Sallatunturin Tuvat – mökkikylä ei palijon missähän

Yhteistyössä: Sallatunturin Tuvat

Kello lähestyy puolta yötä. Putkikassi olkapäällä ja kaupan täpötäysi paperikassi kädessä väistelen sohjoisia lätäköitä ja yritän etsiä oikeaa vuokramökkiä. Kummisedän tuttu tunturimökki on tänä viikonloppuna varattu, sillä sen ovat vallanneet vanhempani ystäväpariskuntansa kanssa. Niinpä minä majoitun 42 neliön hirsimökkiin Sallatunturin Tupien vieraaksi*. Löydän oikean rakennuksen, kolistelen ovesta sisään ja toivon, etten häiritse naapureita. Keitän iltateen, pesen hampaat ja pujahdan puhtaiden valkoisten lakanoiden väliin. On niin hiljaista, että korvissa soi. Sallatunturin tuvat on täydellinen paikka yöpyä.

sallatunturin tuvat

sallatunturin tuvat

Lapin hiihtokeskuksissa on majoitusvaihtoehtoja moneen makuun – hotelleista ja lomaosakkeista täysin varusteltuihin huoneistoihin, kelohonkaisiin huviloihin ja vaatimattomampiin mökkikyliin. Näistä kaikista minä valitsen aina ja ikuisesti mökkimajoituksen. Laskupäivän tai hiihtolenkin jälkeen haluan saunaan. Lauteille, joilla saan lojua pitkällään ja heittää juuri niin paljon löylyä kuin tahdon. Vilvoittelu mökin terassilla kuuluu asiaan, joskus jopa heittäytyminen hankeen, jos lähistöllä ei ole ylimääräisiä silmäpareja. Saunan pukuhuoneesta hipsin villasukissa ja trikoomekossa olohuoneeseen, jossa loimottaa takkatuli. Kääriydyn pehmeään vilttiin ja annan raukeuden laskeutua lihaksiin. Samankaltaista kokemusta ei hotellin saunaosastolta saa.

viiniä ja suklaata

sallatunturin tuvat sauna

Sallatunturin Tuvat on rakennettu tunturin kupeeseen. Ensimmäiset mökit valmistuivat vuonna 1983, aikaan jolloin turistien määrä tunturissa alkoi kasvaa. Vaikka slogan Salla – in the middle of nowhere (tai kuten sallalainen sen sanoisi: ei palijon missähän) keksittiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, oli Sallatunturi 80-luvulla kotimaan hiihtokeskuskartalla todellakin keskellä ei mitään. Tuvat olivat vaatimattomasti varusteltuja, mutta jo neljä vuotta myöhemmin mökkikylä kasvoi, ja uusien mökkien mainostettiin olevan korkeatasoisia, sillä löytyihän niistä sauna, takka ja laatukeittiö! Sittemmin mökkejä on renoveerattu useampaan otteeseen: kylpyhuoneen hanat hohtavat uutuuttaan ja lattialämmitys hellii varpaita, mutta moderni 80-luvun henki on silti edelleen läsnä. Osatapa lukea ajan patinoimista seinistä kaikki ne kolmenkymmenen vuoden aikana syntyneet sadat sympaattiset tarinat, joita mökki sisällään kantaa!

sallatunturin tuvat after ski

Seuraavana iltana, pitkän hiihtolenkin jälkeen napsautan saunan päälle, kaadan lasiin Chiantia ja ryhdyn etsimään tulitikkuja. Saunan lämmetessä haluan hemmotella itseäni hetken takkatulen loimussa. Löydän lähes tyhjän tikkuaskin, se sisältää yhden ainokaisen tulitikun. Mietin menisinkö kolkuttelemaan naapurimökin ovea, mutta kello on jo yli kymmenen. Pelästyisivät vielä.

tulitikut

En kehtaa soittaa 500 metrin päässä majaileville vanhemmilleni, vaan päätän sytyttää takan yhdellä yrittämällä. Kuorin koivuklapeista kaiken irti lähtevän tuohen ja asettelen puut väljästi toisiaan vasten. Takan reunalla on kynttilä, ehkä olisi järkevintä sytyttää se ensiksi ja tuikata tuohet tuleen vasta sitten. Tulitikku leimahtaa toisella raapaisulla. Tuli tarttuu tiukasti kynttilän sydänlankaan. Nopealla ninjaliikkeellä törkkään puoliksi palaneen tikun tuohien lomaan – ne leimahtavat liekkeihin välittömästi. Tuli leviää takkapuihin ja roihuaa pian täydellä teholla. Kaupunkilaistyttö onnistui sytyttämään takan vain yhdellä tulitikulla! On pakko tanssia pieni voitontanssi.

