Ravintolaillallinen kahdelle kotikeittiöön katettuna

Kävelen keskustassa ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen. Turvavälin pitäminen on välillä mahdotonta, kun vastaan vyöryy kaveriporukoita ja vierekkäin lenkkeileviä ystävyksiä poninhännät heiluen. Kuulokkeet korvillani kävelen määrätietoisesti kohti Fredrinkinkatua ja ravintola Nollaa. Matkaa Kalasatamasta tulee nelisen kilometriä yhteen suuntaan, paluumatkan aion taittaa raitiovaunulla, jos se ei ole tupaten täynnä.

nolla bag

Ovella on lappu, jossa kehotetaan astumaan kynnyksen yli yksi kerrallaan. Kurkin varovasti oven raosta, sillä aurinko heijastelee ikkunoista niin, että on vaikea nähdä onko sisällä ketään. Kauaa ei tarvitse huhuilla, kun ravintoloitsija Luka Balać jo pyörähtääkin takahuoneesta paikalle ja tervehtii iloisesti. Tiskillä on rivi etukäteen tilattuja paperikasseja, jotka kaikki sisältävät illalliseen kahdelle.

On hämmentävää jutella kasvokkain niitä näitä jonkun muun kuin oman puolison kanssa. Kun kuulumiset on vaihdettu Luka piipahtaa hakemaan jääkaapista purkillisen hauenmätiä ja sujauttaa sen tilaamaani illalliskassiin romainesalaatin, kananmunien ja tuoreen patongin väliin. Kiitän ja lähden kantamuksineni kohti raitiovaunupysäkkiä.

Nolla Bag – raikas ravintolaelämys kotikeittiössä

Ratikkamatkalla on vaikea pitää näppejään erossa tuoreista raaka-aineista. Neljä ruokalajia valmistusohjeineen maksaa kahdelta ruokailijalta 55 euroa. Kaupan päälle kassiin on pakattu patongin lisäksi Peltolan voita ja Vilho-juustoa sekä itse tehtyä hilloa. Järjettömän hyvä hinta-laatusuhde, sanon minä.

Kaikki illalliskassin ainekset ovat tuoreita ja kotimaisia, jopa mozzarella. Vain minttunippu on päässyt matkalla vähän nuupahtamaan, mutta jäävesi taikoo siitäkin mukavan rapsakan tuossa tuokiossa. Resepteistä selviää, että happo, joka yleensä puristetaan sitruunasta, on korvattu ruusukvittenillä, sillä sitruksia ei Suomessa kasva. Koska Nollassa pyritään pakkausjätteen minimoimiseen, kaikki on pakattu joko kartonkibokseihin, voipaperiin tai uudelleen käytettäviin, kätevän kokoisiin muovirasioihin. Ruusukvitteniöljy tulee pikkiriikkisessä lasipullossa, joka oli teipattu kiinni paperikassin sisäpuolelle. Arvostan ja nostan hattua. Kuten aiemminkin olen todennut, on Nollan arvomaailma kohdallaan.

nolla bag

Ajattelemme ensin syödä illallisen osissa, yksi tai kaksi ruokaa samana perjantaina saunan jälkeen ja loput lauantaina. Kävikin niin, että olimme työviikon päätteeksi liian väsyneitä kokkaamaan, joten lauantai-iltana syötiinkin pitkän kaavan kautta. Ensin mozzarellasalaattia, sitten grillattua romainea ja lopuksi paistettua mustajuurta, uppomunia ja hauenmätiä. Jälkiruokavatsa täytetään suklaisella tuhalehtileivoksella eli ranskalaisittain millefeuillella.

Illalliskassin konsepti osoittautuu täydelliseksi ja kotimme muuttuu kuin taikaiskusta huippuravintolaksi. Joudumme tosin leikkimään sekä kokkia, tarjoilijaa että asiakasta, mutta se tekee illasta vain vieläkin hauskemman. Sommelier puuttuu, mutta uskomme osaavamme parittaa viinit joten kuten itsekin.

