Gran Canarian kohokohtia – patikointi Charco Azul -vesiputoukselle

Tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, mutta patikoimaan oli pakko päästä. Olimme haaveilleet pitkästä päiväpatikasta Gran Canarian mielettömissä maisemissa, mutta herra Murphy heitteli armotta hidastavia kapuloita rattaisiin. Kun loma alkaa ja stressitasot romahtavat, tämä tyttö ottaa ja sairastuu. Sapluuna on tuttu ja tavallaan turvallinenkin, mutta kuume horjutti haaveita huolella ja päivän vievä vaellus oli unohdettava.

Minä makasin horkassa viltin alla, siemailin rommilla maustettua hunajateetä ja kuuntelin kun aallot kohahtelivat vasten vaativia rantakallioita. Mies sohi sormellaan kännykkää ja etsi meille vaihtoehtoista ohjelmaa. Parin tunnin päästä suunnitelma oli valmis. Ottaisimme auton alle ja suuntaisimme seuraavana aamuna kohti El Riscon kylää ja Charco Azul -vesiputousta. Ja jos buranan voimalla jaksan, piipahtaisimme paluumatkalla Agaeten lähistöllä sijaitsevalle viinitilalla, jossa viljellään myös kahvia. Otin vilttini ja painuin petiin, vaikka kello oli vasta yhdeksän.

el risco

Tuhdin aamupalan jälkeen olo oli edelleen hutera, mutta ei niin hutera, ettenkö olisi uskaltanut istahtaa pelkääjän paikalle vuokraamaamme punaiseen Alfa Romeoon. Pujottelimme banaaniplantaasien sokkeloisien kujien läpi väljemmille vesille. Ensimmäinen serpentiinitien pätkä nauratti, mutta hymy hyytyi, kun jätimme taaksemme Agaeten satamakaupungin. Tie kiemurteli kallion viertä, suoraa pudotusta alla kimaltelevaan valtamereen oli ensin kymmeniä ja lopulta yli sata metriä. Kaiteet näyttivät heppoisilta, korkeanpaikankammoinen oli kauhuissaan. Vastaan tuli rekkoja ja leveitä pakettiautoja. Minä puuskutin ja yritin pysyä rauhallisena. Jostain takaa jyrähti vierelle avoauto, joka ohitti meidät tien tiukoista mutkista huolimatta. Onneksi mies näytti nauttivan ajamisesta, hänen varmat otteensa saivat minutkin vähitellen rauhoittumaan.

Charco Azul

Ensimmäinen etappi matkalla kohti Charco Azul -putousta oli löytää pieni El Riscon kylä. Myöhemmin saimme huomata, että jos pitää silmät auki, El Riscoa ei mitenkään voi missata, sillä serpentiinitie kulkee väistämättä kylänraittia viistäen. Turisteille homma on tehty helpoksi. Parkkipaikan kohdalla lukee suurin sinisin kirjaimin Charco Azul, park here! Välittömässä läheisyydessä pönöttää myös markkinakoa takova kahvila-ravintola-matkamuistomyymälä, jonka juurelta reitti putoukselle alkaa. Nuolin opastetusta reitistä ei voi erehtyä. Me olimme pakanneet eväät (hedelmiä, suklaata ja janojuomaa) reppuun, joten suuntasimme suoraa päätä kohti nuolien osoittamaa suuntaa.

el risco

Varsinaiseen El Riscon kylään turisteilla on ajokielto. Valkoiseksi kalkkimaalattujen talojen keskellä kiemurteleva tie on niin jyrkkä, että ainakaan minä en lähtisi sille mäkilähtötaitojani testaamaan. Noustuamme kylätietä parisataa metriä, tulemme tienhaaraan, joka on somistettu rivistöllä roska-astioita. Risteykseen on pystytetty myös kartta, mistä ei sinänsä suuremmin iloa ole, mutta maamerkkinä se toimii mainiosti. Nuolia ei näy, mutta oletamme, että tämä on lyhyen patikointipolun alkupiste.

