuodissa, pakkaamme kamppeemme auton takakonttiin ja jatkoimme kohti Kainuun sydänmaita. Suomussalmi ja Hossa odottavat jo.

Avaimia palauttaessa nappaan mukaan Haapala BnB:n esitteen. Siihen on painettu mieleenpainuva markkinointiteksti, jonka löydän myöhemmin myös Haapalan nettisivuilta. Se alkaa näin: “Siellä missä itä kohtaa lännen ja pohjoinen etelän. Siellä missä vaarat kohoavat korkeuksiin ja vesi virtaa vapaana. Sieltä löytyy tienoo vailla vertaa, palanen puhdasta luontoa ja aitoja elämyksiä. Tila täynnä toimeliasta porukkaa ja paikka, johon on aina mukava matkustaa.” Totta joka sana, kokeilkaa itse, jos ette muuten usko.