Ägräs Distillery, Kuura Cider ja Fiskarsin Panimo – Kolmen tuottajan kierros Fiskarsissa

Yhteistyössä: Ägräs Distillery ja kolmen tuottajan kierros

Ystävän auto kaartaa Fiskarsin ruukkikylän idylliselle raitille. Parkkipaikat ovat täynnä moottoripyöriä ja matkailuautoja. Ilmeisen suosittu viikonloppuretkikohde tämä ruukkimiljöö, vaikka eihän se mikään ihme ole. Vanhoja, koristeellisia puutaloja, kylän poikki virtaava vesi, romanttisia siltoja, pieniä putiikkeja ja vieri vieressä kivoja kahviloita. Minun muistoni kylältä ovat kuitenkin, köh, jokseenkin erilaiset.

On vappuaatto 1994. Siinä missä nyt on parkkipaikka, jäätelökioski ja ruukkialueen ainoa elintarvikeliike oli 24 vuotta sitten elämää suurempi vappukokko. Istun Datsun 100A:n takapenkillä ja ryystän suoraan pullon suusta omppupomppua eli Marlin helmeilevää omenaviiniä. Stereoista pauhaa CatCatin Bye Bye Baby, sillä radiosta kaikuu  suorana lähetyksenä euroviisujen finaali. Joku omasta mielestään helevetin kova jätkä testailee kuolemattomuutensa rajoja potkimalla palavia puita. Parkkeeramme kokon lähettyville. Loppuyö on hämärän peitossa.

Kuinka ollakaan, alkoholi on teemana samalla paikalla myös toukokuussa 2018. Olen saanut kutsun tulla tutustumaan Visit Finlandinkin palkitsemaan kolmen juomantuottajan kierrokseen*. Kylään on syntynyt artesaanituottajien keskittymä: Kuura Cider siiderimö, Fiskarsin Panimo ja uusimpana Ägräs Distillery – kansainvälisestikin jo huomioitu tislaamo, jossa valmistetaan viskiä, giniä ja akvaviittia.

Kuura Cider siiderimö

Kierros alkaa Kuuran Ciderin pienen myymälän terassilta. Osallistujat parveilevat paikalla janoisina, mekin haaveilemme kylmänä helmeilevästä aidosta siideristä. Kaikki toimijat sijaitsevat lähellä toisiaan, joten tarkoitus on kävellä paikasta toiseen. Ensin kuitenkin kurkistamme siiderimön tuotantotiloihin, jotka ovat sopivan kompaktit – toisessa päädyssä sijaitsevat suuret tankit ja tuotantolaitteistot, toisessa on sievässä rivissä ranskalaisia kuohuviinitynnyreitä, joissa valmistuu hiilihapoton villihiivasiideri. Käymme läpi valmistusprosessin vaihe vaiheelta. Informaatiota tulee sellaista tahtia, että pää ei meinaa pysyä mukana.

kuura jääsiideri

kuura siideri

Kuulemme, kuinka siideriomenoiden lajikkeet ja laatu vaihtelevat vuosittain, ja kuinka suussa pahalta maistuva omena, on erinomainen siideriomena. Kaikki valmistukseen käytetyt omenat ovat kotoisin lähialueilta, 50 kilometrin säteeltä, kuten Kemiöstä ja Lohjalta. Koska omenoiden saatavuus ja ominaisuudet vaihtelevat, tuotetaan joka vuosi omanlaisensa siideri. Nyt hyllyssä on viime vuoden syysomenoista puristettu, suodattamaton Finski.

kuura siideri

kuura siideri

Vuosi 2017 oli erinomainen omenavuosi, ja satoa tuli niin, että hedelmät olivat vaarassa mädäntyä maahan. Kuuran osakkaat päättivät perustaa omenanpelastuspartion ja pyysivät paikallisia tuomaan ylijäämäpunaposket siiderimön varastoon. Kerätyistä omenoista tuotettiin erikoiserä, joka jaettiin vain keräykseen osallistuneille. 25 omenakiloa kohden sai palkkioksi ison pullon siideriä, jota ei myyty missään muualla.

kuura siideri

Siiderimön erikoisuus on Suomessa harvinainen jääsiideri, Ice Cider, joka luokitellaan viiniksi. Se valmistetaan kanadalaisella menetelmällä jäädyttämällä omenamehu talven ajaksi ja käyttämällä lopputuotteeseen vain ensimmäisenä sulanut sokeripitoinen mehu, eli 15–20 % alkuperäisestä mehumäärästä. Puolen vuoden käymisen jälkeen pullossa on aromikasta jääsiideriä, jonka alkoholipitoisuus on reilut 10 prosenttia.

