Legendaarinen Smakbyn – ravintolasuositus Ahvenanmaalle

Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland

Maantiet ovat Ahvenanmaalla punaisia. Kulunut tienpinta rahisee mummopyörän alla, kun poljen Kvarnbosta kohti Kastelholmaa ja Micke Björklundin legendaarista Smakbyn-ravintolaa. Kartan mukaan matkaa on reilut kuusi kilometriä, mutta autiolla pikkutiellä se tuntuu määräänsä pidemmältä. Pientareita ei juurikaan ole, mutta eipä ole autoliikennettäkään.

Vasemmalle kääntymisen jälkeen pitäisi tulla risteys, josta oikaistaan oikealle, kohti linnaa. Liikennemerkki ja viitta Smakbyn-ravintolaan näkyy jo, mutta niin näkyy myös kiertotiestä kertova kyltti. Pyöräreitin opaste on kuitenkin paikallaan, joten päätän kääntyä alkuperäisen suunnitelman mukaan oikealle. Puolen kilometrin päässä matka tyssää kuin seinään. Pienen salmen yli johtava silta on remontissa ja puomit estävät sille ajamisen. Työmiehiä ei kuuden jälkeen näy enää missään, ja kääntyminen takaisin tarkoittaisi vähintään kolmen kilometrin ylimääräistä lenkkiä, joten päätän mennä yli vaikka väkisin. Onneksi kukaan ei ole näkemässä, kun raahaan pää punaisena painavaa mummopyörää rakennustelineiden yli. Jäljistä päätellen en kuitenkaan ole ainoa kapinallinen.

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

Taivas on mutkaisen pyöräretkeni aikana pimentynyt ja näyttää siltä, että kohta sataa. Parkkeeraan menopelini mahdollisimman lähelle rakennuksen seinää, jospa se ei siinä kastuisi.

Smakbyn – Legenda Kastelholman linnan siimeksessä

Olen haaveillut illallisesta Smakbyn pöydässä vuosikausia ja nyt viimeinkin olen täällä. Sisällä on menoa ja meininkiä. Ravintolasali on hallimaisen suuri ja sen ovat vallanneet kaksi suurta ryhmää. Toiset juhlivat ilmeisesti merkkipäiviä ja toiset virkistäytyvät työporukalla. Jälkimmäiselle on järjestetty kokkauskisa, ja meteli on sen mukainen. Iloiseen hiprakkaan itsensä hörppivät pilkkovat sipulia kuin viimeistä päivää, kannustusjoukot hurraavat ja kaiken keskellä pyörii kokin tamineissaan ravintoloitsija itse.

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

Pyydän ikkunapöytää, jotta saisin hyödynnettyä toukokuisen luonnonvalon. Tarjoilija miettii hetkisen ja siirtää lopulta yhden seurueen varauksen keskemmälle salia. Pistorasiakin sattuu sopivasti sijaitsemaan jalkojeni juuressa – täydellistä. Istun pöydän ääreen niin, että näen suoraan keittiöön, vaihdan vaivihkaa viereisestä pöydästä virkeämmät kukat ja alan selata listaa. On viereisellä tilalla kasvatettua lammasta, saarella viljeltyjä vihanneksia, tuoretta kalaa, itse pantua ja tislattuja väkeviä. Paikalliset raaka-aineet ovat ravintolalle kunnia-asia.

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

Tarjoilijani Mentor on muuttanut Ahvenanmaalle Belgradista ja aikoo viettää saarella koko kesän. Hän suosittelee aperitiviksi omenaista äppeltiniä. Tartun tarjoukseen ja tutkailen vielä valintojani. Harmittaa, että maistelumenu olisi pitänyt tilata jo tunti sitten, kuuden jälkeen ruoka valitaan a la carte -listalta. Päätän ottaa alkuun kalalautasen, pääruuaksi kasviksia ja jälkkäriksi suklaamoussen tilpehööreineen. Olen vähän huolissani, jäävätkö annokseni ryhmätilausten jalkoihin, ruokavieraita on nimittäin paljon!

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

Huoli osoittautuu turhaksi, sillä annokset saapuvat pöytään nopeasti, palvelu on ripeää ja sydämellistä. Sekä keittiömestari Ted Eloranta, että ravintoloitsija Michael Björklund ehtivät kiireiltään tervehtimään minua henkilökohtaisesti ja vaihtamaan pari sanaa. Vaikea sanoa, onko käytäntö jokapäiväinen, vai saiko bloggaaja erityiskohtelun. Olipa syy mikä tahansa, tuntui tapa mukavalta varsinkin kun ruokailin yksin.

Kala on perushyvää, mutta vihreän parsan, hernekreemin, varhaiskaalin ja hernekrokettien kanssa tarjoiltu konfattu fenkoli on hullun hyvää. Annos on sellainen, jota voisin hyvin suositella myös pihvinpurijalle. Tuhti, maukas ja riittävän monipuolinen annos ei todellakaan jätä kylmäksi eikä nälkäiseksi. Väitän, että fenkoliannos peittoaisi useimmat liharuoat, jos niitä pääsisi maistamaan vierekkäin.

