Kaupallinen yhteistyö: laivamatkan, ruokailut ja vuokra-auton tarjosi Visit Åland.
Pötköttelen hytissä matkalla Turusta Maarianhaminaan ja ihailen auringossa paistattelevia kalliosaaria. Yöunet jäivät normaalia lyhyemmiksi, sillä laiva lipui satamasta ennen yhdeksää. Jotta ehdin ajoissa Turkuun, oli hypättävä aamun ensimmäiseen junaan, joka lähti laiturilta vähän viiden jälkeen. Joskus kiroan vimmaani pelastaa tämä maailma. Kuinka paljon helpompaa olisikaan ollut astella Katajanokan terminaaliin ja matkustaa suoraan Helsingistä Turkuun. Mutta ei, hiilijalanjälkeni minimoimiseksi valitsin Valtion Rautatiet. Turusta matka Maarianhaminaan kestää 11 tunnin sijaan kuusi. Päästöt ovat siis melkein puolta pienemmät. Vähät yöunista, kunhan ilmastonmuutos saadaan kuriin!
Matka Åland grönskar -tapahtumaan alkaa takellellen. Korotin hyttiluokkaani kymmenellä eurolla, sillä tarkoitus oli tehdä töitä laivamatkan ajan. Yleisissä tiloissa on liikaa hälinää ja sisähyttien keinovalossa keskittyminen on vaikeaa, siksi panostin ikkunalliseen ulkohyttiin. Sähläsin terminaalissa käsilaukkuni kanssa ja laskin lompakkoni odotustilan istuimelle. Laivan porttien avautuessa nousin ja kävelin pois katsomatta taakseni. Huomasin rahapussini kadonneen vasta, kun laiva oli purjehtinut saaristomerellä reilun tunnin ajan. Ensin ajattelin, että laukullani on lähtöruuhkassa käyty, mutta hyvin pian päättelin olevani itse syypää onnettomaan sattumukseen. Kännykkä nimittäin killui käsilaukussani edelleen. Jos pikkulaukkua olisi kopeloitu vieraalla kädellä, olisi puhelin lähtenyt livohkaan ensimmäisenä.
Soitto terminaaliin vahvistaa epäilykseni: kortit kavereineen odottaisivat minua paluumatkalla. Onneksi olin napannut passin hetken mielijohteesta mukaan, sillä henkilötodistuksella voi ainakin toistaiseksi nostaa pankista käteistä. Suuret kiitokset myös Amorellan á la carte -ravintolan henkilökunnalle. Sain syödä aamiaista poikkeuksellisesti laskua vastaan. Evelina, pelastit päiväni, kirjaimellisesti.
Maarianhaminassa minua odottaa saariseikkailun seuraava haaste. Siinä se nököttää terminaalin parkkipaikalla mustana ja kiiltävänä. Olin harjoitellut viikkoa aiemmin mökkimatkalla, sillä sitä edellisestä kerrasta oli kokonaista kaksi vuotta. En varsinaisesti ole koskaan nauttinut autolla ajamisesta, mutta Ahvenanmaalla se on toistaiseksi ainoa tapa liikkua. Pyörälläkin pääsee, mutta se vaatii aikaa, jota minulla tällä kertaa ei ole.
Ahvenanmaalla ei käytännössä ole joukkoliikennettä ja autojen kappalemäärä väkilukuun verrattuna on Suomen suurin: 800 autoa per 1000 asukasta. Asia on vaikea, eikä sillä todellakaan leuhkita, mutta niin kauan kuin parkkeeraaminen on kaikkialla maksutonta ja välimatkat pitkiä, tilanne tuskin on muuttumassa. Ilmastoahdistus mielessäni pyysin käyttööni mahdollisimman vähäpäästöistä autoa, esimerkiksi hybridiä, mutta sellaista ei Maarianhaminassa ollut saatavilla. Kysymys sai kuitenkin autovuokraamon miettimään, ehkä edes muutama vähäpäästöisempi vaihtoehto olisikin hyvä hankkia.
