Mökkirima asetettiin kesäkuussa korkealle. Viikko Porvoon saaristossa hipoi täydellisyyttä kaikella tapaa. Saari, jonka rannoilta löytyi aina tuuleton sopukka, mökin yksinkertainen estetiikka, loistava sijainti lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, ilta-auringossa kylpevä rantasauna ja silokalliot, joilta avautui näkymä aavalle merelle. Alkukesän säät hellivät ja lempikin leiskui. Odotukset olivat ehkä liiankin korkealla ja heinäkuisen lomaviikon mökinvalintaprosessi sen tähden pitkä kuin nälkävuosi.
Lomareissun yhteyteen oli tarkoitus ympätä pari muutakin mökkivisiittiä Savon sydämessä sekä vierailu miehen vanhempien luona Pohjois-Karjalassa. Siksi valinta kohdistui lopulta monen turhan mutkan kautta pieksämäkeläiseen saarimökkiin.
Saapumispäivänä satoi vettä ja lämpötila keikkui 13 asteen nurkilla. Ajoasut olivat säilyneet jotakuinkin kuivina, mutta tunnelma oli nihkeä. Nälkäkiukkukin ilmoitteli jo itsestään. Ei auttanut kuitenkaan itku markkinoilla eikä venerannassa, moottoripyörälaukut oli purettava suojaan sateelta ja suunnattava ruokakauppaan ennen soutamista saareen.
Ostoslistaa ei kumpikaan ollut ehtinyt tekemään, joten haahuilimme ajokamoissamme marketin käytävillä ja laskeskelimme laukkujen tilavuuksia. Onneksi keskusta oli vain 18 kilometrin ajomatkan päässä, joten ihan kaikkea ei tarvinnut yhdellä kertaa osata tai muistaa hankkia. Nälkäkiukku taltutettiin Hesburgerissa, mitävaankunhansensaanopeasti-taktiikalla. Kun vihdoin laskimme airot veteen ja käänsimme kokan kohti seuraavan viikon kesäkotia, syke alkoi vähitellen tasaantua.
Vaikka seuraavana aamuna kurkkukipu taklasi epäonnisen mökkiläisen punkan pohjalle, ei ruokahalu onneksi kadonnut mihinkään. Kun laiturille katetusta aamiaisesta oli nautiskeltu hartaasti muutama tunti, alkoi lounaan suunnittelu. Ja kun myöhäinen lounas oli syöty, puhe kääntyi illalliseen.
Niinpä me syötiin, keiteltiin kaffet, syötiin ihan pikkuisen, suunniteltiin seuraavaa syömistä ja sitten taas vähän syötiin. Jossain välissä saunottiin ja uitiin. Tuttu sapluuna.
Siskonmies kysyi viikkoa myöhemmin, mitä me oikein teimme mökillä, jossa ei käytännössä ollut mitään tekemistä eikä aktiviteetteja. En ymmärtänyt kysymystä.
Mökillä vähemmän on enemmän, pienestä tulee suurta ja mautkin voimistuvat. Liekö syynä jatkuva ulkoilmassa oleilu vai mielen rauhoittuminen ja aistien herkistyminen. Kahvin kanssa riittää yksi keksi ja jälkiruuaksi kelpaa pala suklaata. Välipalaksi voilla voideltu ruisleipäviipale ja kuppi teetä. Muuhun makeanhimoon voi ahmia mökin seinustalla kasvavia mustikoita tai itse poimittuja marjoja soutumatkan päässä olevalta mansikkatilalta.
Kotoa lähtiessä olin napannut viime tingassa mukaan muutaman reseptin, kuten ystäväni Suvin tietoisuuteeni tuoman Nigella Lawsonin hullun herkullisen mozzarella-gremolatan, mutta suurin osa sävellettiin omasta päästä. Nyhjättiin tarvittaessa lähes tyhjästä, kuten sinä sateisena päivänä, jolloin grillaamisesta ei oikein tullut mitään ja olo oli vielä kovin flunssainen.
Riivin herneet paloistaan, paloittelin tuoreet tomaatit ja pilkoin sipulit, kaadoin kattilan pohjalle oliiviöljyä ja siihen kuullottumaan silputun valkosipulin kynnen ja chilin. Heitin kasvikset sekaan ja holautin perään puolikkaan tomaattimurskapurkillinen ja viereiselle levylle kiehumaan pastat. Sekoitin pastan ja kastikkeen kattilassa ja ladoin vielä annoksien päälle muutaman palan edellisen päivän alkupalasta jäänyttä mozzarellaa. Kesämökkipasta oli syntynyt.
Jääkaapissa oli oman maan raparperia, joka tällä kertaa lykättiin savustuspussiin yhdessä norjalaisen lohen kanssa. Mies poltti ulkogrilliin pienen punaisena hehkuvan koivuhalkohiilloksen, joka tasoitettiin savustuspussia varten.
Lohen kaveriksi keitimme uusia perunoita, vaikka en kyllä tiedä, voiko niitä uusiksi enää tässä vaiheessa vuotta kutsua. Ainoa oikea lisuke keitetyille kesäperunoille on voi-sipuli-kastike, jonka toteutat kaikessa yksinkertaisuudessaan näin:
Voi-sipuli-kastike uusille perunoille
50–100 g voita syöjä ja perunamäärän mukaan (kahdelle riittää 50 g)
yksi pieni kesäsipuli varsineen
4–6 rkl perunoiden keitinvettä
Ihan ensiksi, muista laittaa viini kylmään. Sulata sitten voi pienessä kasarissa. Voit käyttää myös metallista desin mittaa tai vastaavaa, jonka laitat perunankeitinkattilaan yhdessä perunoiden kanssa. Kun voi on palttiarallaa sulanut, lisää pilkotut sipulit. Viitisen minuuttia ennen perunoiden valmistumista lusikoi (hyvin suolattua) keitinvettä voisulan ja sipuleiden joukkoon. Keitinvedestä ja voista kehkeytyy muutamassa minuutissa lähes kermainen kastike, ihanaa! Itse lisäsin voisulan joukkoon vettä suoraan hanasta, kunnes kerran eräässä jyväskyläläisessä ruokapöydässä minulle opetettiin tämä keitinvesikikka. Siispä kiitos Sirpa! Valele valmista kastiketta perunoiden päälle ja jos kehtaat, muussaa haarukalla muhjuksi. Niin minäkin teen.
Älä suotta santsaa ja syö itseäsi ähkyyn vaan säästä loput savulohet ja käytä ne seuraavana päivänä salaattiin yhdessä keitetyn kananmunan ja avokadon kanssa. Tai syö leivän päällä vuohentuorejuuston, avokadotahnan tai fetajuuston kanssa. Jos oikein riehakkaaksi rupeat, grillaa myös ylijääneet perunat ja syö ne tsatsikin ja lohen kera vaikka kevyeksi iltapalaksi.
Oi mökkiruoka! Pyhä yksinkertaisuus ja selkeät makuparit! Ylihuomenna kohtaamme jälleen, en millään malttaisi odottaa!
ps. Laiturikattaukset eivät olleet pelkkää fiilistelyä varten. Laituri oli nimittäin ainoa paikka, jonka saarella sikiävät hyttyset jättivät rauhaan.