Reseptien mukana toimitetaan annoskuvat, joita käytän mallina aineksia lautasille asetellessani. Ohjeiden oheen on lisätty myös illalliskassin sisällön vaihtoehtoiset käyttötavat. Niitä seuraamalla mozzarellasalaatti muuttuisi käden käänteessä pastakastikkeeksi ja grillattu romaine sosekeitoksi. Jokaisen reseptin yhteyteen on ympätty myös pieni tarina ruuasta tai sen ainesosista. Tarinankertoja tykkää ja peukuttaa!

nolla bag

Kokkaaminen keittiömestarin ohjeiden mukaan on mahtavaa. Olo on kuin kokkiohjelman kuvauksissa, jossa kaikki ainekset on valmiiksi mitattu pieniin kulhoihin, josta ne kätevästi annostellaan kokkauksen edetessä vaihe vaiheelta ohjeen mukaan. Ei kuorimista, esikäsittelyä tai mitään muutakaan sotkuista työvaihetta vaan nopeaa paistamista, keittämistä, grillausta ja annosten lautasille asettamista keittiömestarin mallikuvien mukaan. Olisipa keittiössä näin helppoa aina!

Ankeiden koronakaranteeniviikkojen jälkeen kokemus on käsittämättömän riemukas. Ruokaa laittaessani laulan ja nauran ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ei siis ihme, että illasta muotoutuu kaikin tavoin todella onnistunut.

nolla bag

Mouhijärven mozzarellasta, retiisistä ja lehtikaalipestosta sekoitettu salaatti on helppo ja maukas aloitus. Markettien mozzarellapalleroihin tottuneelle kotimanen versio on odotettua kuivempi ja kiinteämpi, mutta maku on siitä huolimatta kohdallaan. Mozzarella revitään paloiksi lautaselle, nokareiden väliin lusikoidaan ravintolassa valmistettua lehtikaalipestoa ja koko komeus viimeistellään ohuilla retiisin siivuilla sekä ruusukvitteniöljyllä. Ravintolan nollahukka-filosofian mukaan retiisit käytetään salaatissa kokonaan, lehtiä myöten.

Seuraavaksi pannaankin parvekegrilli pöhisemään. Muhkea romainesalaattikerä puolitetaan ja puoliskot grillataan kovalla lämmöllä leikkauspinta hehkuviin hiiliin päin. Grillatun salaatinpuolikkaan päälle valutetaan mielettömän hyvää pil pil -soosia, johon rakastuin jo ensimmäisellä Nolla-visiitillä muutama vuosi aiemmin. Lopuksi lautaselle ripotellaan aimo annos mintunlehtiä sekä pieni purkillinen viherherukoita. Huh huh, miten hyvää! Jos minulla olisi tuon vihreänä hehkuvan pil pil -kastikkeen resepti, tulisi tästä ehdottomasti meidän mökkisafka numero yksi.

nolla bag

nolla bag

Uppomunaa sisältävä annos hirvitti hieman etukäteen, mutta siinäkin onnistumme yli odotusten. Mies kääntelee mustajuuriin pannulla väriä samaan aikaan, kun minä jännityksellä seuraan munien kypsymistä viereisessä kattilassa. Mustajuuret asetellaan alimmaksi, niiden päälle kolmen minuutin uppomuna sekä reilu lusikallinen savustettua hauenmätiä. Annos viimeistellään illalliskassin mukana tulleella krutonkimurulla. Erittäin maistuvaa tämäkin!

nolla bag

Jälkiruoan valmistaminen on helpoista helpointa, sillä Nollassa on tehty valmiiksi niin suklaamousse kuin tuhatlehtisen taikinalevytkin. Tarvitsee vain lusikoida mousse pursotuspussiin ja taiteilla se kolmen millefeuillelevyn väliin. Koristelukaan ei ole pakollista, mutta minä päätän kuitekin siivilöidä päälle tummaa kaakaojauhetta. Tuhti, mutta niin ihana päätös kotiin katetulle ravintolaillalliselle!