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

Jälkiruoka osoittautuu oikeaksi makujen sinfoniaksi. Seuraan sen valmistumista lähietäisyydeltä ja kuuntelen, kun keittiömestari neuvoo lautaselle asettelussa. Asettelemista siinä onkin, sillä komponentteja on aikamonen määrä. Suklaamoussen lisäksi edessäni on marenkia, sorbettia, uppopaistettua raparperia, tyrnikinuskia ja popkornikaramellia. Vähemmälläkin olisi varmasti pärjätty, mutta kokonaisuus maistuu niin hyvältä, että jos istuisin vähän varjoisemmassa nurkkauksessa, nuolisin taatusti lautasen.

Viinivalinnoille nostan peukkuani. Erikoiskehut saa jälkiruoan kanssa tarjoiltu karvasmantelin vivahteita kantava kirsikkalikööri Röd Granit. Juoma on talon omaa tuotantoa, mutta se on tilattavissa myös Alkon tilausvalikoimista tai ostettavissa tuliaiseksi ruotsinlaivalta. Lopuksi tarjoilija kysyy haluaisinko kahvia. Ei kiitos, vastaan, mutta hän tuo kupillisen siitä huolimatta. Ei siksi, että odottaisi minun juovan sen, vaan siksi, että ikuistaisin sen kuviini, koska käsityönä tehty kuppi on niin soma. Naurahdan, ja teen työtä käskettyä.

ahvenanmaa smakbyn

Ulkona on satanut koko illallisen ajan kaatamalla. Sadetutkassa ei näy selkenemisen merkkejä ainakaan seuraavaan puoleen tuntiin, joten päätän ottaa vielä lasillisen kuplivaa ja odotella, josko tulossa olisi parempia pyöräilykelejä. Tuijotan ulos hieman humaltuneena ja päädyn tunteilemaan urakalla. Ajattelen sitä, miten etuoikeutettu olen ja miten olenkaan onnistunut pääsemään tähän. Kiitollisuuden kyyneleet valuvat pitkin poskiani, eikä niistä ole tulla loppua.

Nyyhkytän hiljaa vielä silloinkin kun tarjoilija tulee kysymään, pitäisikö kuitenkin soittaa taksi. Olen unohtanut lompakkoni Turun laivaterminaaliin ja minulla on vain rajallinen määrä käteistä, joten kieltäydyn ja kerron, että olen kyllä tottunut pyöräilemään karummissakin keleissä. Tarjoilija pyörittelee päätään ja sanoo kysyvänsä, olisiko jokin seurue tai joku henkilökunnasta lähdössä kohtapuoliin Kvarnbon suuntaan. Kauheasti vaivaa, ajattelen, mutta en sano mitään.

ahvenanmaa smakbyn

Saisin kuulemma kyydin parin tunnin päästä. Niin kauaa en kuitenkaan jaksa odottaa, joten alan vetää takkia niskaani. Tarjoilija asettuu poikkiteloin oven eteen. Minua alkaa jo vähän ärsyttää, kun hän vielä kerran koettaa puhua järkeä päähäni. Kuulemma taksi on jo soitettu, se on sellainen mihin pyöränikin saadaan kyytiin. Eikä minun tarvitse huolehtia maksusta, se on hoidossa. Kiitän hölmistyneenä ja jään odottamaan kyytiäni.

Kuljettaja ei puhu suomea, mutta elekielellä ja raa’alla voimalla saamme ängettyä mummopyörän tilataksin perälle. Radio soittaa ruotsalaisia schlagereita, sade piiskaa ikkunoita ja peura tuijottaa metsän laidassa ajovaloihin. Olen takaisin majatalolla 10 minuutissa. Jos olisin hypännyt satulaan, matkaa olisi jäljellä vielä ainakin neljä kilometriä ja olisin todennäköisesti farkkutakissani likomärkä.

Kiitos Smakbyn ja Visit Åland, teitte ensimmäisestä illastani Ahvenanmaalla ikimuistoisen!

ps. Jos suunnittelet matkaa Ahvenanmaalle, muista myös Stallhagenin panimon ravintola. Tunnelmallisesta tuvasta saa pubiruokaa, josta ei varmasti jää nälkäiseksi. Kesäaikaan janoisia palvelee myös järjettömän suuri terassi. Hapanjuurileipien ja vastaleivotun pullan ystäville suosittelen samoilla kulmilla olevaa, entisen mielisairaalan keittiön yhteyteen pystytettyä Johannas Hembakta -kahvilaa. Sunnuntaisin tarjolla on myös herkullinen brunssi.

pps. Ja vielä yksi vinkki: jos yövyt Maarianhaminassa, kurkkaa Emmaus Returcafén hävikkiravintolaan. Edullinen lounaslista on etukäteen arvoitus, sillä kaikki annokset tehdään sen mukaan, mitä raaka-aineita kunakin päivänä satutaan yhteistyökumppaneilta saamaan. Ravintola on sisustettu kekseliäästi ja on terasseineen nähtävyys jo sellaisenaan. Myös iltaisin saa ruokaa.

Ravintola Loiste – suomalaisia klassikoita modernilla twistillä!

Kaupallinen yhteistyö: Sokotel Oy / Raflaamo

Olen istunut lukemattomat kerrat ensin kymppikerroksen ja myöhemmin Ravintola Loisteen legendaarisella terassilla. Huikeiden maisemien ja maistuvien drinkkien äärelllä on vietetty villiä sinkkuelämää, puitu parisuhdetta, juhlittu etkoja ja jatkoja ja hytisty sinnikkäästi viltteihin kääriytyneinä, koska Suomen kesä. Olen syönyt tilausravintola Kaarteessa tilinpäätöslounasta ja skoolannut saunakabinetissa uusilla asiakasomistajaviineillä.

ravintola loiste

Varsinaisessa ravintolassa en ole kuitenkaan syönyt, eikä se oikeastaan ole koskaan käynyt mielessäkään. Tiedostan olevani ennakkoluulojeni orja. Siksi olen nyt tullut ottamaan selvää, vastaavatko mielikuvani totuutta vai ovatko ennakkoluuloni täysin tuulesta tempaistuja.

