Joskus vuoden 2019 alkumetreillä Haarukkavatkain-blogin Minna heitti somessa ilmaan kutkuttavan kerhoidean. Mitäpä jos perustaisimme porukan, joka kokoontuisi kuukausittain kokkaamaan ja syömään yhdessä? Noin sekunnin sadasosassa nostin molemmat käteni ilmaan, ja ilmiannoin innokkuuteni osallistua sosiaalisiin syöminkeihin. Niin teki muutama muukin ja kappas vain, pian oli koossa kymmenkunta kokkaamiseen ja keittokirjoihin hurahtanutta keittiövelhoa – keittokirjaklubi oli syntynyt!

Tyhjästä emme ideaa nyhjäisseet. Esimerkkiä näytti Tara Austen Weaver, joka kirjoitti ilmiöstä jo vuonna 2015 artikkelin Serious Eats -verkkosivustolle. Samaisessa tekstissä annetaan myös yksityiskohtaisia vinkkejä keittokirjaklubin perustamiseen ja käytännön kokkaamiseen. Minna törmäsi artikkeliin internetin ihmeellisessä maailmassa ja istutti idean siemenen Facebookin hedelmälliseen maaperään.

Ensimmäisessä tapaamisessa kahvittelimme ja söimme idean äidin leipomaa laskiaispullakakkua. Yhdeksästä ilmoittautuneesta kahvileipää ehti mutustelemaan vain neljä, mutta silläkin saatiin aikaiseksi. Parin tunnin pallottelun ja päivämäärien pähkäilyn jälkeen loimme ensimmäisen tapahtuman sosiaaliseen mediaan. Ihka ensimmäiseksi keittokirjaklubin testiopukseksi valikoitui suomalais-kyproslais-kreikkalaisen Tessa Kiroksen Hillasoilta oliivilehtoihin, joka sattumalta löytyi useamman klubilaisen keittokirjahyllystä. Minulle kirja oli täysin vieras, mutta selasin emännän kappaleen nopeasti läpi ja tallensin kännykkääni kiinnostavimmat ohjeet. Tapaamispaikaksi sovitun taloyhtiön kerhotilan minikeittiössä ei ollut kokkausmahdollisuutta, joten valitsimme kirjasta ruoat, jotka voi tarjoilla kylmänä tai lämmittää mikrossa.

Keittokirjaklubin ensimmäinen kokoontuminen oli menestys. Huhtikuisena iltapäivänä pöytään kannettiin feta-kikhernesalaattia, tabboulehia, kirkasta perunasalaattia, tryffelillä maustettuja pinaattipasteijoita, ricottakakkua sekä minun käsialaani olevaa appelsiininmakuista tuhatlehtitorttua (resepti on tulossa blogiin tulevalla viikolla!). Laseihin kaadettiin kevään ensimmäisten päivien kunniaksi roséviiniä. Vatsat täynnä ja pää hienoisessa hiprakassa totesimme, että ruokaan keskittyvän klubin perustaminen oli paras idea ikinä. Tätä tekstiä kirjoittaessani harmittaa niin vietävästi, että joudun jättämään seuraavan kokkauskerran väliin ja kuolaamaan Yotam Ottolenghin Jerusalem -kirjan reseptien toteutuksia vain somen välityksellä.

Keittokirjaklubi – miten se perustetaan?

Alkoiko oman keittokirjaklubin perustaminen kiinnostaa sinuakin? Eikun tuumasta toimeen! Kerää kasaan joukko ystäviä, tuttuja tai tuntemattomia, pääasia on, että he ovat kiinnostuneita kokkaamisesta ja innostuvat aidosti ideasta. Keittokirjaklubi pyörii yhdessä tehden, sillä jos vastuu vyörytetään yhdelle, lopahtaa uusi harrastus todennäköisesti alkuunsa. Pienemmällä poppoolla saa helpommin sovittua tapaamisien aikataulut, mutta toisaalta jos osallistujia on enemmän, pääsee paikalle todennäköisemmin vähintään kourallinen ja maisteltavaakin on enemmän. Kun porukka on kasassa kannattaa sopia yhteiset käytännöt.

Kenen luona tai missä tilassa kokoonnutaan? Oman ruokapöydän koko tai asunnon neliöt saattavat äkkiseltään ajateltuna käydä pieniksi, mutta sopu sijaa antaa. Aina ei ole pakko istua katetun pöydän ääressä, sillä ruoka maistuu yhtä hyvälle, jollei jopa paremmalle sohvalla lojuen tai lattialle levityillä tyynyillä istuen. Jos tuntuu, ettei halua antaa kotiaan tai keittiötään keittokirjaklubin käyttöön, voi aina hyödyntää vaikka taloyhtiön kerhohuonettaa, työpaikan toimistotiloja tai vaikka iltaisin harvoin käytössä olevia koulujen kotitalousluokkia. Kesällä on ihana kokoontua pihalle, puistoon tai vaikka rantakallioille.