Gastronomics – kotikokista keittiömestariksi

Seuraavalla viikolla meidän oli tarkoitus matkata mökille. Sitä varten tilasin Gastronomics-illallispaketin, jonka kastikkeet ja maustesekoitukset sopisivat erinomaisesti myös vaatimattomampiinkin kesäkeittiöolosuhteisiin. Ilmojen herra heittelee kuitenkin kunnon tukkipuita moottoripyörän renkaiden eteen, joten päädymme kokkaamaan seuraavanakin viikonloppuna kaupunkikodin hellan ääressä.

gastronomics

Gastronomics-pakettia ja Nollan illalliskassia ei oikein voi verrata keskenään, sillä ideat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Kun Nolla pakkaa ruokakassiin ainekset valmiiksi leipää ja voita myöten, Gastronomics-paketissa tulevat mukana “vain” reseptiikka, viinisuositukset sekä pieniin pusseihin pakatut mausteet, kastikkeet ja muut viimeistelyyn tarvittavat ainesosat. Palvelun takana on huippukokki Jouni Toivanen.

Graafinen, tyylikkäästi viimeistelty tuotepakkaus sisältää neljä pientä pahvirasiaa. Jokaiseen niistä on pakattu etukäteen nettisivuilla valitun annoksen kastike- ja maustepussit sekä tuoteselosteet. Reseptikortit ostoslistoineen, valmistusohjeineen, viinisuosituksineen ja keittiömestarin vinkkeineen ovat sievässä nipussa mattamustan pahvikansion sisällä. Tämähän on jokaisen insinöörikokin unelma!

gastronomics

Gastronomicsin idea on loistava! Moniulotteisia kastikkeita, jotka koostuvat kymmenestä etnisten kauppojen valikoimissa olevista ainesosista tai maustesekoituksia, joihin on ympätty kolmea erilaista merilevää tulee kokattua erittäin harvoin ruokabloggaajankin keittiössä. Gastronomicsin kastike- ja maustepussukat tuovat suun eteen makuelämyksiä suoraan maailmalta. Paketti on hinnoiteltu kohtuudella, se mahtuu postilaatikkoon, saapuu suoraan kotiin 1–2 päivässä ja maksaa 24 euroa eli 6 euroa per neljän hengen ateria.

gastronomics

Vain neljän ruoan valitseminen kymmenien ruokalajien joukosta on vaikeaa. Loppusuoralle selviää kymmenkunta ehdokasta, joista valitsimme neljä niin, että kaikissa on erilaiset kastikkeet ja mausteet. Näin pääsemme testaamaan mahdollisimman monipuolisesti palvelun tarjontaa. Ostoskoriin päätyvät Aloo Gobi, Lohisashimi ja Paahdettu kaali sekä jälkiruoaksi kaavailtu Haudutetut päärynät.

Tällä kertaa jaamme setin suosiolla kahteen osaan. Ruokaisimman annoksen eli intialaisen aloo gobin mustalla valkosipulilla ja pistaasicurrylla jätämme sunnuntailounaaksi. Lauantaina nautimme siis lohta, kaalia ja päärynöitä.

Paketin mukana tulevat painetut ostoslistat käsissämme painelemme kulmakunnan parhaaseen kalakauppaan ja ostamme palan sashimikelpoista lohta. Lähikaupasta haetaan punakaali ja muut vihannekset sekä muutama keittiömestarin suosittelema conference-lajikkeen päärynä. Loput ainekset kuten kanelitanko, inkivääri ja sipuli löytyvät valmiina kotikeittiön kaapeista.

gastronomics

Aloitamme lohisashimilla, joka saa peitokseen passionteriyakikastikkeen sekä mm. merilevistä ja sesaminsiemenistä sekoitetun furikake-maustesekoituksen. Passionhedelmän maku jää löytymättä, mutta muuten annos on oivallinen alkupala.

