Satunnaisista suhteista elämänmittaiseen liittoon – näin meistä tuli mökkiläisiä!

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla

Mistä haaveilet? Kysymys oli ehtinyt leijua ilmassa vain muutamia sekunteja, ennen kuin edessäni istuva, tuoppia tiukasti kädessään puristava mies vastasi. Omasta mökistä, sellaisesta perisuomalaisesta paikasta järven rannalla, laiturista ja puilla lämpiävästä saunasta, josta voisi pulahtaa suoraan rantaveteen. Niin minäkin, nyökyttelin ja hymyilin niin, että poskiin sattui. Neljän päivän kuluttua päätimme alkaa seurustella.

Ensimmäiset treffit tekivät lähtemättömän vaikutuksen

Heti seuraavana kesänä ryhdyimme tuumasta toimeen. Sitoutuminen yhteen ainoaan mökkiin tuntui vielä vieraalta ajatukselta, joten etsimme yksilöä, jonka kanssa voisimme viettää pitkän viikonlopun tai korkeintaan viikon. Vähän tunnustella ja katsella sillä silmällä, miten tulisimme toimeen. Olisiko meistä ylipäätään mökkiläisiksi vai osoittautuisiko totuus toisenlaiseksi. Halusimme pysytellä lähellä kotikaupunkia, joten vuokrasimme mökin Porvoon saaristosta, pienen soutumatkan päästä mantereelta ja lähimmästä kyläkaupasta.

tiskipaljut

mökki

nokkoslettu lautasella

skumppaa kiitos!

mökki

Toukokuinen viikko on ennätyslämmin. Teemme eväsretkiä saaren länsipuolen silokallioille, sytytämme vuorotellen tulet saunan pesään, pötköttelemme riippumatossa saaren korkeimmalla kohdalla, katamme illallisen laiturille, kahlaamme läpi korkean kirjapinon ja vietämme sadepäivät takkatulen äärellä villasukat jalassa ja viinilasi kädessä. Ensitreffit punaisen tuvan kanssa hipoivat täydellisyyttä ja jättivät jälkeensä melkoisen mökki-ikävän.

Satunnaisia mökkisuhteita ja ahkeraa deittailua vuokramökkimarkkinoilla

Kannustavan kokemuksen jälkeen päätimme alkaa harrastaa satunnaisia suhteita. Viikko siellä, toinen täällä ja pitkä viikonloppu kolmannen järven rannalla. Kokeilimme erilaisia ratkaisuja ja etsimme sitä, mikä meille sopii parhaiten. Rantasauna oli ehdoton, siitä emme mistään hinnasta luopuisi. Mutta monta asiaa oli vielä päättämättä. Olisiko saarimökki se paras vaihtoehto? Entä tarvitaanko sähköjä ja juoksevaa vettä vai riittäisikö puulämmitys ja kantovesi? Millainen keittiö meille kelpaisi, mikä olisi optimaalinen neliömäärä? Missä ja millaisen vesistön äärellä mahdollinen oma mökki sijaitsisi?

laituri ja järvi

laiturikattaus

mökki

saunan jälkeen

Päristelimme moottoripyörällä pitkin Suomea. Asetuimme pariksi päiväksi Asikkalaan, mökkeilimme viikon Juvalla, toisen Kangasniemellä ja kolmannen Pieksämäellä. Hämeessäkin piipahdimme. Lisäksi kiersimme ahkerasti kavereiden mökkivieraina Soinissa, Kustavissa, Sulkavalla, Anttolassa ja Punkaharjulla nyt ainakin. Veri veti meitä kohti itää, olimmehan molemmat sieltä vanhempiemme kautta kotoisin. Ehkäpä juuri siksi totesimme viihtyvämme parhaiten eteläisessä Savossa.

järvessä

mökki

sienet pannulla

Sopivan ajomatkan pituus alkoi hahmottua: kolme tuntia Helsingistä oli aika lailla maksimi – siihenkin yhtälöön Etelä-Savo istuisi sopuisasti. Hiekkatien osuus mökkimatkasta saisi olla mieluiten alle 10 kilometriä (koska kulkupelinä on moottoripyörä) ja lähimmälle julkisten liikennevälineiden pysäkille oli oltava kävely- tai ainakin järkevä pyöräilymatka. Myös ympäristön suhteen toiveet tarkentuivat. Puhdasvetinen järvi ja riittävän suuri rauhallinen tontti, jonne ei olisi toisilta mökeiltä näköyhteyttä. Piha saisi olla nurmikenttien sijaan kunttaa, jossa kasvaa mustikkaa ja puolukkaa.