Odottelen keittiömestari Mikko Terhoa kymmenennen kerroksen aulassa. Rakennus on valmistunut olympiavuonna 1952 ja ravintola on toiminut samassa tilassa siitä lähtien. Sohvat, nojatuolit ja muut funkkiskalusteet kertovat omaa tarinaansa niille, jotka malttavat pysähtyä kuuntelemaan. Aulan nurkassa seisoo 50-luvun muotokieltä ja materiaaleja noudattava puhelinkoppikompleksi. Miten en ole ennen tuotakaan aikansa klassikkoa huomannut? Kopin sisällä on edelleen lankapuhelin. Nostalgia nousee pintaan, tätäkään jonnet ei taatusti muista.

ravintola loiste

Käsityötä ja kotimaisia raaka-aineita

Vuoronvaihto on viimein hoidettu, ja minut kutsutaan keittiön puolelle. On hieman hiljaisempi hetki lounaan ja illallisen välimaastossa. Kaksi vuotta Ravintola Loisteen keittiötä pyörittänyt Mikko Terho esittelee minulle työtilojaan. Ravintolan keittiö on sijainnut alunperin alemmissa kerroksissa, mutta tänä päivänä se kelluu sisäpihan päällä. Tilat ovat sokkeloiset eivätkä kovin käytännölliset, mutta ne on saatu toimimaan siitä huolimatta.

ravintola loiste mikko terho

Seisomme hyvän tovin kylmiössä tutkien misattujen eli ennalta valmistelujen ainesosien valikoimaa. Tuossa ovat alkupalalistan kurpitsahilloketta varten paloitellut myskikurpitsat, myöhemmin ne höyrytetään ja keitetään sokeri-suolaliemessä. Klassikkomenun lohiannosta varten sekoitettu tyrni-porkkanamehu löytyy tästä ja lohen kaveriksi lusikoitavan peruna-pinaattipyreen perunat ja pinaatti tuolta. Käsityönä pikkelöidyt kanttarellit ovat keskimmäisellä hyllyllä. Ravintola Loisteen annoksista mahdollisimman moni tehdään alusta alkaen itse, se tulee selväksi heti alkumetreillä.

ravintola loiste

Leivät leivotaan omassa keittiössä, samoin kaikki jälkiruuat. Jälkiruokalistalla on myös muutama artesaanijäätelö, jotka valmistetaan paikan päällä. Poikkeuksiakin on, sillä kaikkeen eivät keittiön rahkeet riitä. Simpukat tulevat taloon keitettyinä ja vuodelta 1981 olevan klassikkoalkupalan kaniiniterriini tilataan valmiina Ranskasta. Senkin itse valmistamista kyllä harkittiin, huomauttaa Terho. Kuiva-aineiden hyllystä löytyy myös laadukasta puljonkia, demiglacepurkkeja, aurinkokuivattuja tomaatteja ja merileväsilppua.

ravintola loiste

Savoyssakin työskennellyt Terho on selvästi ylpeä keittiöstään ja henkilökunnastaan. Tekemisen ytimessä ovat kotimaiset raaka-aineet, klassikot ja historia, josta halutaan pitää kiinni. Ajattelutapa on hyvin lähellä omaani – pidän siitä, että perinteitä kunnioitetaan ja tehdään näkyviksi uusille sukupolville

Ruokalistalla suomalaista lihaa, kalaa ja kasviksia

Kysyin etukäteen teiltä instagramissa, mitä haluaisitte tietää S-ryhmän ravintolan keittiöstä. Sain kymmeniä kysymyksiä, kiitos niistä! Pyysitte selvittämään muun muassa, mistä raaka-aineet ovat lähtöisin, ja onko liha ja kala kotimaista, vai tuleeko se ulkomailta? Miten erikoisruokavaliot ja vegaanit on otettu huomioon? Miten ruokahävikkiä ehkäistään? Kaikkiin näihin kysymyksiin vastaan parhaani mukaan.

ravintola loiste

Ravintola Loiste panostaa kotimaisuuteen. Puolivuosittain vaihtuvassa menussa seurataan satokautta ja pyritään suosimaan suomalaista. Oikeastaan se on enemmän kuin itsestäänselvää. Suomalaiseen ruokakulttuuriin keskittyvän ravintolan ei olisi mitään järkeä tarjota asiakkailleen ulkomaista nautaa tai poroa. Kananpojat, pippuripihvit ja poronpotkat ovat siis Loisteessa takuuvarmasti kotimaisia. Uutta menua suunnitellessa keittiömestari saattaa jopa matkustaa henkilökohtaisesti tilalle, josta lihaa suunnitellaan ostettavan. Vaalea kala on sekin suomalaista, ja eväkkäiden alkuperä tiedetään varsin tarkkaan. Siika tulee usein Inarinjärvestä ja ahvenet itäisen Suomen suurista järvistä.

ravintola loiste

Tunti on vierähtänyt siivillä. Olemme ehtineet pois keittiöstä ja istahtaneet auringon lämmittämään ikkunapöytään. Alan vähitellen ymmärtää, että mielikuvani geneerisestä ja liukuhihnalla toimivasta S-ryhmän ravintolasta ei voisi enempää olla väärässä.