Minulla käy vuokra-auton kanssa tuuri. Se on saman valmistajan kuin siskoltani edellisenä viikonloppuna lainassa ollut harjoittelukappale. Kaikki säädöt ovat samassa kohtaa, kytkin ja kaasu ovat jo vanhoja tuttuja ja vaihdekeppikin toimii samalla logiikalla. Stressitaso laski saman tien muutaman pykälän. Onneksi ajoreitti on yksinkertainen. Vain noin viidestä liikenneympyrästä ja yhdestä siltatyömaasta piti selvitä, muuten seuraan päätietä ajavaa autojonoa. Kvarnbo Gästhemiä lähestyessäni saan jo ajaa yksikseni ja saatan jopa vähän hyräillä. Silti pensionaatin pihalla hengästyttää ja sydän hakkaa kahtasataa. Selvisin!
Ahvenanmaa vihannoi – Åland grönskar: satokauden vehreä alkusoitto
Åland grönskar on kevään ensimmäistä satoa juhlistava festivaali, jonka Skördefestens Vänner -yhdistys järjestää Ahvenanmaan elinvoimaisen ja vehreän maaseudun kunniaksi. Väki vaeltaa ihastelemassa, kun omenapuut puhkeavat kukkaan ja parsasatoa noukitaan mullasta lautasille. Eläimiäkin pääsee paijaamaan, kun maatilat, meijerit ja puutarhat avaavat ovensa toukokuun viimeisen viikonlopun ajaksi vierailijoille. Visit Åland on kutsunut minut kulkemaan elämyksestä toiseen ja raportoimaan siitä teille, mikä mainio tehtävä!
Kun ensimmäinen yö Kvarnbo Gästhemin sinisessä huoneessa vaihtuu valoisaksi aamuksi, on aika istua rattiin uudestaan. Annan itselleni armoa ja ajan aluksi vain parin kilometrin matkan Ahvenanmaan suurimmalle muinaislinnalle johtavan polun päähän. Retki linnoitukselle ansaitsee oman postauksensa, joten palataan siihen myöhemmin. On aika jatkaa ensimmäiseen varsinaiseen Åland grönskar -kohteeseen.
Korsvikens Lamm -tilalle johtaa kapea hiekkatie. Toivon, että kukaan ei tule minua vastaan, sillä en todellakaan pysty peruuttamaan reilun kilometrin matkaa. Pääsen perille ongelmitta, tien varteen ripustettu, tapahtumaa symboloiva värikäs viiririvistö varmistaa, että olen oikeassa paikassa. Kurvaan parkkiin ja yritän selvitä ostoksista toisella kotimaisella. Pala tuoretta lampaanjauhelihapizzaa ja lasi kotitekoista mehua maksaa 5 euroa. Odotin suurempaa maatilaa, mutta kokemus onkin hyvällä tavalla kotikutoinen.
Otan sapuskani ja kävelen katsomaan aitauksessa hengaavia lampaita ja muutaman kuukauden ikäisiä karitsoja. Ne temmeltävät aitauksen ulkopuolella, tulevat nuuhkimaan uteliaina ja juovat lasten tarjoamista tuttipulloista maitoa. Katson pizzapalaani ja pyörittelen päätäni. Tuntuu väärältä natustaa lampaanlihaa samaan aikaan kun yksi karitsoista maistelee maahan laskemani repun kangasnyörejä. Tiedän kuitenkin, että lampaiden kasvatus on Ahvenanmaalla tärkeä elinkeino, saarella on oltu omavaraisia jo kauan, sillä kaikkea ei ole mantereelta voitu tuoda. Kun eläin kohtaa loppunsa, se hyödynnetään kokonaan. Tehotuotannosta ei ole tietoakaan.