Kahden kesän kokeilu vuosivuokramökillä sinetöi suhteen

Keväällä 2018 aloimme olla jo kyllästyneitä satunnaisissa suhteissa suhaamiseen. Kaipasimme varmempaa ja vakituisempaa kumppania, paikkaa, jonka tiedämme ja tunnemme, jonka varustelutasoa ei tarvitse aina erikseen arvailla ja jossa voi viettää pidempiä aikoja kerrallaan. Emme ehtineet tutkailla sanomalehtien myyntipalstoja tai internetin mökkimarkkinoita, kun jo osuimme oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan.

Ollessani eräällä illallisella, kuulin sivulauseessa maininnan mökistä, jonne olisi hyvä löytää vakituisempi asukas. Joku, joka voisi pitää mökistä huolta sillä välin, kun omistajat itse asuvat ulkomailla. Siinä kohtaa taisin nostaa käteni ilmaan ja huudahtaa jotain kovaan ääneen, sillä puhujan huomio kohhdistui välittömästi minuun. Asiat etenivät omalla painollaan ja pian matkan jälkeen, pääsimme piipahtamaan Etelä-Savossa mökillä, joka tuntui heti oikealta.

ootd mökkiasu

mökkirannassa

varpaat räsymatolla

mökkeilyä

Solmimme saman tien vuokrasopimuksen loppuvuoden ajaksi ja jatkoimme diiliä vielä seuraavankin vuoden ajan. Mökki oli ihana. Vaikka ajomatkaa oli yli kolme tuntia, vietimme järven rannalla kaiken liikenevän ajan. Puuhastelimme pihalla, nautimme lempeistä löylyistä ja puhtaasta järvestä, perustimme laatikkoviljelmän, sienestimme ja marjastimme, teimme kaikkea sitä, mitä mökillä kuuluukin tehdä. Viimeistään silloin tiesimme, ettei paluuta ole. Olimme rakastuneet mökkielämään.

Kun vuosivuokramökin omistaja vuoden 2019 syksyllä ilmoitti, että haluaa mökin takaisin omaan käyttöönsä, minä puhkesin kyyneliin. Ero oli vaikea, sillä punaisesta tuvasta ja järvimaisemasta oli tullut todella tärkeä. Samana iltana selailimme myytävien mökkien tarjontaa, mutta mikään ei tuntunut oikein miltään. Pakkasimme kahden vuoden aikana kertyneitä kamppeitamme hiljaisuuden vallitessa ja jätimme mökille syksyllä haikeat hyvästit.

Elämänmittainen liitto: Etelä-Savossa on mökkiläisen hyvä olla

Kaamos kuritti ja arki vei mukanaan. Silloin tällöin muistimme kurkistaa Oikotielle, mutta mitään mainittavaa ei siellä juuri silloin liikkunut. Vielä tammikuussakaan emme tienneet, missä seuraavan kesän aiomme viettää. Vaikka omaan mökkiin sijoittaminen oli mielessä, tutkailimme edelleen myös vuokramökkitarjontaa. Tulos oli aina sama: joko mökki oli liian kallis, oma ranta puuttui tai se oli kaukana tai väärällä suunnalla.

