raha

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – miltä nyt tuntuu?

/ piapas / 17 kommenttia

Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt pureskella kynsiäni ja raapia hermostuneena päätäni. Epäuskon hetkinä olen rypenyt syvällä suossa, hakannut päätäni kiviseinään ja miettinyt onko missään mitään järkeä. Olen ollut kateellinen menestyville kollegoilleni varmana siitä, ettei minusta kuitenkaan ole mihinkään. Välillä olen vilkuillut avoinna olevia työpaikkoja ja uhannut laittaa pillit pussiin, mutta ynnättyäni hyvät ja huonot puolet olen aina päätynyt samaan ajatukseen. Ratkaisu oli oikea, sillä juuri näin on hyvä.

Kaikki tunteet ovat tulleet tutuiksi. Ensimmäisten toimeksiantojen aiheuttama jännitys ja sen jälkeen helpotuksen huokaukset, kun asiakas antaakin positiivista palautetta. Pettymyksen suolaiset kyyneleet ja onnistumisen pohjaton ilo. Häpeästä punehtuneet posket epäonnistumisen hetkillä ja hemmetinmoinen hämmennys silloin, kun kotiovelle kipataankin kottikärryllinen kehuja.

Kaduttaako eli miten meni noin niinku omasta mielestä?

Vaikka ensimmäinen vuosi yrittäjänä onkin välillä ollut vaeltamista sankassa sumussa, vakituisen työn jättämistä en ole katunut kertaakaan. En edes silloin kun mursin oikean kyynärpääni melkein kotipihallani, ja tajusin ettei minulla ole tapaturmavakuutusta. Vasen käsi ja aivot joutuivat koville, kun en pystynyt käyttämään kantositeessä roikkuvaa oikeaa ollenkaan. Kirjoittaminen viidellä sormella oli hidasta, mutta onneksi asiakkaat ymmärsivät. Kolme viikkoa tein töitä puoliteholla, koska oli pakko.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vakituisen pestin tarjoamiin työterveysetuihin tottuneena julkisen terveydenhuollon toiminta yllätti, hyvässä ja pahassa. Murtumaa ei huomattu ensin ollenkaan, vaan käsi aseteltiin kantositeeseen ja käskettiin kotiin. Kyynärpäähän sattui, käden liikkuvuus oli olematon, tiedonkulku katkeili, lääkäri lähti lomille, eikä kukaan osannut kertoa, mitä seuraaaksi tapahtuu. Viimein, viiden viikon kuluttua tapahtuneesta sain lähetteen tapaturma-asemalle. Silloin oli jo myähäistä, sillä käsi oli jäykistynyt 90 asteen kulmaan, kun kukaan ei ollut kertonut, että sitä voi ja pitää käyttää normaalisti. Vieläkään kättä ei ole saatu jumpattua täysin ennalleen, mutta fysioterapiaa sentään on tarjottu avokätisesti.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – mitä jäi viivan alle?

Joulun alla listasin paperille plussia ja miinuksia. Molempia on paljon, mutta ensimmäisiä silti enemmän. Onnistuin yhyttämään viisi uutta ja tyytyväistä asiakasta, tekemään kelvollista tulosta ja keräämään kilokaupalla kiitoksia. Työpäivät ovat olleet ihanan erilaisia. Somesisältöjen ja -mainonnan lisäksi olen tuottanut yrityksille bränditarinoita, suoltanut sisältömarkkinointia, auttanut markkinoinnin automaation sisällöissä, kirjoittanut reseptiikkaa, uutiskirjeitä ja palvelukuvauksia sekä huoltanut kieltä ja oikolukenut artikkeleita. Blogipuolella vuoteen mahtui melkein 120 postausta, joista kymmenkunta oli toteutettu kaupallisessa yhteistyössä minulle tärkeiden brändien, yritysten tai organisaatioiden kanssa.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vaikka epävarmuuden mustanpuhuva mörkö kummittelee työpöydän alla, iloitsen vapaudesta ja lisääntyneestä vapaa-ajasta enemmän kuin osasin etukäteen kuvitellakaan. Läppärityöläisenä voin tehdä töitä missä tahansa ja juuri silloin, kun haluan. Määräysvalta on minulla, eikä kenelläkään muulla ole tekemisiini nokan koputtamista. Päätän itse aikauluistani ja se on ihanaa, vaikka oikea käsi voisikin välillä heilutella piiskaa pikkuisen useammin. Ehkä se tuosta, kunhan vikaantumisestaan vetreytyy.