Lopuksi saamme pienet maistiaiset. Finski maistuu raikkaalta, ja se sopii taatusti hellepäivien hittijuomaksi. Jotakin jääsiideriä olen maistanut joskus viinimessuilla, mutta suomalainen versio on täysin uusi tuttavuus. Maku on intensiivinen ja makea, mutta ei liian. Ihastun sillä sekunnilla ja ostan myymälästä pullon kotiin viemisiksi, myös yksi Finski pakataan tuliaiskassiin.

kuura jääsiideri

kuura siideri

Myymälä on auki kesäisin joka päivä klo 11–17, ja siellä myydään siiderin lisäksi paikallisia herkkutuotteita ja -tavaroita. Lomasesongin ulkopuolella aukioloajat kannattaa tarkistaa siiderimön Facebook-sivuilta.

Fiskarsin Panimo

Seuraavaan kohteeseen siirrymme kävellen. Oppaamme ja panimon myynnistä ja markkinoinnista vastaava Jenni Danielsson kiitää ruukin raittia pitkin rivakoin askelin. Aurinko paistaa ja kevyt kevättuuli heilauttelee pitkin joen vartta etenevän seurueemme hiuksia. Pieni happihyppely tekee hyvää. Muutaman minuutin siirtymisen aikana olisi mukava kuulla kylän historiasta ja ohitettavista rakennuksista, vaikka perinteisestä turistikierroksesta ei olekaan kyse. Etenkin ulkomaalaiset matkaajat ottaisivat paikallistuntemuksen varmasti kiitollisina vastaan.

fiskarsin panimo ägräs destillera

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

Entinen Rekolan Panimo muutti muutama vuosi sitten Fiskarsiin ja vaihtoi samalla nimensä Fiskarsin panimoksi. Tuotanto pyörii vanhassa veitsi- ja auratehtaassa, joka lopetti toimintansa vuonna 2000. Rakennus ehti seistä tyhjillään useita vuosia, kunnes panimo ja naapurissa toimiva tislaamo ottivat tilan haltuun. Panimolla on yhteinen myymälä ja baari, jossa on varsin viehättävä terassi jokinäkymillä.

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

Haistelen humalaa ja maistelen maltaita, mutta mieleni harhailee muihin ajatuksiin tämän tästä. En ole koskaan oppinut juomaan ipaa, apaa, lagereita tai stouteja, minulle maistuvat vain happamammat lambic ja sour. Odottelen jo siirtymistä tislaamon puolelle, sillä giniä ja lonkeroa minä rakastan. Kysymyksiä satelee ja Jenni vastaa niihin perusteellisesti. Kakistelen kuivaa kurkkuani ja vilkaisen kelloa. Haaveilen jo kierroksen päättävästä tastingista.

Ägräs Distillery

Sitä ennen tutustutaan kuitenkin vielä tislaamon tiloihin. Ägräksen tisleet valmistuvat samanlaisissa pannuissa ja padoissa kuin maailmaa valloittaneen Kyrönkin. Myös motiivi tekemiselle on sama – päätuote on vuosien päästä valmistuva viski, mutta sitä ennen tehdään nopeammin tuotettuja juomia, kuten giniä ja akvaviittiä. Yksi ginierä valmistuu parhaimmillaan kahdessa viikossa. Meille kerrotaan, että ruukkikylässä toimiva Ägräs Distillery on ainoa suomalainen tislaamo, joka käyttää ginissään pelkästään suomalaisia katajanmarjoja. Muita mausteita ovat mm. puna-apila, väinönputki ja sitruunan kuori.

