Nakuilua, nikkarointia ja hitaita aamuja – mökkikesän parhaat puolet

Olen varma, että resepti on kirjoitettu paperille muistiin, paperia vaan ei löydy mistään. Vajavainen valokuvamuistini tuo silmieni eteen aanelosen, jonka oikeassa yläkulmassa lukee 1 kg jauhoja ja 2 leipurinprosenttia suolaa. Siihen se sitten tyssääkin. Selvä peli, tänään en siis kerro teille, miten valmistaa järkyttävän hyvää hapanjuurifocacciaa. Sen sijaan joudutte tyytymään spontaaniin mökkipäiväkirjapläjäykseen. Parempi kai sekin kuin ei mitään, niin ainakin toivon.

mökkeilyä

Tänään sunnuntaina, syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kahlaan 19-asteisessa vedessä ja yritän taltioida kameran digitaaliselle filminauhalle kesän viimeiset kuiskaukset. Auringonlaskun pastellinsävyiseksi värjäämä järvi kaikuu vastapäisellä kannaksella syysmuuttoa suunnittelevan tuhatpäisen kurkiparven huudoista. Varpaat kaivautuvat pehmeään hiekkapohjaan, veden pinta on peilityyni. Saunan piipusta nousee lämpö kohti tummenevaa taivasta.

Ensimmäisestä yöstä vuokramökillä on melkein neljä kuukautta. Kaiken koetun summaaminen on mahdoton tehtävä, mutta hyviä hetkiä ja parhaita puolia, niitä on helppo listata. Kesän aikana meistä on kuoriutunut keski-ikäisyyden kynnyksellä mökkeilyyn täysin hurahtaneita tyyppejä, sellaisia, joita on turha kutsua mihinkään rientoihin, sillä eivät ne kuitenkaan liikahda sieltä punaisesta tuvastaan mihinkään (kyllä me oikeasti liikahdamme, ystävien kutsuihin suhtaudutaan edelleen asiaankuuluvalla vakavalla harkinnalla). Mökkirannasta on tullut sielunmaisema. Ja niitä parhaita puolia, niitä on lukematon määrä, mutta tässä seitsemän tärkeintä.

mökkeilyä

Ulkoilma. Kaupunkikodissa linnoittaudun liian helposti neljän seinän sisään, sillä ulos lähteminen vaatii vaivaa. Vaihda vaatteet, pue kengät, katso peiliin ja muista avaimet, lompakko ja kännykkä. Mökillä ulkona vietettyjen tuntien määrä kymmenkertaistuu kaupunkielämään verrattuna. Vuorokaudesta kaksi kolmasosaa vietetään ulkona – huomaamatta. Sisällä ollaan vain, jos on pakko. Vaikka lukaalissa on myös sisävessa, me käytämme mielummin kompostoivaa käymälää eli tuttavallisemmin huussia. Ilmastointi (avonainen ovi) toimii ja näköala järvelle on vertaansa vailla. Aamiainen syödään terassilla, vaikka sitten villasukissa ja untuvatakissa. Soutelu, kalastus, kasvimaa, kokkaaminen, puuhommat, marjastus, uiminen, lukeminen – kaikki onnistuu ulkoilmassa ja nimenomaan siellä.

Luonto ja luonnonrauha. Mökillä meistä tulee lintubongareita. Säätä ja saderintamia seurataan kuin koukuttavinta Netflix-sarjaa. Sama pätee joutsenperheeseen, kurkien syysmuuttoon, sisiliskojen sulaviin liikkeisiin, rantakaislikossa kyljellään nukkuvaan haukeen, pikkulintujen pesintään ja pirullisiin paarmanperkeleisiin. Luonto ja sen rikkumaton rauha on lähellä. Ainakin silloin kun mökkinaapurit vesihiihtoharrastuksineen ymmärtävät pysyä poissa.

Aika. Vuorokaudessa on tunteja tuplamäärä. Aamut ovat hitaita ja illat extrapitkiä. Kirjastosta kannettu korkea pino hupenee yhden kirjan päivävauhtia. Ajatuksilla on tilaa liikkua. Riippumatto keinuu kaukana pahasta maailmasta ja kivikaupungista, jossa välillä on vaikea hengittää. Ideoita syntyy ja aivot aktivoituvat uudella tavalla. Kännykkä unohtuu, läppärin akkua ei ole ladattu kahteen viikkoon. Introvertti on elementissään.