Vuoden aikana löysin Ranskan maaseudulta paratiisin, paikan jonne palasin takaisin vain reilut kaksi kuukautta elokuisen valokuvauskurssin jälkeen, ja jonne olen matkustamassa myös tänä keväänä uudelleen. Happy Hamletissa tutustuin ihmisiin, joista tuli minulle lyhyessä ajassa hyvin tärkeitä. Maailman kauneimmassa majatalossa mieli rauhoittui ja ajatukset lakkasivat pyörimästä ympyrää. Siellä solmittiin elämäni ensimmäinen alustava kustannussopimus. Sitä kautta taivaasta tipahti syliini myös työhuone ja yhteisö, jota olin jo pitkään etsinyt.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on ollut taloudellisesti – mieheni sanoja lainatakseni – ihan ok. Tilillä on mukavasti massia, vaikka liikevaihto jäikin tavoitteeesta reilusti. Kuluni ovat pienet ja siitä vähästäkin olen yrittänyt nipistää, sillä ihan vielä en osaa heittäytyä kellumaan siinä uskossa, että raha tulee rahan luo. Varaudun pahimpaan, ja pelkään sitä hetkeä, kun kaikki asiakkaani yhtäkkiä ilmoittavatkin, etteivät tarvitse palveluitani enää.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Miinuslista liittyy epävarmuustekijöiden lisäksi itsensä johtamisen vaikeuteen, oman osaamisen alihinnoitteluun, hankaliin asiakkaisiin, riittämättömyyden tunteisiin ja yksinäisyyteen. Kaikki nämä ovat kuitenkin taklattavissa tai ohimeneviä tuntemuksia. Eniten stressiä tuottaneet asiakkuudet ovat jo valuneet menneen talven räntärämmäleiden mukana viemäriin, yksinäisyys on hellittänyt työhuoneen myötä ja hinnoitteluunkin olen saanut rohkaisua. Riittämättömyyden kanssa painin edelleen liian usein, mutta ehkä sekin voi muuttua, ajan kanssa.

Vaikka kaiken maailman möröt mustaavat välillä mielen, uskon siihen, että hyvin tehty työ puhuu puolestaan. Jos käy niin, että onnistuu ylittämään odotukset, saattaa päästä tilanteeseen, jossa tieto hyvästä tekijästä kulkee suusta suuhun ja lopulta myös omiin korviisi. Tammikuun aikana lähetin vastauksen useampaan tällä tapaa tulleeseen tarjouspyyntöön, enkä meinaa pysyä housuissani, kun kuuntelen miten intuitio pitää pääni sisällä bileitä ja odotan mitä tuleman pitää.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Toiselta yrittäjävuodeltani odotan erityisesti enemmän yhteistyötä kollegoiden kanssa. Joitain juonia on jo punottu työhuonekavereiden kanssa, ja lisää juonitaan heti, kun ehdimme kaikki yhteisen pöydän ääreen heittelemään ideoita tulevasta. Jos sinulla on mielessäsi jokin projekti, jossa minusta saattaisi olla apua, heitä ihmeessä viestillä. Lyödään viisaat päämme yhteen ja valloitetaan maailma!

