Lapsuuden lempiruoka: Kananmunakastike ja keitetyt perunat

Koskaan ei tiedä, mistä inspiraatio iskee. Tällä kertaa tekstin idea syntyi Iholla-sarjan neljättä tuotantokautta katsellessa, kun ihanan Laura Frimanin ruokalistalla oli kananmunakastike, tuo 80-luvun klassikko. Keittiökohtausta seuratessani sain ahaa-elämyksen. Olin kasvanut aikuiseksi siinä harhaluulossa, että kananmunakastiketta syötiin vain meidän nelilapsisessa keittiössä.

Vähitellen koko totuus alkoi paljastua.

Kävi nimittäin niin, että samaan aikaan blogikollegani Janica keitteli kyseistä kastiketta kotonaan. Annos päätyi Savusuolaa-blogiin ja sitä kautta myös minun silmieni eteen. Artikkelin alle alkoi kerääntyä kommentteja, joiden perusteella tein johtopäätöksen, että kananmunakastike onkin ollut vakiokamaa lähestulkoon jokaisen suomalaisen kodin ruokapöydässä. Sinänsä ei kovin yllättävää, olihan ruoka edullista, ravitsevaa ja helppo valmistaa.

kananmunakastike

Kun minulta lapsena kysyttiin, mitä ruokaa tänään tehtäisiin, vastaus oli aina sama: kananmunakastiketta. Lempiruoka pysyi samana teinivuosiin saakka. Osasin tehdä valkokastikkeen itsekin ja soluasunnossani leijui usein lempiruokani tuoksu. Ruokalistani koostui opiskeluaikoina kananmunakastikkeen lisäksi jauhelihasoosista ja makkarakastikkesta. Joskus paistoin lettuja ja söin niitä Bravo-merkkisen suklaa-banaanijäätelön kanssa, se kun oli pakastelaarin halvin jätskipaketti.

kananmunakastike

Kananmunakastike löytyy samasta käsinkirjoitettujen reseptien vihosta kuin jauhemaksapihvit ja karjalapiirakatkin. Meidän perheessä kastiketta nautittiin yksinkertaisesti pelkkien perunoiden kera, mutta lautasen laidalle saatettiin joskus lisätä puolukkaa tai porkkanaraastetta. Itse kerättyä ja omasta maasta noukittua, tietenkin.

kananmunakastike ja perunat

Palaa nostalgiseen kasaritunnelmaan kokkaamalla kattilallinen 80-luvun lasten lempiruokaa, kananmunakastiketta ja perunoita. Sopii erinomaisesti myös kalan (ja kalapuikkojen) kanssa. Ohjeen olen kirjannut ylös sellaisena, kuin se meidän keittiössä tänä päivänä tehdään.

Kananmunakastike

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
3–4 dl kevytmaitoa
4–5 keitettyä kananmunaa
suolaa
valkopippuria maun mukaan
keitettyjä perunoita

Keitä ensin kananmunat ja laita perunat kiehumaan. Kananmunien kypsyys voi vaihdella puolikovasta kovaan eli keittoaika sellaiset 7–10 minuuttia. Sulata sitten voi kasarissa, mutta älä päästä sitä ruskistumaan. Ripottele jauhot sulaneen voin joukkoon ja anna kypsyä hetkinen. Kaada maito vähitellen ja vatkaa niin vimmatusti, ettei kastikkeeseen jää paakkuja. Jos olet laktoosille yliherkkä, käytä mieluummin laktoositonta maitojuomaa. Unohda siis HYLA-maito, sillä lopputuloksesta tulee muuten liian makea. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Kuori munat ja lohko ne 4–8 osaan. Minä tykkään muhkummista, toiset arvostavat pientä silppua. Lisää pilkotut munat kastikkeeseen ja anna hetki tekeytyä. Kauho keitettyjen perunoiden päälle ja syö sellaisenaan tai muussaa setti mössöksi, kuten tässä taloudessa tehdään. Tarkista maku ja lisää suolaa, jos se tuntuu tarpeelliselta. Lusikoi lautaselle puolukkasurvosta tai porkkanaraastetta, jos kaipaat rehuosastoa kastikkeen kylkeen. Muistele kultaista kahdeksankymmentälukua ja nauti.

kananmunakastikemössö

Tässä kohtaa on pakko todeta, että kananmunakastike ei todellakaan taivu ruokablogien korkeatasoiseen ja ylettömän inspiroivaan valokuvavirtaan. Onneksi tiedän, että siellä ruudun toisella puolella arvostetaan muutakin kuin loppuunhiottuja annoskuvia ylenpalttisine rekvisiittoineen. Arki ei nimittäin tässäkään taloudessa ole kukkasilla koristeltuja kakkuja ja hienosäädettyjä instagram-asetelmia. Se on kananmunakastiketta, kalapuikkoja ja pakastepitsoja, pyykinpesua, riittämättömyyden tunteita ja keskivertokuvia. Tavallisen ihmisen tavallista elämää.

ps. Tämä on yksi parhaimmista krapularuuista, jonka tiedän. Sopii kokeilla siihenkin tarkoitukseen.

