Suomi tai ainakin oma somekuplani sekosi maaliskuussa YLEn tuottamaan, neliosaiseen M/S Romantic -draamasarjaan. M/S Romantic kuvaa riipaisevan realistisesti suomalaisten suosimaa risteilykulttuuria, joka lienee maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen. Sarjassa seikkailee pelottavan todentuntuisia hahmoja: kuumia kissoja metsästäviä kovia kundeja, jotka eivät onnistu loppupeleissä pokaamaan yhtäkään naista. Häitä juhliva ja riitaa haastava seurue, jonka morsian päätyy juomaan hyttiin viiniä elämää nähneen yhden hitin ihmeen kanssa. Eno, joka ratkeaa ryyppäämään ja jättää pienen siskonpoikansa oman onnensa nojaan. Ja risteilyisäntä, joka pitää itseään niin korvaamattomana, että palaa kesken isyysloman takaisin töihin. Myötähäpeän määrä television edessä on niin järjettömän suuri, että välillä on pakko paeta jääkaapille tai sulkea silmät.
Sarjan päättymisen jälkeen mieli lähtee lentoon ja laskeutuu 1990-luvulle. Korvien välissä jytisee jumputtava diskobiitti ja silmät sokaistuvat strobovalojen sykkeestä. Lavalla notkuu joku tuntematon bilebändi, jonka laulaja hönkäilee mikrofoniin kostean keikkaelämän käheyttämällä äänellään coverversion toisensa perään. Parketilla horjutaan humalan ja ulkona pauhaavan aallokon tahtiin. Kädet käyvät ja silmissä kiiltää lupaus yhteisestä hyttiyöstä. Drinkki on kirkuvan keltainen ja sitä koristaa vaaleanpunainen paperivarjo.
Hyttikäytävässä on bileet. Kengät takertuvat tahmeaan kokolattiamattoon jokaisella askeleella. Joku on tuonut mukanaan kannettavan cd-mankan, basso jytisee ja tax free -myymälästä kannetut kaljatölkit suhahtavat sarjatulena auki. Jossain joku jyskyttää hytin oveen ja vaatii päästämään sisään. Väsynyt läppä lentää levottomana aamuneljään asti, kunnes juhlakansa kapuaa kynnyksen yli hytteihinsä ja nukahtaa ilmastointilaitteen hurinaan.
Muistan abiristeilyn, jonka hyttikortti löytyy edelleen valokuva-albumin välistä, ja sen ysäribändin, joka lauloi olevansa erittäin hyvä ellei täydellinen. Muistan legendaariset Goom-risteilyt, jotka kestivät päiväkausia putkeen, ja joiden aikana kokeiltiin asioita, joista ei puhuttu enää ikinä laivalta poistumisen jälkeen. Paitsi silloin, kun tanssilattialta bongattu petikaveri ilmoitti olemassaolostaan löydettyään viestini haalarinsa taskusta reilu vuosi risteilyn jälkeen. Minä olin silloin Italiassa, hän edelleen Suomessa. Emme koskaan tavanneet toistamiseen.
Tietoiseen tajuntaan pulppuilee lisää muistikuvia 2000-luvulta. Buffetti, jossa syötiin pelkkää suklaamoussea ja juotiin viiniä, kunnes meidät tultiin ajamaan ulos ravintolasta. Valkopaitainen poika, johon ihastuin ja jonka kadotin illan aikana. Entinen poikabändisuuruus, jonka kanssa päädyin samaan hyttiin. Myöhemmin sain häneltä postissa valokuvia, jotka oli otettu lakanoiden välissä. En tiedä mitä negatiiveille tapahtui, mutta toivon, että tähän päivään mennessä ne ovat tuhoutuneet ajan terävissä hampaissa. Valkopaitaisen pojan kadottaminen sen sijaan jäi harmittamaan niin paljon, että etsin häntä risteilyn jälkeen jopa suomi24-keskustelupalstoilta. Elämä oli yllättäen vaikeaa ennen sosiaalista mediaa!
Jokavuotiset, Ruotsiin suuntautuvat orkesterifestarimatkat eivät olleet risteilyjä, mutta tässä yhteydessä niitä ei voi mainitsemattakaan jättää. Legendaaristen laivareissujen aikana herätimme pahennusta hyttikäytävissä, ihmisvoimin tuotettu hissimusiikki soi hissiin roudatusta roskiksesta ja ovella seisoi loputon sossun jono. Taisinpa kerran lähettää pienen valkoisen valheenkin silloiselle esimiehelle. Tekstasin, että olin sairastunut, enkä mitenkään pystyisi seuraavana päivänä töihin. Oikeasti olin hyvässä nousussa ja tiesin kärsiväni aamulla armottamasta krapulasta. Vieläkin vatsassa vääntää moinen käytös, siksi se jäikin yhteen kertaan.
Voi nuoruutta ja vastuutonta vapautta! Enää risteilylaivat eivät vedä puoleensa millään muotoa. Matkustan laivalla vain silloin, kun maata pitkin en pääse, sillä laivamatkailu on lähes lentämiseen verrattavissa, kun päästöjä ajatellaan. Viime vuosina olen muun muassa jättänyt osallistumatta seminaariin, joka järjestetään merellä kelluvalla autolautalla, joka on matkalla ei mihinkään. En näe mitään mieltä lillua kaljatölkkien kansoittamassa paatissa keskellä huonosti voivaa Itämerta. Mielummin kuljen tuulen voimalla, luonnon ehdoilla, ilman moottorien jylinää.