Helmikuussa laajensin hakuani pienempiin verkkopalveluihin. Muutaman päivän kuluttua löysin myynnissä olevan punaisen tuvan, joka vaikutti lupaavalta. Se muistutti erehdyttävästi vuokralla ollutta kesäparatiisia, vaikka mökki olikin pienempi ja sijainti eri suunnalla. Vain välimatka mietitytti. Kävimme kirjeenvaihtoa omistajan kanssa. Kyselin kaivosta (sitä ei ollut), sähköistä (oli, mutta ei kaikissa rakennuksissa), hiekkatien kunnosta (pääsee moottoripyörällä, heilläkin on sellainen) ja mökin historiasta (se oli mökin omistajan isän rakentama). Sovimme näyttöpäivän ja ajoimme katsomaan ehdokasta.

mökkiblogi

kesämökki työleiri

kasvihuoneen rakentaminen

loma loppuu

Mökkipihaan vei jyrkkä ja liukas polku. Lunta oli muutama sentti ja järvi tietysti jäässä. Ei tämä paikka tähän vuodenaikaan pääse oikeuksiinsa, tokaisi omistaja. Kurkistelimme tuvan alle, availimme ovia, vilkaisimme saunaa ja ihailimme huussin vaalean violetiksi maalattuja sisäseiniä. Sisällä oli ihanan lämmin, kahvipöydässä kerrattiin mökin tarinaa ja katsottiin ampumahiihtoa. Ensitreffit olivat varsin onnistuneet, joten lupasimme palata asiaan viimeistään seuraavana päivänä. Paluumatkalla puoliso sanoi olevansa valmis tekemään kaupat vaikka heti. Perhoset vatsanpohjassa lehahtivat lentoon ja tunteet nousivat pintaan, itketti onnesta. Tässäkö tämä nyt oli, olimmeko viimeinkin, viisi vuotta ensimmäisten mökkitreffien jälkeen löytäneet oman pienen paratiisimme?

Päätimme olla välittämättä reilut kolme tuntia kestävästä mökkimatkasta, ja kun kaikki muu oli kunnossa, kantovesikään ei enää tuntunut kynnyskysymykseltä. Tontti oli riittävän suuri ja pienessä pihassa oli tilaa kasvihuoneelle ja muutamalle viljelylaatikolle. Hiekkatie oli riittävän hyvässä hapessa ja lähin taajamakin kyläkauppoineen pyöräilymatkan päässä. Näytti vahvasti siltä, että koossa oli ainekset elämänmittaiseen liittoon. Seuraavana päivänä lähetimme tarjouksen kämmenet jännityksestä hioten.

eroon itikoista

mansikka-halloumisalaatti

mökki

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Kauan kaivattu sopimus solmittiin huhtikuussa 2020. Kaupoista oli ehditty lyödä kättä päälle juuri ennen maailmanlaajuisen pandemian julistamista, joten meistä tuli tahtomattamme osa ensimmäisen koronavuoden mökkibuumia. Tuhansien muiden lailla pakenimme punaiseen tupaan turvaan pahalta maailmalta ja viruksenpirulaiselta. Seuranamme olivat vain pikkulinnut ja oravat, aitan välikatossa asustanut lepakkopesue sekä muutaman kerran pihaan eksynyt lumikko. Maailma kuohui, mutta Etelä-Savossa mökkiläisen oli hyvä olla. Kahdessa kesässä mökistä on tullut maailman rakkain paikka, jossa toivottavasti saamme viettää vielä kymmeniä keväitä, kesiä ja raikkaita syksyisiä päiviä. Olkoon mökki turvanamme niin myötä- kuin vastamäissä, elämämme loppuun saakka!

*****

Laiturilla on hanke, joka auttaa kaikkia nykyisiä ja tulevia mökkiläisiä ja vapaa-ajan asukkaita nauttimaan elämästä Etelä-Savossa ympäri vuoden, kannustaa kestävään mökkeilyyn, kokoaa tietoa vapaa-ajan asumisen palveluista ja antaa inspiraatiota lupsakan letkeään mökkielämään. Tavoitteena on, että meidän kaltaisemme mökkeilijät viihtyisivät maakunnassa entistäkin paremmin.

Lue myös: Monipaikkainen mökkiläinen tässä terve!

Miten mökkiunelmista tuli totta?

