Helppoa juhannuksen juhlaruokaa: sitruunamarinoidut perunavartaat ja sitruunainen jugurttikastike

Juhannusaattoon on enää kaksi yötä. Vatsanpohjalla kipristelee, sillä ensimmäistä kertaa saamme juhlia keskikesän kohokohtaa muualla kuin muiden nurkissa. On edelleen vaikea uskoa todeksi pitkäaikaisen haaveen toteutumista, meillä tosiaan on oma mökki – tänä kesänä ja kaikkina tulevina niin kauan kuin henki pihisee ja happi kulkee. Onnen tunne humahtaa päästä varpaisiin ja jää kihelmöimään jalkapohjiin. Ihanaa!

sitruunamarinoidut perunavartaat sitruunainen jugurttikastike

Seuraavina vuosina kutsumme varmasti myös ystäviä yhteisen juhannuspöydän ääreen, mutta tänä kesänä kekkerit katetaan vain meille kahdelle. Aattona syödään hyvin, saunotaan ja uidaan ja sitten taas saunotaan ja uidaan. Tai sitten jätetään saunominen väliin, jos helteet jatkuvat näin hikisinä aattoon asti.

Saatan solmia tien pientareelta poimituista niittykukista seppeleen, jos vaan pään ympärillä pörräävät paarmat suovat. Mies sitoo saunavihdan oman tontin rauduskoivuista, minä kaadan laseihin kuplivaa ja sitten istahdamme laiturille seuraamaan luonnon luomaa juhannusnäytelmää. Auringonlaskua, kuikkien huutoa, laulujoutsenien ylilentoa, peipposten laulua ja sinitiaisten pesäpuuhia.

sitruunamarinoidut perunavartaat sitruunainen jugurttikastike

Ruokapuolta treenasimme jo viime viikonloppuna, kun sisko miehensä kanssa kurvasi mökkipihaan kahdeksi kokonaiseksi vuorokaudeksi. Kaksi kiloa uusia perunoita, pari pakettia makkaraa, kohtuullinen kasa karitsan karetta, grillatuista hedelmistä ja fetasta sekoitettu salaatti, sitruunamarinoidut perunavartaat sekä sitruunainen jugurttikastike katosivat parempiin suihin viimeistä kastikepisaraa myöten. Lopuksi nuoltiin lautaset.

Sitruunamarinoidut perunavartaat olivat hitti, samoin niitä ryydittänyt sitruunainen jugurttikastike, jonka nappasin uusimmasta Etiketti-lehdestä. Majoneesin tosin vaihdoin turkkilaiseen jugurttiin ja uskon, että kastikkeesta tuli sen vuoksi alkuperäistäkin parempi. Muut ainesosat löytyvät todenääköisesti valmiiksi myös sinunkin kesäkeittiöstäsi, sillä tarvitset jugurtin lisäksi vain sinappia, sitruunaa, sokeria ja suolaa. Sitruunamarinoidut perunavartaat eivät ole yhtään sen vaikeampia toteuttaa, hunajalla, öljyllä ja sitruunamehulla pääsee jo pitkälle!

sitruunamarinoidut perunavartaat sitruunainen jugurttikastike

sitruunamarinoidut perunavartaat sitruunainen jugurttikastike

Olet ehkä huomannut, että sitruuna on yksi lempiraaka-aineistani. Senpä takia vaikka sekä perunavartaat että jugurttikastike maustetaan sitruunalla ei hapokkuutta ole ruoassa yhtään liikaa. Jotenkin nämä kaksi onnistuvat täydentämään toisiaan ja yhdistelmä maistuu suussa taivaalliselle. Sitruunainen jugurttikastike sopii erinomaisesti ellei jopa paremmin myös parsalle ja grillissä tai parilalla paahdetuille uuden sadon porkkanoille.

sitruunamarinoidut perunavartaat sitruunainen jugurttikastike

Sitruunaiset perunavartaat pelastavat myös edellisenä päivänä yli jääneet uudet perunat, potut nimittäin upotetaan marinadiin ja pujotetaan vartaisiin kypsennettyinä. Resepteistä riittää neljälle juhannuksen juhlijalle.

