Tonnikalapasta ilman tonnikalaa – arkiruokien aatelia

Välillä huomaan haikailevani huolettomia opiskeluvuosia, jolloin päivien päätarkoitus oli oppia uutta, istua innostavilla luennoilla ja lonnia luentojen välissä kahvilla ilman työelämän paineita. Arkisin pärjättiin opiskelijaruokaloiden parin euron aterioilla ja viikonloppuisin matkustettiin kotiin vanhempien ruokapöytään. Päivinä jolloin opetusta ei ollut tai kouluruoka ei kiinnostanut, kokkasin mahdollisimman helppoa ruokaa tai täytin vatsani letuilla ja jäätelöllä. Yksi suosikeistani oli halpa ja helppo tonnikalapasta, josta innostuin nyt tekemään uuden version, joka maistuu niin hyvältä, että se sai kahdesta testikerrasta kestosuosikkitittelin. Tässä tulee tonnikalapasta ilman tonnikalaa!

tonnikalapasta ilman tonnikalaa

Jos rehellisiä ollaan, en tarkalleen pysty palauttamaan kielelleni, miltä tuo opiskeluaikojen lempiruoka maistui, mutta muistan, että pastasoosi valmistui aineksista, joita yleensä löytyi keittiön kaapeista valmiina. Tarvittiin vain purkillinen tonnikalaa, toinen purkki tomaattimurskaa, sipulia, mausteita ja pastaa.

tonnikalapasta ilman tonnikalaa

Resepti on edelleen tallessa, keittokirjassa, joka on kulkenut matkassani kohta 30 vuoden ajan. Jo siihen olen raapustanut itselleni muistiin, että sekaan voi lisätä joskus esimerkiksi tuorejuustoa, jos budjetti antaa myöten. Uuteen versioon halusin kermaisuutta, joten lisäsin puoli purkillista luomusoijafraichea. Pastasta tuli törkeän hyvää. Niin hyvää, että päätin kaataa sen kaveriksi lasillisen italialaista punaviiniä. Ja kas, niin tuli arkipäiväisestä opiskelijaruoasta parempiinkin pöytiin sopiva salonkikelpoinen pasta-ateria!

tonnikalapasta ilman tonnikalaa

Päivitetty resepti pitää sisällään herneproteiinista valmistettua, sitruunapippurilla maustettua Fish Peas -säilykettä. Saman asian ajaa vastikään kaupan hyllyille ilmestynyt kokkausvalmis Pirkan Vege soijarouhe sitruuna & pippuri. Voit käyttää “tonnikalana” muutakin kasvipohjaista proteiinia, mutta jos sitä ei ole valmiiksi maustettu sitruunalla, lisää soosiin sitruunan mehua tai vaikka sitruunapippuria. Kasvipohjaisen fraichen sijaan voit käyttää muitakin ruoanlaittoon tarkoitettuja tuotteita. Myös kaurakerma tai vastaava käy, kastikkeesta tulee silloin vain vähän notkeampaa. Reseptistä riittää reilut annokset kahdelle.

Tonnikalapasta ilman tonnikalaa

1 sipuli
2–3 valkosipulin kynttä
2 rkl öljyä
1 prk (n. 140 g) Fish peas sitruunapippuri tai Pirkka Vege soijarouhe sitruuna & pippuri
2 rkl tomaattipyrettä
1 prk (400 g) säilöttyjä kirsikkatomaatteja tai tomaattimurskaa
1 dl soija- tai kaurafraichea
½ tl oreganoa
½ tl tilliä
Suolaa ja mustapippuria
Ravintohiivahiutaleita
Koristeeksi basilikaa
pastaa

Silppua sipulit ja kuullota niitä pannulla öljyssä muutaman minuutin ajan.

Kaada sipuleiden sekaan sitruunalla maustettu tonnikalaton säilyke. Lisää tomaattipyree ja paista hetken aikaa, jotta maut voimistuvat. Holauta sitten pannulle purkillinen säilöttyjä kirsikkatomaatteja tai tomaattimurskaa. Huuhtele tomaattipurkki n. ½ dl vettä ja kaada se soosin sekaan. Lisää fraiche ja mausteet. Mustapippuria kannattaa rouhia mukaan reilulla kädellä.

