Olin selaillut puoli päivää Pohjois-Karjalan kansallispuistojen sivuja. Keskiviikkoaamuna alkavan jokavuotisen miniroadtripin reitti oli jo alkanut hahmottua, kun mies kysyi olinko käynyt koskaan Ruunaan koskilla. Ei soittanut kelloja, eikä se mikään ihme ole, sillä Joensuuta ja Kolia idemmäksi tuskin olen jalallani koko ikänäni astunut. Tutkailimme asiaa tovin ja päätimme kysyä josko majoitusta olisi koskien kainalossa vapaana. Myös koskenlasku ruunaalla kiinnosti, sillä sen hinta kuulosti korviimme hyvinkin kohtuulliselta. Kuusi koskea, kolme tuntia, 31 kilometriä, erälounas ja 47 euroa.
Soitin Ruunaan Matkailuun heti seuraavana aamuna. Kyllä meillä täällä tilaa on, vastattiin sukkelasti. Haluaisitteko tällaisen majoituspaketin, siihen sisältyy koskenlasku Ruunaalla kaikkine herkkuineen, yöpyminen kahden hengen mökissä sekä aamiainen. Puuveneen kyytiin mahtuu vielä hyvin. Suunnitelma oli sillä selvä. Yöpyisimme keskiviikko-torstai-yön pienessä punaisessa tuvassa ja aamiaisen jälkeen lähtisimme rohkeasti kohti kosken kuohuja.
Ennen Ruunaalle saapumista kiertelimme pitkän päivän Petkeljärven kansallispuistossa ja Ilomansissa. Avaimet odottelivat myöhäisiä matkalaisia mökin ovessa. Oli niin hiljasta, että pelästyimme, kun avasimme huoltorakennuksen toilettitilojen oven ja sieltä astui ulos toinen mökkiläinen. Iltapalaa nautittiin laiturilla auringon värjätessä taivaanrannan pastelliväreillään.
Yö sujui rauhallisesti, vaikka sänky ei ollutkaan paras mahdollinen. Siitä saamme syyttää itseämme, sillä halusimme nukkua vieretysten, emme kerrossängyssä alekkain, ja siksi levitimme puusohvan pediksemme. Mies kuorsasi menemään, minä pyörin ja hyörin, kun en ollut tajunnut asetella petauspatjaa kunnolla patjojen päälle. Lantio upposi selkänojana toimineen pehmusteen rakoon ja osui sohvan pohjaan. Mikään asento ei oikein ollut hyvä.
Aamiainen toivottavasti pelastaa tilanteen ja saa aamukiukun laantumaan, ajattelin ja oikeassa olin. Kun astelemme kahvila Suvannon ruokasaliin huomaamme olevamme ainoat aamiaisvieraat, höyryävä puurokattila kannetaan suoraan hellalta eteemme. On luksusta istua pitkästä aikaa valmiiseen pöytään. Paistettuja munia, karjalanpiirakoita, marjakiisseliä, jugurttia, mysliä ja liuta leivänpäällisiä. Yritämme syödä kaiken, joka on meitä varten katettu, mutta eihän siitä mitään tule. Vatsat pinkeinä painumme pakkaamaan kamppeet, jotta voisimme kantaa ne autoon koskenlaskun ajaksi.
Vermeet päälle ja kohti kuohuvia koskia
Kyyti koskille lähtee kahvilan pihalta. Nimenhuutoon kokoontuu vajaat parikymmentä innokasta koskenlaskijaa. Tai no, en tiedä kuinka innoissani minä olen. Arveluttaa, miten suuri soutuveneen näköinen puupaatti voi muka laskea kivisiä koskia vahingoittumatta. Pikkubussiin nousee meidän lisäksemme muutama pariskunta sekä isovanhemmat alle kouluikäisine lastenlapsineen. Jos nuo pienet kaksoset uskaltavat veneeseen, on minunkin uskallettava ja näytettävä esimerkkiä.
Viiden minuutin ajomatkan jälkeen pysähdymme varustevajalla. Jokaiselle etsitään sopivat saappaat, pelastusliivit sekä sadeviitta. Minä kieltäydyn ensin viitasta, sillä päälläni olevien vaatteiden pitäisi kestää vettä. Sadeviittaa suositellaan kuitenkin erittäin vahvasti, kuulemma vettä välillä tulee niskaan ämpärikaupalla. No kiva, tämä ei ainakaan yhtään helpota orastavaa pelkoani tulevaa kohtaan, mietin ja otan nöyränä viitan vastaan. Saanpahan peitettyä sillä repun, johon olen pakannut kamerani lounaspysähdystä varten. Pikkubussin perään kiinnitetään traileri, jonka päällä keikkuu puinen vene. Siinä se on, meidän paattimme.
Varsinaiset kosket ovat mutkaisen pikkutien takana. Parikymmentä minuuttia ja muutamaa kärsimätöntä “ollaanko jo perillä”- kysymystä myöhemmin kaarramme Matkaniemeen, puemme varusteet päällemme ja kapuamme vesille laskettuun puuveneeseen. Asetumme toiseksi etummaiselle penkille ja kuuntelemme veneen kuljettajan ohjeita. Ensin tulee kuulemma yksi harjoituskoski, sitten viisi varsinaista koskea. Pitäkää allanne olevasta penkistä visusti kiinni, kun sanon, sillä vene hyppii koskessa aika lailla. Jalkoja ei kannata pitää penkin alla, ettei lennä nenälleen veneen pohjalle. Jarkoksi esittäytyneellä kipparilla on 27 vuoden kokemus koskenlaskusta ja hänen äänensä on rauhallinen. Pelottaa vähän, mutta ehkä tämä tästä. Onneksi mies istuu vieressä, siitä tulee turvallinen olo.