Sitruunamarinoidut perunavartaat

500 g keitettyjä uusia perunoita
3 rkl öljyä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa

Ihan ensimmäiseksi muista laittaa puiset vartaat likoamaan veteen, jotta ne eivät syty palamaan grillissä. Jos käytät metallisia, voit tietysti skipata tämän vaiheen. Keitä perunat tai käytä edelliseltä aterialta kattilaan jääneitä keitettyjä pottuja. Jos keität potaatit erikseen, voit jättää ne aavistuksen alle normaalin kypsyyden, sillä perunat jatkavat kypsymistään vielä vartaissa.

Puolita pienemmät perunat ja palastele isommat sopiviksi suupaloiksi. Sekoita marinadi öljystä, sitruunamehusta, hunajasta ja suolasta ja holauta se vielä lämpimien perunoiden joukkoon. Jätä maustumaan vähintään vartiksi, tuntikaan ei ole näille ihanuuksille liikaa.

Pujottele perunapalat vartaisiin ja kaada marinadi pieneen kippoon. Paista sitruunamarinoidut perunavartaat grillissä tai parilapannulla ja valele samalla marinadilla. Kun potut ovat saaneet kivasti väriä, rouhaise mausteiksi suolaa ja mustapippuria ja lusikoi vartaiden päälle reilusti alla olevaa sitruunaista jugurttikastiketta.

sitruunamarinoidut perunavartaat sitruunainen jugurttikastike

Sitruunainen jugurttikastike

1 dl turkkilaista jugurttia
1 tl (dijon)sinappia
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 valkosipulin kynsi tai pari kunnon rouhaisua valkosipulimyllystä
Ripaus sokeria ja suolaa
(Mustapippuria ja tuoreita yrttejä)

Sekoita ainekset ja anna tekeytyä perunoiden marinoitumisen ja paistumisen ajan. Reseptiin sopii erinomaisesti miedomman valkosipulin maun antava kuivattu valkosipuli, jota meillä on aina maustekaapissa. Sappion luomutilalla kasvatettu valkosipuli on kuivattu ja ujutettu myllyyn, josta sitä on helppo rouhaista ruokaan tai vaikka leivän päälle. Tuore valkosipuli antaa vähän enemmän potkua, mutta sopii kastikkeeseen ihan yhtä hyvin.

Lusikoi sitruunainen jugurttikastike perunavartaiden päälle, rouhaise päälle vielä mustapippuria ja koristele halutessasi tuoreilla yrteillä kuten basilikalla tai korianterilla.

sitruunamarinoidut perunavartaat sitruunainen jugurttikastike

Sekä sitruunaiset perunavartaat että sitruunainen jugurttikastike tulivat jäädäkseen. Jäimme kerrasta koukkuun, joten näistä herkuista pääsevät nauttimaan myös tulevien kesien mökkivieraat – muulloinkin kuin juhannuksena!

Pientä sunnuntailuksusta: sitruunaiset rahkavohvelit

Olen lopettanut päivien laskemisen. Luen uutisia enää muutaman kerran päivässä ja yritän keskittyä kaikkeen muuhun. Kuten pitkiin yöuniin ja hitaisiin aamuihin.