Charco Azul

Seuraamme liittyy paikallisopas – oranssiturkkinen kissa tekee lähempää tuttavuutta sekä mennessä että tullessa. Hetken ehdimme luulla, että se lyöttäytyy lopullisesti seuraamme, kunnes viereisessä puskassa rapisee. Ison liskon pää ilmestyy esiin. Niin unohtuvat uudet ystävät, rapiseva saalis on meitä kiinnostavampi. Tie muuttuu poluksi ja sukeltaa syvään heinikkoon. Pohdimme, onko täälläkin punkkeja, mutta päädymme siihen, ettei Kanarialla ole riittävästi eläimiä, joita ne elääkseen tarvitsevat.

gran canaria kissa

Ensimmäinen pienen puron yli pääsee harppaamalla. Jaloissani ovat testikappaleet Merrelin uusista vaelluskengistä, mallia Moab Fst 2 Mid Gtx*. Ne kestävät kyllä vettä, mutta en halua liata uusia popoja. Polun vierellä kulkee musta vesiputki, sitä seuraamalla ei taatusti eksy reitiltä. Polku on tallaantunut maahan niin näkyvästi, ettei siitä muutenkaan ole vaaraa. Turistiravintolan parkkipaikalle saapui yhtä aikaa muitakin seurueita, mutta ainakaan vielä he eivät hengitä niskaamme, eikä vastaantulijoitakaan näy. Aurinko porottaa kuumasti, eikä minulla tietenkään ole huivia tai hattua. Olin ajatellut ostaa olkihatun kylästä, jossa majoitumme, mutta Sardinan ainoa kauppa on pieni Spar, jonka valikoimaan olkihatut eivät kuulu.

On aamupäivä, ja aurinko on vielä matalalla. Ympärillä kohoavat vuoret luovat onneksi varjonsa polulle puolimatkasta lähtien. Vesi solisee vieressämme, tekee mieli ottaa kengät jalasta ja kävellä puroa pitkin. En halua kuitenkaan ottaa riskiä, että liukastun tai lyön varpaani teräviin kiviin ennen kuin olen nähnyt varsinaisen putouksen. Emme oikeastaan tiedä mitä odottaa, sillä googlen kuvahaku tuotti tulokseksi vain epäselviä kuvia jostain, mikä näytti lammikolta. Siksi pysähdymme ensimmäisen isomman lätäkön kohdalla ja katselemme ympärillemme. Voiko tämä olla tässä?

Charco Azul

Charco Azul

Jatkamme päättäväisesti matkaa, sillä vesilämpäreeseen valuva vesi ei täytä millään kriteereillä vesiputouksen määritelmää. Polku muuttuu haastavammaksi, ja kallioilta joutuu etsimään jalansijaa. Charco Azul ei kuitenkaan voi olla enää kaukana, näin väittää ainakin kännykän karttaohjelma. Viimeisen nyppylän takaa paljastuu vihdoin ihan oikea vesiputous, mahtavaa!

Charco Azul

Charco Azul

Olemme edelleen aamupäivän puolella. Aurinko kääntyy paistamaan putoukselle vasta alkuiltapäivästä, silloin näkymä on varmasti vielä näyttävämpi. Lammen rannalla istuskelee pariskunta, jonka koira tuntuu olevan kiinnostuneempi meistä kuin heidän eväistään. Minä riisun kengät ja huljutan jalkojani pienissä puroissa. Putouksen alle pääsee uimalla, mutta lammikko on sen verran täynnä vesikasveja, ettei uiminen tai kahlaaminen tunnu hyvältä ajatukselta, vaikka uimapuvut onkin pakattu mukaan. Puihin on kaiverrettu nimiä, on tänne nähtävästi joku toinenkin suomalainen löytänyt.

Charco Azul

Vuorilta puhaltaa viileä tuuli ja vaikka äsken vielä valitin kuumuutta, on yhtäkkiä kylmä. Pariskunta koirineen on jo lähtenyt paluumatkalle. Syömme eväät ja tyhjennämme yhdet tölkit olutta. Mies joutuu kuvauspuuhiin ja minä poseeraan parhaani mukaan. Kuluva kuukausi on kuulemma ollut alueella hyvin sateinen. Tähän aikaan vuodesta putous ei siis aina ole parhaimmillaan, olemme siis onnekkaita. Kallionyppylän takaa alkaa kuulua puhetta, meidän on aika jättää putous seuraavan seurueen ihasteltavaksi. Heitämme holat ja kipuamme kallion päälle. Hyvästi Charco Azul!

Charco Azul

charco azul

Vasta paluumatkalla huomaamme kuinka jylhät maisemat ovatkaan. On ihmeellistä, että yhdellä saarella luonto on näin monimuotoinen. Vaikka ajomatka oli ajoittain jopa pelottava, olen tyytyväinen, että tulimme. Kaukana ovat turistilaumat ja Kanariansaariin yhdistetyt klassiset kliseet. Vielä en osaa edes kuvitella, että paras on vasta edessä.

*Vaelluskengät saatu testiin PR-toimistolta.

