Häikäisevä Hepoköngäs ja pessimistien Puolanka

Hengästyttävän Hossan vaelluspäivän, hyvin nukutun yön ja matkustajakodin mainion itsepalveluaamiaisen jälkeen kurvaamme kaupan pihaan. Seuraava yö vietettäisiin peti ja puuro -majoituksessa Puolangalla ja hieman epäilimme, ettei siltä suunnalta Kainuuta välttämättä kovin kummoista illallista löydy. Koriin päätyi niin possumunkkeja, hedelmiä, pähkinöitä, suklaata kuin grillimakkaraakin. Tarkoitus oli koukata Hepokönkään kautta, sijaitsihan siellä yksi Suomen näyttävimmistä vesiputouksista.

Hepoköngäs – vesiputous keskellä korpea

Ajomatkalla kohti Hepoköngästä Puolanka yllättää. Internet nimittäin osaa kertoa, että keskustasta löytyy Puolangan pessimistien grillikahvila, jota ylistetään sosiaalisessa mediassa kätketyksi kainuulaiseksi aarteeksi. Vesi herahtaa kielelle jo ennen luonnossa reippailua. Paikalliset grilliherkut on ehdottomasti testattava. Mutta sitä ennen on ohjelmassa Puolangan kuuluisin nähtävyys, Hepoköngäs.

hepoköngäs

Kuohuva hepoköngäs loksauttaa leukamme ammolleen. Hepoköngäs sijaitsee Heinijoessa kohdassa, jossa joki ylittää melkein pystysuoran kallion. Puolangan keskustasta putoukselle on matkaa noin 16 kilometriä 891-tietä pitkin. Vaikka Hepoköngäs maailman mittakaavassa onkin varmasti vain loriseva puropahanen, minun silmissäni se on taas yksi ainutlaatuinen esimerkki kotomaan ihmeellisestä luonnosta, jonka takia todellakin kannattaa matkustaa pidemmällekin.

hepoköngäs

hepoköngäs

Melkein 20 metriä korkean putouksen kautta on 1900-luvun alussa kulkenut tukkilaistenkin uittoreitti. Puupöllit ovat lentäneet vauhdilla putoksen alla olevaan lampeen ja siitä eteenpäin pitkin jokiuomaa, jota nyt asuttavat majavat ja kehystävät talttahampaiden joen päälle kaatamat vanhat puut. Upea Hepoköngäs ja sen alapuolelle laskeutuva reitti on esteetön, polulle on rakennettu tukevat rampit ja näköalatasanne. Puuvajaan ja puuceehenkin pääsee pyörätuolilla.

hepoköngäs

hepoköngäs

Istuessamme putouksen niskan päälle rakennetulla laavulla makkaranpaistossa pölähtää Hepoköngästä ihailemaan iso porukka teekkareita. Tupsulakit keikkuen he katselevat putouksen kohisevia kuohuja. Mies katselee heitä pitkään ja tunnistaa pian teekkareiden edustaman killan. Kun käy ilmi, että mieheni on opiskellut samaa alaa yli 20 vuotta sitten, lähtee pojilta hattu päästä. Vanha käpy pääsi pätemään nuorempien kesäretkellä.

Hepoköngäs on muutakin kuin pelkkä putous. Ennen kuin nälkä ajaa meidät nuotiopaikalle, kierrämme geologisen luontopolun, joka kulkee jokikanjonin reunoja pitkin. Majavaan emme harmiksemme törmää, mutta sen talttahampaiden uria näkyy joka toisessa rannan puussa ja pesärakennelmiakin on useita. Maisemat, polku ja sen infokyltit ovat mielenkiintoisia, kannattaa siis varata ylimääräinen puoli tuntia reitin kiertämiseen. Polku alkaa putoukselta ja päättyy parkkipaikalle ja sen voi kiertää molempiin suuntiin.

hepoköngäs

Kuvaamisen, kohisevien kuohujen ja välipalaksi nautitun makkarapaketillisen jälkeen olemme valmiit jatkamaan matkaa. Pessimistien Puolangan grillihampurilaiset odottavat jo!

Pessimistien Puolanka

On kuin mummolaan tulisi, sellaiseen mummolaan, jossa tuoksahtaa paistinrasva. Puolangan pessimistien Grillikahvilan palvelua mainostetaan piittaamattomaksi, mutta mukavaa ja mutkatontahan se on. Kalahampurilainen sisältää pari kalapuikkoa, vähän salaattia ja kastiketta. Muut listalla olevat burgerit on nimetty näppärästi, valotaululle on sommiteltu sulaan sopuun änkyrä ukko, hankala akka, meleko mahoton, perustylsä hampurilaisen ja sörsseli.