sallatunturin tuvat takkatuli

Sauna ja takkatuli ovat siis tärkeitä, mutta on kolmaskin syy, miksi haluan nukkua yöni hotellin sijaan mökkimajoituksessa, ja se on ruoka. Haluan nukkua pitkään ja syödä aamiaista pyjamaan pukeutuneena, omassa rauhassa, ilman aikatauluja ja jonottamista buffetpöydässä. Lounaaksi nautin rinneravintoloiden antimia, munkkikaakaon tai laavulla paistettua makkaraa, mutta illalla tahdon haudutella poronkäristystä, tehdä uunilohta tai survoa pottumuusin mukavassa mökkikeittiössä. Ja köllähtää täyden vatsan viereen nukkumaan.

aamupala

Sallatunturin Tuvat mahdollistaa mökkikeittiöissään tämänkin. Hella on, mikro on ja kaikki muutkin tarvittavat keittiöhärpäkkeet astianpesukoneesta lähtien. Astiasto on kuudelle. Keittiön kalustus on hellyyttävä yhdistelmä mäntypaneelia ja Ikea-ilmettä, mutta mikäs siinä, kun kaikki kuitenkin toimii, kuten pitää. Uunia ei ole, mutta sitä en ehdi kaipaamaan, sillä karkaan kahtena iltana vanhempieni patojen ääreen.

sallatunturin tuvat takkatuli

sallatunturin tuvat

Sallatunturin talvikausi päättyy vappuun, mutta kesään ja ruskakauteen valmistaudutaan jo täydellä höyryllä. Sillä Lappi ei ole vain valkoisia hankia, tykkylunta ja revontulia, se on myös yöttömiä öitä, valoisia kesiä, värikkäitä syksyjä, hillasoita, tunturipuroja ja vaarojen viertä kulkevia vaelluspolkuja, joilla ei ole ruuhkaa. Jos hyvin käy, Sallatunturin varvikoiden väriloistossa, horisontin taakse painuvan ilta-auringon kajossa vaellan ensi syksynä myös minä. Ensimmäistä kertaa aikuisena.

sallatunturin tuvat

sallatunturin tuvat

Ainiin, yksi tunturimökkeilyn merkittävä etu melkein unohtui, nimittäin ikioma after ski -terassi! Tämä etuus ei ole itsestäänselvyys, sillä vaikka terassi mökissä olisikin, se saattaa avautua väärään ilmansuuntaan. Oikein suunniteltu terassi suuntaa lounaaseen, siis sinne, mistä aurinko iltapäivällä paistaa. Hyvin tehty Sallatunturin Tuvat – jo vuonna 1987 on tiedetty, mikä on tärkeää!

sallatunturin tuvat terassi

*Majoituksen minulle tarjosi Sallatunturin Tuvat, kaunis kiitos siitä!

Ps. Sallatunturin Tuvat tarjoaa majoitusta ympäri vuoden. Hinta-laatusuhde on hyvä ja sijainti erinomainen. Rinteisiin on matkaa pari sataa metriä, ladut ja vaellusreitit lähtevät käytännössä oven edestä. Ja jos ei itse jaksa kokata, voi aina poiketa tien toiselle puolelle ravintola Kielaan tai nauttia tuopposet Papana Pupin puolella.

Lue myös: Sallatunturi – sydämeni valittu

Seesamilohileivät – eli (pitkä) tarina lähtemisen vaikeudesta

Edessä on kauan odotettu ja kesän ainoa kokonainen mökkiviikko. Tarkoitus oli saapua vuokralukaaliin hyvissä ajoin, heti aamupäivästä, ja maksimoida mökkiaika. Aikomus oli myös selata hyvissä ajoin reseptiarkistoja ja ruokablogeja, jotta kauppareissu hoituisi ripeästi ja sutjakkaasti. Sitten sattuma puuttui peliin.