ägräs distillery

ägräs distillery

ägräs distillery

Tiesittekö muuten, että Suomi on maailman suurin kuminantuottaja? Kaikkea sitä oppii, kun lähtee kevätretkelle läntiselle Uudellemaalle. Siitä huolimatta maassa ei juurikaan valmisteta akvaviittia, jonka päämauste kumina on. Markkinarako on siis leveä ja Ägräs täyttää sitä parhaansa mukaan. Tulossa on myös 21 villiyrtin digestiivi, jonka maku muistuttaa unicumia (eli kavereiden kesken unkarinkokista). Iso peukku ja hatunnosto rohkealle tuotevalikoimalle, uskomalla omaan juttuun saavutetaan yleensä parhaimmat tulokset!

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

Lopulta päästään maistelulasien ääreen! Hanasta lasketaan tuoppeihin ensiksi Fiskarsin panimon Juhlapilsiä, Metsänhenkä ja Funky Luomua. Seurueen muut jäsenet huokailevat tyytyväisinä ja nyökyttelevät hyväksyvästi. Minä maistelen varovaisesti, mutta kaikissa on liikaa humalaa minun suuhuni.

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

Onneksi meille annostellaan myös kauan kaivattua giniä ja akvaviittiä. Ihastun ensimmäiseen, mutta rakastun jälkimmäiseen. Yhdessä koivunlehtitonicin kanssa akvaviitti maistuu mahtavalle, ja kumma kyllä, se toimii myös sellaisenaan, huoneenlämpöisenä. Tätä tämän syksyn rapujuhliin, kiitos!

Loppukevennyksenä laseihimme lorautetaan änkeröä eli nokkosella maustettua lonkeroa. Juoma sai vastikään erään johtavan naistenlehden vertailussa täystyrmäyksen, mutta minun suuhuni se sopii täydellisesti, sillä makeutta on jälleen kerran vain aavistus verrattuna muihin markkinoilla oleviin ginipohjaisiin valmisteisiin.

ägräs gin

Kierros on ohi reilussa kahdessa tunnissa. Osa seurueesta jää istumaan tislaamon Tap Roomiin, mutta me suuntaamme jäätelölle jokirantaan. Tällä kertaa ei ole aikaa jäädä hengailemaan ruukin idyllisille puistokäytäville, mutta sekin aika tulee varmasti vielä. Kiitos Fiskars ja seuraavaan kertaan!

Ägräs Distillerylla ja Fiskarsin panimolla on yhteinen puoti sekä baari ja terassi Tap Room, joissa myydään ja tarjoillaan molempien tuotteita sekä kekseliäitä drinkkejä. Puoti on avoinna kesällä joka päivä 11–18, Tap Roomin ajankohtaiset aukioloajat kannattaa tarkistaa Ägräksen nettisivuilta.

Huom! Kolmen tuottajan kierroksia järjestetään tilauksesta.  Fiskarsin Panimon, Ägräs Disrtilleryn ja Kuura Ciderin tilojen, tuotannon ja tuotteiden lisäksi kierrokseen kuuluu Fiskarsin Ruukin historiaa ja tarinoita. Kesto on 2–3 tuntia ja hinta kesällä 2020 on 55€/hlö (miniveloitus 120€). Varaukset ja tiedustelut taproom@agrasdistillery.com.

*Kierroksen tarjosivat Ägräs Distillery, Kuura Cider ja Fiskarsin Panimo.

Ps. Ägräksen gini on pehmeän ja miedon makuinen, joten sitä voi lisätä drinkkiin suhteessa enemmän kuin muita suomalaisia kollegoitaan. Muistathan myös, että artesaanigini ansaitsee seurakseen vähän paremman tonic-veden. Lue vinkit oikeaoppisen gin & tonicin sekoittamiseen täältä.

