Lisää kasvisruokaa arkeen – tofu-kurpitsacurry

Kasvisruoka on tullut meidän keittiöön jäädäkseen. Eilen lounaaksi ensimmäistä kertaa kokattu tofu-kurpitsacurry kiilasi saman tien kestosuosikkien kärkikastiin. Kaupassa kärryihin kerätään vino pino sesongin kasviksia, kierrellään katselemassa, millaisia uutuuksia vegehyllyille on tällä kertaa ilmestynyt, ja ryhmittäydytään kylmäkaapeilla kasvipohjaisten tuotteiden eteen. Kauppakassista löytyy aina myös vähintään yksi pala tofua. Aina ei todellakaan ole ollut näin.

tofu-kurpitsacurry

Kovin monta vuotta en ole ehtinyt liputtaa tofun ja muiden kasvipohjaisten proteiinien puolesta. Jos totta puhutaan, saatoin jopa vältellä niitä. En ymmärtänyt, miten mauttomasta tofukuutiosta voisi valmistaa maukasta ruokaa. Tempe, seitan, quorn ja soijasuikaleet olivat erikoisuuksia, joihin törmäsin lähinnä entisen työpaikkani opiskelijaravintolassa.

Ennakkoluuloni vegemakkaroita ja vuustoja kohtaan olivat kohtuuttoman suuret, eikä mieleni tehnyt lähteä kokeilemaan summassa tuotteita, jotka ehkä jäisivät syömättä. Tiesin kyllä, että ilmaston kuumenemisen hidastamiseksi pitäisi vähentää eläinperäistä ruokaa ja lisätä arkeen kasvispohjaista ruokaa, mutta käytännön toteutus tuntui hankalalta.

Sitten tapahtui jotain. Tammikuussa 2018 sattuman oikusta istuin filipiiniläisen ravintolan pöytään ja päätin hetken mielijohteesta antaa tofulle tilaisuuden. Muistan edelleen, miten hämmästynyt olin. Kulhoruoan pinnalle asetellut tofukuutiot olivat pinnaltaan rapeita ja maultaan hillittömän herkullisia!

Sen jälkeen alkoi tutustumisprosessi, joka jatkuu edelleen. Aloin vähitellen ymmärtää, miksi tofulla ja muilla aikoja sitten kehitetyillä kasviproteiineilla on Aasiassa niin suuri suosio. Olen myöntänyt olevani väärässä ja kääntänyt takkini vähän nolostellen aiempaa ankeaa asennettani.

tofu-kurpitsacurry

Sittemmin olen syönyt superhyviä tofuvartaita, santsannut tofulimonelloa, kokannut pastaa pehmeällä silken tofulla ja maistellut mainiota tofuskagenia. Nykyään jääkaapissa on aina vähintään yksi kimpale tuota idän ihmettä. Pidän tofua aina varalla, sillä se säilyy pitkään ja siitä on vaikka mihin. Siinä sivussa keittiöömme on hiipinyt myös muita kasvipohjaisia vaihtoehtoja kuten niitä soijasuikaleita, tempeä ja hiljattain paluun tehnyttä nyhtökauraa Jääkaapin hyllyiltä löytyy myös vuustoa, soijajugurttia ja tietenkin kaurakermaa. Myös tuoreiden kasvisten määrä ylittää reippaasti puolen kilon päivittäisen suosituksen.

Tuorein ihastukseni kasvipohjaisten tuotteiden tutustumismatkalla on vegaaninen suklaavanukas. Vielä kaksi viikkoa sitten lusikoin tyytyväisenä suuhuni tavallista suklaamoussea, kunnes uskalsin vihdoin maistaa vegaaniversiota. Halleluja, kuinka herkullista! Nyt ihmettelen vain sitä, miksi ihmeessä sallin ennakkoluulojeni ohjata ostovalintojani näinkin pitkään.

