Déjà-vu – olemme vuokranneet saaren. Eri saaren kuin viimeksi ja tällä kertaa Savon sisävesiltä, mutta saaren kuitenkin, ja mökin. Jälleen on edessä ihanaa toimettomuutta, pitkiä yöunia, laiskoja aamuja, yksinkertaisia päiviä, valoisia iltoja. Lukumaratoneja, grillausta, souturetkiä, saunomista ja mielen ajelehtimista poutapilvien lailla. Kuikan huutoa ja käen kukuntaa. Kaukana kavala maailma.
Janoan somepaastoa ja radiohiljaisuutta monella tapaa. Kaipaan kaupungin äänien taukoamista. Oman ääneni kuulemista ja läsnäolemista. Samaan aikaan haluaisin kirjoittaa teille, itselleni, maailmalle. Joka päivä, joka viikko. Olen saanut teistä monelta valtavan kannustavaa palautetta ja arvostan sitä enemmän kuin arvaattekaan. Alan vähitellen uskoa, että olen oikealla tiellä.
Haluaisin oppia kirjoittamaan niin, ettei jokaista lausetta tarvitsisi miettiä erikseen. Että teksti soljuisi kuin itsestään ja viheltelisi mennessään. Ettei tarvitsisi miettiä viidettä synonyymiä tai kirjoittaako aktiivissa tai passiivissa, menneessä vai tulevassa. Että voisi luottaa siihen mitä suusta pääsee ja sormista nousee.
Siksi pitäisi kirjoittaa joka päivä. Hankkia oikeanlainen rutiini. Uskaltaa antaa sanojen tulla ja mennä omia aikojaan. Olla takertumatta jokaiseen pilkkuun tai erikoiseen sanamuotoon. Voinko sanoa näin, kuulostaako tämä minulta?
Välillä olen toivonut, että sataisi vettä viikon verran. Että taivas olisi musta, eikä aurinko houkuttelisi saareen, uimaan, terassille ja piknikille. Että malttaisin pysähtyä kirjoittamaan.
Tiedän olevani malttamaton. Haluaisin kaiken heti tässä ja nyt. Ja samalla tiedän, että hitaammin hyvää tulee. Vuokrasaari odottaa jo. Seuraavan parin viikon postaukset on kirjoitettu etukäteen ja niiden julkaisutahti on laiska kuin medestä humaltuneen mettiäisen lento keskikesän yöttömässä yössä.
Ps. Tämä blogimerkintä on kirjoitettu puolessa tunnissa. Noin viidennesosassa siitä ajasta, jonka normaalisti yhden tekstin kirjoittamiseen käytän. Intuitiolla ja perstuntumalla, tuli mitä tuli. Kohdelkaa armollisesti ja jatkakaa lomaa, me kaikki olemme sen ansainneet. Hymyillään, kun kohdataan!