Ah, mitä olisikaan loma Italiassa ilman lukuisia pitkiä lounaita ja yltäkylläisiä illallisia? Prosciuttoa, vitello tonnatoa, ravioleja, risottoa, panna cottaa ja gelatoa. Neljän päivän aikana ehdin koluta neljä erinomaista ravintolaa ja syödä kaksi kotikeittiössä kokattua illallista, joista toisen valmistukseen osallistuin itsekin*. Omin käsin valmistetusta tartarista, kanipadasta ja tiramisusta kuulette myöhemmin, ensin on aika tutustua italilaiseen locandaan, ristoranteen ja osteriaan. Ovi on jo kutsuvasti auki ja keittiön puolelta leijailee jumalainen tuoksu. Astutaanpa siis sisään.
Locanda Fontanazza, La Morra
Huristeltuamme sähköpyörillä pitkin Barolon viinialueen kukkuloita yli 30 kilometrin verran, saavumme hengästyneinä La Morran kylään. Ylämäessä on pakko painaa päälle turbovaihde, ja sittenkin hikikarpalot kirpoavat ohimoille. On avattava untuvatakkia ja tankattava vettä.
Etsimme kylän kujilta lounasravintolaa, joka on meille kaikille kolmelle entuudestaan tuntematon. Italialainen tapa merkitä myös palvelut, kuten hotellit, baarit ja ravintolat viitoilla katukuvaan, on varmasti kätevä, mutta koska etäisyyksiä ei mainita ja vain suunta on selvillä, saattaa hämmentynyt turisti eksyä viitoituksesta huolimatta.
Ravintolasuosituksen on antanut Casa Visetten isäntäparille tuttu ja alueella arvostettu viinintuottaja, Mauro Veglio, joten tiedossa pitäisi olla oivallinen lounashetki. Rullailemme alamäkeen, kylän keskusta on jäänyt jo kauan sitten taakse. Emme kuitenkaan aio luovuttaa kovin helpolla. Kysäisemme neuvoa ohikulkijoilta, mutta kukaan heistä ei ole paikallinen. Lopulta sinnikkyys palkitaan ja parkkeeramme pyörät kylän laitamilla sijaitsevan Locanda Fontanazzan pihaan. Maisemat ovat mielettömät, jälleen kerran.
Paras näköala on isolta terassilta, jota vartioi vanhuuden päiviään viettävä harmaaturkkinen koira, mutta maaliskuussa on vielä niin viileää, että ruokailemme mielummin sisätiloissa. Kesäkuukausina terassi taatusti on ihanan viileä virkistyspaikka, sillä se suuntaa pohjoiseen, ja on varjossa suurimman osan helteistä päivää.
Tarjoilija on hurmaava, ja hän tiedustelee kohteliaasti, haluammeko kommunikoida italiaksi vai englanniksi. Osaamme kaikki jonkin verran italiaa ja siksi valitsemme ensimmäisen. Tämä on hyvää harjoitusta. Palvelu on ensiluokkaista.
Italiassa kun ollaan, myös lounaalla syödään kolme ruokalajia. Tilaan alkuun prässättyä vasikankieltä punajuuripyreellä, pääruuaksi paikallisia plin-ravioleja ja jälkkäriksi greippibavaroisen ginigranitella. Kirpeä makumaailma hellii aistejani, olisikohan tämä mahdollista toisintaa omassa keittiössä?
Kaikki pöytään kannettu on erinomaisen hyvää. Kuten myös ravintolan toisella laidalla istuvien parmigiano-tuottajien juusto, josta seurueen charmantti herra pyytämättä ja yllättäen päättää tuoda maistiaiset pöytäämme.
Jaamme kolmeen pekkaan pullollisen La Morrassa tuotettua Langhe Nebbioloa, joka solahtaa sopivasti vatsaan palan painikkeeksi. Sitten on aika lähteä oikotietä takaisin kohti Casa Visetteä. Maan tapaan kotiin voi aina ajaa, vaikka viiniä olisikin nauttinut. Auton rattiin en silti olisi lähtenyt, tankohiprakka on eri juttu.