Kevät näyttää jo nyt varsin valoisalta, siksi korotan liikevaihtotavoitteen ihan pokkana puolitoistakertaiseksi ensimmäiseen vuoteen verrattuna. Pienemmälläkin pärjään, mutta rakennan motivaatiota rimalla, joka keikkuu pilvien korkeudella. Kaksi uutta kuukausilaskutettavaa asiakasta olisi kiva juttu, mutta yksikin on edistystä. Enempää kalenteriin tuskin mahtuukaan, sillä aion tehdä laskutettavaa työtä korkeintaan neljä päivää viikossa, pitää pitkän kesäloman ja irrottautua jouluna työn ikeestä ainakin kahdeksi viikoksi. Loput arkipäivistä täytän luovalla haahuilulla ja omilla projekteilla.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Kirja julkaistaan keväällä. Se jännittää tavoitteista eniten. Saanko tekstit kasaan ajoissa, kiinnostaako ketään, pölyttyykö kirja kustantajan varastoissa vai viedäänkö se peräti käsistä? Mustalla valkoiselle olen kirjannut myös seuraavan kirjan hahmottelun, aihe on valmiina, mutta käsikirjoituksen luonnostelu on vielä ajatuksen tasolla. Myös verkkokurssit ja sähköiset julkaisut ovat mielen päällä, katsotaan miten aika riittää ja kuinka kehitys kehittyy.

Suurin salainen haaveeni on saada jalansijaa ruokakirjojen kustantamisen maailmassa. En välttämättä halua itse kirjoittaa keittokirjaa, mutta mielelläni olisin mukana kehittämässä alaa. Kokeneelle kustannustoimittajalle ja pilkunviilaajalle, joka ymmärtää reseptiikkaa ja elää syödäkseen, olisi mielestäni käyttöä useammallakin keittokirjojen kustantajalla. Kustantajan kukkaronnyörien löystymisestä tässä kohtaa hyötyisivät kaikki, niin lukijat kuin tekijätkin.

Siinäpä ne, haaveet ja toiveet tulevalle. Yhden asian haluan kuitenkin vielä luvata, vaikka lupauksia en yleensä harrasta. Huusin sen ääneen jo vuoden vaihtuessa, mutta kertaaminen tekee lupauksesta ehkä vieläkin vahvemman. Vuonna 2020 ja jokaisena vuonna sen jälkeen teen töitä vain vastuullisten yritysten kanssa. Sellaisten, jotka huomioivat ympäristön ja tekevät kestäviä valintoja. Sellaisten, joiden arvomaailman allekirjoitan ja joiden ulevaisuuden suunnitelmien edessä voin seistä ryhdikkäänä ja yhtä ylpeänä itsekin.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on siis ollut varsin vauhdikas. Olkoonkin klisee, mutta hyppääminen yrittäjän saappaisiin oli paras ratkaisu ikinä. Olen varmempi, vahvempi ja roppakaupalla rohkeampi kuin ennen. Että tiedoksi vaan kaikille teille, jotka pyörittelette päässänne liikeideaa: jos minä pystyn tähän, pystytte tekin. Unelmoikaa haaveenne todeksi!

ps. Osallistu arvontaan ja aloita Tänään!

Kesällä sain käsiini kirjan, josta tuli saman tien tärkeä työkalu ja välttämätön apuri aloittelevan yrittäjän arjessa. Tänään on Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin luoma konsepti, joka auttaa hahmottamaan elämän tärkeimpiä tavoitteita, jotka sitten tarkennetaan viikon ja päivän tasolle, ja täytetään päivä kerrallaan kirjan sivuille. Jokaiselle sivulle merkitään YKSI tavoite päivää kohden, lisäksi listataan muita tehtäviä, kirjataan muistiinpanoja ja puretaan fiiliksiä.

Minun päivieni to do -listat ovat tyypillisesti olleet vähintään puolen paperiarkin mittaisia. Oli yllättävän palkitsevaa ja jossain määrin terapeuttista valita vain se tärkein tehtävä ja olla tyytyväinen itseensä, kun sen saa pois päiväjärjestyksestä. Suosittelen kokeilemaan!

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Jos sinäkin kaipaat yksinkertaisempaa elämää, jätä puumerkkisi kommenttilaatikkoon ja kerro miten sinä taklaat työelämän haasteet, ainaisen kiireen ja riittämättömyyden tunteet. Arvon kaikkien kommentoijien kesken yhden kirjan torstaina 6.2. klo 12. Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, käy osallistumassa arvontaan myös instagramissa @piapas-tilillä!