Sallatunturi – sydämeni valittu

Kaunisharjun kohdalla syke kiihtyy, enää pari kilometriä ja ollaan perillä. Tunne on säilötty syvälle ja talletettu tiukasti muistilokeroihin, erityiseen osoitteeseen, josta se syöksyy vatsanpohjaan sadasosasekunneissa. Aivot lähettävät käskyjään kehon joka kolkkaan: jalka vispaa levottomasti, posket punehtuvat ja hymy leviää kasvoille. En malta pysyä paikoillani. Tänne on ollut ikävä.

sallatunturi

Sallatunturiin saapuminen tuntuu edelleen samalta kuin 35 vuotta sitten. Vaikka välimatka on kasvanut viisinkertaiseksi ja visiitit harventuneet kymmenistä viikonlopuista yhteen tai kahteen talviviikkoon, kaikki on ennallaan. Hermoja hellivä hiljaisuus, rikkumaton rauha, tykkylumeen verhoutuneet puut ja tunturi, vuosituhansia vanha. Minä istun takapenkillä ja katson ikkunasta, kun laiskanletkeät porot jolkottavat harjua pitkin kulkevalla tiellä. Ratissa istuu isä, ja auton torvi soi.

sallatunturi sauvat

sallatunturi

Seuraavaksi ohitamme poropuiston. Kymmeniä vuosia vanhat ja harmaantuneet kelohirsihuvilat maastoutuvat suurten mäntyjen katveeseen. Piipuista nousee savua, jossain lämpiää päiväsauna. Katoilla on vielä yli puoli metriä lunta, mutta juuri nyt se sulaa silmissä. Aurinko on tuonut tunturiin T-paitakelit.

sallatunturi riippumatto

Tunnen nämä tienoot. Olen sirotellut sydämeni palasia pitkin pitäjää. Harmaaseen honkamökkiin, joka seisoo tunturin kupeessa. Rinteisiin, joissa olen opetellut laskemaan. Entisen mummilan rappusille, jossa istuimme serkkujen kanssa rinta rinnan. Vanhan pihasaunan kammariin, jonka lattialla matot olivat talvisin jäässä. Lammen laitamille, jo kadonneen nuotiopaikan ympäristöön. Loputtomille lakkasoille, Kuukkasen K-kauppaan, jota ei enää ole, ja ladulle, joka johdattaa Ruuhitunturin huipulle.

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

Tänään olen hiihtänyt Tunturilammen kautta Kaunisharjun laavulle ja takaisin. Istunut nuotion ääressä ja seurannut kuukkelien kujertelua. Tuijottanut tuleen ja paistanut makkaraa isän läheisestä pajukosta veistämällä tikulla. Kuunnellut käpytikan rumpusooloa pystyyn kuolleen kuusen latvassa ja hikoillut selkäni märäksi kevätauringon paahteessa.

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

Tämä on minun paikkani. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua toivon samoilevani samoja metsiä. Kertovani vastaantulijoille isästäni, joka tapasi äitini tunturissa. Tarinoivani kummitädistäni, joka leipoi kylän komeimmat tortut. Ja mummista ja ukista, jotka joutuivat muuttamaan rajan tälle puolelle, kun Venäjä otti haltuunsa vanhan Sallan kyläkeskuksen.

tunturilammen laavu salla

kaunisharjun laavu salla

sukset

tunturilammen laavu salla

Huomenna palaan kuitenkin Helsinkiin, kivikaupunkiin, joka on kotini. Kun pohjoinen jää taakse, hakeutuu haikeus rintakehäni tietämille ja asettuu asumaan. Kaupungin kesä karistaa sen tiehensä, mutta syksy kutsuu kaipauksen takaisin. Huokaisen syvään ja pakkaan lentolaukkuun kampanisujen lisäksi kaksi kursulaista ohrarieskaa. Sillä jokaisessa murusessa maistuu tunturi.

Ruokamatkalle Kehä kolmosen tuolle puolen?

Tällä viikolla julkistettiin 50 parasta suomalaista ravintolaa – listaus, joka perustuu noin 250 alan ammattilaisen mielipiteisiin. Kuohuviini kupli ja kunniakirjoja jaettiin tykätyimmälle tunnelmalle, onnistuneimmalle olut- ja viinilistalle, mainioimmille makuelämyksille ja taitavimmille tulokkaille. Kiiltävimmän pokaalin pokkasi Grön, toiseksi sijoittui Olo ja pronssi ripustettiin BasBasin kaulaan.