Ruokalistan takana koko keittiöhenkilökunta

Vähän epäröiden kysyn Terholta, miten annokset ruokalistalle päätyvät. Keittiömestari pyyhkii pöytää ennakkokäsityksilläni, sillä annosten suunnittelusta vastaakin ravintolan henkilökunta, ei suinkaan joku ylempi talo jossain syvällä S-ryhmän syövereissä, kuten pääkopassani kuvittelin. Ideat saavat lentää ja luovuus kukkia, mutta raamit ruokalistalle ovat selvät: pysytään suomalaisessa keittiössä, vaikka twistiäkin saa olla.

Kun utelen, miten lisääntyvä kasvissyönti ja nopeaa vauhtia yleistyvä vegaanius on otettu Loisteessa huomioon, paljastuu, että yksi kokeista on vegaani. Tarjolla on aina vegaaneille sopiva menukokonaisuus, joka on henkilökunnan käsialaa.

ravintola loiste

Myös klassisen kalalautanen on versioitu vegaanin suuhun sopivaksi. Lautaselle on aseteltu mm. porkkalaa, meritryffelillä graavattua palsternakkaa ja merikoralli-perunasalaattia. Tällä hetkellä listalla on paahdettuja minipaprikoita, juures-ohrattoa ja friteerattua lehtikaalta. Jälkkäriksi voi nauttia esimerkiksi mantelimaitovanukasta. Alkupalojen toiseksi suosituin annos, ”kanttarelleja, tattimoussea ja siemennäkkileipää”, on sekin valmistettu ilman eläinperäisiä raaka-aineita. Terho kertoo, että parhaillaan keittiössä kehitellään vegaanipannukakkua, joka on tarkoitus tarjoilla minttuvaahdon kera. Asia tulee niin selväksi, että alkaa naurattaa. Vegaaneja ei Loisteessa todellakaan ole unohdettu!

Myös gluteeniton ruokavalio on otettu hyvin huomioon. Nopea laskutoimitus kertoo, että listalla olevista 24 annoksesta vain kolme on keliaakikolle kelpaamattomia, kaiken muun saa pyydettäessä gluteenittomana. Pisteitä ropisee Loisteen laariin aikamoista vauhtia.

ravintola loiste

Ruokahävikkiä ehkäistään hyvällä suunnittelulla. Menua mietittäessä varmistetaan, että hankittavien raaka-aineiden kaikki osat tulevat käyttöön. Kun asiakaspaikkoja on yli sata, on menekkiä välillä vaikea ennustaa. Tilat ovat pienet, ja niin ovat varastotkin. Siksi ruokalistan suunnittelu on tärkeää. Jos jotakin jää yli, se pyritään hyödyntämään lounaalla tai menun muissa annoksissa, kuten päivän keitossa.

Toiveiden toteuttajina keittiön valkotakkiset taikurit

Aurinko lämmittää edelleen. En ole vielä ennättänyt koskea alkupalaani, mutta onneksi ryhdikäs tattimousse ja rapea siemenleipä eivät odottamisesta nokkiinsa ota. Olen uppoutunut keskusteluun, joka rönsyää hyvän asiakaspalvelun, työntekijöiden tyytyväisyyden ja ruuan laadun kautta asiakkaiden toiveisiin ja haaveisiin. Samalla pitäisi ehtiä kuvata, kirjoittaa muistiinpanoja ja maistella ruuan ja viinin komboa. Olen ehtinyt vasta aperitiiviin. Edessäni kuplii lasillinen Vaakuna Sparklingia eli lehtikuohun ja jaloviinan jumalaista sekoitusta, joka on höystetty pienellä rosmariinitujauksella.

ravintola loiste

Terho kertoo, että keittiön valkotakkiset, kuten hän kokkeja kutsuu, näyttäytyvät salin puolella ja tuovat annokset pöytiin aina kun mahdollista. Palvelu ja asiakastyytyväisyys ajavat aina tehokkuuden edelle. Jokainen asiakas kohdataan yksilönä, jonka toiveet ja haaveet pyritään toteuttamaan. Suuria sanoja, mutta en epäile hetkeäkään, etteivätkö ne olisi totta. Viihdyn vierailun ajan erinomaisesti ja niin näyttävät tekevän muutkin asiakkaat. Myöhään tiistaisena iltapäivänä ruokailijoiden ikähaitari on lavea. Muutama yksin syövä työmatkalainen, lapsiperhe, isompia seurueita, työpalavereita ja pariskuntia. Näyttää siltä, että yhdessä pöydässä istuu kolme sukupolvea vaihtamassa kuulumisia viinilasin äärellä. Nuorin kertoo opiskeluistaan, vanhin päiviensä verkkaisesta kulusta.