Saracca, Monforte d’Alba
Syksyllä 2017, kun ensimmäisen kerran kävimme Monforte d’Albassa, oli tarkoitus varata pöytä Saraccasta, yhdestä kylän parhaimmiksi rankatuista ravintoloista. Pitkän vaelluspäivän jälkeen takki oli kuitenkin niin tyhjä, että päädyimme pizzalle hotellin naapuriin. Kyseinen pizzeria on kuulemma seudun suosituin, ei sekään siis huono valinta ollut.
Saracca on rakennettu ikiaikaisen kivitalon sisään. Rakennus on korkea ja sen jokainen metri on hyödynnetty. Sisäänkäynnin kohdalla (jossa todennäköisesti on ollut joskus porraskäytävä) on monitasoinen, vaijereilla kattoon kiinnitetty lasista ja metallista rakennettu portaikko. Välitasoilla on kahden tai neljän istuttavia pöytiä. Läpinäkyvät tasot nitisevät ja liikkuvat vaijereiden varassa, tämä ravintola ei todellakaan ole korkeanpaikankammoisille.
Ennen varsinaista ruokailua parkkeeraamme baaritiskille, sillä meneillään on runsas aperitivo. Tiskillä on vieri vieressä pieniä suupaloja, juustoa, oliiveja, pieniä täytettyjä leipiä, salamia, ilmakuivattua kinkkua ja makkaraa, joita saa latoa lautaselleen mielin määrin, kunhan investoi vähintään yhteen drinkkiin tai viinilasilliseen. Paikkaan tuntuvat kokoontuneen liki kaikki kylän viinintuottajat. Kuulumisia vaihdetaan: Tutto bene? Si si, tutto a posto!
Siemailtuamme aperitiivit, illan isäntä vinkkaa meidät mukaansa. Yksi kerrallaan katoamme baaritiskin taakse rakennettuun viinikellariin. Huone on vaikuttava. Pyyhkäisen pölyt lähimmän pullon etiketistä huomatakseni, että kyseinen barolo on vuodelta 1967. Yritän ottaa kuvia, mutta takahuoneessa on liian pimeää. Hetken kuluttua isäntä kaivaa taskustaan pienen kaukosäätimen ja naksauttaa sitä. Yksi viinihyllyjen takana olevista seinistä liikkuu ja avaa tien hämärään käytävään. Astumme sisään ja tajuamme, ettemme ole nähneet vielä mitään. Hapuilemme eteenpäin käytävässä, jonka molemmin puolin on satojen viinintuottajien arvokkaita laatuviinejä. On etuoikeutettu olo.
Illallinen on onneksi katettu yhteen alakerran saleista, ei lasisia lattioita vaan tukevaa maata jalkojen alla ja ympärillä vanhat, rapautuneet tiiliseinät. Ympärillämme roikkuu kokonaisia ilmakuivattuja kinkkuja ja salamipötköjä, ja yhdellä seinällä on kone, jossa käydään tämän tästä siivuttamassa lihaa.
Tilaamme antipasto-annoksia jaettavaksi. Silmiemme alla siivutetun lihan, carpaccion ja tartarin lisäksi maistelemme bagna caudaa, lämpimään anjoviskastikkeeseen dipattavia kasviksia sekä finanzieraa eli possun ja kanan sisäelimiä. Tarjoilija kysyy tiedänkö varmasti, mitä olen tilaamassa. Nyökyttelen ja kerron pitäväni myös tripasta, jonka raaka-aineena on vatsalaukku. Kaikkien ihmetykseksi pistelen finanzieran melkein kokonaan poskeeni.
Pääruoaksi pyydämme kania ja vasikanposkia polentan kera. Jälkiruoaksi eteeni kannetaan appelsiini-kermavanukas suklaakastikkeella. Ruoka ja etenkin viini lunastaa lupaukset, Saracca on todellakin kaikkien suositusten arvoinen. Jos suunnittelet visiittiä tähän ravintolaan, muista varata pöytä etukäteen, etenkin jos matkustat kesällä tai sadonkorjuun aikaan syys-lokakuussa.
Vinoteca Centro Historico, Serralunga d’Alba
En ole ennen käynyt Serralungan kylässä ja nytkin visiitti jää lounaan mittaiseksi. Vanha kaupunki on pikkuruinen. Sen ytimessä sijaitsee Vinoteca Centro Historico, jonka pöytään istahdamme kolmannen päivän lounaalle. Ravintola edusta vakuuttaa: ovensuussa seisoo vanha viinipullojen korkeilla täytetty viinitynnyri, myös kadun mukulakivien lomassa lepää korkki poikineen.