Teen pikaisen pitstopin majapaikassani ja jatkan sitten kohti Lemlandia. Vuonna 2016 perustetussa paikallisessa panimossa on meneillään mestaruuskisat, joissa mitellään siitä, kuka paistaa parhaan hampurilaisen. Open Water Brewery panee olutta, mutta valmistaa myös siideriä. Ehdin paikalle vasta, kun kisat on jo pidetty ja hampurilaiset syöty. Tutustun sen sijaan tilapuodin tarjontaan. Harmillisesti valikoimissa ei ole yhtään hapanolutta, mutta mukaan lähtee yksi pullollinen siideriä maistiaisiksi.
Tarkoitus oli piipahtaa samoilla nurkilla sijaitsevalla Amalian limonaditehtaalla ja maistella limpparin lisäksi palkintoja kahminutta Mercedes Chocolaterien artisaanisuklaata, mutta kello tikittää jo ja illallisseuraksi lupautuneet Hanna ja Jenni odottavat. Mormors Gröna Hus -ravintolassa pääsen onneksi maistamaan myös Amalian raparperilimpparia. Olipa muuten outoa tilata alkoholiton vaihtoehto, siksi että TULIN AUTOLLA!
Ennen autoon hyppäämistä intoudumme kuvaamaan toisiamme voikukkaniityllä, joka oli valjastettu kaarojen käyttöön. Kohti Kvarnbota körötellessäni vastaan ajaa spoilerein ja ledivaloin tuunattuja menopelejä. Lauantai-ilta on vielä nuori, mutta minä haaveilen jo pehkuihin painumisesta.
Mattas Gårdsmejerin keväisiä makuja PUR pop up -ravintolassa
Sunnuntai valkenee sateisena. Siispä kuoritakkia niskaan ja kohti uusia seikkailuja. Mattas Gårdsmejeri on sympaattinen luomumaitotila, joka valmistaa tuottamastaan maidosta juustoja, jogurttia ja jäätelöä. Lehmiä on vain muutama, niiden seurana pihalla laiduntaa myös muutama islanninhevonen ja vastasynynut vasikka. Pihan perällä on pieni puoti ja kahvila, jossa on mahdollisuus maistella halloumiburgereita ja vohveleita tilalla tuotetun jäätelön kera. Minä olen kuitenkin varannut paikan PUR pop up -ravintolasta, joka on pantu pystyyn vanhaan heinälatoon vain Åland Grönskar -tapahtumaa varten.
PUR on ahvenanmaalaista, Mattan meijerin tuotteiden ympärille rakennettua maisteluruokaa, johon liittyy vahvasti paikallinen käsityö, design ja musiikki. Lounas nautitaan seisten. Ruoka on pinottu juuri tätä konseptia varten suunnitelluille tilan keskellä oleville hyllyrakennelmille. Ahvenanmaalaiset tuotteet on nostettu kirjaimellisesti jalustalle. Myös astiat on valmistettu varta vasten PUR-konseptia varten, ne ovat saaneet muotokielensä kyssäkaalilta ja palsternakalta. Lautaset ovat kierrätettyä ikkunalasia, ja tukevat konseptin kestävän kehityksen periaatteita noudattavaa linjaa. Brändin ilmeen mukaiset asusteet on nekin valmistettu käytetyistä tekstiileistä.
Ensin saamme eteemme paahdettua spelttiä ja ahvenanmaalaisesta perunasta valmistettuja sipsejä herättelemään ruokahalua. Samalla käteen isketään lasi, josta voi maistella eri lajikkeista puristettuja omenamehuja. Alkupalana on jogurtista, kurkusta ja basilikasta sekoitettua kylmää kurkkukeittoa, joka tarjoillaan tilan salaattijuuston kanssa. Tilaisuutta emännöivää Harriet Strandvikiä naurattaa, sillä säiden herra on tehnyt heille tepposet ja korvannut viikonlopulle kaavaillut kuumat kesäkelit kylmällä ja kolealla ilmalla. Syömme kohmeisin sormin jääpaloilla viilennettyä keittoa ja vakuutamme pärjäävämme tamineissamme.