Mutta se suklaavanukkaista, sillä nyt on vihdoinkin aika sukeltaa reseptin pariin. Tämä supermaukas tofu-kurpitsacurry on omittu kenenpä muunkaan kuin hyvän ystäväni ja taitavimmista taitavimman Hanna Hurtan blogista. Resepti on alun perin saatu edesmenneestä Esther-ravintolasta, jossa Hanna kyseiseen herkkuun tutustui. Minä olen tehnyt pieniä muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen mökkikeittiöstä löytyvien tykötarpeiden mukaan, mutta jos haluat kurkata orkkisreseptin, se löytyy täältä: Tofu-kurpitsacurry á la Esther. Molemmista resepteistä riittää reippaasti neljälle nälkäiselle.

Tofu-kurpitsacurry

1 pkt maustamatonta tai marinoitua tofua (250–300 g)
½ kurpitsa (n. 700 g)
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä paistamiseen
2 tl curryjauhetta
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
½ tl kurkumaa
1 tl chilihiutaleita
1 purkki tomaattimurskaa (500 g)
1 purkki kookosmaitoa (250 ml)
2 kourallista tuoretta pinaattia
½ sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu
suolaa
Lime- tai sitruunaviipaleita

Viimeistelyyn: tuoretta persiljaa tai korianteria sekä halutessasi chiliä
Lisukkeeksi: riisiä paketin ohjeen mukaan, puuroriisikin toimii todistetusti hyvin.

Kääri tofukimpale talouspaperin tai puhtaan keittiöpyyhkeen sisään kuivumaan. Nosta paketin päälle paino kasvisten kuorimisen ja pilkkomisen ajaksi.

Kuori kurpitsa ja lusikoi siemenet talteen (voit paahtaa ne uunissa ja käyttää esim. Salaatin tai jugurtin lisukkeena). Kuutioi kurpitsa reiluiksi suupaloiksi. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita pannulla öljyssä hetki ja lisää sitten kurpitsakuutiot. Lisää joukkoon mausteet eli chili, curry, juustokumina ja kurkuma. Jatka kuullottamista vielä tovi.

Holauta kasvisten sekaan tomaattimurska ja kookosmaito. Huuhtele tomaattimurskapurkki pienellä määrällä vettä ja kaada sekin ruoan joukkoon. Anna kiehahtaa ja hauduta sen jälkeen kannen alla n. 10 minuuttia. Pane viimeistään tässä vaiheessa riisivesi kiehumaan.

Kun kurpitsa on pehmennyt, lisää pannulle kuutioitu tofu ja anna makujen imeytyä vähintään 10 minuuttia. Sekoita soosin joukkoon lopuksi tuore pinaatti.

Mausta tofu-kurpitsacurry ennen tarjoilua raastetulla sitruunankuorella, sitruunan mehulla ja suolalla oman maun mukaan. Lusikoi lautaselle ja viimeistele tofu-kurpitsacurry lime- tai sitruunalohkoilla, tuoreilla yrteillä ja/tai chilillä.

tofu-kurpitsacurry

Ps. Jos sinäkin suhtaudut uteliaasti kasvisruokaan, sujauta korvasi taakse odottamaan Hannan uusi projekti, Kasviskapina. Kasvipohjaiseen syömiseen kannustava sivusto avautuu näillä näkymin vuoden loppuun mennessä, mutta Kasviskapinan instagram-pöhinää pääsee seuraamaan jo nyt!

Tervetuloa vastuullisen mökkeilijän kesäkeittiöön!

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla

Kuvittele mielessäsi täydellinen kesäpäivä. Aurinko paistaa poutapilvien lomasta, lämpötila keikkuu parinkymmenen tuolla puolen ja kevyt kesätuuli saa laineet liplattamaan laituria vasten. Perhoset nauttivat kesäkukkien väriloistosta ja tiaiset opettavat poikasiaan lentämään. Kesäkeittiöön kannetaan kassillinen tuoreita sesonkikasviksia: lähellä kasvanutta parsaa ja varhaiskaalia, pari nippua porkkanoita, kilo uusia perunoita, paperipussillinen herneitä ja pieni ämpärillinen paikallisen luomutilan mansikoita.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Omasta maastakin on jo ehditty kerätä satoa – on ruohosipulia, retiisejä, rukolaa, pinaattia, minttua ja salaattia. Metsästä on löytynyt kirpeitä ketunleipiä ja pihan perältä nuoria nokkosia. Mökkinaapuri soutelee selällä ja on luvannut tuoda tuoretta kalaa, jos ahti suo antejaan. Myöhemmin lämmitetään sauna ja pulahdetaan virkistävään järviveteen.