Seuraan hetken aikaa tarjoilijoiden touhuja. He näyttävät nauttivan työstään, ja vaikka kiirettä varmasti pitää, heillä tuntuu olevan rajattomasti aikaa asiakkaille. Keittiömestari vahvistaa huomioni. Loisteessa jengi todella viihtyy. Keittiön vuoromestarit ovat todellisia konkareita: toinen heistä on on ollut talossa kunnioitettavat 30 vuotta ja toinenkin jo reilusti yli kymmenen. Erityistä on sekin, että talon kaikki työntekijät ovat omaa väkeä. Edes siivousta ei ole ulkoistettu. Itse asiassa siivoojat tekevät välillä vuoroja myös aamiaisella ja tarjoilijat seisovat hotellin vastaanottotiskin takana. Jokainen saa halutessaan vaikuttaa ja olla omalla sarallaan luova. Kuulostaa minun korviini pieneltä perheeltä, jossa kaikki haluavat huolehtia asiakkaiden tyytyväisyydestä.

ravintola loiste

Tässä vaiheessa tyrkkään haarukkani viimein pääruuan kimppuun. Se maistuu hieman haaleanakin erinomaiselta. Tyrni-porkkanamehussa kypsennetty lohi ja peruna-pinaattipyree sulavat suuhun. Klassikkoannos on säilynyt lähes samanlaisena aina vuodesta 1966 asti. Suomalainen superfood on vanha keksintö.

Vielä ennen lähtöään Mikko Terho mainitsee  ohimennen, että Original Sokos Hotel Vaakuna ja Ravintola Loiste järjestävät säännöllisesti Meet the management -tempauksia. Silloin keittiömestari oikeine käsineen laskeutuu katutason vastaanottoon tarjoilemaan sormisyötävää ja samppanjaa hotelliin kirjautuville asiakkaille. Mahtava idea! Pieni ele, joka taatusti jättää hotellivieraan mieleen pysyvän muistijäljen. Olen entistä vaikuttuneempi.

ravintola loiste

Kun keittiömestari lähtee viemään tytärtään ratsastustunnille, minä vaihdan pöytää. Jälkiruoka on vielä nauttimatta. Ikkunapöytiin on tulossa 20 hengen varaus, tiistai-iltana. Tunkua siis on ja pöytävaraus kannattaa tehdä, etenkin illalliselle.

Ravintola Loiste sulatti ennakkoluuloisen sydämeni

Karpalojäädyke on jo ehtinyt hieman pehmetä. Sen siitä saa, kun yrittää hanskata liian monta hommaa samaan aikaan. Pelastan kameran muistikortille sen minkä voin, ja nautiskelen sen jälkeen pienen makeani kaikessa rauhassa. Jäädyke on hyvää, mutta herra varjele, miten ihania käsityönä valmistetut rosmariinifudgekuutiot ja friteeratut rosmariinin lehdet ovatkaan! Pienoinen miinus tulee ulkomaisista punaherukoista, mutta kokonaisuus on sitä huolimatta valloittava. Jäädykkeen lisäksi Loiste taisi sulattaa myös ennakkoluuloisen ja paatuneen sydämeni.

ravintola loiste

On jokseenkin kiusallista tunnustaa olevansa väärässä, mutta kun puhutaan hyvästä ruuasta, myönnän mokani ilomielin. Ravintola Loiste ei ehkä hätistele 50 parasta ravintolaa -listan kärkisijoja, mutta minun arvoasteikollani se tekee huiman hyppäyksen. Omassa genressään se on ehdotonta kärkikastia. Jos haluat maistaa pieteetillä tehtyä suomalaista ruokaa pienellä twistillä, on Loiste siihen nimensä mukaisesti loistava paikka. Jos ette usko, kokeilkaa itse!

ps. Kun astut ravintolasaliin, kiinnitä katseesi hetkeksi lattiaan. Kokolattiamaton ameebamainen muoto seurailee alkuperäisen baaritiskin ulkoreunan kauniita kaaria. Se on menneinä vuosikymmeninä ollut aikamoinen ilmestys ja varmasti yksi Vaakunan vetonauloista.

Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää?

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kajaani

Olen pyhittänyt vuoden 2019 kotimaanmatkailulle. Suunnitellessani reissuja ja pähkäillessäni kotimaan kohteita olen törmännyt sekä omiin että muiden ennakkoluuloihin. Kajaani toi mieleeni lähinnä työttömyydestä kärsivän kaupunkipahasen keskellä karuinta Kainuuta. Kun etsiskelin internetin uumenista muiden matkabloggaajien kokemuksia Kajaanista, vastaan tuli vain lumisia kuvia Kajaaninlinnan raunioista. Ei kovin houkuttelevaa.

Sitten puoliskonikin, joka ravaa Kajaanissa tasaisin väliajoin työtarkoituksissa, totesi, ettei kaupunkiin todellakaan kannata huvikseen matkustaa. Siellä ei kuulemma ole mitään nähtävää. Kuultuani saman totuuden useammasta suusta, alkoi Kajaani toden teolla kiinnostaa. Kaupungissa, joka on perustettu yli 400 vuotta sitten, on pakko olla jotain nähtävää. Päätin löytää parjatusta pitäjästä positiivisia puolia – vaikka väkisin.

kajaani

Lyöttäydyin miehen matkaan, kun hän seuraavan kerran matkusti Kainuun pääkaupunkiin. Hän lensi paikalle päivää aiemmin, minä matkustan maata pitkin. Valtion Rautatiet kuljettaa minut perille vain puoli tuntia myöhässä, mikä lienee omanlaisensa saavutus sydäntalvella, jolloin lumi tuiskuaa ja pakkanen paukkuu. Konduktöörin kuulutuksissa on havaittavissa sarkasmia, kun hän kertoi talven yllättäneen tämänkin kiskoilla kulkevan intercity-junan. Viivästystä kompensoidaan sentään ilmaisella kahvilla ja teellä.