Kuka emännöi tai isännöi seuraavalla kerralla – sovitaanko se aina erikseen, vai onko vuoro kiertävä? Kokoontumiset voi tietysti koordinoida aina samaankin paikkaan, varsinkin, jos tila sijaitsee kaikille helppojen kulkuyhteyksien varrella, mutta vastuuhenkilöä kannattaa silti vaihdella, ettei homma kuormita ketään liikaa.

Miten seuraava keittokirja valitaan – pidetäänkö huutoäänestys, arvotaanko opus vai saako illallisen järjestäjä valita? Jos kaikki jäsenet eivät ole yhtä fanaattisia keittokirjojen keräilijöitä kuin me, kannattaa valita kirja, jota on myös kirjaston hyllyssä saatavilla. Toinen vaihtoehto on kuvata kännykällä tai kirjoittaa muistikirjaan mielenkiintoiset reseptit, jos jollain porukasta on kyseinen kirja hallussaan.

Kuinka päätetään, kuka kokkaa mitäkin? Tekeekö joku alkupalat, toinen pääruuan, kolmas lisukkeet ja neljäs jälkiruuan vai nautitaanko suloisesta sekamelskasta, joka saattaa koostua milloin mistäkin kokoonpanosta? Tuovatko osallistujat valmiit ruuat mukanaan vai kokataanko yhdessä? Jos kirjassa on kymmeniä tai jopa satoja reseptejä, todennäköisyys valita sama resepti on pieni. Yhteinen facebook-ryhmä tai vaikka pilveen perustettu excel-taulukko takaa kuitenkin sen, että pöydässä ei ole kolmea kulhollista fetasalaattia ja neljää jumalaista juustokakkua.

Kuka huolehtii juomapuolesta? Onko se emännän/isännän vastuulla vai tuovatko vieraat mukanaan virvokkeita? Maailman parasta juomavettä tulee hanasta, mutta kaikki muu täytyy kantaa kaupasta tai tehdä itse. Jos keittokirjassa on juomasuosituksia, niitä on hauska kokeilla, mutta myös alkoholiliikkeen myyjän taidot voi laittaa testiin. Joka tapauksessa kannattaa sopia, onko ilta opm vai investoiko jokainen vuorollaan ruokajuomiin.

Keittokirjaklubi on rentoa yhdessäoloa, ei kilpavarustelua varten

Tarkoitus ei todellakaan ole arvostella tai analysoida muiden aikaansaannoksia, vaan kokoontua maistuvan ruuan äärelle ja hengailla hyvällä fiiliksellä yhdessä. Jos joku ruoka epäonnistuu, se on keittokirjan, ei suinkaan tekijän vika. Kritiikin sijaan kehutaan ja kannustetaan ja odotetaan jännityksellä, mitä pöydästä seuraavalla kerralla löytyykään!

Olen aiemminkin kirjoittanut paljon siitä, kuinka haikailen yhä enemmän yhdessä syömisen ja yhteisöllisyyden perään. Sellaisten iltojen (tai iltapäivien!), jossa istutaan pöydässä tai piknikillä pitkään ja hartaasti. Ruuasta hitaasti nauttien, viiniä sopivasti siemaillen ja joskus syvällisiäkin keskusteluja käyden. Kahdestaan komeamman puoliskon kanssa kokkaaminen ja syöminen on sekin ihanaa, mutta suuremmissa seurueissa puhe pulppuilee ja aiheet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Yllättäviä näkökulmia on jatkuvasti jaossa, ilmapiiri on luottamuksellinen ja kipeistäkin asioista uskalletaan välillä puhua.

Suurin osa keittokirjaklubin kymmenestä jäsenestä on toistaiseksi uppo-outoja toisilleen. Ainoat yhteiset nimittäjät ovat rakkaus ruokaan ja kerhon perustaja, jonka kavereita me kaikki muut olemme. Tutustuminen on siis vasta käynnissä, mutta jo muutaman tapaamisen perusteella tuntuu siltä, että klubista saattaa hyvinkin kasvaa juuri sellainen yhteisö, jota olen pitkään etsinyt. On mahtavaa puhua tuntikaupalla ruuasta, raaka-aineista, kokkaamisesta, ravintoloista, syömisestä ja näihin kaikkiin liittyvistä ilmiöistä. Ja eletystä elämästä, siitä meillä kaikilla on kokemuksia vaikka muille jakaa.

Ps. Olisipa muuten mahtavaa, jos joku muukin innostuisi perustamaan vastaavan keittokirjakerhon – millaisen ruokaihmisten verkoston saisimmekaan aikaan! Kesällä kaikkien klubien yhteinen piknik Kaivopuistossa tai synkronoitu instagram-illallinen ympäri Suomen yhtä aikaa. Kaikki on mahdollista!