Essut kääräistään kesävermeiden päälle, laseihin kaadetaan kylmää juotavaa ja ryhdytään kokkaamaan. Vastuullisen mökkeilijän menu koostuu kasvipohjaisista aineksista, sesongin tuoreimmista raaka-aineista ja lähellä tuotetusta, suoramyynnistä hankituista raaka-aineista. Lompakkokin kiittää, sillä kaikki kasvikset ovat edullisimmillaan sesonkinsa huipulla.

Kestävän mökkeilyn mukaiseen kokkaamiseen ei tarvita erityisiä taitoja, ja kolme ruokalajia syntyy tunnissa, varsinkin jos keittiössä häärää apukokkeja. Jos jääkaapissasi on valmiiksi vastaavia maitotuotteita, voit käyttää myös niitä, mutta jos hankit ainekset varta vasten, suosittelen lämpimästi kokeilemaan kasvipohjaisia rasvoja, kermaa ja jugurttia. Pienillä teoilla on maailman mittakaavassa ilmastolle iso merkitys, ja lupaan, että kestävämmästä kokkaamisesta tulee piirun verran parempi mieli.

Retiisit multapedillä eli kestävän mökkeilijän menu sesongin kasviksista

Alkupalaksi pöytään kannetaan lautasellinen retiisejä. Maanläheinen annos on saanut inspiraationsa maailman parhaaksi valitun tanskalaisen ravintola Noman ruokalistalta. Elämyksellinen ja hauska alkupala multaa muistuttavine saaristolaisleivänmuruineen herättää taatusti keskustelua pöydän ympärillä. Jos soosia jää yli, sen dippailua voi jatkaa leivällä pääruokaa odotellessa.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Retiisit multapedillä

Nippu retiisejä
2–3 siivua saaristolaislimppua tai muuta mielestä tummaa leipää
Öljyä, kasvimargariinia tai vegaanista voita paistamiseen
1 dl kaurafraichea
½ dl maustamatonta soijajugurttia
½ sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi
Minttua tai muuta mieleistä yrttiä
Suolaa
mustapippuria

Hienonna leivät käsin tai tehosekoittimessa pieneksi muruksi ja paista pannulla rasvassa rapeaksi. Halutessasi voit heittää mukaan myös vähän siemeniä. Kaada talouspaperilla vuoratulle lautaselle jäähtymään.

Tee murun jäähtyessä dippaussoosi. Sekoita keskenään kaurafraiche ja soijajugurtti. Purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja lisää silputtu valkosipulinkynsi ja minttua tai muuta mieleistä tuoretta yrttiä (tämän voi jättää poiskin) . Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita. Jätä hetkeksi tekeytymään.

Lusikoi dippi sopivankokoisen tarjoiluastian pohjalle. Trimmaa retiiseistä suipot juuret ja asettele ne dippiin niin, että punainen osa jää reilusti näkyviin. Ripottele dipin päälle rapea leipämuru. Leivänmurumullasta voi jokainen ruokailija nostaa itselleen yhden tai kaksi herkkupalaa.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Kestävän mökkeilijän kesäkeitto kiehautetaan tuoreista vihanneksista

Pääruoaksi kiehautetaan klassinen kesäkeitto, yksi tämän mökkihöperön ehdottomista mieliruoista. Vaikka tavallisen kerman sijaan käytetään kaurapohjaista versiota, eivät ainakaan minun makunystyräni huomaa mitään eroa lapsuudesta tuttuun lempiruokaan verrattuna. Kesäkeittoon voit heittää muitakin kasviksia mielesi mukaan. Soppaan sopivat esimerkiksi varhaiskaali, nauris, retiisi tai vaikka itämaista vivahdetta annoksiin antava retikka.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Oma reseptini on kehitelty pienin muutoksin Chocochilin hyväksi havaitun kesäkeiton pohjalta.