Sekoita hyvin ja anna porista n. 10 minuuttia. Jos käytät kuivapastaa, tässä kohtaa voit laittaa pastaveden ja pastan kiehumaan.

Kaada keitetty pasta kastikkeen sekaan. Ei haittaa, jos mukaan lorahtaa vähän pastan keitinvettä. Vesi on tärkkelypitoista, joten sekoittele se rauhassa soosin sekaan. Lisää teelusikka tai pari oluthiivahiutaleita korostamaan umamisuutta.

Annostele lautaselle ja ripottele päälle silputtua basilikaa tai muuta mieliyrttiäsi.

tonnikalapasta ilman tonnikalaa

Tonnikalapasta ilman tonnikalaa on parempaa kuin esikuvansa, mutta lähes yhtä edullista. Olisiko tässä sinunkin uusi luottoruokasi kaiken arjen kiireen keskellä? Lisää herkullisia arkiruokia löydät täältä.

ps. Oman versionsa tonnikalattomasta tonnikalapastasta ovat kehitelleet myös Chocochili ja Kasviskapina. Käy ihmeessä kurkkaamassa jos tonnikalapasta ilman tonnikalaa kiinnostelee!

Vadelma-tomaattikastike pastalle – mikä mainio makupari!

Tilasin miehelleni joululahjan hyvissä ajoin. Verkkokauppa lupasi toimitusajaksi 5–7 arkipäivää, joten paketti ehtisi hyvin jouluksi. Samaan syssyyn päätin tilata omaankin keittokirjahyllyyn täydennystä, niinpä klikkailin ostoskoriin myös Ruotsissa vuoden keittokirjaksi valitun julkkiskokki Lotta Lundgrenin Laga mig -opuksen. Kirja vakuutti kuvituksellaan, sillä kannen kuvassa kirjailija oli juuri työntämässä päätään kattilaan. Jospa reseptiikassakin olisi jotakin uutta ja erilaista?

vadelma-tomaattikastike

Paketti saapui kaksi viikkoa joulun jälkeen. Paketoin hätäpäissäni kuusen alle miehen fanittaman Yotam Ottolenghin keittokirjan sijaan pellavaisen kylpytakin. Onneksi sekin oli hänelle mieluinen. Kun kirjat vihdoin pääsivät käsiimme, niitä selailtiinkin sitten pari päivää putkeen. Flavourin sivuilta kokeiluun otettiin ensimmäisenä kokonaisena paahdettu juuriselleri. Minun huomioni kiinnittyi Lundgrenin kirjan avattuani vadelmista ja tölkkitomaateista keitettyyn pastakastikkeeseen, joka viimeisteltiin burratalla. Vadelma-tomaattikastike pantaisiin tulille ensi tilassa.

Vadelmien ja tomaattien yhdistäminen oli uutta ainakin minulle. Rakastan molempia raaka-aineita. Annoin vastikään itselleni luvan ostaa kasvatettuja vadelmia myös keskellä talvea, niin paljon iloa ne aamuihini tuovat. Nyt mehevät marjat pääsisivät myös pastalautaselle, jännittävää!

vadelma-tomaattikastike

vadelma-tomaattikastike

Alkuperäinen resepti Pasta pomodoro med hallon och burrata on yksinkertainen ja nopea. Lundgren hauduttelee soosia vain pastan keittämisen ajan. Kastike toimii varmasti niinkin, mutta koska tomaatti saa sitä syvempiä sävyjä mitä kauemmin sitä keittelee, minä suosittelen pidentämään kokkausaikaa vähintään 20 minuuttiin.

