Rovaniemen maalaiskunta, Jaatilan ala-aste, yhdistetty 1.–2. luokka. Matala keltainen koulurakennus, kolme luokkahuonetta ja liikuntasali. Pihalla hiekkakenttä ja sellainen tolppakaruselli, jonka kyydissä roikutaan käsivoimin. Kengät ja ulkovaatteet riisutaan eteiseen.
Opin lukemaan jo viisivuotiaana, niinpä aakkosten tavaamisen sijaan istun puisessa pulpetissani ja ratkon Luko-pelejä. Oikeat vastaukset muodostavat mosaiikkikuvion, kun laatat käännetään ylösalaisin.
Vessaan päästäkseen täytyy viitata ja pyytää lupa. Pukea ulkovaatteet päälle ja vetää kengät jalkaan. Juosta ulkokautta rakennuksen päätyyn ja yrittää ehtiä ajoissa ovesta sisään. Ainakin kerran kävi niin, etten ehtinyt.
Luokan nurkassa on pitkä pöytä, penkit sen molemmin puolin. Lounasaikaan käymme pesemässä kädet ja asetumme pöydän ympärille. Meitä on kahdeksan plus opettaja. Kolme tokaluokkalaista ja viisi ekaluokkalaista. Keittäjä tuo koulun keittiössä valmistetun ruuan suoraan luokkaan. Kolmannella luokalla siirrytään syömään ylempien luokkien kanssa.
Pöydästä ei nousta ennen kuin lautanen oli tyhjä. Kerran yksi luokkakavereista istui kylmän keittolautasen edessä koko iltapäivän. Onneksi minä olin jo silloin kaikkiruokainen.
Ruokien lisukkeena oli usein yhdessä koko koulun kanssa vastarannalta kerättyjä puolukoita ja tintin taikaa. Jälkimmäiseen ihastuin ikihyviksi. Omenaa ja punajuuria, sekoitettuna majoneesiin. Kaupassa kinusin tintin taikaa äidiltä, eikä hän ymmärtänyt mistä oli kyse.
Kaupan punajuurisalaatti ei maistunut samalta, siitä puuttui rapean omenan makeus. Lähimmäksi pääsi aikanaan Forssan versio, mutta myös sen resepti on muuttunut sittemmin.
Tuo makumuisto on kantanut tähän päivään saakka. Punajuuri on edelleen yksi lempiraaka-aineistani. Lindströmin pihvit, borssikeitto, paahdetut punajuuret, punajuuri-vuohenjuustokeitto, punajuuririsotto ja punajuuri-suklaakakku. Ehdoton suosikkini on kuitenkin punajuuripesto.
Resepti on käytännössä sama kuin tavallisen vihreän peston, mutta basilika korvataan keitetyillä punajuurilla. Paljon valkosipulia ja reilusti oliiviöljyä. Pikaruuaksi tämä muuntuu, jos käytät etikkapunajuuria, mutta suosittelen kuitenkin käyttämään tuoreita punajuuria. Ero on kuin yöllä ja päivällä.
Punajuuripesto
4 pienehköä raakaa punajuurta
1–2 valkosipulinkynttä
kourallinen pinjansiemeniä
n. 1 dl raastettua parmesaania
n. 1 dl hyvää oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi. Kaada keitinvesi pois ja valuta juurikkaiden päälle kylmää vettä. Kuori kuumat mukulat veden alla painamalla sormilla niin, että kuori irtoaa. Kypsästä punajuuresta sen pitäisi irrota helposti.
Lohko kulhoon punajuuret ja valkosipulinkynnet, lisää raastettu parmesaani ja pinjansiemenet ja surauta sauvasekoittimella tahnaksi. Lisää oliiviöljyä vähitellen. Sekaan voit puristaa myös pienen sitruunanpuolikkaan mehun. Mausta punajuuripesto suolalla ja pippurilla. Keitä kaveriksi pastaa ja värjää se iloisen punaiseksi pestolla. Raasta päälle vielä parmesaania ja syö. Varo valkoisia vaatteita ja pöytäliinaa.
En vieläkään tiedä, miksi lapsuuden punajuurisalaatilla oli tuo taianomainen nimi. Oliko se keittäjän itse keksimä vai oliko nimitys laajemminkin käytössä? Onko se omaa kuvitelmaani vai muistaako joku muu saman?