Normaaliarkea ei enää ole, joten arkiaamiaisetkin ovat toistaiseksi historiaa. Nopeasti hotkaistun jugurtin sijaan saatan kaataa lasiin tuoremehua ja istua puoli tuntia kirjan ääressä teemuki pöydällä höyryten. Sulatan pakastimesta marjoja ja herkuttelen hedelmillä. Keitän kuuden minuutin kananmunia, ladon miehen leipoman hapanjuurileivän päälle tomaattisiivuja ja rouhaisen päälle kuivattuja valkosipulilastuja.

rahkavohvelit

Jos oikein innostun, haudutan kattilallisen puuroa, paistan rahkalettuja tai kuten lauantaiaamuna, rahkavohveleita. Mökille ostettu vohvelirauta kaivettiin yläkaapin perukoilta ja iskettiin ensimmäistä kertaa kiinni kotikeittiön pistorasiaan. Vohvelitaikinan perusohjeen nappasin Sydänmerkin sivuilta, ja maustoin sitä sopivasti sitruunalla. Mies kehotti lisäämään taikinaan myös vähän ylijäänyttä hapanjuurta ja minähän tein työtä käskettyä.

Voi olla, että rahkavohvelit hieman ehtivät jäähtyä, kun riensin kuvaamaan kasaa olohuoneen ikkunan alle, mutta siihen on ehditty onneksi tässä taloudessa jo tottua. Päälle pilkoin lähikaupasta löytynyttä pitayaa eli lohikäärmehedelmää ja mökkimetsästä loppukesästä kerättyjä villivadelmia. Pienen penkomisen jälkeen pakastimen alalokeron uumenista löytyi pieni paketti vaniljajäätelöä, joten se sai kunnian kruunata lauantain vohveliaamiaisen.

rahkavohvelit

Jos et tykkää sitruunasta, sen voi jättää hyvin poiskin. Taikinan voi notkistaa tarvittaessa mieleisellä mehulla tai vaikka kaurajuomalla. Aineksia kannattaa siis soveltaa oman maun mukaisiksi. Sitten vohvelihommiin!

Sitruunaiset rahkavohvelit

200 g rahkaa
3 munaa
3 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
n. 3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
(1 rkl jämäjuurta)
n. 1/2 dl appelsiinimehua
Puolen sitruunan mehu (ja kuori)
3 rkl rypsiöljyä

Riko kulhoon kolme munaa. Lisää rahka, sokeri ja suola. Sekoita hyvin, ja purista joukkoon puolen sitruunan mehu. Jos haluat oikein sitruunaiset rahkavohvelit, raasta mukaan myös puolen sitruunan kuori. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe ja sotke ne taikinaan. Jos jääkaapissasi on jämäjuurta, voit sekoittaa joukkoon sitäkin reilun ruokalusikallisen verran. Notkista taikina sopivaksi appelsiinimehulla ja rypsiöljyllä.

Anna taikinan turvota puolisen tuntia, ja pilko sillä aikaa tarjolle hedelmiä tai sulata pakastimesta rasiallinen marjoja.

Paista vohvelit kullanruskeiksi ja ripottele päälle vähän sokeria. Tarjoile lämpiminä marjojen, hedelmien, jäätelön tai vaikka kermavaahdon kanssa.

rahkavohvelit

Nauti hitaasta aamusta ja unohda hetkeksi korona. Maanantaikin voi olla sunnuntai, kun aamun aloittaa rahkavohveleilla!

Kaktus kurkussa? Veriappelsiini-kurkumashotti auttaa!

Luulin jo välttyneeni alkutalven vilustumisen vitsaukselta, mutta tässä sitä taas ollaan. Kuoron esiintymismatka Kanarialle starttaa ensi viikolla, ja minun kurkkuuni on kasvanut kaktus. Matkan missaaminen ei ole vaihtoehto, joten on pakko ottaa käyttöön järeämmät aseet.

Ensin reilu annos D-vitamiinia ja aamiaisrahka punaherukoilla, puolukoilla, pellavansiemenillä, manteleilla, kauraleseillä ja tyrnirouheella. Sitten vesipannu pulputtamaan ja kaksi mukillista kuumaa vettä sitruunalohkojen, ahvenanmaalaisen hunajan ja viipaloidun inkiväärin kera kurkusta alas. Lopuksi kävelen jääkaapille ja kaivan sen uumenista salaisen aseeni. Se on voimajuomani ja jokaisen flunssan pahin vihollinen: veriappelsiini-kurkumashotti!