Paikka on kuuluisa ilmakuivatuista kinkustaan, culatellosta, joka leikataan alakerran myyntitiskin takana roikkuvista lihakimpaleista. Viimeistään tässä vaiheessa panen merkille, että antipastit ovat italiassa hyvin lihapainotteisia. Tälläkin kertaa antipastilautanen sisältää pelkkää punaista lihaa. Onneksi listalta löytyy myös anjoviksia, jotka syödään leivän ja voin kera sekä munakoisoa ja parmesaania. Eivät varsinaisesti kevyitä nekään, mutta herkullisia ja vaihtelua ainaiseen lihalinjaan.
Pääruuaksi tilaan jälleen kerran ravioleja voilla ja salvialla. Vaikka omistan pastakoneen, tuntuu raviolien tekeminen niin työläältä, että annan ammattilaisten hoitaa homman kotiin. Varsinainen jälkiruoka jätetään väliin, mutta pienet lasilliset grappaa tilaamme. Marolo on yksi alueen arvostetuimmista grappabrändeistä, mutta tämä tuohisuu ei sen makuvivahteita osaa erotella. Lihapitoisen aterian digestiivinä se kuitenkin toimii mainiosti.
Toistan jo itseäni, mutta myös Centro Historico ylittää odotukset. Jos siis satut Serralungaan, poikkea ihmeessä linnan kupeeseen ja tilaa listalta mitä tahansa. Jos rakastat aitoa italialaista ruokaa, lupaan, ettet pety. Pöytävaraus kannattaa tehdä myös lounasaikaan.
Osteria La Cantinella, Barolo
Sunnuntaina, ennen kotiinpaluuta piipahdamme vielä Barolon kylässä. Nimensä ansiosta Barolo on kaikista Langhen alueen kylistä eniten turistien suosiossa. Myös maaliskuussa kadulla kuljeskelee moninkertainen määrä ihmisiä muihin kyliin verrattuna. Moni on löytänyt tiensä myös Barolo Wine Museumiin, joka on meidänkin matkaohjelmassamme.
Castello di Barolon linnaan rakennettu viinimuseo on lievästi sanottuna erikoinen. Barolon ja viinin historian lisäksi näyttelyssä pureudutaan ihmiskunnan myytteihin, aisteihin ja eri taiteen lajeihin. Lapsenkasvoiset Aatami ja Eeva seisovat keskellä yhden huoneen dioraamaa, toisessa museovieraat polkevat ympyrärataa kulkevalla pyörällä läpi vuodenaikojen. Kokemusta on vaikea kuvailla, joten en edes yritä, vaan kehotan tutustumaan outoihin installaatioihin itse.
Osteria La Cantinella täyttyy lounaalla viimeistä paikkaa myöten. Muista siis varata pöytä tai ole ajoissa paikalla. Antipasto misto -lautanen on paras tähän mennessä maistetuista. Ihastun myös flaniin ja sen kylkiäiseni tarjoiltuun purjoon. Carna cruda eli tartar on raikas ja maustettu juuri minun suuhuni sopivaksi, samoin raakamakkara ja salata russa eli suomalaisittain italiansalaatti. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla huomio kiinnittyy astioihin. Ravintolassa käytetyt lautaset kukkamotiiveineen ovat hurmaavia!
Pääruoaksi päädyn valitsemaan barolorisoton, vieruskaveri vetäisee napaansa villisikatagliatellen. Vaikka kentälle on parin tunnin ajomatka ja kello on paljon, jälkiruokaa ei jätetä välistä. Mansikkajäätelö maistuu suomen kesälle. Lähtiessämme ostamme tiskiltä matkajuomaksi pullollisen punaista. Viinimaassa tämäkin on mahdollista!
*Lounaat ja illallisen tarjosi Casa Visette, kiitos!
Lue myös:
Onnistuneen matkan merkkejä
Casa Visette – luksusta Langhen laaksossa, Barolon viinialueella
Sähköpyörän satulassa pitkin Piemonten kukkuloita
