Yhteistyössä: Sallatunturin Tuvat
Kello lähestyy puolta yötä. Putkikassi olkapäällä ja kaupan täpötäysi paperikassi kädessä väistelen sohjoisia lätäköitä ja yritän etsiä oikeaa vuokramökkiä. Kummisedän tuttu tunturimökki on tänä viikonloppuna varattu, sillä sen ovat vallanneet vanhempani ystäväpariskuntansa kanssa. Niinpä minä majoitun 42 neliön hirsimökkiin Sallatunturin Tupien vieraaksi*. Löydän oikean rakennuksen, kolistelen ovesta sisään ja toivon, etten häiritse naapureita. Keitän iltateen, pesen hampaat ja pujahdan puhtaiden valkoisten lakanoiden väliin. On niin hiljaista, että korvissa soi. Sallatunturin tuvat on täydellinen paikka yöpyä.
Lapin hiihtokeskuksissa on majoitusvaihtoehtoja moneen makuun – hotelleista ja lomaosakkeista täysin varusteltuihin huoneistoihin, kelohonkaisiin huviloihin ja vaatimattomampiin mökkikyliin. Näistä kaikista minä valitsen aina ja ikuisesti mökkimajoituksen. Laskupäivän tai hiihtolenkin jälkeen haluan saunaan. Lauteille, joilla saan lojua pitkällään ja heittää juuri niin paljon löylyä kuin tahdon. Vilvoittelu mökin terassilla kuuluu asiaan, joskus jopa heittäytyminen hankeen, jos lähistöllä ei ole ylimääräisiä silmäpareja. Saunan pukuhuoneesta hipsin villasukissa ja trikoomekossa olohuoneeseen, jossa loimottaa takkatuli. Kääriydyn pehmeään vilttiin ja annan raukeuden laskeutua lihaksiin. Samankaltaista kokemusta ei hotellin saunaosastolta saa.
Sallatunturin Tuvat on rakennettu tunturin kupeeseen. Ensimmäiset mökit valmistuivat vuonna 1983, aikaan jolloin turistien määrä tunturissa alkoi kasvaa. Vaikka slogan Salla – in the middle of nowhere (tai kuten sallalainen sen sanoisi: ei palijon missähän) keksittiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, oli Sallatunturi 80-luvulla kotimaan hiihtokeskuskartalla todellakin keskellä ei mitään. Tuvat olivat vaatimattomasti varusteltuja, mutta jo neljä vuotta myöhemmin mökkikylä kasvoi, ja uusien mökkien mainostettiin olevan korkeatasoisia, sillä löytyihän niistä sauna, takka ja laatukeittiö! Sittemmin mökkejä on renoveerattu useampaan otteeseen: kylpyhuoneen hanat hohtavat uutuuttaan ja lattialämmitys hellii varpaita, mutta moderni 80-luvun henki on silti edelleen läsnä. Osatapa lukea ajan patinoimista seinistä kaikki ne kolmenkymmenen vuoden aikana syntyneet sadat sympaattiset tarinat, joita mökki sisällään kantaa!
Seuraavana iltana, pitkän hiihtolenkin jälkeen napsautan saunan päälle, kaadan lasiin Chiantia ja ryhdyn etsimään tulitikkuja. Saunan lämmetessä haluan hemmotella itseäni hetken takkatulen loimussa. Löydän lähes tyhjän tikkuaskin, se sisältää yhden ainokaisen tulitikun. Mietin menisinkö kolkuttelemaan naapurimökin ovea, mutta kello on jo yli kymmenen. Pelästyisivät vielä.
En kehtaa soittaa 500 metrin päässä majaileville vanhemmilleni, vaan päätän sytyttää takan yhdellä yrittämällä. Kuorin koivuklapeista kaiken irti lähtevän tuohen ja asettelen puut väljästi toisiaan vasten. Takan reunalla on kynttilä, ehkä olisi järkevintä sytyttää se ensiksi ja tuikata tuohet tuleen vasta sitten. Tulitikku leimahtaa toisella raapaisulla. Tuli tarttuu tiukasti kynttilän sydänlankaan. Nopealla ninjaliikkeellä törkkään puoliksi palaneen tikun tuohien lomaan – ne leimahtavat liekkeihin välittömästi. Tuli leviää takkapuihin ja roihuaa pian täydellä teholla. Kaupunkilaistyttö onnistui sytyttämään takan vain yhdellä tulitikulla! On pakko tanssia pieni voitontanssi.
Sauna ja takkatuli ovat siis tärkeitä, mutta on kolmaskin syy, miksi haluan nukkua yöni hotellin sijaan mökkimajoituksessa, ja se on ruoka. Haluan nukkua pitkään ja syödä aamiaista pyjamaan pukeutuneena, omassa rauhassa, ilman aikatauluja ja jonottamista buffetpöydässä. Lounaaksi nautin rinneravintoloiden antimia, munkkikaakaon tai laavulla paistettua makkaraa, mutta illalla tahdon haudutella poronkäristystä, tehdä uunilohta tai survoa pottumuusin mukavassa mökkikeittiössä. Ja köllähtää täyden vatsan viereen nukkumaan.
Sallatunturin Tuvat mahdollistaa mökkikeittiöissään tämänkin. Hella on, mikro on ja kaikki muutkin tarvittavat keittiöhärpäkkeet astianpesukoneesta lähtien. Astiasto on kuudelle. Keittiön kalustus on hellyyttävä yhdistelmä mäntypaneelia ja Ikea-ilmettä, mutta mikäs siinä, kun kaikki kuitenkin toimii, kuten pitää. Uunia ei ole, mutta sitä en ehdi kaipaamaan, sillä karkaan kahtena iltana vanhempieni patojen ääreen.
Sallatunturin talvikausi päättyy vappuun, mutta kesään ja ruskakauteen valmistaudutaan jo täydellä höyryllä. Sillä Lappi ei ole vain valkoisia hankia, tykkylunta ja revontulia, se on myös yöttömiä öitä, valoisia kesiä, värikkäitä syksyjä, hillasoita, tunturipuroja ja vaarojen viertä kulkevia vaelluspolkuja, joilla ei ole ruuhkaa. Jos hyvin käy, Sallatunturin varvikoiden väriloistossa, horisontin taakse painuvan ilta-auringon kajossa vaellan ensi syksynä myös minä. Ensimmäistä kertaa aikuisena.
Ainiin, yksi tunturimökkeilyn merkittävä etu melkein unohtui, nimittäin ikioma after ski -terassi! Tämä etuus ei ole itsestäänselvyys, sillä vaikka terassi mökissä olisikin, se saattaa avautua väärään ilmansuuntaan. Oikein suunniteltu terassi suuntaa lounaaseen, siis sinne, mistä aurinko iltapäivällä paistaa. Hyvin tehty Sallatunturin Tuvat – jo vuonna 1987 on tiedetty, mikä on tärkeää!
*Majoituksen minulle tarjosi Sallatunturin Tuvat, kaunis kiitos siitä!
Ps. Sallatunturin Tuvat tarjoaa majoitusta ympäri vuoden. Hinta-laatusuhde on hyvä ja sijainti erinomainen. Rinteisiin on matkaa pari sataa metriä, ladut ja vaellusreitit lähtevät käytännössä oven edestä. Ja jos ei itse jaksa kokata, voi aina poiketa tien toiselle puolelle ravintola Kielaan tai nauttia tuopposet Papana Pupin puolella.
Lue myös: Sallatunturi – sydämeni valittu
