Supermehevä sitruunainen oliiviöljykakku (G)

”Kyllähän sinä täällä hyvin pärjäät, viisi päivää menee nopeammin kuin huomaatkaan,” sanoo puoliso ja hyppää moottoripyörän selkään. Vilkutan, kunnes pyörä katoaa mökkitien mutkan taakse. Vaikka tämä on jo kolmas kerta, sydän hakkaa heti kiivaammin. Yksin mökillä, mitähän tästä taas tulee. Astelen jyrkkää polkua alas mökkipihaan ja istun hetken puutarhakeinussa keräämässä itseäni. Sitten siirryn kesäkeittiöön. Tilanne vaatii lohturuokaa, joten vartin päästä uuniin sujahtaa sitruunainen oliiviöljykakku.

oliiviöljykakku

Lohturuokalistani on lyhyt. Ehdottomasti eniten kokkauskertoja on kertynyt ohrarieskalle, sillä mikään ei lohduta niin kuin tuore ja lämmin leipä. Kun maailma potkii päähän ja silmät ovat itkusta turvoksissa, leipominen auttaa. Kotiin leviävä uunissa paistuvan leivän tuoksu saa uskomaan, että minusta saattaa sittenkin olla johonkin, osaanhan ainakin leipoa maailman parasta leipää! Kakkossijaa pitää Anna-Leena Härkösen keittokirjan reseptillä keitelty sitruunapasta, jonka sekaan ennen heitin pari kanafilettä. Nykyään nautin sitruunapastani kaurapaloilla, tofulla tai kukkakaalilla – ja tietysti tuorepastalla. Ennen kulunutta kesää lista olisi loppunut tähän. Nyt pronssipallille kiipeää kirpeän sitruunainen ja supermehevä oliiviöljykakku, joka onnistuu lohduttamaan yksinäistä mökkiläistä kerta kerran jälkeen (paitsi silloin, kun korvasin maustamattoman jugurtin maustetulla ja kakusta tuli liian makea). Oliiviöljykakku on ovela kaveri, sillä se koukuttaa kerrasta, eikä paluuta ole.

oliiviöljykakku

Mikä kakusta sitten tekee niin koukuttavan? Vastaus on lopulta aika yksinkertainen: hapokkaan sitruunan, aromikkaan neitsytoliiviöljyn ja maltillisen makeuden ja mehevän koostumuksen yhdistelmä on nimittäin vertaansa vailla. Oliiviöljykakku sopii erityisesti aikuiseen makuun, mutta maistuu todistetusti myös mökin lapsivieraille. Jos vierastat voimakkaan neitsytoliiviöljyn makua, voit hyvin valita miedomman version. Minä käytän suoraan tuottajalta tilattua tiukkaa tavaraa. Ei oliiviöljykakku ole oliiviöljykakku, jos se ei maistu oliiviöljyltä. Lohturuokakategoriaan kakku keikahtaa myös siksi, että se ei kaipaa vaivaamista, vatkainta tai muutenkaan muuta kuin nopeaa sekoittamista. Kypsennykseen kuluu kolme varttia, joten pikaherkkua oliiviöljykakku ei kuitenkaan ole.

oliiviöljykakku

oliiviöljykakku

Jospa siirryttäisiin jo leipomishommiin, ajattelette varmaan. No hyvä on, käydään käsiksi itse reseptiin. Olen viilannut oman versioni Emilia Kolarin Soppa365-sivustolle kehittämästä oliiviöljy-sitruunakakun reseptistä. Vähensin sokerin määrää, käytin turkkilaista jugurttia (ja välillä ranskankermaa, kun jugurtti oli päässyt loppumaan), jätin sitruunamehun ja -kuoriraasteen määrän mittaamatta, vaihdoin vehnäjauhot gluteenittomaan kaurajauhoon ja pidensin paistoaikaa, sillä halusin pintaan kunnolla pitkän kypsennyksen mukanaan tuomaa paahteisuutta.

Mökkiolosuhteisiin oliiviöljykakku sopii siksikin, että sen voi hyvin paistaa valurautapannussa tai muussa uuninkestävässä vuoassa, kunhan sen voitelee ja jauhottaa hyvin. Irtopohjavuokaa ei siis mökkikeittiön varusterepertuaariin välttämättä tarvitse lisätä. Ja nyt vihdoin leipomaan!

Sitruunainen oliiviöljykakku

1,5 dl sokeria
2 dl kaurajauhoja
1 dl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl neitsytoliiviöljyä
1 1/2 dl maustamatonta jogurttia tai ranskankermaa
1 sitruunan mehu ja kuori
1 kananmuna

Vuokaan tai valurautapannuun loraus oliiviöljyä & mantelijauhoa, koristeeksi tomusokeria

Väännä uunin nupit 175 asteeseen. Voitele n. 23 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka, valurautapannu tai muu paistovuoka, jota aiot käyttää ja jauhota se mantelijauholla.