Mökkivaatteet. Lipaston laatikko on täynnä röntsävaatteita. Kulahtaneita lyhythihaisia, saumoistaan venähtäneitä mekkoja, nyppyyntyneitä villapaitoja ja sukkia, joihin varpaat ovat hiertäneet reiän. Mikään ei kiristä, ketään ei kiinnosta, kukaan ei arvostele. Ja parasta on se, että yhdellä vaatekerralla pärjää helposti viikon tai jopa kaksi.

mökkeilyä

Nakuilu. Kuka ylipäätään tarvitsee vaatteita, kun kukaan muu ei ole näkemässä? Jos joskus hankimme oman mökin, yksi sen kriteereistä on ehdottomasti se, ettei näköyhteyden päässä ole muita kesäasuntoja. Ihokin voi paremmin, kun se ei haudu hiostavien vaatteiden alla. Neulaset pistelevät jalkapohjia ja pikkukivet antavat pienille lihaksille kaivattua työtä.

Helteisen heinäkuun puolivälissä sain vieraikseni siskon ja kaksi hyvää ystävää. Ensimmäisenä aamuna, kun mittari näytti 25 astetta, joku meistä kysyi, haittaako, jos olen ilman paitaa. Päivän edetessä kaikki muutkin vaatteet riisuttiin. Kutsuimme neljää lähestulkoon alasti vietettyä vuorokautta vapautuneiden naisten kesäsiirtolaksi. Asuimme järvessä ja joogasimme puolipukeissa. Mökillä ei todellakaan tarvita vaatteita.

mökkeilyä

Metsä, piha, kasvimaa ja lähiruoka. Metrin päässä etuovesta piha on puolukoita punaisenaan. Viereinen mätäs hehkuu sinisenä mustikoista vielä syyskuussakin. Tattejakin on ja kanttarellejakin kuulemma (paitsi tänä vuonna). Miehen nikkaroimissa viljelylaatikoissa kypsyvät ensimmäiset tomaatit, komeat chilipuskat kantavat komean sadon, basilika, timjami, rosmariini ja minttu eivät meinaa pysyä tontillaan, kesäkurpitsa ja kurkkukin pukkaavat mukavasti hedelmää.

Lähellä on useampi tilamyymälä. Viiden kilometrin päässä villisikaa, kahdenkymmenen luomukyyttöä ja -valkosipulia. Samoilla huudeilla myynnissä on myös paikallisia jauhoja, tryffeleitä ja teetä. Maalaistorilta koriin voi kerätä lähitilojen luomumansikoita, tomaattia, perunaa, parsakaalia ja rantasalmelaismammojen leipomia karjalanpiirakoita ja pullia. Kaupunkilainen on mykistynyt runsauden pulan edessä.

Nikkarointi ja puuhastelu. Ensimmäisenä mökkipäivänä mies tutkii pihan perällä sijaitsevaa pientä verstasta. Onnesta soikeana hän kertoo sieltä löytyvän kaikki mahdolliset releet ja rensselit. Vielä samana iltana moottorisaha pörähtää käyntiin ja kolme puuta kaatuu. Ensi kesän polttopuut on pian turvattu. Puhdistamme, hiomme, maalaamme, öljyämme. Mies nikkaroi uudet rallit vessapolulle, korjaa puiset aurinkotuolit ja fiksaa laiturin uuteen uskoon. Tämä on istumatyöläisen taivas.

mökkeilyä

Kaikesta tästä voinee päätellä, että olemme viihtyneet. Ensi vuoden vuokrasopimus on viimeisiä viilauksia vaille valmis. Mökkikesä 2019, täältä tullaan!

Ps. Kuvat on otettu syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jos syksy on tätä laatua, toivotamme sen sydämellisesti tervetulleeksi. Mökkikausi ei pääty vielä pitkään aikaan.

Mökkeilijän luontopäiväkirja – lepakoita, haikaroita ja syöksyviä sudenkorentoja

Seitsenvuotias siskontyttöni seisoo keskellä mökkiä ja kysyy silmät suurina, onko tämä ainoa televisio täällä? Tason päällä tönöttää pieni kuvaputkitelkkari vieressään laatikollinen vanhoja VHS-nauhoja. Onhan se, naurahdan ja jatkan, että olemme katsoneet telkkaria vain kolme kertaa koko mökkikesän aikana (koska jalkapallo). Että ei mökille ole tultu ruutua tuijottamaan, vaan nauttimaan ulkoilmasta, uimisesta, lukemisesta, loikoilusta, pienestä puuhastelusta ja tietysti maisemista. Mutta entäs Pikku Kakkonen aamuisin, eikö sitäkään katsota?

kukat

Vien tytön lasiverannalle ja istun hänen viereensä. Tässä on meidän telkkarimme, selitän. Nämä suuret ikkunat järvelle, jossa tapahtuu koko ajan kaikenlaista jännittävää. Joutsenperheen kolme poikasta kasvavat hurjaa vauhtia, kuikka huutelee hämärässä, tiirat kisailevat pikkukaloista ja koskelot sukeltavat saaliin perässä kuin torpedot konsanaan.