Jokainen äänestykseen kutsutuista pani viisi suosikkiravintolaansa parhausjärjestykseen, ykkönen sai viisi pistettä, viides yhden. Tuloksista koottu kärkikymmenikkö edustaa yhtä poikkeusta lukuunottamatta (varför Grön, vi har ju Kaskis!) helsinkiläistä ravintolakulttuuria, mutta viidenkymmenen parhaan joukkoon mahtuu muitakin kuin pääkaupunkiseudun valkoisten liinojen klassikoita.

ravintola grön tartar

Jos ravintoloitsijoita, keittiömestareita, ravintolakriitikkoja ja ruokatoimittajia on uskominen, näyttää kotimaamme ruokakaupunkien kärki kulinaristin silmin tältä:

1. Helsinki
2. Turku
3. Tampere
4. Porvoo
5. Oulu
6. Kirkkonummi
7. Lohja
8. Rovaniemi
9. Mustio (Raasepori)
10. Mikkeli

Palkintopallilla seisovat odotetusti isoimmat kaupungit, mutta jo neljännellä sijalla patsastelee piskuinen Porvoo Sinnen, Sicapellen ja Meat Districtin ansiosta. Oulusta listalle äänestettiin Ostroferia ja Hugo. Kirkkonummi, Lohja, Rovaniemi, Mustio ja Mikkeli nousivat kärkikahinoihin kukin yhden ravintolan voimin. Viivan alla TOP 10 -paikkaa kärkkyvät Lahti ja Joensuu.

ravintola grön

Kesken palkintojen jaon tajusin, että oma ravintolakuplani on todella Helsinki-keskeinen. Luuhaan pitkin Eurooppaa, etsin kulinaarisia kokemuksia, tavoittelen tähtiravintoloita ja matkustan ruuan perässä maailman ääriin. En siis näe tätäkään metsää puilta.

Helsingin ulkopuolella huomiota herättävistä ja ruokaihmisten hehkuttamista paikoista olen käynyt vain neljässä. Siis NELJÄSSÄ. Turkulaisessa Tintåssa nautin lounaspastan kylmänä toukokuisena perjantaina pari vuotta sitten, Sicapellessä vietin tyttöjen iltaa 2014 ja ravinteli Berthassa ja Gastropub Tuulensuussa piipahdin Tampereen Sävelen tienoilla ehkä vuonna 2012.

ravintola grön

Häpeän puna hiipii kaulaa pitkin kasvoille. Maksan satalappusia matkasta Madridiin, mutta en saa takapuoltani tyrkättyä Turkuun. Samoilen viiniköynnösten lomassa ja hörpin ökykallista baroloa, vaikka Tampereelle, ruokaihmisen paratiisiin pääsisi yhdeksällä eurolla. Ihailen Euroopan keskiaikaisia kaupunkeja, kun puolen tunnin bussimatkan päässä olisi idyllinen Porvoo. Pitäisikö kenties vähän skarpata?

ravintola grön

Jospa vuosi 2018 olisikin kotimaisen kulinarismin, suomalaisen ruuan ja lähellä tuotettujen raaka-aineiden vuosi? Jospa suuntaisin siippani kanssa romanttiselle ruokamatkalle parin tunnin päähän, Turkuun tai Tampereelle? Jospa lopettaisin taivaanrantaan tähyilyn ja hyppäisin bussiin, jonka päätepysäkkinä on Lohjan Mikko Utter tai Kirkkonummen Bistro o Mat? Jospa halpojen Pariisin-lentojen sijaan ostaisin junalipun Ouluun? Jospa keskittyisin hetkeksi rikkaisiin ruokaperinteisiin ja unohtaisin ulkomailla haahuilun? Luonto kiittäisi ja hiilijalanjälkeenkin saisi leikata ison loven.

Matkamessut alkavat huomenna. Saattaa olla, että minut löytää varmimmin tutkimasta kotimaisia kaupunkilomia ja ruokamatkailuun erikoistuneita kohteita. Turku, Tampere ja Oulu, täältä tullaan!

ps. Kuvat eivät tee oikeutta Grönin annoksille. Varatkaa pöytä ja antakaa aistienne viedä!