Vispilöi oliiviöljy, jogurtti tai ranskankerma, sitruunan mehu ja kuoriraaste sekä kananmuna vatkaimella tai puuhaarukalla sekaisin. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet eli jauhot, sokeri, mantelijauho, sooda, leivinjauhe ja suola keskenään. Yhdistä sitten kulhojen sisältö ja sekoita tasaiseksi. Taikina on valmis.

Kumoa taikina paistoastiaan ja kypsennä uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Uunit ovat erilaisia, joten odota, kunnes oliiviöljykakku on paahtunut toivottuun tummuuteen. Anna jäähtyä ja koristele siivilöimällä päälle tomusokeria. Jos paistoit kakun irtopohjavuoassa, irrota laidat varovasti ja siirrä kakku toiselle lautaselle. Jos taas käytit valurautapannua tai muuta astiaa, jossa on kiinteät laidat, älä turhaan yritä siirtää kakkua mihinkään vaan tarjoa se paistoastiasta. Varsinkin mökkiolosuhteissa valurautapannu sopii kahvipöytäänkin vallan mainiosti!

oliiviöljykakku

Seuraavalla kerralla oliiviöljykakku joutuu vegaaniseen tulikokeeseen, sillä aion testata kananmunan vaihtamista aquafabaan eli kikherneiden säilykeliemeen ja sekoitan taikinaan jogurtin sijaan vastaavaa kasvipohjaista tuotetta!

Juhannus kaupungissa – laiskan kokin juhannusmenu

Keskikesän juhla saapuu joka vuosi jotenkin yllättäen. Varsinkin tänä kesänä se pölähtää täysin puskista. Madridin matkapölyt on hädin tuskin pudisteltu vaatteista, kun jo pitäisi olla suunnittelemassa yöttömän yön ruokajuhlaa. Eteen kiilaavat ovelasti isän 70-vuotisjuhlat, jotka siskojen kanssa suunnittelimme visusti sankarilta piilossa. Seuraavaksi suunnitelmallisen mielen harhauttaa Taste of Helsinki. Arkikin vaatii omansa, töitä painetaan toimistolla kuin viimeistä päivää ennen lomaa. Tunnit paukkuvat ja sähköposti laulaa aamusta iltaan. Yritä tässä sitten kursia kasaan juhannusta ja mittumaarin menukokonaisuutta.

omenankukat

Itse asiassa meidän piti matkustaa juhannukseksi Rovaniemelle. Järjestelyt jäivät kuitenkin niin viime tinkaan, että julkisilla junailu tai sinisin siivin lentäminen olisi tullut tuhottoman kalliiksi. Voi myös olla, että sääennusteella, joka lupaili Napapiirille 8 asteen kesäisiä mittarilukemia saattoi olla osuutta asiaan. Onneksi kaverit eivät katoa mihinkään joulupukin naapurista, kalenteria ja liikenneyhtiöiden tarjoussivuja selaillaan jo kuumeisesti.

Kaiken päälle puolisko otti ja kaatui punkan pohjalle pari päivää sitten. Miesflunssa tunkeutui häikäilemättä taloon. Vaikka tauti on pysynyt minusta loitolla, voimattomuus tarttuu. Onko siis ihme, että istun vasta nyt sohvalla ja pähkäilen mitä ihmettä juhannuksena syömme.

omenankukat

Se on selvää, että jäämme kaupunkiin. Mökkiä ei ole, ilmat ovat mitä ovat ja olotila jokseenkin vetämätön. Maanantaina hyppään koneeseen ja lennähdän kolmeksi päiväksi Göteborgiin, liput Coldplayn keikalle on ostettu jo viime syksynä. On siis syytäkin pysähtyä hetkeksi paikoilleen ja lopettaa hötkyily.

saunavihta

Haemme ehkä Hakaniemen torilta saunavihdan ja uusia perunoita, käymme Tukkutorin kalakaupassa ja korkkaamme saunan jälkeen kuohuvan. Saatamme pyörähtää Kivinokalla, kuten kahtena aiempanakin juhannuksena. Mutta vasta myöhemmin, sitten kun suurimmat väkijoukot ovat kaikonneet ja kokko alkaa hiipua. Silloin laskeva aurinko värjää taivaanrannan punaiseksi ja vedenpinta on peilityyni.

uudet perunat juhannusmenu

Sitä ennen syödään. Jotain yksinkertaisen hyvää. Yritetään toisintaa KGB Málagassa syöty supermaukas valkosipulikeitto. Paistetaan kalaa ja keitetään uudet perunat – voi-sipulikastikkeella tietenkin. Jälkiruuaksi ostetaan mansikoita, vaikka kotimaiset ovatkin myöhässä, kuten kesäkin. Parvekepuutarhan basilikat saavat seurakseen järkyttävän hyvän portugalilaisen oliiviöljyn ja turkkilaisen jugurtin.

ajo blanco valkosipulikeitto

Laiskan kokin juhannusmenu, se tulee tässä, ohjeet ovat kolmelle tai neljälle, riippuen nälän määrästä.