Illalla sudenkorentoarmeijan sotakoneet suihkivat ilmassa menemään niin, että heikompia hirvittää. Saalis on tarjottimella, sillä suuren aurinkovarjon päällä kuhisee satoja lentomuurahaisia. Toinen buffet on katettu rantakoivikkoon, jossa vain muutaman tunnin elävät surviaiset suhaavat yksitoikkoista vertikaalista rataansa yhä uudestaan ja uudestaan.

kukat

Terassilautojen välistä kurkistelee mustanharmaa sisiliskolapsi. Se kävelee muitta mutkitta kädelle paistattelemaan päivää. Yksi aikuisista liskoista on pudottanut hätäpäissään häntänsä, toinen tepastelee puukaiteella esittelemässä erikoispitkää pyrstöään, jonka veroista kukaan meistä ei aiemmin ole nähnyt. Vauvan viltillä etenee hitaasti mutta varmasti sireenikiitäjän lihava toukka. Sitä jaksamme ihmetellä pitkään.

kimalainen

Pääskyset esittelevät lentotaitojaan korkeuksissa ja saunan jälkeen järven yli lentää iso lintu. Luulen sitä sivusilmällä kurjeksi, mutta tarkemmin katsoen kaula ja jalat ovat aivan liian lyhyet. Joutsenkaan se ei ole, sillä siivet ovat täysin eri malliset. Kun lintu avaa suunsa ja rääkäisee, ei enää ole epäilystäkään siitä, mikä otus siellä liihottaa. Vallisaaresta tuttu haikarahan se siinä. Kurkiakin näemme päivittäin, ne asuvat kapealla kannaksella muutaman sadan metrin päässä mökkirannassa.

luontopäiväkirja

Perhosia on paljon. Niitä olen huono tunnistamaan, mutta lajeja on ainakin parikymmentä erilaista. Öttiäisten määrä tontilla on vähän liiankin runsas. Etenkin paarmat ja ampiaiset saisivat pysytellä suosiolla kauempana. Hyttysiä on onneksi ihmeellisen vähän.

Järven pohjassa elelevät simpukat ja kotilot omaa verkkaista tahtiaan. Öisin ne etsivät uusia asuinsijoja ja jättävät jälkeensä hiekkaan uurretun vanan. Rantavedessä uivat myös pienet ahvenet, särjet ja onpa siinä bongattu myös kyljellään nukkuva hauki, joka tajusi potkaista itsensä liikkeelle vasta, kun sitä kosketti sormella. Pohjasta kasvavat nuottaruohot ovat merkki järven puhtaudesta. Sinileväkukinnot saavuttivat silti myös meidän mökkirantamme, mutta onneksi vain yhdeksi iltapäiväksi. Seuraavana aamuna vihreät hiutaleet olivat jo poissa.

luontopäiväkirja

Vesillä liikkuu muitakin kuin lintuja, joku meloo kajakilla, toinen soutaa. Niemessä lasketaan verkkoja, joku käy kokemassa katiskan. Surffaajiakin on nähty, naapurimökillä näytti olevan myös SUP-lauta käytössä. Omassa rannassamme on joogattu, uitu, kelluttu ja snorklattu. Järvestä on viihdykkeeksi monin tavoin.

Illan pimentyessä seuraamme lepakoiden järjestämää jännitysnäytelmää. Mietimme missä ne yöpyvät ja liittyykö välikatolta kuuluva rapina niihin. Hämärässä loikkii myös viitasammakoita, yöllisellä huussivisiitillä ne väistävät viime tingassa askeleen alta.

luontopäiväkirja

Ja entäs kaikki ympärillä kasvava vihreä, sinisellä taivaalla purjehtivat poutapilvet, hiekkapohjainen, upean kirkas järvi, horsmat, hiirenvirnat, harakankellot ja muut niittykukat, havisevat haavanlehdet ja tyyni vedenpinta. Puolukoista, mustikoista, metsämansikoista ja punaisenaan loistavista vatukoista puhumattakaan.