Baroloa ja purjorisottoa – visiitillä Sukulan viinitilalla

Olen joskus koettanut opiskella itsekseni rypäleitä, niiden ominaisuuksia, viinin valmistusmenetelmiä, makueroja ja vivahteita. Aika pian oli myönnettävä, ettei minusta todennäköisesti koskaan tule aktiivista viiniharrastajaa, kärsivällisyyteni ei riitä viinin salojen opetteluun. Tiedän perusasiat ja se saa riittää. Siksi en ryhdy selostamaan teille Nebbiolo-rypäleen viljelyn erityispiirteitä kovin yksityiskohtaisesti, mutta yritän kuitenkin kertoa jotain.

sukulan viinitilalla

Barolon viininviljelysalue on osa Langhen aluetta, joka on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Seudulla on viljelty viiniä aina 500-luvulta ennen ajanlaskumme alkua. Viinitiloilla on yhteensä 1800 hehtaaria viljelysmaata, määrä edustaa vain 4 prosenttia koko Italian viinituotannosta ja yhtä promillea koko maailman viiniviljelmistä. Barolo totta vie ansaitsee erityisen asemansa.

Viinitiloja on yhteensä noin 800, joista suurimmilla viljelysalaa on useita kymmeniä hehtaareja. Tämä tarkoittaa sitä, että viljelijöiden joukossa on paljon todella pieniä, vain muutaman hehtaarin viinitiloja. Yksi näistä on Azienda Agricola Sukula, Riikka ja Jyrki Sukulan omistama tila, jonka viinitarhat sijaitsevat Meriamessa, Serralunga d’Alban kylän liepeillä.

sukula kädet

Barolo-viiniin käytettävän Nebbiolo-rypäleen viljelyä rajoittavat tarkat säädökset. Rypälettä saa viljellä vain idän ja lännen väliin sijoittuvissa kalkki- tai hiekkakivisissä rinteissä, jotka ovat 170–540 metrin korkeudessa merenpinnasta. Hehtaarin kokoiselle alueelle saa istuttaa vain rajallisen määrän taimia, joiden tuotantomäärä ei saa missään olosuhteissa ylittää 5600 litraa.

sukulan viinitilalla

Vuonna 2003 Sukuloille tarjottiin ostettavaksi vanhaa viinitilaa, jonka viljelysala oli vähän alle kaksi hehtaaria. Maapalalla seisoi ränsistynyt kivitalo ja 60-70-vuotiaat viiniköynnöksetkin olivat parhaat päivänsä nähneet. Sukulat kuitenkin ihastuivat ja halusivat oppia viininvalmistuksen salat. Niinpä he alkoivat hieroa kauppoja. Kahden vuoden kuluttua nimet saatiin paperiin ja tila oli heidän.

castiglione falletto

Pääsimme piipahtamaan Sukulan viinitilalla osana You Travelin vaellusmatkaa. Luvassa oli kolmen ruokalajin lounas, jonka ohessa maistellaan tilan rypäleistä valmistettuja viinejä. Päivän patikointi oli alkanut Barolon kylästä, josta kävelimme viiniköynnösten lomassa muutaman kilometrin matkan Castiglione Fallettoon ja sieltä edelleen Meriameen, jossa meitä jo odotettiin.

Barolon alueella oli satanut viimeksi heinäkuussa. Savipohjainen maa pölisi niin, että hiekka tunkeutui suuhun ja sieraimiin. Vaatteet olivat muutaman tunnin vaelluksen jälkeen kauttaaltaan vaalean pölyn peitossa ja kengät kaipasivat kunnon suihkua. Myös viini oli hätää kärsimässä, sillä köynnösten keinokastelu on kiellettyä Euroopassa. Sato korjattiin kuuman kesän vuoksi kolme viikkoa etuajassa ja sadonkorjuun aikaikkuna oli todella lyhyt, vain muutamia päiviä.

kuohuviini sukulan viinitila

sukula kuohuviini

Pölyisinä ja hikisinä astelimme Azienda Agricola Sukulan pihaan. Laseihin kaadettiin tervetuliaisiksi tilan omaa kuohuviiniä, kokeiluerää, joka oli valmistunut tänä kesänä. Sisätiloihin oli katettu pitkä pöytä, jonka ympärille istuuduimme vatsat kurnien. Alkupalat kannettiin eteemme saman tien, lautaselta löytyi toma-juustoa, kasvispiirasta, laatuleikkeleitä ja tomaattibruschettaa. Palan painikkeeksi avattiin pari pulloa tämän kesän valkoista Arneis-viiniä, jossa kuulemma on erinomainen dokabiliteetti ja joka sopii mainiosti myös jouluruokien rinnalle. Pääkokki osoittautui erinomaiseksi tarinankertojaksi, olipa hänessä vähän saarnamiehen vikaakin.