Kestävän mökkeilijän kesäkeitto

6 keskikokoista kiinteää perunaa
2 porkkanaa
½ kukkakaali
½ nippu vihreää tankoparsaa
Kourallinen herneitä (tuoreita tai pakastettuja)
Kourallinen vihreitä papuja (tuoreita tai pakastettuja)
1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
Ripaus valkopippuria
Suolaa
4 dl kaurakermaa
Koristeeksi ruohosipulia ja persiljaa

Pilko perunat, porkkanat ja parsat sopiviksi suupaloiksi. Irrottele kukkakaalista nuput. Jos käytät tuoreita herneitä ja papuja, perkaa herneet ja napsaise pavuista kovat kannat irti.

Heitä perunat, porkkanat ja kukkakaali reilun kokoiseen kattilaan. Kaada kattilaan vettä niin että kasvikset peittyvät. Jos käytät tuoreita papuja, lisää ne sekaan tässä vaiheessa. Lisää kasvisliemikuutio ja valkopippuri ja keitä soppaa n. 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat melkein kypsiä. Kaada sekaan kaurakerma. Lisää pätkityt tankoparsat ja herneet (sekä pakastepavut) ja keittele vielä muutama minuutti tai kunnes parsoissa on vielä purutuntumaa jäljellä.

Maistele ja lisää suolaa tarvittaessa. Koristele persiljalla ja ruohosipulilla.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Vikkelä vierasvara – helpot kauralastuleivokset

Jos vieraat paukahtavat paikalle lyhyellä varoitusajalla, ovat kahvin kera tarjoiltavat kauralastuleivokset täydellinen vierasvara. Voit leipoa kauralastut itse tai käyttää kaupan valmiita keksejä. Vegaanisia kaurakeksejä ei silmiini keksihyllyiltä osunut, mutta jos leivot itse, suosittelen kokeilemaan esimerkiksi tätä kokonaan kasvipohjaista Kamomillan konditorian reseptiä.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Syötäviä kukkia löytyy usein mökin pihapiiristä. Kaikki luonnossa kasvavat orvokit ovat syötäviä, samoin ketunleivän ja apilan kukat, voikukat ruiskaunokit, lemmikit, krassit ja kehäkukat. Myös syreenin, omenan, kirsikan ja horsman kukkia voi käyttää koristeina.

Helpot kauralastuleivokset

(Vegaanisia) kauralastuja
1 dl vispautuvaa kasvikermaa, esim Alpro Whipping
1 tl sokeria
Ripaus vaniljasokeria
Tuoreita marjoja
Syötäviä kukkia ja/tai villiyrttejä

Vispaa kasvikerma pysyväksi vaahdoksi ja mausta sokerilla (voit lisätä myös muita mausteita kuten kardemummaa, kanelia tai vaikka sitruunankuorta oman makusi mukaan). Asettele lautaselle yksi kaurakeksi kullekin ja lusikoi sen päälle kermaa. Asettele kerman päälle marjoja ja aloita uusi kerros.

Koristele ylin kerros marjojen lisäksi syötävillä kukilla tai mökkipihalta kerätyillä villiyrteillä kuten ketunleivillä tai keto-orvokeilla. Kokeile myös kuusenkerkkiä, mutta muista, että niitä saat kerätä ilman lupaa vain omalta tontilta.

Nauti heti keksikerros kerrallaan tai anna tekeytyä jääkaapissa puolesta tunnista tuntiin, jotta keksit pehmenevät ja luomusta voi lusikoida leivoksen lailla.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Kun herkullinen menu on hotkaistu, vastuullinen mökkeilijä pitää huolen myös siitä, ettei ruokaa mene hukkaan. Biojätteet kierrätetään asianmukaisesti tai kompostoidaan omalla tontilla ja astiat pestään biohajoavalla pesuaineella paikassa, jossa pesuvedet eivät pääse valumaan luontoon. Lisää kestävästä mökkeilystä voit lukea Etelä-Savon vapaa-ajan asumista edistävän Laiturilla-hankkeen verkkosivuilta!