Ajo blanco de coco eli kylmä valkosipulikeitto (gluteeniton)

1 viipale vanhaa vaaleaa (gluteenitonta) leipää
100 g kuorittuja manteleita
2 pientä valkosipulinkynttä
1 1/2 dl kookosmaitoa
1/2 dl hyvää oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
ripaus suolaa
3 dl kylmää vettä

Parhaimmalta keitto maistuu, jos mantelit ovat luomua ja vastakuorittuja. Kaada manteleiden päälle kiehuvaa vettä ja anna niiden liota hetki. Tämän jälkeen kuorien pitäisi irrota kevyesti painamalla. Laita kaikki ainekset kulhoon ja anna sauvasekoittimen hoitaa loput. Säädä maku veden, kookosmaidon, valkosipulin, suolan ja etikan avulla suuhusi sopivaksi. Jäähdytä jääkaappikylmäksi. Keiton voi tehdä vaikka edellisenä päivänä, se säilyy jääkaapissa hyvin. Jos olet hifistelijäluonne, koristele keitto mangogranitella.

Kalaa ja uusia perunoita

Paista kala ja keitä uudet perunat. Valmista perunoiden kiehuessa voi-sipulikastike. Pilko lautaselle muutama retiisi, pari palaa kurkkua ja ruohosipulia.

Mansikoita, jugurttia ja basilikakastiketta (gluteeniton)

Kauracrumble:
1 dl gluteenitonta kaurajauhoa
25 g voita
vajaa 1/2 dl sokeria

Basilikakastike:
1 dl basilikaa (puolikas ruukku)
1 rkl vettä
1,5 rkl hyvää oliiviöljyä
1 rkl tomusokeria
2 tl limemehua
puolikkaan limen kuori raastettuna

Lisäksi: mansikoita ja turkkilaista jugurttia (kermaa)

Resepti on mukaelma Juuli Hakkaraisen ja Kaisu Joupin Modernia maakuntaruokaa -keittokirjasta. Kuvakin on kirjasta, sillä kelvollista otosta ei omasta kamerasta tähän hätään löydy. Nyt selitykset sikseen ja hommiin.

Modernia maakuntaruokaa juhannusmenu

Tee ensin kauracrumble. Nypi ainekset muruksi ja levitä pellille. Paista 175 asteessa rapeaksi (n. 10 min), älä päästä kärähtämään. Anna jäähtyä. Käy sitten basilikakastikkeen kimppuun. Käytä oliiviöljyä, joka maistuu sellaisenaan hyvältä, kitkerä öljy pilaa kastikkeen. Meillä oli ilo lorauttaa jälkiruokaan Quinta do Crasto -viinitilan oliiviöljyä, joka oli kannettu kotiin taannoisesta Carelian portugalilaisten viinien illasta. Mittaa kaikki ainekset kapeaan astiaan ja surauta sauvasekoittimella sekaisin. Lisää sitten limemehu ja raastettu kuori.

Jos haluat, voit vatkata hieman kermaa, sokeria ja vaniljaa sekoitettavaksi jugurtin kanssa kermaisemmaksi kokonaisuudeksi. Minulle turkkilainen jugurtti on riittävän tuhtia, eikä se kaipaa lisää rasvaa. Kasaa annokset jälkiruokakuppeihin: ensin (kerma)jugurtti, sitten basilikakastike vihreäksi raidaksi, seuraavaksi mansikat ja päällimmäiseksi kauracrumble.

suomalaiset mansikat

Jos oikein innostutaan, marinoidaan seuraavan päivän brunssia varten muutama paprika ja herkkusieni ja saatetaan leipoa avokado-wasabilohipiirakka. Kannetaan juhannuspäivänä grilli Mustikkamaalle ja pakataan mukaan myös vesimelonimargaritat. Levitetään piknikliina suojaisaan kallionkoloon, pannaan päähän pipo ja käteen lapaset. Eiköhän se tästä, tämäkin juhannus.

omenankukat