Olen varma, että resepti on kirjoitettu paperille muistiin, paperia vaan ei löydy mistään. Vajavainen valokuvamuistini tuo silmieni eteen aanelosen, jonka oikeassa yläkulmassa lukee 1 kg jauhoja ja 2 leipurinprosenttia suolaa. Siihen se sitten tyssääkin. Selvä peli, tänään en siis kerro teille, miten valmistaa järkyttävän hyvää hapanjuurifocacciaa. Sen sijaan joudutte tyytymään spontaaniin mökkipäiväkirjapläjäykseen. Parempi kai sekin kuin ei mitään, niin ainakin toivon.
Tänään sunnuntaina, syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kahlaan 19-asteisessa vedessä ja yritän taltioida kameran digitaaliselle filminauhalle kesän viimeiset kuiskaukset. Auringonlaskun pastellinsävyiseksi värjäämä järvi kaikuu vastapäisellä kannaksella syysmuuttoa suunnittelevan tuhatpäisen kurkiparven huudoista. Varpaat kaivautuvat pehmeään hiekkapohjaan, veden pinta on peilityyni. Saunan piipusta nousee lämpö kohti tummenevaa taivasta.
Ensimmäisestä yöstä vuokramökillä on melkein neljä kuukautta. Kaiken koetun summaaminen on mahdoton tehtävä, mutta hyviä hetkiä ja parhaita puolia, niitä on helppo listata. Kesän aikana meistä on kuoriutunut keski-ikäisyyden kynnyksellä mökkeilyyn täysin hurahtaneita tyyppejä, sellaisia, joita on turha kutsua mihinkään rientoihin, sillä eivät ne kuitenkaan liikahda sieltä punaisesta tuvastaan mihinkään (kyllä me oikeasti liikahdamme, ystävien kutsuihin suhtaudutaan edelleen asiaankuuluvalla vakavalla harkinnalla). Mökkirannasta on tullut sielunmaisema. Ja niitä parhaita puolia, niitä on lukematon määrä, mutta tässä seitsemän tärkeintä.
Ulkoilma. Kaupunkikodissa linnoittaudun liian helposti neljän seinän sisään, sillä ulos lähteminen vaatii vaivaa. Vaihda vaatteet, pue kengät, katso peiliin ja muista avaimet, lompakko ja kännykkä. Mökillä ulkona vietettyjen tuntien määrä kymmenkertaistuu kaupunkielämään verrattuna. Vuorokaudesta kaksi kolmasosaa vietetään ulkona – huomaamatta. Sisällä ollaan vain, jos on pakko. Vaikka lukaalissa on myös sisävessa, me käytämme mielummin kompostoivaa käymälää eli tuttavallisemmin huussia. Ilmastointi (avonainen ovi) toimii ja näköala järvelle on vertaansa vailla. Aamiainen syödään terassilla, vaikka sitten villasukissa ja untuvatakissa. Soutelu, kalastus, kasvimaa, kokkaaminen, puuhommat, marjastus, uiminen, lukeminen – kaikki onnistuu ulkoilmassa ja nimenomaan siellä.
Luonto ja luonnonrauha. Mökillä meistä tulee lintubongareita. Säätä ja saderintamia seurataan kuin koukuttavinta Netflix-sarjaa. Sama pätee joutsenperheeseen, kurkien syysmuuttoon, sisiliskojen sulaviin liikkeisiin, rantakaislikossa kyljellään nukkuvaan haukeen, pikkulintujen pesintään ja pirullisiin paarmanperkeleisiin. Luonto ja sen rikkumaton rauha on lähellä. Ainakin silloin kun mökkinaapurit vesihiihtoharrastuksineen ymmärtävät pysyä poissa.
Aika. Vuorokaudessa on tunteja tuplamäärä. Aamut ovat hitaita ja illat extrapitkiä. Kirjastosta kannettu korkea pino hupenee yhden kirjan päivävauhtia. Ajatuksilla on tilaa liikkua. Riippumatto keinuu kaukana pahasta maailmasta ja kivikaupungista, jossa välillä on vaikea hengittää. Ideoita syntyy ja aivot aktivoituvat uudella tavalla. Kännykkä unohtuu, läppärin akkua ei ole ladattu kahteen viikkoon. Introvertti on elementissään.