Koskenlasku Ruunaalla on ikimuistoinen ja kostea kokemus
Maisemat salpaavat hengen jo ennen kuin pääsemme tositoimiin. Tuossa on tukinuittoa varten puhkaistu, oikoreittinä toiminut kanava, tuon vaaran itärinne on Venäjän puolella. Ja katsokaas nyt vasemmalle, eikö olekin komea majavan pesä! Vesi on peilityyni eikä koskista näy vielä pienintä kuohuakaan. Lopulta pääsemme harjoituskoskeksikin kutsutun Paasikosken partaalle, pudotusta on yhteensä vain 40 senttimetriä. Puristan penkkiä rystyset valkoisina, mutta koski ei ole ollenkaan kiukkuinen, vaan leppoisa tuttavuus. Melkein heti kuohujen tasaannuttua edessä on Haapavitja, ensimmäinen varsinainen koitos.
Pitäkää penkeistä kiinni, kohta saattaa vähän roiskahtaa, Jarkko huudahtaa ja ajaa täysillä päin kuohuja. Kaksoset kiljuvat ja niin taidan tehdä minäkin. Vene pomppii ja vettä loiskuaa sisään kuin saavista kaataen. Mies on likomärkä ensimmäisen tyrskyn jälkeen, minä istun keskemmällä, mutta saan osani kosken voimasta. Sadeviitan kaulus hörppää vettä ja vedenpitävä takki joutuu koetukselle. Kikatan, kuten aina hermostuneena, mutta samalla olen ylpeä, että uskalsin retkelle mukaan. Yritän olla ajattelematta seuraavaa koskea ja nauttia huikaisevista maisemista.
Ajelemme hyvän tovin Neitijärveä pitkin. Reissu on viidenkympin arvoinen pelkästään näiden näkymien ansiosta. Siellä täällä näkyy perhokalastajia, koskilla on kulttimaine kalastajienkin keskuudessa. Sitten tullaan Neitikoskelle. Huomaan puristaneeni penkkiä koko odotteluajan, naurattaa vähän. Kosken kuohuissa temppuilee meloja, ja kuski sadattelee, kun kajakki ei tunnista käsimerkkiä, ja siirry syrjempään veneen tieltä. Jarruttelemme, kunnes reitti on vapaa ja taas mennään. Vaikka jännittääkin edelleen, kolmas koski menee jo rutiinilla. Neljättä koskea ei tarvitse kauaa odotella, sillä Kattilakoski siintää edessämme jo muutaman minuutin kuluttua.
Kattilakoski pärskäyttää päällemme kymmeniä litroja vettä, mutta eipä siinä vielä kaikki. Sitten nimittäin tapahtuu jotain odottamatonta. Jarkko kääntää kokan takaisin kosken yläjuoksua kohti ja puskee vastavirtaan, minkä moottorista pääsee, kunnes kiepauttaa veneen nopeasti ympäri. Taidan kirkua kovempaa kuin kukaan muu, vaikka kippari kyllä selvästi tietää mitä tekee. Huh huh, mikä kyyti – koskenlasku Ruunaalla on melkoisen kostea kokemus!
Koskenlasku Ruunaalla kruunataan erälounaalla
Ennen taukoa laskemme vielä Murrookosken kahteen kertaan. Sen jälkeen vene kiinnitetään laituriin ja on erälounaan aika. Missä se ravintola on, ihmettelevät kaksoset, sillä rantaan ei näy muuta kuin metsää. Taukopaikalle on kuitenkin rakennettu iso tupa, sammalkattoinen sauna, kota, huussit ja tulistelupaikka. Sadeviitat ja pelastusliivit levitetään kuivumaan niille varatuille orsille. Puitteet ovat hienot. Haemme sisältä syötävää ja asetumme nuotion äärelle ruokailemaan. Erälounas on runsas: lanttukukkoa, savustettua lohta, karjalanpiirakoita ja munavoita, salaattia sekä kotikaljaa. Alkupalaksi grillataan makkarat ja jälkiruoaksi on tarjolla nokipannukahvia, teetä, kaakaota ja mehevää kuivakakkua. Maksaisin yksin tästä lounaastakin sen kolmekymppiä.
Vatsat täynnä puemme päällemme auringon kuivaamat varusteet ja jatkamme matkaa. Kuudes ja viimeinen koski odottaa. Siikakoski on mukava lopetus kolmituntiselle turneelle. Sen kuohut ovat lempeitä, eivätkä ne enää kastele meitä läpimäriksi. Vartin veneilyn jälkeen olemme takaisin lähtöpisteellä, punainen mökkimme siintää jo kuusikon katveessa. Maihin päästyämme Jarkko jakaa kaikille vielä diplomit. Juhlallisesti vakuutan, että Pia Alapeteri on urheasti laskenut Ruunaankoskireitin 13.8.2020, siinä paperissa lukee. Hymyilen ja kiitän turvallisesta kyydistä. Tämän retken muistan loppuelämäni ajan.
Yöpymisen, aamiaisen, erälounaan sekä noin 3 tunnin perinteisellä puuveneellä toteutetun koskenlaskuretken sisältävän paketin hinta oli elokuussa 2020 vain 74 euroa per osallistuja. Pelkkä koskenlasku Ruunaalla erälounaan kera kustantaa aikuiselta 47 euroa, ilman lounasta hinta on 32 euroa. Hinta-laatusuhde on vähän liiankin hyvä, kokonaisuudesta voisi pyytää helposti enemmänkin. Lisätietoja koskenlaskusta ja yöpymisvaihtoehdoista löytyy Ruunaan matkailun sivuilta. Suosittelen seikkailua suurella lämmöllä!
Kuvat koskenlaskusta: Kari Nevalainen, Lieksa.