Sen jälkeen on aika puolittaa punakaali ja paahtaa se pannulla tummaksi ja pehmeäksi. Reseptin mukaan kaali kypsyy sopivaksi puolessa tunnissa, mutta me joudumme tuplaamaan ajan ja siltikin kaali jää aavistuksen liian al denteksi. Onneksi nälkä ei alkupalan jälkeen ole enää huutava. Voilla valeltu ja timjamilla maustettu kaali on hullun hyvää ja olisi maistunut ihanalta ilman mukana tullutta vihreää XO-kastiketta ja syötävää maatakin, mutta ne antavat kieltämättä ruoalle eksoottisemman säväyksen.

gastronomics

Jälkkärissäkin kestää, sillä lähikaupan päärynät eivät ole kypsän pehmeitä vaan raa’ahkoja. Niiden haudutteluun kanelilla maustetussa sokeriliemessä menee siis tovi jos toinenkin. Kun hedelmät ovat kypsyneet ja jäähtyneet, annoksen kokoaminen on hyvin helppoa. Vesihauteessa lämmitetty valmis suolakinuski tosin osoittautuu hieman keskeneräiseksi, sillä pussin pohjalla on runsaasti sulamatonta sokeria. Joka tapauksessa lämmin suolakinuski kaadetaan lautasen pohjalle, sen päälle sijoitetaan päärynä ja annos koristellaan paketin mukana tulleella suklaisella pähkinäsekoituksella. Minä koristelen oman annokseni vielä syötävillä kukilla. Nam!

gastronomics

gastronomics.fi

Illallinen oli hyvä, mutta suosikin tittelin vie lopulta seuraavana päivänä kokattu aloo gobi, josta riittää lounaaksi vielä maanantaillekin. Kukkakaali, perunat, tomaatit ja sipuli hautuvat inkiväärin, mustan valkosipulin ja pistaaricurryn kanssa todella kivaksi kokonaisuudeksi, joka hieroo makunystyröitämme juuri oikealla tavalla. Heitämme päälle korianterin lisäksi reilun lusikallisen maustamatonta jugurttia, vaikka sitä ei reseptissä pyydetäkään. Tätä tehdään toistekin, täytyy vain ensin opetella tekemään mustaa valkosipulia!

gastronomics

Viinisuositukset osuvat kohdalleen, vaikka vinkeissä selkeästi onkin suosittu joitakin viinibrändejä yli muiden. On mukavaa, että suositukset on painettu reseptin yhteyteen. Silloin läpyskää voi käyttää muistilappuna ja pyytää alkoholiliikkeen myyjää suosittelemaan saman tyylin viiniä, jos alkuperäinen ei miellytä tai sitä ei kyseisen myymälän hyllystä löydy.

********

Kumpi oli parempi, vai voiko näiden kahden kotona järjestettävän ravintolaillallisen välillä ylipäätään valita voittajaa? Tykästyin gastromicsin ideaan ja voisin kuvitella tilaavani toisenkin paketin etenkin mökkiolosuhteet mielessäni. Tarvittavat tuoretavarat löytyvät kyläkaupasta ja maustepussukat pakataan mukaan Helsingistä. Enemmän ihastuin kuitenkin Nollan kokonaisuuteen, joka oli hinta-laatusuhteeltaan ylittämätön. Grillattu romainesalaatti oli meidän molempien suosikki ja menee taatusti jonkunlaisena variaationa mökkikokkauslistalle. Jokainen ruokalaji oli ihana ja kokkausfiilis oli huipussaan. Jos illalliskassista löytyisi vielä viinisuositukset kaikille annoksille olisi paketti täydellinen!

Toivon kovasti, että ravintoloiden avautuessa osa jatkaisi myös illalliskassien myyntiä. Täällä kaksi hyvin tyytyväistä asiakasta jo odottelee, mitä mukavaa tämän viikon menussa on tarjolla.

nolla bag

ps. Testi-illalliset on kokattu omalla rahalla kiinnostuksesta uudenlaisia illalliskonsepteja kohtaan. Kiitos elämyksistä Ravintola Nolla ja Gastronomics, teette mahtavaa työtä!