Tomaattigranola kirsikkatomaateista

Luovuus kukkii laiskotellessa. Kuulostaa kliseeltä, mutta on täyttä totta, ainakin minun kohdallani. Parhaat ideat syntyvät silloin kun antaa ajatuksille tilaa vaeltaa, loikoilee laiturilla, pötköttelee peiton alla tai tuijottaa junan ikkunasta ulos tekemättä aktiivisesti mitään. Näin syntyi myös toukokuun sesonkiresepti: tomaattigranola kirsikkatomaateista. Katselin mökin ikkunasta ulos ja mietiskelin mitä tekisi mieleni kokata. Kauden kasviksista tartuin kirsikkatomaatteihin.

tomaattigranola

Paahdettuihin tomaatteihin en kyllästy koskaan, mutta nyt halusin kokeilla jotain uutta. Päähäni pälkähti idea makeaksi paahtuneiden tomaattien käyttämisestä kuivattujen hedelmien ja marjojen tapaan granolaan sekoitettuna. En perusta kovin makeista mysleistä ja granolaankin sekoitan sokeria maltilla, joten tomaattigranola saattaisi hyvinkin toimia. Pikainen googletus ei antanut yhtään suomenkielistä osumaa, muualla maailmassa tätäkin oli tietenkin jo kokeiltu.

tomaattigranola

tomaattigranola

Siispä tuumasta toimeen. Kaivelin kaapeistani kaikki pähkinäpussien pohjat, rouhin kokonaisia manteleita pienemmäksi, pilkoin taatelit ja kaadoin sekaan muutaman desin gluteenittomia kaurahiutaleita. Siskoni perheellä oli sopivasti pienimuotoiset tuparit, joten samalla, kun kokkaisin tomaattigranolaa omien aamiaisteni iloksi, purkittaisin muutaman myös viemisiksi uuteen kotiin. Satsista tulee pellillinen ja siitä riittää sisältöä neljään 4 desilitran purkkiin, joten jos perheesi on pienempi, säädä reseptiä sen mukaan. Jos taas päätät tuplata tomaattigranolan määrän, paahda ainekset parissa erässä.

tomaattigranola

tomaattigranola

Huomioithan, että tomaatteja ei reseptissä paahdeta täysin kuiviksi, joten ne eivät välttämättä säily samalla tavalla kuin täysin kuivatut hedelmät. Tomaattigranola onkin syytä syödä parempiin suihin mieluiten seuraavien päivien ja viikkojen aikana kuin säilyttää sitä kaapissa kuukausitolkulla.

Tomaattigranola kirsikkatomaateista

400 g pieniä kirsikkatomaatteja tai helmitomaatteja
50 g kasvimargariinia
1/2 dl ruokosokeria
1/2 dl hunajaa
1 tl suolaa
3 dl kaurahiutaleita
200 g auringonkukansiemeniä
100 g hasselpähkininöitä
100 g mantelirouhetta
50 g saksanpähkinöitä
kourallinen taateleita

Väännä uunin lämpö 125 asteeseen. Puolita tomaatit ja asettele ne leikkuupinta ylöspäin leivinpaperoidulle pellille. Paahda tomaatteja 1,5–2 tuntia, kunnes ne rutistuvat ja saavat vähän väriä (tsekkaa kuvat, jos olet epävarma).

Mittaa kattilaan margariini, ruokosokeri, hunaja ja suola. Keittele hiljalleen kiehuvaksi. Sekoita ja varmista, että sokeri on kokonaan sulanut.

Sekoita kaurahiutaleet, siemenet, pähkinät ja pieneksi pilkotut taatelit toisessa kulhossa. Kaada lämmin rasva-sokeriseos ainesten päälle ja sekoita kunnolla. Levitä seos tasaisesti leivinpaperoidulle pellille ja paahda 160-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Sekoittele seosta pari kertaa paahtamisen aikana, etteivät ainekset ruskistu liikaa.

tomaattigranola

Anna granolan jäähtyä, lisää joukkoon paahdetut ja jäähtyneet tomaatit. Lusikoi tomaattigranola puhtaisiin purkkeihin ja herkuttele esim. aamiaisjogurtin kera.