Hyvä ystäväni oli tulossa meille syömään. Illallinen oli sovittu kahta kuukautta aiemmin sellaiseksi viikonlopuksi, jolloin lapset olisivat isällään. Tapaisimme vihdoinkin myös hänen uuden kumppaninsa. Jännitti.
Menua suunnitellessa mopo lipesi taas kerran käsistä ja päätyi jonnekin marraskuiseen metsikköön. Piti syödä ihan vaan rennosti jotain pientä. Ehkä nopeaa ja yksinkertaista italialaista, siihen päälle jotain helppoa jälkiruokaa. Siinä sivussa hörppiä sitten vähän viiniä. Kuohuvaa tietysti ja kenties vähän valkoista. Tai punaista, jos ruoka niin vaatii.
Kävikin niin, että lopulta pöytään kannettiin neljä ruokalajia ja glögiä, kuohuviiniä, olutta sekä hapokasta valkoista. Saatettiinpa jälkkärin ohessa nauttia tilkkanen Montenegron tuliaisina tuotua päärynärakijaa. Seuraavana päivänä saattoi särkeä hieman päätä.
Kutsu oli käynyt iltakuudeksi. Ovikello pärähti vaativasti jo kymmentä vaille – kokit olivat juuri ja juuri ehtineet vaihtaa pieruverkkarit salonkikelpoisempiin vaatekappaleisiin. Meille tyypilliseen tapaan keittiö oli vielä kaaoksessa, pasta veivaamatta ja kala putsaamatta. Onneksi glögikattila oli kuitenkin tulilla.
Kurpitsa-kookoskeitto oli onneksi tehty valmiiksi jo aamutuimaan. Niinpä istutimme odotetut vieraat sohvalle ja aloimme kattaa pöytää. Uuden puoliskon silmissä ensivaikutelma oli todenmukaisempi kuin olisin toivonut. Ei kiillotettuja kulisseja vaan pöliseviä jauhoja ja likaisia esiliinoja. Ehkä ihan hyvä niin. Jännityskin katosi sen siliän tein.
Keitot ovat kiitollisia alkuruokia. Ne voi useimmiten valmistaa hyvissä ajoin etukäteen ja lämmittää ennen tarjoilua. Samoin on hyydytettyjen jälkiruokien laita. Voi esimerkiksi herätä aamuseitsemältä kiehauttamaan kermaseosta ja ehtiä vielä kymmeneksi brunssille toiseen kaupunkiin.
Tällä kertaa kurpitsa-kookoskeitto syntyi kahden eri reseptin sopusointuisasta liitosta. Peruspohjan reseptiä kurkittiin Hesarin Ruoka-sivuilta, maustamiseen ja koristeluun haettiin inspiraatiota Hannan soppa -blogista. Ras-el-hanout-mausteseosta ei kannata pelästyä, se koostuu tutuista itämaisista mausteista ja sekoitusta saa valmiina ihan tavallisesta S-marketista ainakin pääkaupunkiseudulla.
Jos käytät pelkkää kookoskermaa ja/tai -maitoa, on keitto vegaaninen. Meillä taisi lorahtaa soppaan noin puolet ja puolet kookosta ja normikermaa. Gluteeniton kurpitsa-kookoskeitto on joka tapauksessa. Annoksesta riittää hyvin neljälle pääruuaksi ja jopa kahdeksalle alkuruuaksi.
Kurpitsa-kookoskeitto
Kurpitsan paahtaminen:
1 iso myskikurpitsa
0,5 dl rypsiöljyä
1 rkl ruokosokeria
mustapippuria
sormisuolaa
Keittoon lisäksi:
1 sipuli
0,5 tl kuivattua chiliä
pieni pala tuoretta inkivääriä raastettuna
5 dl kasvislientä
2,5 dl kookoskermaa, -maitoa tai tavallista kermaa
1 rkl ras-el-hanout-mausteseosta
puolikkaan limen mehu
Koristeluun:
tuoretta minttua
paahdettuja kurpitsasiemeniä
granaattiomenaa
kookosmaitoa tai -kermaa
Väännä uunin nupit 200 asteeseen. Kuori kurpitsa, halkaise se ja poista siemenet. Leikkaa kurpitsa viipaleiksi ja mausta ne isossa kulhossa öljyllä, ruokosokerilla ja mustapippurilla. Asettele leivinpaperoidulle pellille yhteen kerrokseen ja ripottele päälle vielä sormisuolaa. Paahda n. 30 min tai kunnes kurpitsat ovat silminnähden hieman paahtuneita. Valmistele sillä aikaa keiton muut ainekset.
Silppua sipuli ja kuullottele sitä ison kattilan pohjalla tilkassa öljyä. Lisää mausteseos, chili ja inkivääri ja sekoittele parin minuutin ajan. Lisää paahdetut kurpitsapalat sekä kasvisliemi. Kuumenna ja annan kiehua viitisen minuuttia. Ota kattila hellalta ja soseuta keitto sitten sauvasekoittimella. Siirrä kattila takaisin liedelle ja lisää kerma/maito. Kuumenna ja lisää sitten joukkoon limemehu. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Annostele kurpitsa-kookoskeitto lautasille ja koristelle sipauksella kermaa. Silppua keiton pinnalle tuoretta minttua ja ripottele annosten päälle myös kurpitsansiemeniä sekä granaattiomenan siemeniä. Ihaile käsiesi aikaansaannoksia ja kanna lautaset ylpeydellä pöytään.
Alkukeiton jälkeen illallisen ruokalistalla oli tryffeli-salvia-voipastaa sekä pannulla paistettu merianturaa ja peruna-lehtikaalipaistosta. Puolukan omalla hapolla hyydytetty puolukkaposset kruunasi aterian. Nämäkin reseptit tulen jakamaan teille vielä tämän vuoden puolella, mutta nyt hyppään yöjunaan ja puksutan pöllölakanoissa kohti Kemijärveä. Tunturifiilis, sinua onkin jo ollut ikävä!