Ravintolapäivän jälkimainingeissa – täydellinen Khao Soi Curry

Palasin tänään päivätöideni pariin. Lounaalla kollega kertoi nähneensä työmatkansa varrella ammattivaatteisiin erikoistuneen kaupan ja sen ikkunassa tarjouksen: valkoiset kokintakit jopa 75 prosentin alennuksella. Sitten hän ehdotti, että kävisin ostamassa sellaisen itselleni. ”Sinä kun olet tuollainen puoliammattilainen, näyttäisit varmasti hyvältä valkoisessa takissa.”

Pudistelin naureskellen päätäni. Minusta ei ikipäivänä olisi pyörittämään oikeaa ravintolaa, vaikka kotiravintolaa silloin tällöin emännöinkin. Nostan kuvitteellista hattuani kaikille , jotka valitsevat uran keittiössä. Tunteja ei lasketa, työtä on aamusta yöhön, työtila on yleensä ahdas, ergonomia usein huono ja lämpötilat hipovat hikisiä hellelukemia. Kun omaisuus on unelmassa kiinni, ei palkallista lomaakaan tunneta.

ainekset khao soi curry

Ravintolapäivinä keittiössäni on yleensä häärinyt useampi pari apukäsiä. Ensimmäisillä kerroilla kauhan varressa oli joku siskoistani, sittemmin kattiloita on kolistellut samaan talouteen majoittunut insinöörismies. Ihanat ystävät ovat tarttuneet tiskiharjaan ja kantaneet kyselemättä kerhohuoneen kattoterassille kaiken kalusteista lähtien.

Tällä kertaa tilanne oli toinen. Mies oli jo kuukausia sitten buukannut ravintolapäivän aatoksi kalenteriinsa äijien sauna- ja kebab-illan. Kahdeksan kiloa lihaa, kahdeksan isoa miestä ja itse kyhätty kebabvarras, joka kypsennettiin avotulella. Minä muistin kyseisen kalenterivarauksen vasta torstaina, kun raaka-aineet oli jo tilattu ja kaveritkin kutsuttu ravintolapöydän ympärille. Päätin pärjätä yksin. 18 litraa Khao Soi Currya, 50 sämpylää ja saman verran jälkiruokia, siinähän ne syntyvät, onhan minulla koko lauantai aikaa.

valkosipuli chili inkivääri lime

Paistoin luomubroileria ja kanttarelleja, riivin lihat irti luista, pilkoin viisi ananasta, hakkasin yrtit silpuksi, siivosin siemenet chileistä, kuorin 70 valkosipulinkynttä, jauhoin korianterinsiemeniä, silppusin sipulia ja survoin kaiken currytahnaksi. Kurkuma ja chili kirvelivät käsiä ja silmistä valui vesi. Yhden aikaan yöllä keittojen pohjat olivat valmiit, kuutioitu ananas marinoitumassa ja keittiö kaaoksessa. Sitten alkoi sämpylätaikinan vaivaaminen. Kahden aikaan mies kömpi kotiin ja suuntasi suoraan sänkyyn. Minä siivosin vielä keittiön. Kun painoin pään tyynyyn kello näytti puoli kolmea.

Aamukahdeksalta lusikoin jääkaapissa kohonneen taikinan sämpylöiksi ensimmäiselle pellille ja samantien uuniin. Söin banaanin, päivitin facebook-tapahtuman tiedot ja herätin miehen. Hänen vastuullaan oli viime hetken kauppareissu, krapulaa tai ei. Minä jäin nyppimään korianteria, siivuttamaan chiliä ja lohkomaan limeä. Keittokattilat oli nostettu hellalle, vielä puuttui kana- ja kasvisliemi, kookoskerma, kalakastike ja soija.