Miten tässä näin kävi? Miten löysimme tänne, tämän tummavetisen järven rantamille, tähän punaiseen tupaan ja tuohon pihakeinuun ison pihlajapuun alle? Miten mökkiunelmista tuli totta? Tarina alkaa todennäköisesti kaukaa lapsuudesta, ensimmäistä vuosista, joiden muistikuvat alkavat jo haihtua tärkeämpien tieltä. Sukulaisten ja tuttavien mökeistä siellä, täällä ja tuotlla. Huviloista ja siirtolapuutarhoista, joissa olen päässyt piipahtamaan pikaisesti. Sillä omaa mökkiä meillä ei koskaan ole ollut.

mökkiunelmista totta

Mökkiä korvasi mummola. Serkukset, jotka juoksentelivat puolipukeissa puutarhaletkun virtaavan veden alla ja kymmenhenkinen lapsikatras, joka kokoontui rintamamiestalon portaille tai ahtautui kiikkerään puutarhakeinuun yhteispotrettia varten. Kesät, jolloin juotiin marjamehua laseista, joissa oli punaisia sydämiä. Helteiset hetket, jolloin jännitettiin hetkiä korkealle navetan päähän rakennetussa huussissa, jossa oli kaksi reikää vierekkäin. Pihasauna, jonka kivilattia tuntui karkealta pienten jalkojen alla, ja jonka vesipata oli niin suuri, että siinä olisi melkein voinut uida.

Kaupungissa asuneella Kuopion mummilla oli siirtolapuutarhamökki, jonka pieniin neliöihin mahduimme mainiosti. Alueen kuivakäymälät olivat lapsen mittakaavasta kaukana, joten pissasimme ämpäriin, jonka sisältö sitten kaadettiin ruusupensaiden ravinnoksi. Syreenien varjoissa hörpimme T-kaupan kaakaota, sitä, joka ei sekoittunut kunnolla maitoon, vaan jäi ihaniksi suklaakokkareiksi maidon pinnalle.

mökkiunelmista totta

Myöhemmin mökki muutti renkaiden päälle. Asuntovaunu parkkeerattiin Jukujukumaahan, Hailuodon hiekalle tai Punkaharjun leirintäalueelle. En muista, miten mahduimme kuudestaan nukkumaan vaunun varsin rajallisiin yöpymistiloihin, mutta niin vain matkasimme muina karavaanareina läpi Suomen useampana kesänä. Sitten muutimme pohjoisesta etelään. Meren läheisyys kannusti hankkimaan veneen, joten loput lapsuudesta vietettiin kelluvalla mökillä. Ensin pienellä moottoripaatilla ja myöhemmin pikkuisen isommalla purjeveneellä. Maisemat vaihtuivat, meri tuoksui, savukampela oli tuoretta, eikä sinilevästä ollut huolta.

Kun muutin omilleni, pääsin mökkeilemään harvemmin. Joskus juhannusta vietettiin kaverinkaverin tiluksilla järven rannalla, mutta useimmiten keskikesää ja monia muitakin kinkereitä juhlittiin kuivan maan mökillä Fagervikin vanhalla ruukkialueella, ensimmäisen poikaystävän kotikonnuilla. Kaikkien vanhemmat asuivat silloin maalla, joten mökkiä ei tarvittu, riitti, että talo oli tyhjänä. Kun liityin liki kolmikymppisenä Savolaisen Osakunnan kuoroon, oli edessä lukematon määrä vapaamuotoisia kesäleirejä, mökkireissuja, tervahöyryristeilyjä ja uusiavuosia iloisessa Itä-Suomessa. Verenperintönä saatu rakkaus Kallaveteen ja Saimaan rannoille ryhtyi roihuamaan.

mökkiunelmista totta

Kuusi vuotta sitten tapasin nykyisen mieheni. Ihmettelen edelleen sitä, kuinka jo ensimmäisillä treffeillä astuimme unelmissamme yhteisen mökin ovesta sisään. Kuinka kaipasimmekin samaa sielunmaisemaa: puhdasta järveä, kumpuilevaa mökkitietä, punaista tupaa, ajan patinoimaa soutuvenettä ja lempeiden löylyjen rantasaunaa. Kun unelmat oli piirretty yhteiselle kartalle, mikään ei voinut enää estää meitä.