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

Grillikahvilan sisustus naurattaa, ihan kuin olisimme aikamatkalla 70-luvun suomalaisessa kodissa. Lueskelen Puolangan esitteitä, joista selviää että pessimismi on puolivirallinen, mutta hyvin nerokas, kieli poskessa tehty, yksityisen tahon masinoima mainoskampanja. Vanhassa kuvaputkitelevisiossa pyörii paikkakunnan mainosfilmi, joka sekin on toteutettu hurtilla huumorilla, kuinkas muutenkaan.

pessimistien puolanka

Kuolevastä pitäjästä ja pessimismistä on tehty kunnan voimamara. Grillikioskin kulmauksessa myydään pinssejä, kangaskasseja ja postikortteja, joihin on painettu pessimistisiä toteamuksia. “Valmistun työttömäksi.” “Mitäpä se hyvejää” “Unelmat peruttu.” “Miksi aina minä?” “Isona minusta tulee pessimisti.” Ympäri kioskia on julisteita, joissa kerrotaan Puolangalla vietettävän pessimismipäiviä joka vuosi 1.1.–31.12. Hihittelen itsekseni, kuiva huumori uppoaa minuun täysillä.

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

Kuikan tila – maatilamajoitusta ja lapiohommia

Paras on vielä edessä. Paljakan lähellä sijaitsevalla Kuikan tilalla saamme oman huoneen yläkerrasta. Saunomaan pääsemme isäntäparin omaan saunaan, joka on lämmitetty meitä varten. Pellavaiset laudeliinat ja kattoon kiinnitetty hämyinen tähtitaivas tekevät terää pitkän ja kylmänkolean päivän jälkeen, eikä enää yhtään harmita se, että rantasaunaa ei viileän kelin vuoksi lämmitetty. Siemailemme muutaman lasillisen Suomussalmelta ostettua punaviiniä ja luemme kirjaa, kunnes uni voittaa.

Suurin yllätys eteemme tupsahtaa vasta aamulla. Istumme isäntäparin aamiaispöydässä ja maistelemme pitkään haudutettua puuroa, pihan marjapensaiden sadosta keitettyä mehua ja muita paikallisia tuotteita. Kun isäntä on hävinnyt hirviporukan kuukausittaiseen kokoontumiseen, kakaisee emäntä kurkkuaan ja pohtii, uskaltaisiko hän kysyä meiltä vielä jotakin, kun vaikutamme kuulemma sellaisilta tekijäihmisiltä.

Vilkaisemme hämmentyneinä toisiamme ja toteamme vähän varuillamme, että kysyä aina saa. Kaksimieliset aivoni ehtivät sadasosasekunneissa kehitellä vaikka mitä skenaarioita, enkä todellakaan osaa arvata mitä tuleman pitää. “Tuota noin”, aloitti majatalon emäntä. “Kun me olemme isännän kanssa jo huonoja liikkumaan, voisinkohan pyytää teiltä vähän apua?“

Pidätämme hengistystämme, kun hän jatkaa: “Pihavalo kaatui viime talvena auratessa ja nyt sen tilalle pitäisi asentaa uusi. Sähkömies tulee paikalle, heti kun hänelle soitamme, mutta sitä ennen pitäisi kaivaa kuoppa, johon uuden pihavalon betonijalusta valetaan. Jos sovittaisiin vaikka niin, että maksaisittekin tämän yöpymisen työllänne? Minulla olisi tuolla pihalla lapio jo valmiina.”

Sinnehän me sitten marssimme, pihamaalle. Lapio odottaa vanhan valotolpan juurella, eikä aikaakaan kun mies käy kivisen maan kimppuun. Hiki ja hiekka lentää, kun hän riehuu lapion varressa ja kampeaa ladosta löytyneen rautakangen kanssa isoja kiviä kuopasta ylös. Kun kuoppa on kaivettu, käykin ilmi, että myös betoni pitäisi valaa. Hetken betonipussin ohjeita ihmeteltyämme tartumme tuumasta toimeen.

hepoköngäs

Kun taksvärkki on tehty, on emäntä niin kiitollinen, että hakee keittiöstä ison kylmäkassin ja täyttää sen pakastetulla hirvenlihalla ja kanttarelleillä. Me istumme anopin laina-autoon ja kaasutamme pois pihalta pyörällä päästämme. Näin voi käydä vain Kainuussa, Pessimistien Puolangalla.