Väänsin paniikki-itkua ja kirosin erinomaiset ideani, jotka paperilla toimivat loistavasti, mutta joiden toteutus jäi tälläkin kertaa viimeisimpään tinkaan. Kun ravintolan aukeamiseen oli puoli tuntia, khao soi curry oli valmis, mutta yhtäkään astiaa ei ollut roudattu ja viimeinen sämpyläpellillinen odotti edelleen uunia. Onneksi pelastus rimpautti ovikelloa. Sisko partiokavereineen riensi apuun ja tarttui välittömästi toimeen. Partio, tuo panikoivan kotikokin viimeinen oljenkorsi.

täydellinen khao soi curry

Tasan kello 11 nelisenkymmentä lautasta, saman verran jälkiruoka-astioita, lukematon määrä syömäpuikkoja, lusikoita, haarukoita ja laseja, pari pöytää, vedenkeitin, kolme suurta kattilaa, jättikulhollinen jälkiruokaa, kymmenen paketillista nuudeleita, sämpylävuori, ruokajuomat, rahalipas ja kokki oli kannettu taloyhtiön kattoterassille ja Kalasataman kestikievarin tarjoilu sai alkaa.

Kerhohuoneen pienessä keittiössä on tilaa vain yhdelle, joten seuraavat viisi tuntia kauhoin, koristelin, kypsensin ja kannoin kulhoja ja lautasia pöytään. Ruokavieraiden virta oli tasainen, vasta kolmen tunnin jälkeen ehdin vilkaisemaan vessan peiliin ja kaatamaan itselleni lasillisen viiniä. Sen jälkeen ovipumppu kävi tasaiseen tahtiin, kunnes puolta tuntia ennen sulkemisaikaa näpyttelin pikaisen viestin facebook-tapahtumaan: vihoviimeiset riisinuudelit olivat kypsymässä ja ravintola siltä sunnuntailta suljettu.

juhlan jälkeen

Viimeiset vieraat eivät olleet vieraita lainkaan. Sisko kavereineen, isä, ihana ystävä ja edellisen päivän kemmakoista toipunut mies, joka hieroi jalkojani. Hyvinhän se meni, kaikesta huolimatta. Avasimme vielä yhden viinipullon ja kaavimme keittokattiloiden pohjat lautasille. Oli pakko todeta, että asiakkaat olivat oikeassa. Khao Soi Curry maistui täydelliseltä. Ei liian tulista, mutta täynnä makua ja voimaa.

Kamera tönötti kerhohuoneen kirjahyllyssä tapahtuman ajan, eikä kukaan ei muistanut ottaa yhtään kuvaa. Rättiväsynyt ravintoloitsija päätti silti kirjoittaa aiheesta ja lisätä kuvitukseksi testiannoksen kuvat, jotka oli otettu pari päivää aiemmin. Kuvailla kiirettä, maksimisykettä, tuskanhikeä, paniikkia, itkua ja hammastenkiristystä, mutta myös hyvää mieltä, ylpeyttä omasta osaamisesta, helpottuneita huokauksia ja sydäntä, joka läikkyi onnesta kerta toisensa jälkeen, kun annoksen asettelu sai aikaan ihastuneita huokauksia, kun lautaset lusikoitiin tyhjiksi ja kun ruokavieras lähtiessään totesi: ”Olipa hyvä, että tultiin, ruoka oli ihanaa!”

Kanaversion reseptin nappasin Hannan sopan arkistoista, metsäsienisopan kehittelin kasvisvaihtoehdoksi sen pohjalta. Reseptin skaalaaminen kymmenkertaiseksi ei aina ole pala kakkua, tälläkin kertaa sovelsin lennossa mm. kalakastikkeen, kurkuman, curryjauheen ja soijan määrää. Autenttista annosta en ole vielä koskaan päässyt maistamaan, joten alkuperäistä makua en takaa, mutta hirmuisen herkullista Khao Soi Curry joka tapauksessa on!

täydellinen khao soi curry

Luomubroilerin lihat lahjoitti Luomunokka, jonka tuotteita testasin ja maistoin nyt ensimmäistä kertaa. Pakkasessa odottaa vielä muutama siipipaketti, rottinkirintaa ja juhlafilettä, jotka pääsevät lautaselle lähiaikoina. Erinomainen vaihtoehto tehotuotetulle broilerille, jos tykkää kanasta ja haluaa sen lihan ruokavaliossaan säilyttää.