Kahden vuorokauden pikavisiitistä kehkeytyykin lopulta Visit Kajaanin emännöimä blogimatka, jonka aikana juoksen läpi pitäjän tarkan aikataulun ohjailemana. Suoraan junalta taivallamme läpi kiristyvän pakkasen sisälle lämpöistä valoa hehkuvaan, keltaiseen hirsitaloon, jossa meitä odottaa kolmen ruokalajin illallinen.

anorak kajaani

Anorak on kuin punavuorelainen hipsteriravintola keskellä Kajaania. Keltaisen talon valmistumisvuodesta ei ole vuorenvarmaa tietoa, mutta seinien sisältä löytyneiden sanomalehtien perusteella rakennuksen vanhimmat osat, Kajaanin piirilääkärin, Samuel Roosin, entiset asuintilat ovat lähes 200 vuotta vanhoja. (Roos muuten oli aikanaan myös yksi suomen kielen kehittäjistä ja on keksinyt mm. sanat sähkö ja hiilihappo. Kielen ammattilainen arvostaa!). Paksut hirsiseinät ovat nähneet elämän koko kirjon. Vuosien mittaan se on kätkenyt kattonsa alle synnytyssairaalan vastasyntyneitä, kansakoulun pulpetteja, sähkölaitoksen virkamiehiä, hyllymetreittäin kirjaston kirjoja ja seinätolkulla kuvataidekoulun taidetta. Ennen mittavaa sisätilojen remonttia talovanhuksessa toimi Kainuun Pirtti – käsityöläisasema kangaspuineen kaikkineen.

anorak kajaani

Vuonna 2013 rakennus jäi tyhjilleen, ja kun uusia vuokralaisia ei löytynyt, kiinteistön kohtalona oli kaupungin järjestämä huutokauppa. Onneksi kajaanilaisen, R-collection -vaatemerkistä tunnetun yrityksen omistajat näkivät historiaa havisevan hirsitalon mahdollisuudet. Kolme ja puoli vuotta kestänyt perinnerakentamisen periaatteita noudattanut korjausprojekti valmistui vuonna 2017. Ravintola Anorak oli syntynyt.

Huom! Ravintolan omistajat ovat sittemmin vaihtuneet ja nykyään (2020) keltaista hirsitaloa emännöi Gastrobar3. Vielä en ole ehtinyt istumaan uuden ravintoloitsijan pöytään, mutta kovasti olen jo kehuja kuullut. Ehkä tänä kesänä?

anorak kajaani

anorak kajaani

Istumme tunnelmallisen ravintolan ikkunapöytään. Yksi kajaanilaisen ruokaperinteen edustajista, hölskyhauki, on valitettavasti viivattu listalta yli, sillä menu on vaihtumassa seuraavalla viikolla. Onneksi ruokalistalla on muutakin mielenkiintoista, kuten sienibruschetta ja lanttucappuccino. Etenkin jälkimmäinen on ihana – kekseliäs ja omaperäinen makuelämys, joka tarjoillaan voissa paistetun leivän kanssa. Minä tungen lusikkani miehen annokseen ja yhteistuumin päätämme yrittää toistaa sen kotona.

anorak kajaani

anorak kajaani

Nappisuoritus sekä visuaalisesti että makumielessä on myös pääruuaksi tilaamani kvinoalla ja sienillä täytetty kaalikääryle. Lisukkeeksi lusikoitu kukkakaali on mieletön makuelämys. Kokki ei uteluista huolimatta suostunut paljastanut, miten rouskuvan rapeaksi paahdettu kukkakaali oli valmistettu. Riittävästi mausteita ja uuniin, tuohon ylimalkaiseen ohjeistukseen oli minun tyytyminen. Jälkiruokalistan jugurttipannacotta tarjoiltiin fenkolin kanssa. Enpä itse olisi koskaan osannut yhdistää kyseisiä raaka-aineita, mutta kokeileva keittiö ottaa kopin tästäkin.

anorak kajaani

Keskustelu käy kiivaana illallisen aikana. Puhumme kirjastopalvelujen parantamisesta ja legendaarisen Pekka Heikkisen leipomon tulipalosta. 105-vuotias, Suomen paras -tittelilläkin palkittu leipomo paloi poroksi keväällä 2018. Onneksi yli satavuotias leipäjuuri pelastui, sillä sitä oli säilytetty kolmessa eri paikassa. Varmuuden vuoksi.

anorak kajaani

Viinisuositukset osuvat napakymppiin. Ne toimittaa ravintolaan persoonallisista viineistään tunnettu Soil Wine Group, joka aina menun vaihtuessa opastaa Anorakin sommelieria viinien valinnassa. Mielet muikeina jätämme jäähyväiset keltaiselle hirsitalolle ja lähdemme suunnistamaan kohti Karolineburgin kartanoa. Joelle avautuva aurinkoinen terassi on tultava testaamaan lämpimämmillä keleillä, nyt pakkasta on lähes 20 astetta.