Suomussalmen maaginen Soiva metsä

Jos matkustaisit Suomussalmelle, minne menisit ja mitä siellä tekisit? Myönnän avoimesti, että pää löi tyhjää, eikä mieleen tullut mitään. Äkkiseltään ajateltuna paikkakunnan tarjonta ei juuri houkutellut. Jos ollaan rehellisiä, ennen asiaan paneutumista luulin Hossan kansallispuistonkin sijaitsevan Kuusamon korpimailla.

Suunnitellessamme Kainuun kierrosta muistin Rimman, jonka olin tavannut aikoinaan blogikuvioissa ja muistelin, että hän oli kotoisin Kainuusta, tarkemmin Suomussalmelta. Paikallisopas on aina paikallisopas, joten internetin sijaan päätin kysyä vinkkejä ihan oikealta ihmiseltä. Selvisi, että uusimman kansallispuiston lisäksi Suomussalmella on muutakin nähtävää. Rimma nimittäin suositteli Puolangan Hepoköngästä ja Paljakkaa, Suomussalmen Soiva metsää ja Säynäjäsuota sekä Hossan Muikkupuroa ja Julma Ölkksyö. Kaikki täysin uusia kohteita minulle!

hiljainen kansa

Halusimme ehdottomasti Hossaan, mutta myös Soiva metsä ja Säynäjäsuo alkoivat kiinnostaa. Hepoköngäs on yksi Suomen suurimmista putouksista, joten sitä ei voinut jättää näkemättä. Myös Hiljaisen kansan kohdalla aioimme kerrankin pysähtyä. Matkasuunnitelma alkoi muotoutua. Sotkamon jälkeen suuntaisimme Suomussalmelle ja Hossaan. Ja jos aikataulu antaisi periksi koukkaisimme kotikulmille vielä Puolangan ja Kajaanin Ärjänsaaren kautta.

Sotkamossa, Vuokatin vaaroilla vierähti kaksi vuorokautta, ja matkapäiviä oli suunnitelmassa yhteensä viisi. Kiirettä piti, mutta ehdimme kuin ehdimmekin kurkkaamaan kaikkiin kiinnostaviin kohteisiin. Kansallispuistokokemuksista kirjoitan toisella kertaa, sillä nyt keskitytään vähemmän tunnettuun, mutta ehdottomasti käymisen arvoiseen kohteeseen. Hyvät nojatuolimatkaajat jq kotimaanmatkailusta kiinnostuneet, tervetuloa Suomussalmen Soivaan metsään!

Ainutlaatuinen Soiva metsä

Soiva metsä kuulostaa sellaiselta konseptilta, jonka vain suomalainen voi keksiä ja kehittää. Keskelle kainuulaista luontoa on pystytetty kymmeniä jättimäisiä soittimia, jotka kilisevät, kumisevat, helisevät, pauhaavat, paukkuvat, värisevät ja jymisevät. Jättimäiset soittimet on valmistettu pääosin puusta ja metallista, asialla ovat olleet Pekka Westerholm ja Olli Penttilä, soitinrakentamisen ammattilaisia molemmat.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Me marssimme metsään heti aamukymmeneltä, sillä tarkoitus on jatkaa vielä samana päivänä kohti Puolankaa. Soittimille on Suomussalmen keskustasta vain reilun 10 minuutin ajomatka, muten kuten Kainuussa usein, tie tuntuu loputtomalta, eikä muita kulkijoita ole näköpiirissä. Sora rahisee renkaitten alla ja johdattaa meidän lopulta kesäteatterin pihaan. Tämän kesän esitys on kuulemma ollut erittäin suosittu, katsojia on tullut bussilasteittain Oulusta asti.