Täydellinen Khao Soi Curry

Currytahna:
3 tuoretta punaista chiliä, sellaisia lähikaupasta saatavia
1/2 sipuli
5 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
2 tl korianterinsiemeniä morttelissa jauhettuna
2 rkl curryjauhetta
2 rkl kurkumaa
loraus rypsiöljyä

Khao Soi Curry:
2 rkl rypsiöljyä
400 g Luomunokan luomubroileria jauhettuna, suikaleina tai fileinä
TAI
1 litra kanttarelleja, suppiksia tai mustatorvisieniä
2 dl kookoskermaa
7 dl gluteenitonta kana- tai kasvislientä
2 rkl kalakastiketta (korvaa soijalla, jos välttelet kalaa)
1 rkl gluteenitonta soijakastiketta
1/2 rkl ruokosokeria

Lisäksi:
nuudeleita
limelohkoja
korianteria
punasipulia ohuina siivuina
silmusalaattia
tuoretta chiliä

Tee ensiksi tahna. Poista chileistä siemenet ja pilko ne pienemmiksi paloiksi. Kuori ja lohko sipuli sekä valkosipulinkynnet. Murskaa korianterinsiemenet morttelissa ja lisää ne muiden mausteiden kanssa chilien ja sipulien kanssa samaan kulhoon. Lorauta sekaan rypsiöljyä ja aja karkeaksi tahnaksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Jos teet sieniversion ja käytät tuoreita sieniä, haihduta tässä vaiheessa sienistä nesteet kuivalla pannulla. Jos taas käytät pakastettuja aiemmin kerättyjä ja käsiteltyjä, kuten minä, voit siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Paista tahnaa öljyssä pannulla muutama minuutti, kunnes tahna hieman paksuuntuu ja saa väriä. Lisää pannulle broilerinliha tai sienet ja paista ne tahnan seassa kypsiksi. (Jos olet tekemässä isompaa satsia, joka ei mahdu jääkaappiin, voit tehdä kaiken aiemmin mainitun jo edellisenä päivänä ja lisätä nesteet vasta lähempänä h-hetkeä.) Lisää sitten kana- tai kasvisliemi sekä kookoskerma. Kiehauta ja anna porista noin vartti. Viimeiseksi holautetaan kattilaan kalakastike ja/tai soija sekä sokeri.

Riisinuudelit valmistuvat nopeasti, kiehauta reilusti vettä ja nosta nuudelivyyhdit veteen. Ota kattila liedeltä ja anna kypsyä kannen alla nuudelipaketin ohjeiden mukaan. Annostele nuudeleita lautaselle tai kulhoon ja kauho päälle Khao Soi Currya. Koristele annos silmusalaatilla, korianterilla, ohueksi siivutetulla sipulilla ja chilirenkailla. Asettele päällimmäiseksi vielä pari lohkoa limeä. Täydellinen Khao Soi Curry on valmis!

täydellinen khao soi curry

ps. Ystävät ja lukijat rakkaat. Seuraavalla kerralla, kun intoilen kotiravintolasta tai ravintolapäivästä, muistuttakaa minua, että kutsun paikalle apukokin tai kaksi. Terveisin väsynyt, mutta onnellinen.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Olen mestari suunnittelemaan. Listaan ideoita post-it-lapuille, kirjaan tavoitteita ja to do -luetteloita vihkoon, muistikirjaan, kännykkään tai satunnaisille paperilapuille – siihen mikä käsillä juuri sillä hetkellä sattuu olemaan. Stressi hellittää samaa tahtia kuin ideat piirtyvät paperille. Ajatukset eivät enää sinkoile päässäni sattumanvaraisesti sinne tänne, syke tasaantuu ja kierrokset laskevat.

tulppaanikimppu

Tiedän, ettei oikeastaan mikään ole mahdotonta, jos niin päättää. Ottaa päivän kerrallaan, eikä haukkaa liian suurta palaa kerralla. Etenee kohti tavoitetta, pienin askelin. Epävarmasti, mutta päättäväisesti. Helposti sanottu, hiukan hankalammin tehty. Etenkin niinä päivinä, kuin sisäinen ääni alkaa epäillä ja kyseenalaistaa tai käskee ripustamaan hanskat naulaan.