veriappelsiini-kurkumashotti

Ei, en ryhtynyt lipittelemään alkoholia heti aamusta, vaikka sen desinfioivasta voimasta saattaisikin olla apua, nyt kun asiaa ajattelen. Viinan sijaan kaadoin pikkuruiseen lasiin veriappelsiineista, sitruunasta, tuoreesta kurkumasta, inkiväärillä maustetusta hunajasta, mustapippurista ja kanelista sekoitetun shotin. Tuoreessa kurkumassa on potkua, pientä tulisuutta löytyy myös pippurissa ja ehkä hieman yllättäen myös kanelista.

veriappelsiini-kurkumashotti

veriappelsiini-kurkumashotti

Vitamiinipommi kihelmöi kurkussa, ja tuntuu siltä, että kaktuksen piikit ovat pikku hiljaa pehmenemässä. Kuvittelen sieluni silmin, kuinka kurkkuuni kerääntyneet pirulaiset korisevat tuskissaan ja luovuttavat yksi kerrallaan. Hyvästi vihamieliset virukset ja pahamaineiset pöpöt, toivottavasti pysytte poissa! Kliinistä tutkimustietoa minulla ei ole käsissäni, mutta suosittelen silti kokeilemaan. Ehkäpä veriappelsiini-kurkumashotti on juuri sitä, mitä sinun elimistösi tarvitsee taistellessaan kurkkukipua ja vilustumista vastaan.

Tuoretta kurkumaa löytyy isoista marketeista, samoilta hedelmä- ja vihannesosaston hyllyiltä, missä myydään tuoretta inkivääriäkin. Veriappelsiinin sijaan voi käyttää mitä tahansa muuta appelsiinilajiketta ja sitruunankin voi korvata limellä, jos sellaisia sattuu hedelmäkulhossa köllimään. Hunajan sijaan sopii siirappi tai sokeri, ja pippurilaatuakin voit varioida. Kurkumaa lukuun ottamatta kaikki ainekset todennäköisesti löytyvät jo keittiöstäsi.

veriappelsiini-kurkumashotti

veriappelsiini-kurkumashotti

Ennen kuin kuorit ja raastat kurkuman vuoraa leikkuulauta tuorekelmulla. Ota käsiisi kumihanskat tai kuori kurkumanpätkä vain osittain ja pidä kuorimattomasta päästä kiinni. Kurkuma nimittäin värjää kirkkaan keltaiseksi kaiken, mihin hipaiseekin. Esiliinakin saattaa siksi olla hyvä idea. Ja sitten hommiin!

Veriappelsiini-kurkumashotti

2,5 dl veriappelsiinimehua eli n. 3–4 veriappelsiinia
0,5 dl sitruunamehua eli n. 1 kokonainen sitruuna
1 rkl raastettua kurkumaa
1–2 rkl (juoksevaa) hunajaa maun mukaan
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl kanelia

Purista appelsiinien ja sitruunan mehu kulhoon. Sekoita pehmeä tai juokseva hunaja mehun joukkoon. Saatat joutua heilumaan vispilän kanssa hetken aikaa, varsinkin jos hunaja ei ole juoksevaa. Raasta kurkuma pienimmällä terällä, joka raastimessasi on. Käytä microplane-raastinta, jos sellaisen omistat. Sekoita mehun joukkoon kurkuma ja mausteet. 

Kaada pieneen pulloon tai säilytä käyttämässäsi kannellisessa kulhossa. Viilennä veriappelisiini-kurkumashotti jääkaappikylmäksi ennen sen nauttimista. Mehu säilyy kylmässä vähintään muutaman vuorokauden.

veriappelsiini-kurkumashotti

Lääkitse itseäsi shotti kerrallaan ja häädä pöpöpirulaiset sinne missä pippurikaan ei enää kasva!

Lisää veriappelsiinireseptejä löydät täältä:
Uunissa karamellisoidut veriappelsiinit
Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto
Värikäs veriappelsiiniceviche