Unohtunut lompakko ja muita kertomuksia rahasta ja rakkaudesta

/ piapas / 9 kommenttia

”On muuten sun vuoro maksaa, oot mulle kaksi illallista pystyssä!”, huudahtaa Vesa Sinille viimeisimmässä Ensitreffit alttarilla -jaksossa. Mieleeni nousevat samankaltaiset sanat kolmen vuoden takaa, kun keltainen lehdistö ruoti lööpeissään törkeäksi tulkittua käytöstäni. ”Ensitreffit alttarilla -morsian maksattaa miehellään kaiken”, ”Pia unohti lompakkonsa, Jussi joutui maksumieheksi.” Nämä mieltä ylentävät median klikkiotsikot ja yleistetyt oletukset naurattavat nyt, mutta silloin ne murjoivat minut mustelmille. Myös keskustelupalstojen luokattomat kommentit osallistuivat mustamaalaamiseen, mutta se tuskin yllättää ketään.

Totuus oli hieman toisenlainen. Keskinäinen vitsailu tulkittiin vittuiluksi, ja omalaatuinen huumori merkiksi siitä, että olen hakenut ohjelmaan löytääkseni rikkaan miehen. Kameralle tallentuneista yksittäisistä lausahduksista vedetyt johtopäätökset eivät olisi voineet pahemmin metsään mennä, sillä kymmenen leikatun minuutin ja oikean elämän välille ei noin vain voi yhtäsuuruusmerkkiä piirtää.

Rahasta ja rakkaudesta

Kaikki nuo kärpäsestä kyhätyt kohuotsikot kertovat siitä, kuinka rahasta puhuminen on tässä maassa edelleen jonkinlainen tabu. Ja kun rahaan yhdistetään rakkaus, ollaan todella vaarallisilla vesillä. Siksi aion nyt puhua teille hetken rahasta ja rakkaudesta, varsinkin yhdessä, mutta myös erikseen.

maisema

Aloitetaanpa rakkauden ensiaskelista. Kuvittele mielessäsi ensimmäiset tai toiset treffit. Vaikka edellisistä olisikin aikaa, muistat varmasti, miltä se tuntui. Kahvilan kassa tai baaritiski, ravintolaillallinen tai jäätelökioski – paikalla ei väliä, kysymys yllättää silti joka ikinen kerta. Siinä sitä sitten tuumitaan tuntemattoman ihmisen kanssa maksetaanko yhdessä vai erikseen, pannaanko samasta vai laitetaanko lasku puoliksi? Vilkuillaan vaivihkaa toisiamme, kaivellaan käsilaukkuja ja povitaskuja ja yritetään luovia tutkimattomilla vesillä.

Mitään sääntöä siihen, kuka tarjoaa ja kuinka paljon, ei todellakaan ole ole. Sukupuolittuneilla perinteillä voi minun puolestani heittää sorsia ja muita vesilintuja ja antaa niiden vajota syvälle savipohjaan. Toisille tarjoaminen kuitenkin on tärkeää, ja olenpa kuullut kerrottavan, että treffiseura on jätetty siemailemaan oluttaan yksin, kun ei ole ymmärtänyt maksaa molempien juomia. Nykyisen puoliskoni tarjosi ensimmäiset yhteiset oluet, mutta toisella kierroksella minä kaivoin kuvettani mielihyvin.

Sillä, onko miehellä rahaa, ei ole koskaan ollut minulle merkitystä. Kunhan tulee toimeen omillaan, se riittää, sillä minun tuloillani ei kahta aikuista elätetä. En siis metsästä lihavia lompakoita, en etsi elättäjää, en odota kieli pitkällä perintöä, enkä marssi verotoimistoon vaatimaan viime vuoden tulotietoja. Huolehdin itsestäni ja hän saa luvan tehdä samoin.

Millainen rahankäyttäjä minä olen?

Taloudellinen riippumattomuus on ollut minulle aina tärkeää, olen siis tarkan markan nainen. Lasken, budjetoin ja kulutan harkiten. (Paitsi keväällä 1999 kun sain ensimmäisen vakituisen työn ja 13 000 markan palkka kilahti ensi kertaa tilille. Silloin saatoin vähän seota ja kantaa kotiini kahmalokaupalla tarpeettomia paitapuseroita ja pitkiä hameita, vain siksi koska voin.) Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lokkeilisin muiden lompakoilla.