Tämän vuoden aikana aion silti saada paljon aikaan. Niin paljon, ettei minun enää tarvitse vuoden osittaisen opintovapaan jälkeen palata kokoaikaiseen päivätyöhön. Suunnitelmilla on tapana toteutua silloin, kun niistä uskaltaa puhua ääneen. Kun avaa suunsa, maailma vastaa. Siksi uskaltaudun jakamaan tavoitteeni tässä ja nyt, vaikka se pelottavaa onkin.

tulppaanit

Aion aloittaa podcastin. Puhua asioista, jotka minulle ovat tärkeitä. Haastateltavat vieraat ja näkökulmat on jo mietitty ja käsikirjoituksen runko lähes valmis. Samalla mietin, miten ihmeessä otan haltuun tarvittavan tekniikan? Kysymysmerkkejä on kymmenittäin, kuten millainen mikrofoni pitäisi hankkia? Entä alusta ja jakelukanava? Opinko editoimaan? Ja kuuntelisiko ohjelmaa ylipäänsä kukaan?

Aion avata kotiravintolan. Kokata muillekin kuin meille kahdelle. Tavata uusia ihmisiä, tutustuttaa ulkomaalaisia suomalaiseen ruokakulttuuriin ja syödä yhdessä tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Mutta keksinkö helposti toteutettavan, riittävän edullisen ja houkuttelevan menukokonaisuuden? Miten testaan ruokalistaa ja missä mainostan? Rajoittaako Suomen alkoholipolitiikka toimintaa? Tuleeko kukaan? Tulisitko sinä?

Aion kehittää blogia ja ansaita osan toimeentulostani sen avulla. Tavoilla, jotka sopivat blogini henkeen ja nojaavat alan eettiseen koodistoon. Panostan sisältöön, tekniseen toimivuuteen ja hakukoneoptimointiin, verkostoidun ja luon hyödyllisiä kontakteja. Astun mukavuusalueeni ulkopuolelle ja olen yhteydessä yrityksiin, joiden tuotteet tai palvelut saattaisivat sopia blogini pirtaan.

Aion päivittää työkalut. Ostaa valovoimaisemman objektiivin kameraan, hankkia vihdoinkin jalustan ja tarvittavat valot. Aion kierrellä kirpputoreja ja ostaa ruokakuvausrekvisiittaa. Ja elää säästeliäästi, että kaikkeen edellä mainittuun olisi varaa.

Aion siivota kotini tavaroita pursuavat nurkat. En konmarita, mutta hankkiudun eroon turhasta tavarasta – opiskeluaikaisista muistiinpanoista, kulahtaneista vaatteista ja kirjoista, joita en koskaan tule toista kertaa lukemaan.

aamupala

Suunnittelussa saatan olla mestari, mutta toimeen tarttuminen on välillä tahmeaa, kun ei oikein tiedä, mistä mikin urakka pitäisi aloittaa. Tänä vuonna olosuhteet ovat erityisen otolliset, aikaa on riittämiin ja motivaatio kohdallaan. Tammikuussa aloitettu bullet journal täyttyy pienistä, mutta merkityksellisistä askelista. Sanokaa minun sanoneen: tänä vuonna tapahtuu hyviä asioita.

Jos kuitenkin kävisikin niin, ettei yksikään yllä luetelluista tavoitteista täyttyisi, aion siitä huolimatta tehdä edelleen hyvää ruokaa, reissata ja rakastaa. Kertoa tarinoita ja jakaa elämäni lyhyitä hetkiä teidän kanssanne. Siitä olen sataprosenttisen varma.