Suomalainen luonto on ihmeellinen. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Jokainen vuosi on edellistä kuumempi, jos maapallon keskilämpötiloja katsotaan. Kolmenkymmenen asteen helteet hivelevät pohjoisen asukkaita, mutta eivät ole pelkästään hurraamisen arvoinen asia. Kun tämä pallo, jolla elämme, on kulutettu loppuun, ei ole toista ottaa tilalle. Sinä ja minä voimme vaikuttaa valinnoillamme siihen, että ainutlaatuinen ympäristömme säilyy monimuotoisuudessaan myös siskontytöille ja heidän lapsilleen.

sisilisko

Kolmen hellepäivän ja kymmenien järvessäpulikointihetkien jälkeen siskojen perheet pakkaavat kassinsa ja lähtevät kohti kotia. Telkkari on avattu yhden ainoan kerran.

Kesävieras Kustavissa

Kolme vuotta sitten tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Parisuhteettomuus pakotti mukavuusalueen ulkopuolelle, kohtaamaan ventovieraita kohtalotovereita mielekkään tekemisen lomassa. Ruuanrakastajien verkosto ympärilläni kasvoi mm. Flow Festivalin etkopiknikillä, tapahtumassa, josta en etukäteen tuntenut ketään. Istuminen sinä iltapäivänä samaan pöytään Lotan ja Ilonan kanssa oli sinkkukesäni onnekkaimpia sattumuksia.

torpan ovi
huussin oven takana

Puhuimme ruuasta ja siitä kuinka se yhdistää. Jokin loksahti kohdalleen ja lähes siltä istumalta minut kutsuttiin Kustaviin. Kesäkotiin, josta näinä vuosina olen kuullut kymmeniä tarinoita ja katsellut satoja kuvia. Aikataulut eivät ennen tätä kesää ole osuneet yksiin, mutta elokuisena tiistaina istuin vihdoinkin bussin aurinkoisella puolella matkaten kohti merta ja odotin innokkaana, mitä tuleman pitää.

kanala ja verstas
torpan kamari

Jotkut paikat tuntuvat heti kotoisilta. Sellainen paikka on kuin avoin syli, joka toivottaa tervetulleeksi jokaisen vieraan kuin vanhan ystävän. Asumus on asujiensa näköinen, niiden ihmisten, jotka osaavat rennosti tarttua toimeen, jotka huoletta pukeutuvat mökkivaatteisiin, mainospaitoihin ja kulahtaneisiin kesäkenkiin, jotka halaavat lämpimästi tavatessa ja joiden seurassa aika rientää kuin hirvi.

saunalla

Joskus olen miettinyt, olisiko minun kuulunut syntyä parikymmentä vuotta aiemmin. Tunnen vetoa kaikkeen, joka henkii 1950-lukua. Tuon ajan huonekaluihin, vanhoihin puutarhoihin, punamultaisiin torppiin, pellon pientareisiin, kasvimaihin ja yksinkertaiseen elämään. Aikaan, jolloin omavaraisuus oli voimissaan. En tiedä, jaksaisinko moisissa oloissa oikeasti viikkoa pidempään, mutta ajatuksen tasolla tuo mennyt maailma kiehtoo aika lailla.

herukkapensas
perunalajikkeet

Kun astun ulos autosta, näen edessäni täsmälleen kaiken tämän. Iso pihapiiri, mielettömän runsas pelto ja puutarha useine perunalajikkeineen ja marjapensaineen, viiniköynnöksiä rönsyävä kasvihuone, ateljeeksi kunnostettu vanha kanala, nukkumatiloiksi entistetty saunamökki ja pieni tupa, jossa on kantovesi.

ulko-ovella
pöytä katettuna

Puuhellan äärellä säntäilevät kokki ja kokin tytär. Minä ja talon vävyehdokas yritämme parhaamme mukaan olla hyödyksi tai edes poissa tieltä. Marjapensaat tyhjenevät yksissä tuumin, sauna lämpeää, rantaa raivataan puhtaaksi sinne ajautuneesta ärviästä, lasissa on herukalla höystettyä giniä tonicilla ja kaikilla hyvä mieli.

papuja pöytään
pappilan hätävara

Sadepäivänä paikallisopas istuu auton rattiin ja ajeluttaa ympäri kyliä. Vartsalan lossi, valkoisena tyrskyävä meri Iniön aukolla, Laupuksen luotsiasema, kirkonmäki hautuumaineen, Peterzensin hämmentävä Boat house -hotelli ja tämän kesän ylivoimaisesti paras ja tuorein munkki Kustavin käsityökylän kahvituvassa. Mukaan tarttuu Kustavin savipajan muki, jonka kyljessä on teksti Breathe – Hengitä.

munkkikahvit

Vedän sateen raikastamaa ilmaa keuhkoihini ja tiedän jo tulevani tänne uudestaan. Kiitos Kustavi!

herukka gintonic