Ennen mökkiviikkoa oli ohjelmassa arkiviikko Helsingissä. Mies palasi hetkeksi sorvin ääreen, minun kalenterissani luki: blogiviikko. Tiedossa oli artikkeleiden luonnostelua, yhteistyöprojektien edistämistä, sähköpostien perkaamista, mediakortin päivitystä, vanhojen tekstien hakukoneoptimointia, tulevan suunnittelua ja sen semmoista, peruskauraa.

seesamilohileivät

Sunnuntaina päätin kuitenkin olla palaamatta Helsinkiin. Jäin siskon perheen kanssa mökille muutamaksi ekstrapäiväksi, kun mies jo päristeli moottoripyörällään takaisin pääkaupunkiin. Ehtisin kyllä hoitaa tärkeimmät blogihommat loppuviikollakin, järkeilin. Sitä paitsi, kun antaa aivojen levätä, luovuuskin kukoistaa herkemmin. Tai niin minä kuvittelin.

Tiistaina köröttelin bussilla kuusi tuntia kotiin ja päätin samalla vaivalla kantaa keskustasta mukanani viisi kiloa mansikkaa. Tosi hyvä idea. Ilma oli painostava ja hikikarpalot valuivat pitkin selkää, kun kävelin metrolta kohti kotia mansikkalaatikkoa kantaen. Selässä painava reppu, olalla kangaskassi ja jalassa numeroa liian pienet farkut. Paksu ajonahkarotsi hiosti, kompastelin tämän tästä omiin väsyneisiin jalkoihini ja pelkäsin punaisten marjojen vyöryvän maahan seuraavalla sekunnilla. Kynnyksen yli astuttuani en saanut takkia pois päältäni, se oli liimaantunut käsivarsieni hikiseen ihoon.

Ennen blogihommia edessä oli mansikkasouvin lisäksi asunnon siivoaminen siihen kuntoon, että siitä kehtaa ottaa muutaman edustuskuvan. Tavoitteena oli vihdoinkin vuokrata koti oman loman ajaksi sitä tarvitseville. Tuumasta toimeen, jota kestikin sitten pitkälle seuraavaan iltapäivään. Klikkasin hiirellä julkaisunappulaa keskiviikkona viideltä. Sitten pääsin käsiksi viikon varsinaiseen agendaan.

Torstai livahti käsistä liukkaammin kuin koskaan. Räknäsin syksyn tuloja ja menoja, rustasin uutta esitelytekstiä, listasin elokuun kirjoitusaiheita ja uppouduin ajatuksiini niin, että unohdin syödä lounasta. Nopean viime vuoden kanttarelleista väännetyn pastan jälkeen kiirehdin afterworkeille Sörnäisten rantatien kupeeseen reinkarnaation kokeneelle mbarin terassille, jota Merikerhoksikin kutsutaan.

tyyni järven pinta

Tuli perjantai. Olin sopinut yökyläileväni ystäväni luona Nurmijärvellä. Pakkasin mökkikamppeet valmiiksi ja ravasin ympäri huushollia yrittäen eläytyä tulevien vuokralaisten tuntemuksiin heidän tutkaillessaan kotiamme kriittisin silmin. Tämä kaappi täytyy vielä järjestellä ja tuo tyhjentää, lipaston sisältö on pakattava ikeakasseihin, läppärit ja muu arvotavara on piilotettava lukittavaan vaatehuoneeseen, joulukoristeet(!) roudattava varastoon ja vessan lattiakin kuurattava. Roskakaappiin kirjoitettava lajitteluohjeet ja jääkaappia raivattava, jotta sinne mahtuu myös vieraiden ruuat. Lista oli loputon ja reseptien googlauksesta karsittiin ensimmäisenä. Kuten arvata saattaa puoliakaan en ehtinyt suorittamaan, ennen kuin oli ahtauduttava taas ajotakkiin ja suoriuduttava puolijuoksua kohti Kampin bussilaitureita. Mies lupasi hoitaa loput.

Illalla ystäväni luona naputtelin vielä muistilistan miehelle, joka alkoi kuulostaa puhelimessa epätoivoiselta. Näin jälkiviisaana voisin todeta, että lista (ja ensimmäisen vuokrausjakson ajankohta) oli jokseenkin kohtuuton. Siinä vaiheessa, kun kilistelin kaverini kanssa vaaleanpunaisella kuohuvalla, mies hinkkasi kylppärin lattialaattojen pinttyneitä saumoja. Eri reilua, eikö? Asetelma johti lauantai-aamuna kipakkaan sananvaihtoon, josta olen kaikkea muuta kuin ylpeä.