sukula lounas

alkupala meriame

Tiedonmurusia tippui sellaista kyytiä, että hengästytti. Saimme kuulla paikallisista erikoisuuksista, kuten rasvattomasta ja raikkaasta naudanlihasta (carne cruda), joka syödään raakana. Cerveran alueesta, joka tuottaa ylivertaisia purjoja ja keltuaispitoisesta keltaisesta pastataikinasta sekä tietysti viininviljelystä ja sen haasteista.

sukula lounas

Kun Chef innostuu tarinoimaan, tarttuu Riikka Sukula toimeen. Hän hämmentää pääruuaksi tarjoiltavaa purjorisottoa rivakoin ottein. Riikka on vastuussa myös viininviljelystä, johon hänet on perehdyttänyt viinintuottaja ja enologi Giorgio Rivetti. Riikka Sukulan vakuuttavasta ansioluettelosta löytyy niin Gastronomisen yliopiston loppututkinto kuin useiden vuosien työskentely viinimaahantuonnin parissa.

sukula langhe nebbiolo

Vanhat viljelykset vaativat kunnostamista ja ympärivuotista huolenpitoa. Ensimmäinen barolo-vuosikerta saatiin kerättyä jo 2006 ja neljän vuoden tynnyrikypsytyksen jälkeen ensimmäinen viinierä valmistui vuonna 2010. Viimeisen 12 vuoden aikana on istutettu lukuisia uusia köynnöksiä, jotka ovat vasta viime vuosina alkaneet tuottaa baroloon sopivia rypäleitä. Tällä hetkellä Sukulan viinitila tuottaa 4500 pulloa vuodessa.

sukula ruokapöytä

Tässä vaiheessa laseihin kaadetaan oman talon Langhe Nebbioloa ja lautasille kauhotaan risottoa sekä paistettua raakamakkaraa. Hiljaisuus laskeutuu hetkeksi keittiöön. Nappaan suuhuni rypäleen pöytiin asetelluista tertuista. Se purskauttaa mehunsa paidalleni.

sukula parsarisotto

Miten tuottajat sitten tietävät, milloin rypäleet ovat valmiita kerättäviksi? Kokeneet viljelijät käyttävät varmasti näppituntumaa, mutta lopulta kypsyys kuitenkin arvioidaan teknisin keinoin. Rypäleiden sokeripitoisuus mitataan ensin refraktometrilla ja sen jälkeen niistä otetaan vielä laboratorionäytteet. Vasta sitten päästään korjuuhommiin.

Rypäleet kerätään käsin. Tertut napsaistaan irti leikkurilla ja nostetaan muovikoreihin odottamaan noutoa. Minitraktrori kärrää rypäleet mahdollisimman pian tuotantotiloihin, sillä muuten voi käydä niin, että käymisprosessi alkaa jo traktorin lavalla. Baroloa kypsytellään vähintään kolme vuotta, riservaa pari vuotta pitempään. Pullotuksen jälkeen laadukkaan barolo-viinin kannattaa antaa kypsyä kellarissa vielä useamman vuoden ajan ennen pullon korkkaamista.

sukula jälkiruoka

Jälkiruuaksi on mantelikakkua ja vaniljajäätelöä. Jyrki Sukula harmittelee, että kuivajään kuljettaminen lentokoneessa on kiellettyä. Hän joutuu tarjoamaan meille italialaista jäätelöä suomalaisen Jymy-jäätelön sijaan. Pystymme ehkä elämään asian kanssa. Tilan ensimmäistä grappaerää saamme vain haistaa, sillä sitä on jäljellä enää sentti pullon pohjalla. Talon grappa on tehty poikkeuksellisesti kokonaisista rypäleistä, ei pelkistä puristetuista kuorista, kuten perinteisesti tapana on.

sukula langhe nebbiolo

barolo landscape

Lopuksi saamme kuulla puheenvuoron suomalaisen perunan puolesta. Nebbioloa tuotetaan 12 miljoonaa pulloa vuodessa, alueella, joka on kooltaan noin 1800 hehtaaria. Puikulaperunaa viljellään vain Suomen pohjoisosissa ja viljelyalaa on vaivaiset 100 hehtaaria. Miksi ihmeessä siitä ei ole tehty vertaansa vailla olevaa vientituotetta? Siinäpä pieni pähkinä peruna purtavaksi.

Lounas kuului You Travelin tarjoamaan vaellusmatkaan, tuliaisviineiksi ostetut Arneis- ja Langhe Nebbiolo -pullot laihduttivat omaa lompakkoa.

Lue lisää:
Viiniköynnöksiä ja tryffelinmetsästystä – patikointia Piemontessa
Patikoijan paremmat piknik-eväät