Kokeilin kokkaamista sekä tuoreilla että pakastevadelmilla ja molemmat maistuivat ihanilta! Uskon, että myös vadelmahillo toimii, jos marjoja ei pakastimestakaan löydy. Jos hillo on kovinkin sokerista, kannattanee hunajan määrää vähentää tai unohtaa se kokonaan. Burratan voit korvata tarvittaessa mozzarellalla, vaikka se ei ihan sama asia olekaan. Pastakastike tosin maistuu mainiolta myös ilman, joten juuston voi jättää poiskin. Sitruuna on pakollinen, ja mieluiten luomuna. Reseptistä riittää neljälle.

vadelma-tomaattikastike

Vadelma-tomaattikastike pastalle

2 valkosipulinkynttä
1/2 tl kuivattua chiliä
1 tölkki (400g) tomaattimurskaa
2 dl vadelmia, tuoreita tai pakastettuja
2 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
1 sitruunan kuori ja mehu
mustapippuria

Lisäksi:
1 pallo burrataa
pastaa

Hienonna valkosipulinkynnet ja pyöräytä ne pannulla oliiviöljyssä yhdessä kuivatun chilin kanssa. Lisää vadelmat ja sekoita niin, että ne murskaantuvat pienemmäksi. Lisää tölkillinen tomaatteja, hunaja ja suola. Raasta hyvin pestyn sitruunankuoren keltainen osa varovasti kitkerää valkoista maltoa vältellen. Purista mehu ja lisää se kuoriraasteen kanssa kastikkeeseen. Anna hautua hiljalleen 20–30 minuuttia. Keitä pasta ja upota se kastikkeeseen. Annostele lautasille ja viimeistele pehmeällä burratalla. Annoksen päälle voit raastaa vielä vähän lisää sitruunankuorta ja rouhaista myllystä mustapippuria.

vadelma-tomaattikastike

Jälkikirjoitus:
Olen pantannut tämän reseptin julkaisemista kuukausitolkulla, sillä en ollut tyytyväinen kuviin ja suunnittelin ottavani uudet. Vadelma-tomaattikastike oli värjännyt tarjoiluastian reunat rumaksi, ja joku sommittelussakin mätti. Tänään blogin luonnoskansiota selatessani mietin, miksi tämä ihana resepti on edelleen julkaisematta. Kaiken ei tarvitse olla viimeiseen asti hiottua, sillä tahroja on elämä täynnä. Sitä paitsi tärkeintä on maku – ja sitä tässä ruoassa riittää!

Helppo siskonmakkarapasta ja uunissa paahdetut ruusukaalit

Perjantai oli harvinainen päivä. Yksikään kalmanlinja eli deadline ei jyskyttänyt takaraivossa, yhtään tapaamista ei ollut kalenterissa eikä muutenkaan ollut oikeastaan pakko tehdä mitään. Pötkötin peiton alla kymmeneen saakka ja luin aamiaisella pitkästä aikaa Hesarin kannesta kanteen.

aamiainen parvekkeella

Oli kerrankin aikaa. Selvittelin muutaman sotkun verottajan kanssa, luonnostelin blogitekstejä, selailin keittiön pöydälle pinoutuneita lehtiä, nukuin päiväunet. Sitten päätin tehdä jotain, mitä en yleensä koskaan tee. Lähdin haahuilemaan ruokakauppaan.

Muutama selityksen sananen lienee paikallaan. Kauppareissut ovat minulle tapahtumia, joista suoriudutaan mahdollisimman nopeasti, hyllyjen välissä ei aikailla, saatika kuljeskella huvin vuoksi. Ruoka kasataan koriin tai kärryyn kädessä kulkevan, etukäteen huolellisesti laaditun listan mukaan.

uunissa paahdetut ruusukaalit

Perjantaina kuitenkin reippailin lähi-Lidliin ilman ostoslistaa. Heti sisään astuttuani silmäni nauliintuivat ämpärissä yksinäisenä patsastelevaan krysanteemikimppuun, jonka pelastin saman tien ostoskärryihini. Hevi-osastolta mukaan valikoitui rasiallinen ruusukaaleja, reilun kaupan banaaneja ja muutama kiivi. Helppo siskonmakkarapasta mielessäni nappasin kylmäkaapista mukaan paketin siskonmakkaraa ja kuiva-ainehyllystä ruskeaa ruokosokeria. Silmäilin läpi myös tavaralaarit, mutta harmikseni Heidi Klumin vaatemallisto oli jo vaihtunut perussukkiksiin ja halpiskerrastoihin.