Yhden aikaan mies kaartaa nurmijärveläisen kerrostaloalueen parkkipaikalle ja matka kohteeseen voi viimeinkin alkaa. Molemmat ovat ärsyyntyneitä toisiinsa ja kinastelu jatkuu vielä taukopaikallakin. Kauppareissu typistyy pienen kylän K-marketiin, ostoskärryyn kerätään pikaisesti muutaman päivän ruokatarpeet. Suunnittelemani seesamilohileivät unohtuvat nopeasti. Isommalle kirkolle on ajettava myöhemmin, nyt ei pysty. Taivas täyttyy tummista pilvistä ja kastelee meidät sekä venerantaan piilottamamme matkatavarat. Soudamme saareen sateen maalatessa tyynen järven pintaan pieniä renkaita. Mieli rauhoittuu jokaisella airon vedolla veden kohistessa veneen kokassa.

Keskellä järveä soi puhelin. Vuokralaiset ovat eksyksissä, eivätkä ole löytäneet kioskia, jossa avaimet odottavat heitä. Englantini takeltelee ja tanskalainen aksentti värittää keskustelua linjan toisessa päässä. Koko järvi taatusti kuulee keskustelun. Selviää, että he eivät ole saaneet aiempia viestejäni. Onneksi vanhempi pariskunta ottaa asian rauhallisesti ja lähtee uudelle etsintäkierrokselle. Ristin kaikki sormeni ja varpaani ja toivon parasta.

näkymä laiturilta

Rantauduttuamme saareen nostamme pakaasit laiturille ja riisumme ajokamppeet siihen paikkaan. Kello on melkein kuusi. Istumme märillä portailla avojaloin ja nojaamme toisiimme voipuneina. Huh, mikä päivä.

Kuten satuhäissäkin sanotaan: viimein kaikki oli hyvin. Vaikka seesamilohileivät jäivät tekemättä, toinen tyynyliina ja pyyhe unohtuivat matkatavaroista ja puolet mökille varatuista kuiva-aineksista jäi kotiin, mökkifiilikseen voi aina luottaa. Grillikatoksessa kypsyy loimulohi, saunan piipusta tupruttaa savu ja roseviini lasissa on ihanan kylmää. Mökin kirjahyllystä löytyi Alistair MacLeanin Pako yli Jaavan meren vuodelta 1958 sekä vitsikirja varttuneille. Meidän Helsingin-kotiin asettuneilta vuokralaisilta tulee viesti: ”olemme majoittuneet, kaikki on hyvin ja meillä on viiniä lasissa.” Olen niin helpottunut, että melkein itken. Sunnuntain aamupalapöydässä olen jo laskeutunut mökkirauhaan.

mökkiaamiainen

Tällaista meillä, mitenkäs teidän mökkikesä sujuu? Kirjattakoon alle vielä se otsikossa luvattu resepti, jonka alkuperäinen versio on painettu Hesariin helmikuussa 2015. Seesamilohileivät pääsevät pöytään huomenna, heti isolla kirkolla käynnin jälkeen.

Seesamilohileivät neljälle

300 g lohifileetä
1/2 tl suolaa
2 rkl seesaminsiemeniä
sopivasti (seesaminsiemen)öljyä
1 kypsä avokado
4 siivua maalaisleipää
1 limen tai puolikkaan sitruunan mehu
100 g fetajuustoa
reilusti hienonnettua korianteria
muutama kevätsipulin varsi
mustapippuria myllystä

Irrota kalasta nahka ja ripottele sille suolaa. Leikkaa noin sentin siivuiksi, pyörittele seesaminsiemenissä ja paista pannulla öljyssä pari minuuttia per puoli. Voit myös käyttää valmiiksi paistettua (tai loimutettua) lohta ja maustaa sen seesaminsiemenöljyllä ja -siemenillä jälkeenpäin. Paahda leivät. Kaavi avokadon liha lusikalla ja muhenna se leiville. Purista päälle sitrusmehu ja rouhaise muutama kierros mustapippuria. Lisää kypsät lohiviipaleet ja murustele pinnalle feta. Silppua lopuksi kevätsipulin varret sekä korianteri ja viimeistele seesamilohileivät. Haukkaa reilu pala ja siemaise kyytipojaksi lasillinen hyvää valkoviiniä.