Mökkiunelmia toteuttamassa

Ensimmäisenä yhteisenä kesänä emme vielä uskaltautuneet tositoimiin, mutta seuraavana vuonna vietimme neljällä eri vuokramökillä yhteensä kuukauden kesästämme. Kuulostelimme, kokeilimme ja tunnustelimme. Millaisissa oloissa viihdymme? Haaveilemmeko luksuksesta vai alkeellisemmista olosuhteista, haittaako kantovesi, entä jos sähköä ei ole? Olemmeko oikeasti mökkiläisiä vai luulemmeko vain olevamme?

mökkiunelmista totta

Kolmantena kesänä vuokramökkivirityksiä jatkettiin. Vietimme kesää Kukkialla, ajelimme mökille Asikkalaan ja kokeilimme mökkeilyä Juvan tietämillä. Vertailimme varustelutasoja, mietimme sijaintia ja testasimme erilaisia pohjaratkaisuja. Tässä on sitä jotain, tuota emme oikeastaan halua edes harkita. Tavoite alkoi kirkastua. Neljäs mökkikesä saapui syliimme sattumalta. Kun italiassa asuva perhe tarvitsi talonmiestä omalle mökilleen Etelä-Savossa, olimme siltä seisomalta valmiina. Ajoimme katsomaan kesäpaikkaa pääsiäisenä ja jäimme saman tien yöksi. Hoidimme hurmaavaa punaista tupaa kuin omaamme, putsasimme ja puunasimme, nikkaroimme viljelylaatikot, kasvatimme perunoita, öljysimme terassin, maalasimme saunan verannan ja viihdyimme vielä toisenkin vuoden.

mökkiunelmista totta

Sitten omistaja tahtoi mökin takaisin omaan käyttöönsä. Kun luopumisen tuska oli hieman hälvennyt, alkoi armoton metsästys, sillä kesä ilman mökkiä ei tuntunut kesältä lainkaan. Nälkä oli kasvanut syödessä ja kriteerit kiristyneet ehkä hieman liikaakin. Katselimme monia, mutta mikään ei innostanut tarpeeksi. Sijainti oli väärä, rannan ilmansuunta huono, kulkuyhteydet vaikeat, keittiö pieni, tontti olemattoman kokoinen, ranta liian ryteikköä, sauna huonossa kunnossa. Oikotiet, etuovet ja muut mökkipörssit selattiin läpi monta kertaa päivässä. Sitten tärppäsi. Juuri ennen kuin pandemia pani maailman polvilleen ja nosti mökkien hinnat pilviin, löysimme etsimämme. Torppa oli pieni, vedetön ja osittain sähkötönkin, mutta mikä tärkeintä, punaisella tuvalla oli tarina – ja se sijaitsi Savossa, puhtaan järven rantaviivalla. Kaupat tehtiin kahden kuukauden kuluttua, ja loppu onkin mökkipäiväkirjaan rakkaudella raapustettua historiaa!

mökkiunelmista totta

On hämmentävää huomata, kuinka käytännössä kaikista muutaman vuoden takaisista mökkiunelmista on tullut totta. Leikittelimme aikanaan ajatuksella, että jos osallistuisimme kuvitteelliseen mökkikaupat sokkona -ohjelmaan, mitkä olisivat kolme kriteeriä, joiden tulisi vähintään toteutua. Kauan ei tarvinnut miettiä: puilla lämpiävä sauna puhtaan järven rannalla, riittävä etäisyys naapureihin sekä korkeintaan kolmen tunnin ajomatka. Viimeisestä jouduimme pikkuisen tinkimään, mutta muuten saimme sen, mitä toivoimme ja vielä vähän enemmän. Tässä sitä ollaan ja eletään, unelmien keskellä, Etelä-Savon sydämessä. Aamulla, peilityyneen järveen pulahtaessani en voi käsittää onneani – mikä mökkiparatiisi meillä onkaan!