Olen tullut toimeen välillä todella vähällä, opiskeluaikana onnistuin siirtämään syrjään aikanaan jopa osan opintotuestani. Kun rahaa on käytössä vähän, käytän sitä automaattisesti pihistellen. Saatan kävellä keskustasta kotiin, jos fillari on talviteloilla, eikä kuukausilippukaan ole voimassa – vain säästääkseni 2 euroa ja 20 senttiä. Metrolla olen useasti ajanut vain Koivusaareen asti, ja rullaillut siitä fillarilla eteenpäin Otaniemeen, sillä maksaahan seutulippu melkein 5 euroa.

Kahden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä kertoja, jolloin olen jättänyt vaatteen hankkimatta, koska se on liian kallis. Jos muutaman hyvin nukutun yön jälkeen shoppailu houkuttelee edelleen, saatan muuttaa mieleni, mutta yleensä päätös pysyy. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että etsisin samantyylisen tuotteen käsiini ketjuliikkeestä, vaan tsekkaan mielummin käytettyjen vaatteiden valikoiman tai käyn kylässä vaatelainaamo Vaatepuussa, jonka jäsenyyden lunastin itselleni puoli vuotta sitten. Ostan siis harvoin ja laatua, jos vaan rahatilanne sen sallii. Pyrin muutenkin käyttämään verorahoillani maksettuja palveluita kuten kirjastoja ja ostamaan tavaroiden sijaan elämyksiä, joista jäljelle jää elämänmittaisia muistoja, ei ympäristöä kuormittavia kampekasoja.

puu rahasta ja rakkaudesta

Tunnen mielihyvää, kun pankkitilini saldo kasvaa ja rahasto, johon sijoitan on 30 prosenttia plussan puolella. Aina välillä mietin, mihin tunne oikein perustuu. Asuuko sisälläni pesänrakentaja, joka hyrisee tyytyväisenä kun pesämuna kasvaa, onko vanhempieni yrittäjäura tehnyt minusta varovaisen vai mistä on kysymys?

Asuntolainaa on vielä paljon, mutta sekin vähenee näillä koroilla vinhaa vauhtia. 42-vuotiaana alan vihdoinkin olla tilanteessa, jossa jemmassa on riittävä summa rahaa pahan päivän varalle. Kolmen kuukauden palkalla elää tarvittaessa vaikka puoli vuotta, jos isoja hankintoja ei tarvitse tehdä.

Olen sinnitellyt niin pitkään pienillä tuloilla, että nyt, kun laskutan kuukausittain kivoja summia, en tiedä mihin rahani laittaisin. Vuodenvaihteessa työtilanteeni hyvin todennäköisesti taas muuttuu, joten siihen asti elän säästellen, vaikka tilillä sievoinen summa seisookin. Sijoitan rahojani lähinnä uusiin työvälineisiin, kuten läppäriin ja kännykkään. Uuteen kameranrunkoon ehdinkin jo investoida. Niiden kulut voin vähentää ainakin osittain, sivutoimisena yrittäjänä hyödyn myös alvien vähennysoikeudesta ja alarajahuojennuksesta.

Sinun, minun vai meidän rahat?

Rakkauden ja rahan sovittaminen samaan yhtälöön on helpommin sanottu kuin tehty. Jos toinen suhtautuu rahaan huolettomasti ja toinen laskee jokaisen sentin, voi rakkauden ryppy eskaloitua ylitsepääsemättömäksi railoksi heti seurustelun alkuvaiheessa. Parempi onkin puhua pätäkät halki poikki ja pinoon heti, kun hommassa alkaa näkyä vakavoitumisen merkkejä.