Elämäni tapoja

Kun sinkkuuntuu, moni asia muuttuu. Sängyssä on tuplasti tilaa eikä kukaan vie peittoa. Jääkaapissa on vain niitä asioita, joista itse pitää. Kenenkään muun mielihaluja ei tarvitse täyttää, eikä ottaa huomioon. Voi elää ja olla miten tahtoo. Jättää likaiset sukat lattialle ja juoda appelsiinimehua purkin suusta. Syödä kaikki herkut itse. Imuroida vaikka joka päivä tai olla imuroimatta. Lopettaa turhan television tuijottamisen ja harrastaa liikuntaa niin paljon kuin kroppa ja sielu sietää.

Onhan niitä negatiivisiakin puolia, totta kai. Mutta keskitytään nyt kerrankin hyvään, yksinäisissä illoissa ja kalliiden asumiskustannusten suossa voidaan velloa joku toinen kerta.

Minulle ero pitkästä suhteesta oli monella tavalla kasvun paikka, henkisesti, mutta etenkin fyysisesti. Aloitin säännöllisen liikunnan ja pidin itsestäni muutenkin parempaa huolta. Työmatkapyöräilyn, joogan, salitreenin ja tanssituntien myötä kulutus kasvoi ja viimeistään, kun huomasin olevani töissä jatkuvasti väsynyt, tajusin, että syön liian vähän ja kevyesti. Olen perinyt isäni hyvän aineenvaihdunnan geenit, joten minun ei ole tarvinnut miettiä syömisiäni juuri koskaan. Olen aina syönyt mitä mieli tekee. Sipseistä tai limppareista en perusta, suklaassa ja karkeissakin tulee ällötysraja hyvin äkkiä vastaan. Jostain lisäkaloreita piti kuitenkin saada, etten kuihtuisi olemattomiin.

Järkeilin, että proteiini on avain kylläisempään oloon. En ole koskaan noudattanut mitään dieettiä, karpannut tai vegeillyt enkä myöskään ymmärtänyt teollisia ravintolisiä. Haluan syödä oikeaa ruokaa, en jotain outoa superjauhetta liuotettuna veteen. Niinpä liityin luomumunapiiriin, juuri siihen bodareitten mainostamaan, josta on ollut juttua medioissakin. Kerran kuussa täytän jääkaappini alahyllyn kahdella 30 luomumunan kennolla. Lyhyellä matikalla laskettuna syön siis kaksi munaa päivässä, yleensä keitettynä sellaisenaan tai leivän päällä. Kolesterolipeikko kummitteli kyllä mielessäni, mutta mitä vielä, vuoden päästä munapiiriin liittymisestä arvot olivat paremmin kohdillaan kuin koskaan ennen ja olo muutenkin mitä mainioin. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan ja salilla puurtamisestakin oli tullut enemmän nautinto kuin pakko.

munia

Myös aamupalarutiinit muuttuivat. Arkiaamuisin parisuhdeminäni tapasi mikrottaa lautasellisen puuroa. Sinkkuminä tahtoi kuitenkin kunnon kehonrakentajan lailla rahkaa höystettynä marjoilla, manteleillä, pähkinöillä, pellavansiemenillä ja myslillä. Proteiinia sisältävä aamupala pitää muuten myös nälkää ihan eri tavalla kuin puuro! Sunnuntaisin aloin hemmotella itseäni rahkaletuilla ja jäätelöllä, varsinaista terveysruokaa – etenkin mielelle, sillä päivästä ei voi tulla huono, kun sen aloittaa letunpaistolla! Muutokset ruuan laadussa tai määrässä eivät siis olleet suuria, mutta sitäkin merkittävämpiä. Ravintotieteilijät olisivat varmaan toista mieltä, mutta heiltäpä ei kysytä!

Joskus voi käydä myös niin, että terveelliset elämäntavat tarttuvat. Tiedän eräänkin Jussin, joka syö nykyään aamuisin ruikkareiden sijaan rahkaa ja marjoja. Ja pitää aina jääkaapissaan keitettyjä kananmunia. Saas nähdä onko keittiössäni viihtyvä mystinen prätkämies yhtä oppivaista sorttia. 😉