Kesäteatterin kulissit kumisevat tyhjyyttään keskellä korkeaa mäntymetsää. Lähelle parkkipaikkaa, polun päähän on pystytetty suuri opastaulu, joka mainostaa Soivaa metsää. Olemme siis oikeassa paikassa. Polku kulkee leveänä, mutta varsinaisia reittiopasteita tai karttaa ei maastossa ole. Täytyy siis luottaa siihen, että mutkan takana odottaa se mitä varten tänne on tultu.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Ensimmäisenä vastaan tulee Metsäkirkon kello, joka toivottaa vieraan tervetulleeksi. Harjun korkeimmalla kohdalla roikkuu ruosteinen, halkaisijaltaan melkein metrin oleva metallinen kupu. Maassa makaa suuri puunuija, jolla Metsäkirkon kelloa on tarkoitus soittaa. Nuija kumahtaa voimalla metalliin, joka resonoi niin, että heikompaa hirvittää. Jostain olen lukenut, että Metsän kellon ääni kuuluu vettä pitkin kilometrien päähän, enkä ihmettele sitä yhtään.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Kuljemme soittimelta toiselle satunnaisessa järjestyksessä. Soitamme Helinäpuuta, Pentelettä, Ukkospeltejä, Paalutribulaa ja Tynnyrihärkää. Mies innostuu improvisoimaan ja soittamaan Oksetilla Smoke on the Waterin kuuluisaa riffiä, minä rämpyttelen ja paukutan menemään muuten vain. Humatoteemi väreilee ja Fietarklopit valittavat iskujeni alla. En millään mahtaisi lopettaa keinumista puiden oksiin ripusteituissa, kymmenissä Kilinäkeinuissa, joista jokaisesta kuuluu erilainen ääni. Sisäiset lapset ottavan vallan ja nauttivat ympäröivästä luonnosta täysin rinnoin.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Keskellä Soivaa puistoa on syvä notkelma. Osa soittimista on sijoitettu sen laidoille; osa matalimpaan kohtaan pohjalle. Ideana on, että kaikkia soittimia voi suuremmalla porukalla soittaa yhtäaikaa. Meitä on vain kaksi, ja käsiäkin vain neljä. Olisinpa osunut paikalle, kun metsässä on konsertoitu – soittimien yhteissointi on ammattilaisten käsissä taatusti ollut vaikuttava.

Ihmettelen kuinka hyvässä kunnossa vuonna 1996 pystytetyt rakennelmat ovat. Kuluneita ne tietysti ovat, kaikki osat eivät ole tallella ja osa soittimista on kärsinyt käytössä ja luonnonvoimien armoilla. Ilkivallan jäljet kuitenkin puuttuvat kokonaan. Vain kyltit kaipaavat akuuttia kunnostamista, sillä nyt soittimien nimiä joutuu välillä arvailemaan.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Neljä metriä korkea sadeputki on sijoitettu Soivan metsän parhaalle paikalle. Näköala salpaa hengen täälläkin. Suojärvi kimmeltää auringossa ja maisema häikäisee kauneudellaan. Vaikka ei olisi kiinnostunut metsään kasatuista soittimista, kannattaa paikalle tulla pelkästään nähdäkseen tämän maiseman.

Soiva metsä on maaginen paikka. Etenkin elokuun alussa, kun kesälomalaiset ovat jo kadonneet ja ulkomaalaiset turistit eivät vielä ole löytäneet metsää, siellä saa kulkea rauhassa ja antaa metsän kuiskailla soitannon sekaan omia laulujaan. Tuulen suhinaa, lehtien havinaa, lintujen mielettömiä melodioita ja korkeiden mäntypuiden natinaa toisiaan vasten. On helppo olla ja hengittää metsän tahtiin.

hiljainen kansa

Jos liikut Suomussalmella, pysähdy Soivan puiston lisäksi ihailemaan hetkeksi Hiljaista kansaa, hiljenny historian edessä Raatteen tiellä tai saapastele Säynäjäsuolle, jossa saatat hyvällä tuurilla nähdä poroperheiden ja suolla pesivien vesilintujen lisäksi karhujakin. Tai ukrainalaisia marjanpoimijoita 10 litran saaveineen, varsinkin jo liikut paikalla parhaimpaan mustikka-aikaan. Äläkä unohda Hossaa!