Meillä on omat rahat ja lainat, mutta pakolliset asumiskulut, vakuutukset ja ruoka maksetaan yhdessä. Kun palkka tipahtaa tilille, loppusummasta siirretään erilliselle ruokatilille tietty prosenttimäärä. Kumpikin siis osallistuu sapuskoihin suhteessa omaan tienestiinsä. Riittävä prosenttiluku on löydetty haarukoimalla, ja sitä on nostettu pikkuhiljaa, kunnes saavutettiin tasapaino, jossa tilin käyttöä ei tarvitse ruokakaupan kassalla miettiä. Taloustilillä on aina riittävästi rahaa.

Suurempia hankintoja tulee eteen harvoin. Mielummin kunnostamme ja korjaamme, kuin ostamme uutta. Lokakuun alkupuoliskolla mies hioi ja lakkasi aikanaan käytettyinä ostetut ruoka-, sohva- ja yöpöydän. Pienempienkin ostosten yhteydessä käymme yleensä keskusteluja siitä, tarvitsemmeko todella tätä vai pärjäämmekö ilmankin. Uuden tavaran hamstraamisen sijaan yritämme pikkuhiljaa päästä eroon vanhasta ja tarpeettomasta, jota 40 vuoden aikana on nurkkiin ja kaappien perälle pinoutunut pölyyntymään.

Ulkona syömme nykyään korkeintaan kerran kuukaudessa. Lasku maksetaan suurin piirtein vuorotellen. Tiedän pariskuntia, jotka merkitsevät kaikki yhteiset ostokset exceliin ja kuukauden päätteeksi tasaavat tilit. Sellaisiakin suhteita on, joissa paremmin tienaava maksaa lähestulkoon kaiken. Ja miksipä ei, jos se on molemmille osapuolille okei, onhan perinteisessä parisuhteessa tavallaan kyse yhteisestä potista. Koko homman juju onkin siinä, ettei tarvitse tehdä kuten muut, sillä ne muut eivät elä teidän arkeanne, istu ruokapöydässänne tai päätä hankinnoistanne. Rahan ja rakkauden voi yhdistää, kuten parhaaksi näkee, eikä sitä tarvitse selitellä tai perustella kellekään.

almuja

Haluaisin sanoa aiheesta kaiken, mutta tähän mennessä olen pureskellut mammonan maailmasta vain pienen palasen. Sen sijaan, että jatkaisin tekstin kirjoittamista ja sanamuotojen hiomista maailman tappiin saakka, julkaisen tämän tekstin torsona ja suosittelen teitä kääntymään kaikkien aikojen massimuijan, Julia Thurénin puoleen. Hän on nimittäin aivan vastikään kirjoittanut turkoosien ja kullattujen kansien väliin kaiken rahasta – ja ottaa kantaa myös rakkauteen. Joten ihan turhaa minä tässä monologiani jatkan. Kaikki on jo kirjoitettu.

(Itsehän en kirjaa ole vielä käsiini saanut, sillä ehtiessäni kirjamessuilla oikealle osastolle, se oli jo loppuunmyyty. Olen kuitenkin kuullut opuksesta pelkkää hyvää, joten uskallan suositella lukematta – ja todennäköisesti myös lukemisen jälkeen. Stay tuned.)

Mutta. Aion kuitenkin kantaa korteni kekoon ja lyödä lekalla tämänkin tabun tomuksi ja onnea tuoviksi sirpaleiksi. Siksi aloitan marraskuun ensimmäisenä päivänä rahapäiväkirjan, jonka viivan alle kertyneet eurot jaan teille myöhemmin senttiäkään säästämättä. Erityisesti aion kiinnittää huomiota siihen, paljonko pätäkkää valuu ruokakauppojen pohjattomaan kassaan ja ravintoloiden tiskien taakse. Vielä en ole päättänyt, onko seurantajakson pituus viikko, muutama vai peräti kokonainen kuukausi. Jotain jännitettävää pitää teillekin jättää.

Sillä aikaa olisi mielenkiintoista tietää, millaisia rahankäyttäjiä siellä ruudun toisella puolella istuu? Mihin tuhlaat ja missä nipistät? Ovatko raha ja rakkaus joutuneet törmäyskurssille? Sana on vapaa ja kommenttilootassa rutkasti tilaa.