anorak kajaani

anorak kajaani

Ylitämme Kajaaninjoen ja käännymme vasemmalle. Lunta on melkein puoli metriä, onneksi huopatossuissa on pitkät varret. Suomen pohjoisimman kartanon, Karolineburgin paraatipuolen portit ovat kiinni, mutta muutaman mutkan kautta löydämme vihdoin pääsisäänkäynnille. Sormia nipistelee, mutta varpaat ovat lämpöiset. Pihassa on hipihiljaista, lumi vaimentaa vähäisetkin äänet. Saamme avaimet pihatalossa olevaan saunalliseen huoneistoon ja kopistelemme sisään. Huoneisto on kaunis kuin karamelli, historia humisee tyylihuonekalujen kaarevissa jaloissa ja seiniä peittävissä kangastapeteissa. Nurkassa kohoaa kaunis kaakeliuuni. Nostan jalat sohvalle ja kaivan läppärin esiin. Haluan kirjata muistiin tuoreeltaan kaiken jo tähän mennessä koetun.

karolineburg kajaani

Mies kolistelee toiletissa, ja kurkkaa kohta ovesta. Putket ovat varmaan jäässä, hän huomauttaa, sillä vessa ei vedä. Yritämme keksiä konsteja omin päin, mutta joudumme lopulta luovuttamaan ja soittamaan apua. Tilanne hoidetaan sujuvasti. Saamme ohjeistuksen kerätä kamppeemme kasaan ja vaihtaa huoneistoa. Uusi kortteeri sijaitsee Karolineburgin päärakennuksen yläkerrassa, kartanon rouvan mukaan nimetyssä hillittömän hienossa sviitissä. Seuraavat puoli tuntia vietän tutkaillen huuli pyöreänä salin ja kahden makuuhuoneen yksityiskohtia, enkä malta rauhoittua ennen kuin olen taltioinut jokaisen niistä kameran muistikortille.

karolineburg kajaani

Hetken kuluttua tajuan, että olemme yksin 180-vuotiaassa rakennuksessa. Alkaa hirvittää. Kuuntelen, kun kartanon seinähirret pitävät ääntä. Lattia narisee ja lasivitriini helähtää joka askeleella. Peilejä on paljon, ja pelkään näkeväni niissä varjoja menneisyydestä. Mieleni kehittelee yliluonnollisia selityksiä milloin millekin kolahdukselle. Luojan kiitos mieheni päätti yöpyä kartanossa kanssani, ilman häntä olisin varmasti juossut karkuun aikoja sitten. Hänen turvallisesta kainalostaan huolimatta en uskalla avata silmiäni, kun havahdun aamuyöstä. Hapuilen yöpöydällä olevaa lasia, otan kulauksen ja kaivaudun tiukemmin vällyjen väliin. Loppuyön nukun lapsen lailla, eikä kummituksesta kuulu pihahdustakaan.

karolineburg kajaani

Saavuimme kartanolle säkkipimeässä, aamun valossa kaikki näyttää vieläkin kauniimmalta. Historiallinen kartanomiljöö näyttää lumivaipassaan lumovalta. Laskeudumme alakertaan aamiaiselle. Tarjolle on katettu paljon paikallisia tuotteita: savumuikkua, juustoleipää ja rönttösiä, jotka on täytetty perunalla ja puolukalla. Niiden lisäksi kannan pöytään pitkään haudutettua puuroa, maukasta munakasta ja hillopurkkiin kerrostetun jugurttiannoksen. Kristallikruunujen loisteessa ja valkoisten pöytäliinojen ääressä tunnen itseni entisten aikojen kartanonrouvaksi. Näissä saleissa on skoolannut muiden säätyläisten mukana myös Elias Lönnrot. Aikamoista.

karolineburg kajaani

Seuraan liittyy Arja Kurkinen, Kainuun maa- ja kotitalousnaisten asiantuntija. Keskustelemme pitkään lähiruoasta, sen kannattavuudesta ja haasteista. Kainuu maistuu kotoisalta, onhan alueen erikoisuuksissa paljon samaa kuin vanhempieni synnyinseuduilla, Itä-Lapissa ja Savon sydämessä. Sijaintinsa perusteella se on varmasti saanut vaikutteita molemmista suunnista.

Pienen sulatteluhetken jälkeen on ohjelmassa käyskentelyä Kajaaninjoen rantapenkereillä. Saan oppaakseni Päivi Huuskon, joka tuntee Kajaanin ja sen historian kuin omat taskunsa. Ihailemme Suomen ainoaa toiminnassa olevaa tervakanavaa. Juuri nyt se on kaivautunut kinosten alle, mutta kesällä kanavalla järjestetään tervansoutunäytöksiä, joissa käytetään alkuperäisen mallin mukaisia kapeita ja pitkiä puisia veneitä. Jalka humpsahtaa syvälle hankeen, kun kurkistelen kanavan syviin syövereihin. Talvisin tervakanava ei ole parhaimmillaan, mutta onneksi mielikuvitus hoitaa homman kotiin.

kajaani

kajaani

Kapeaa tervakanavaa pitkin Kainuun metsissä keitetty kallisarvoinen terva soudettiin aina Ouluun asti. Terva lastattiin 100 litran tynnyreihin ja niitä soutamaan määrättiin naisia ja lapsia, kun miehet pitivät perää ja varmistivat veneen suunnan. Kainuun mereksikin kutsuttu Oulujärvi koetteli kulkijoita ja moni jäi sille tielleen aaltojen ärjyessä aavalla ulapalla.