Metsäterapiaa ja patikkapolkuja: ruskaretki Sallatunturiin

Paahtaessamme pitkin huhtikuisia hankia sähköavusteisilla maastopyörillä mieleeni juolahti, etten koskaan ole nähnyt Sallatunturin vaaramaisemia syksyisessä väriloistossaan. Tai ehkä olen, mutta lapsena ja vielä teininäkään en ole osannut arvostaa luonnon maalaamia maisemia ja metsän mieletöntä hiljaisuutta. Olen minä aikuisiälläkin isäni lapsuuden maisemissa samoillut, mutta vain kerran, ja silloinkin surullisissa tunnelmissa.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Kun pyörät oli saatu parkkiin, heitin ajatuksen ilmoille ja ehdotin siskolleni seuraavaa. Mitäpä jos seuraavan kerran saapuisimmekin tunturiin syksyllä? Vaeltaisimme pitkospuita pitkin, tutustuisimme taukotupiin, kokkaisimme retkiruokaa ja kiipeäisimme tunturien laelle ihailemaan laskevan auringon valossa kylpevää karua maisemaa. Voin kertoa, että kauaa ei tarvinnut vaellusseuraa houkutella, ruskaretki Sallatunturiin oli hänenkin mielestä loistava idea. Halvat yöjunaliput ostettiin heti, kun ne tulivat myyntiin.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Syyskuun viimeisellä viikolla ruskaretki Sallatunturiin oli viimein totta. kuljeskelimme pitkin ja poikin patikkareittejä. Muita reippailijoita oli varsin vähän, vain Ruuhitunturin laella käännyimme kannoillamme taukotuvan ovella, kun sisälle oli yhtä aikaa ehtinyt melkein parikymmentä ihmistä. Muuten saimme vaeltaa ylhäisessä yksinäisyydessä, vain kuukkelit ja muutamat metsälinnut seuranamme.

Onneksi kuulimme mökkinaapurin ja kummitädin miehen karhuhavainnoista vasta, kun olimme jo kiertäneet 18 kilometrin kierroksen Kylmäheteen ja Pahakurun kautta Kaippahanojalle. Eläimiä metsässä on, mutta onneksi ne väistävät ihmistä. Vain yhdestä jäniksestä saatiin näköhavainto ja sitäkin erehdyin luulemaan ensin sorsaksi.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Puiden riemukkain ruska oli jo takanapäin, mutta maaruska räiskyi vielä punaisen sadoissa sävyissä keltaisia koivunlehtiä ja ikivihreitä sammalia vasten. Yökaste helmeili juolukan lehdillä, suoaukeat hohtivat kullankeltaisina ja vihertävä naavakasvusto koristeli kuusipuut. Metsä oli käsittämättömän kaunis.

Sallatunturin liepeillä kulkee satoja kilometreja kaiken tasoisia polkuja. UKK-vaellusreittiä myöten olisimme päässeet vaikka karhunkierrokselle asti, mutta sen sijaan teimme pieniä päiväpatikoita. Aamupäivällä polulle ja illaksi lihaksia lempeällä lämmöllään hoitavaan saunaan. Ensimmäisenä päivänä Kaunisharjulle, toisella tunturien ympäri, sitten Ruuhitunturiin ja viimein Salmijoen kuruun.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Matkavauhti oli vikkelä, mutta se ei estänyt meitä välillä pysähtymään poimimaan puolukoita, ihmettelemään sammaleen seasta nousevia, ikiaikaisia kivenlohkareita, ihailemaan maisemia tai kuuntelemaan tikan huutelua. Karpalot eivät olleet ehtineet kypsyä ennen pakkasia, mutta napsimme niitä silti suihimme soiden laitamilta.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Jalat väsyivät ja jalkapohjia särki, mutta mieli lepäsi. Se pureskeli paloiksi ja sysäsi lopulta syrjään kaiken turhan, joka pitkään oli pyörinyt päässä ympyrää. Vaatteisiin tarttui nuotion tuoksu, ja kengät upposivat sateen muhjaamaan mutaan. Vanhat pitkospuut olivat kiikkeriä ja liukkaita, jokainen askel oli aseteltava tarkasti edellisen eteen. Oli keskityttävä kivien yli kipuamiseen ja polun poikki kiemurtelevien juurakoiden ylittämiseen. Ajatuksilla oli vihdoin aikaa vaeltaa.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Metsäterapia teki tehtävänsä. Uni tuli odottelematta, ja ahdistus joka oli päivätolkulla painanut rintalastaa meni menojaan. Parasta lääkettä pitkään aikaan. Ison pyhätunturin huippu jäi vielä odottamaan valloittajiaan, joten ensi vuonna palaamme patikoimaan. Ajankohta on jo kirjattu kalenteriin – ruskaretki Sallatunturiin odottaa!

ps. Tunturilampi–Kylmähete–Pahakuru–Kaippahanoja-reitistä kirjoittelen vielä kattavan kuvauksen, toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on patikoijia paikalla!