Mökkivaatteet. Lipaston laatikko on täynnä röntsävaatteita. Kulahtaneita lyhythihaisia, saumoistaan venähtäneitä mekkoja, nyppyyntyneitä villapaitoja ja sukkia, joihin varpaat ovat hiertäneet reiän. Mikään ei kiristä, ketään ei kiinnosta, kukaan ei arvostele. Ja parasta on se, että yhdellä vaatekerralla pärjää helposti viikon tai jopa kaksi.
Nakuilu. Kuka ylipäätään tarvitsee vaatteita, kun kukaan muu ei ole näkemässä? Jos joskus hankimme oman mökin, yksi sen kriteereistä on ehdottomasti se, ettei näköyhteyden päässä ole muita kesäasuntoja. Ihokin voi paremmin, kun se ei haudu hiostavien vaatteiden alla. Neulaset pistelevät jalkapohjia ja pikkukivet antavat pienille lihaksille kaivattua työtä.
Helteisen heinäkuun puolivälissä sain vieraikseni siskon ja kaksi hyvää ystävää. Ensimmäisenä aamuna, kun mittari näytti 25 astetta, joku meistä kysyi, haittaako, jos olen ilman paitaa. Päivän edetessä kaikki muutkin vaatteet riisuttiin. Kutsuimme neljää lähestulkoon alasti vietettyä vuorokautta vapautuneiden naisten kesäsiirtolaksi. Asuimme järvessä ja joogasimme puolipukeissa. Mökillä ei todellakaan tarvita vaatteita.
Metsä, piha, kasvimaa ja lähiruoka. Metrin päässä etuovesta piha on puolukoita punaisenaan. Viereinen mätäs hehkuu sinisenä mustikoista vielä syyskuussakin. Tattejakin on ja kanttarellejakin kuulemma (paitsi tänä vuonna). Miehen nikkaroimissa viljelylaatikoissa kypsyvät ensimmäiset tomaatit, komeat chilipuskat kantavat komean sadon, basilika, timjami, rosmariini ja minttu eivät meinaa pysyä tontillaan, kesäkurpitsa ja kurkkukin pukkaavat mukavasti hedelmää.
Lähellä on useampi tilamyymälä. Viiden kilometrin päässä villisikaa, kahdenkymmenen luomukyyttöä ja -valkosipulia. Samoilla huudeilla myynnissä on myös paikallisia jauhoja, tryffeleitä ja teetä. Maalaistorilta koriin voi kerätä lähitilojen luomumansikoita, tomaattia, perunaa, parsakaalia ja rantasalmelaismammojen leipomia karjalanpiirakoita ja pullia. Kaupunkilainen on mykistynyt runsauden pulan edessä.
Nikkarointi ja puuhastelu. Ensimmäisenä mökkipäivänä mies tutkii pihan perällä sijaitsevaa pientä verstasta. Onnesta soikeana hän kertoo sieltä löytyvän kaikki mahdolliset releet ja rensselit. Vielä samana iltana moottorisaha pörähtää käyntiin ja kolme puuta kaatuu. Ensi kesän polttopuut on pian turvattu. Puhdistamme, hiomme, maalaamme, öljyämme. Mies nikkaroi uudet rallit vessapolulle, korjaa puiset aurinkotuolit ja fiksaa laiturin uuteen uskoon. Tämä on istumatyöläisen taivas.
Kaikesta tästä voinee päätellä, että olemme viihtyneet. Ensi vuoden vuokrasopimus on viimeisiä viilauksia vaille valmis. Mökkikesä 2019, täältä tullaan!
Ps. Kuvat on otettu syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jos syksy on tätä laatua, toivotamme sen sydämellisesti tervetulleeksi. Mökkikausi ei pääty vielä pitkään aikaan.