kajaani

kajaani

Vaikka tiesin Oulujärven suureksi, en arvannut, että se on Suomen neljänneksi suurin järvi. Ja jos lähdetään mittaamaan valtakunnan suurimpia selkiä, Oulujärvi vie ylivoimaisen voiton. Kesäaikaan järvenselällä seilaa höyrylaiva S/S Kouta. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että minun on palattava Kainuun sydämeen kesällä. Haluan höyrylaivan kannelle aistimaan menneitä aikoja, haluan istua vierasvenesataman terassilla ja pistäytyä joen rantatöyräällä komeana kohoavassa Siriuksessa, vain kesäisin auki olevassa ravintolassa, jossa ovat istuneet iltaa muiden suurmiesten ohella Kekkonen ja Bresnev.

kajaani

kajaani

Joki on jäässä, mutta voimalaitoksen kautta kulkeva vesi virtaa vapaana. Sulassa vedessä lipuu parikymmenpäinen joutsenparvi, jotka ovat päättäneet jäädä. Pakkanen ei tunnu vaikuttavan valkoisiin lintuihin, ne pörhentelevät sulkiaan ja tarkkailevat sillalla kulkijoita. Tämän tästä sillalle ilmaantuu joku, jolla on taskussaan leivänmuruja. Silloin parvessa käy kuhina. Unohdun katselemaan lintuja niin pitkään, että myöhästyn muutaman minuutin seuraavasta tapaamisestani. Puhelinkin on unohtunut majapaikkaan, joten en pysty ilmoittamaan myöhästymisestä kenellekään. Naurahdan itsekseni, sillä tällaistahan elämä ennen oli. Kännykät ovat kulkeneet taskuissamme vasta reilut 20 vuotta.

kajaani

Teehuone Tsaikassa minua odottaa Kajaanin kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö ja Runoviikkojen vetäjä Tuula Tikkanen. Syömme lounasta ja keskustelemme kulttuurista ja Suomen suurimmista runofestivaaleista, joita kuratoi tänä vuonna Kati Outinen. On jotenkin käsittämätöntä, että täällä keskellä Kainuuta kulttuuri kukoistaa yhtä voimakkaana kuin pääkaupunkiseudulla. Toisaalta, jos kaupunki on perustettu vain muutama vuosikymmen Helsingin jälkeen, onko tuo loppujen lopuksi suurikaan ihme.

tsaikka kajaani

tsaikka kajaani

Jonkinlaista vihiä Kajaanin runsaasta kulttuuritarjonnasta sain jo kollegoiltani Helsingissä. Työkaverini kertoi, kuinka hän ihailee Kajaanin kaupunginteatterin johtajaa Helka-Maria Kinnusta, ja kehotti varaamaan liput johonkin kaupunginteatterin näytökseen. Tein työtä käskettyä, joten iltapäivän päätteeksi istahdin teatterikatsomon kolmanteen riviin. Ennen näytöstä pääsin kurkistamaan kulisseihin, vaatevarastoihin, ompelimoon ja muihin teatterin takatiloihin. Kaupunginteatteri toimii kahdessa vanhassa puutalossa, eivätkä fasiliteetit vastaa lähellekään arvostetun talon toimintaa. Uudet toimitilat ovat suunnitteilla, mutta siihen asti on pärjättävä lahoavien lattioiden ja kylmää hohkaavan kallioperustuksen kanssa.

kajaanin kaupunginteatteri

kajaanin kaupunginteatteri

Pässin päivänäytös käsittelee maahanmuuttopolitiikkaa, perhemalleja, ja sitä, miten teemme joka päivä pieniä valintoja, jotka voivat vaikuttaa koko loppuelämään. Pässi itkettää ja naurattaa. Suurimman vaikutuksen minuun tekee yli 40 vuotta teatterissa töitä tehnyt karismaattinen näyttelijä Esko Vatula esittää triplaroolin Jokke-pässinä, Bagdadin filharmoonikkojen sellisti Damirina ja 9-vuotiaana Tinja-tyttönä. Loppu raastaa ja repii, näytelmä tekee vaikutuksen ja jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Jos joskus Kajaaniin matkaatte, menkää teatteriin. Lupaan, ettette kadu.

kajaanin kaupunginteatteri

kajaanin kaupunginteatteri

Kello alkaa lähestyä viittä ja juna Paltamoon odottaa. Marssin Cafe Mokkaan ja pyydän mukaani runsaan salaatin. Yhdessä vuorokaudessa olen kokenut enemmän kuin koskaan osasin kuvitella. Olen tyytyväinen, etten kuunnellut neuvoja, joita ennen matkaa sain. Menkää Vuokattiin, minulle sanottiin. Vuokatissakaan en ole käynyt, mutta hiihtokeskus on hiihtokeskus. Halusin todistaa, että myös Kajaani on näkemisen arvoinen.

karolineburg kajaani

Junassa matkalla Paltamoon käyn mielessäni läpi kokemaani, ja tiedän onnistuneeni paremmin kuin hyvin. Tiedän myös palaavani, sillä haluan kokea kaupungin kesäaikaan. Tahdon seilata höyrylaivalla Ärjänsaareen ja kivuta Akkovaaran laelle. Haluan seurata tervansoutunäytöstä ja kierrellä kajaaninlinnan raunioilla. Ja sinut, joka tätä luet, tahdon toivottaa tervemenneeksi Kajaaniin, sillä kulttuurikaupunki on todellakin kokemisen arvoinen!