Samalla maistelemme tilan juustoja. Kova juusto, Ålandsost, on yksi saaren vanhimmista tuotteista. Ahvenanmaa on itse asiassa ollut yksi harvoista (ellei ainoa) juustontuottajista, jotka ovat toimittaneet juustoa Ruotsiin. Valkohomejuusto maistuu taivaalliselta raperperichutneyn kanssa.
Seuraavaksi tartumme Smakbyn keittiössä valmistettuun näkkileipään, jolla on tuorejuustosta ja villipurjosta eli käärmeenlaukasta sekoitettua levitettä. Latoon leviää ruokahalua herättävä tuoksu, halloumityyppinen juusto on päässyt paistinpannulle. Se saa seurakseen punasipulia, tomaattia, appelsiinivinegretteä, oreganoa, suolaa ja pippuria. Jälkiruoka yllättää, sillä paksun jugurtin päälle on ripoteltu öljyssä ja fariinisokerissa rapeaksi paistettuja saaristolaisleivän kuutioita. Elämyksen kruunaa paikallinen hunaja. Nuolisin lautasen, jos kehtaisin.
Jään hetkeksi juttelemaan PUR-konseptin äidin Harriet Strandvikin kanssa. Allekirjoitan kaiken mitä hän pitää tärkeänä: vastuullista elämäntapaa, kestävän kehityksen mukaista maanviljelyä, luomutuotteita ja lähiruokaa. Juttutuokion jälkeen Harriet yllättää ja kutsuu minut syyskuussa järjestettävään artisaaniruoalle pyhitettyyn tapahtumaan. Siitä kuulette taatusti myöhemmin lisää.
Omenamehua, oopperaa ja vanhassa mielisairaalassa paistettua leipää
Seuraava Åland grönskar -etappi on yksi Ahvenanmaan suurimmista omentatarhoista, Öfvergårds. (Ahvenanmaalla muuten kasvatetaan jopa 80 % kaikista kotimaisista omenoista!) Ohjelmassa on oopperamusiikkia ja omenamehujen maistelua. Musiikista on tarkoitus nautiskella kukkivien omenapuiden lomassa kaikkien aistien voimin. Luontoäiti on kuitenkin eri mieltä ja Sara Alm, Erica Danielsson ja Christoffer Isaksson joutuvat musisoimaan pihamaalla katoksen alla. Rankkasade pyyhkii omenapuita ja peittää aika ajoin alleen pianonkin. Kokemus on silti, tai ehkä juuri siksi ikimuistoinen. Aarioissa vilisee kevään kukkia ja lääkeyrttejä, vehreyttä ja huumaavia tuoksuja. Maistelen kuunnellessani kuutta eri omenamehua ja ostan kotiinviemisiksi purkillisen inkiväärillä terävöitettyä hunajaa.
Dueton laulu kuuluu parkkipaikalle saakka. Minun on aika jatkaa matkaa, sillä aikomus on ehtiä vielä kahteen värikkäillä viireillä merkittyyn Åland grönskar -kohteeseen. Johannas Hembakta on pieni kiviuunileipomo Godbyn pohjoisella kupeella. Vanhan mielisairaalan ulkokuori hämää, sillä sen sisäpuolella on mitä viehättävin kahvila. Leipomo käyttää pääosin paikallisia raaka-aineita ja leipoo suussa sulavia makeita ja suolaisia paloja. Herkuttelemme juuri uunista tulleilla kierrepullilla ja vielä lämpimällä, ihanan rasvaisella focaccialla, jota on pakko ostaa myös mukaan.
Päätän sateisen sunnuntain päivälliseen Stallhagen-panimon pubissa. Voissa paistettujen ahventen uitua vatsaani olen valmis siirtymään unten maille, sillä lähestyyhän kellokin jo iltaseitsemää. Tämän onnellisempi ihminen ei oikeastaan voisi olla. Ajelen hissukseen takaisin majapaikkaani, kaivaudun vällyjen väliin ja koetan tallentaa muistiin kaiken viikonlopun aikana kokemani. Kiitos ja pitkää ikää Åland grönskar, toivottavasti tapaamme toistamiseenkin!