helppo siskonmakkarapasta

Kotimatkalla poikkesin vielä Lihakonttorin deliin, josta matkaan lähtivät litran pullot oliiviöljyä ja luomuvalkoviinietikkaa sekä 00-jauhoja pastataikinaa varten. Suojatiellä sydämentykytyksiä tarjosi bemarikuski, joka jarrut kirskuen pysähtyi kymmenen sentin päähän minusta. Säikähdin niin, että kirkaisin ääneen. Mulkaisin miestä, joka levitteli käsiään ja osoitteli bussia, joka oli oikeaoppisesti pysähtynyt suojatien eteen. Perjantai 13. päivä näytti kyntensä. Oli parasta kävellä suorinta tietä kodin seinien suojaan ja tasata sykettä pastakattiloiden äärellä. Helppo siskonmakkarapasta on parasta lääkettä sydämentykytyksiin.

Edit: 18.1.2023 Tämä pasta on helppo toteuttaa myös vegaanisena, kuten itsekin nykyään teen. Vaihda siskonmakkarat esimerkiksi Muu Provence -vegemakkaroihin ja käytä hunajan sijaan sokeria. Vegemakkaroita ei tietenkään tarvitse keittää, vaan voit pilkkoa ne suoraan pannulle kuullotetun sipulin ja chilin sekaan. Noudata pakkauksessa olevaa minimikypsennysaikaa. Mukaan voit kypsennyksen lopussa lorauttaa myös 1 desin kaurakermaa. – testattu on, toimii! Ruusukaalit voit halutessasi vaihtaa tavallisesta kaaleista leikattuihin lohkoihin.

Helppo siskonmakkarapasta ja uunissa paahdetut ruusukaalit

1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
sopivasti chiliä
2 tomaattia (kaltattuna)
1 tölkki säilöttyjä tomaatteja
Paketti siskonmakkaraa
1 tl hunajaa
suolaa
pippuria
tuoreita yrttejä
tuorepastaa

400 g ruusukaalia
pari ruokalusikallista balsamicoa
reilusti oliiviöljyä
pippuria
suolaa

Väännä uuni 200 asteeseen. Poista ruusukaalien kannat ja leikkaa kaalit puoliksi. Levittele ne uunivuokaan, rouhi päälle suolaa ja pippuria. Lisää vielä balsamico ja oliiviöljy ja lykkää vuoka uuniin. Valmista pitäisi tulla noin 25 minuutissa. Uuniin kannattaa kurkkia jo aiemmin ja valella kaaleja vuoan pohjalle valuneella öljy-balsamicoseoksella, jotta ne maustuvat tasaisesti. Tee ruusukaalien paahtuessa kastike.

uunissa paahdetut ruusukaalit

Kuullota silputut sipulit ja chilit pannulla. Kiehauta vesi kattilassa ja puristele siskonmakkarapallerot kiehuvaan veteen. Anna palleroiden kypsyä minuutti tai pari ja nosta ne sitten reikäkauhalla pannulle. Pyörittele niin kauan, että saat makkarapalleroihin väriä ja lisää sitten (kaltatut) kuutioidut tomaatit. Tässä keittiössä ei tomaatteja juuri koskaan kalttailla, sillä kypsyessä irtoavat kuoret eivät meitä hetkauta, mutta se ei tietenkään estä sinua niin tekemään.

helppo siskonmakkarapasta

Lisää vielä säilötyt tomaatit ja huuhtaise pienellä vesimäärällä tölkistä viimeisetkin rippeet. Anna porista vähintään 10 minuuttia hiljaisella tulella. Jos käytät kuivapastaa, pastat kannattaa laittaa kiehumaan tässä välissä. Pyöristä lopuksi maku teelusikallisella hunajaa ja mausta. Lisää kourallinen mieleistäsi yrttiä. Me riivimme parvekeruukuista viimeiset kreikkalaiset basilikanlehdet kastikkeen joukkoon.

helppo siskonmakkarapasta

Annostele pasta syvälle lautaselle, heitä mukaan muutama ruusukaalin puolikas ja valuta päälle siskonmakkarakastike. Parmesaani kruunaa annoksen, mutta pasta maistuu mainiolta ilmankin. Helppoa, halpaa ja hurjan hyvää, niin kuin arkiruuan kuuluukin olla!

Tsekkaa myös toinen kestosuosikki: Tomaattinen chorizopasta!