Kaupallinen yhteistyö: Hotelli Yöpuu & Ravintola Pöllöwaari

Saadessani kutsun Jyväskylään tuomaroimaan artesaaniruuan SM-kilpailuja tiesin heti, minkä hotellin tyynyyn haluan painaa pääni ja missä ravintolassa herkutella. Hotelli Yöpuu ja Ravintola Pöllöwaari olivat keikkuneet ämpärilistani kärjessä jo vuosikausia. Pääsisin vihdoinkin läiskäisemään molemmat kärpäset yhdellä iskulla ja viivaamaan ne yli listalta.

Ennen varauksen tekemistä tutkailin pitkään hotellin verkkosivuillaan tarjoamia paketteja. Ne tuntuivat paperilla erittäin edulliselta varsinkin, kun vertasi siihen, mitä paketteihin sisältyi. Pitkä viikonloppu -paketti, jonka aikana saisi herkutella peräti kahteen kertaan Pöllöwaarin legendaarisilla annoksilla, nautiskella kuohuviinillä, kietoutua kylpytakkeihin ja saunoa omassa rauhassa, näytti maksavan vain 250 € per henkilö. Hintaan sisältyi tietysti myös yöpyminen perjantaista sunnuntaihin.

Kun vesi kielellä tiedustelin paketin saatavuutta, kuulin harmikseni, että perjantain ja lauantain välisenä yönä hotelli oli täyteen buukattu. Paketin sijaan päätin majoittua ensimmäisen yön Yöpuun sisarhotellissa, Versossa ja kirjautua Pöllöwaarin yläkertaan vasta lauantaina päivällä.

Hotelli Yöpuun buukkaustilanne ei silti estänyt minua syömästä Pöllöwaarissa perjantaina. Kävelin muutaman korttelin matkan sateen tihuttaessa harmaalta taivaalta. Valot tuikkivat vuosikymmeniä vanhan kivitalon ikkunoista, ja Pöllöwaarin lämpö sulki minut välittömästi untuvaisten siipiensä syleilyyn niin, että henkilökunnan hämmennys ja varauskalenteriin väärälle päivälle tehty merkintäkään eivät onnistuneet latistamaan tunnelmaa.

Mielettömien makujen Pöllöwaari

Istahdin baarin puolelle odottelemaan pöydän kattomista. En oikein tiedä mitä tekisi mieli. Lopulta pyydän baarimikkoa valmistamaan minulle jonkin alkoholittoman drinkin. Saan maisteltavaksini alkoholittomasta ginistä, Seedlip Herbalista sekoitetun mocktailin. Vaikka ruokailun aloittaminen viivästyykin puolella tunnilla, en ole milläänsäkään. Viehättävässä baarissa on pehmeä tunnelma, nahkaiset nojatuolit ja hämyinen kynttilänvalo. Taustalla soi lempeä jazz. Mocktail on makuuni aavistuksen liian makea, mutta nautin silti jokaisesta siemauksesta tuossa tunnelmassa.

Pöytään päästyäni huomaan, että ravintolasalin muut seurueet olivat jo pääruoan kimpussa, eikä ihme onhan kello jo yli yhdeksän. Naureskelen itsekseni ja mietin käyköhän tässä taas niin, että istun viimeisenä tyhjässä ravintolasalissa. Ikkunalaudalla istuu pehmopöllö. Kuten myös Arabian Taika-lautasella ja vesipullon kyljessä. Ravintola Pöllöwaari on nimensä mukainen.

Ensin eteeni kannetaan hapanjuurileipää ja kuusenkerkkäsiirapilla makeutettua mallaslimppua. Kiitän onneani, etten ole vielä kyllästyttänyt makuaistejani tuomaroitavilla leipomotuotteilla, sillä leivät sulavat suuhun ja enteilevät erinomaista illallista.

Keittiön tervehdys maistuu mummolalta. Eikä miltä tahansa mummolalta vaan Sallan mummin keittiöltä, jonka hellalla porisee perunakattila. Vaikka annos onkin valmistettu pelkistä kasviksista, maa-artisokkasta perunasta ja lipstikasta, suljen silmät ja matkaan silmänräpäyksessä vuosikymmeniä taaksepäin. Istun mummolan pitkässä pöydässä ja haarukoin poronkäristystä ja voilla aateloitua puikulaperunamuusia.

Ensimmäiselle varsinaiselle alkuruualle lasiini kaadetaan hapokasta rieslingiä. Se solahtaa sopivasti kylmäsavustetun hauen, marinoitujen katkarapujen, lohen mädin, herukanlehtimajoneesin, kurkun ja ketunleivän lomaan. Annos on sellaisenaan ehkä aavistuksen liian suolainen, mutta toimii viinin kanssa hyvin.

Vaikka muitakin ravintolavieraita on, sommelierilla on aikaa jutella kanssani niitä näitä. Tuntuu mukavalta tulla huomioiduksi, sillä yksin syöminen on aika ajoin, no, niin, yksinäistä. Jatkuvasti ei viitsisi kännykkääkään vilkuilla saati sitten muita seurueita. Siksi on kiva, että ravintolahenkilökunnalta liikenee muutama minuutti ylimääräistä seurustella kanssani. Minä kerron, miksi olen Jyväskylässä ja kuinka parhaillaan opiskelen viinien kiemuroita Alkon järjestämässä Maistuvia sisältöjä -koulutuksessa. Hän kertoo työhistoriastaan ja siitä, että on suunnitellut perustavansa blogin.

Seuraavaa viiniä päivittelemme pitkään yhdessä. Jestas sentään mitkä aromit! Jos silmäni sidottaisiin ja pyydettäisiin tunnistamaan juoma sokkona, panisin pääni pantiksi että lasiin on lorautettu vahvempaa ainetta. Vaikka prosentteja on vain 13, tuoksu ja maku täsmäävät. Jos en tietäsi juovani valkoviiniä, olisin vahvasti vakuuttunut, että suussani pyörii siemaus sherryä. Juran alueella tuotettu Savagnin-Chardonnay lämmittää kurkkua sherryn lailla ja tuntuu, että hiprakka hyökkää kulman takaa yllättäen. Todella hämmentävää. Jään odottamaan innolla paritusta ruuan kanssa!

Kuumalle lautaselle on kauhottu spelttipuuroa, kanttarellikermaa, tattilientä ja ruskistettua voita, ne muodostavat yhdessä uhkean umamipommin. Alkoholi viinissä korostuu, mutta samalla se leikkaa ruuan runsasta täyteläisyyttä. Itse asiassa viini maistuu parhaimmalta viimeisten haarukallisten kohdalla Ehkä se on lämmennyt tarpeeksi, sillä oikea tarjoilulämpötila on 15–16 °C.

Viereisessä pöydässä mainitaan meditaatioviini. Termi on tuttu edelliseltä Alkon koulutuskerralta, joten yritän kiivaasti kuikuilla, mitä pullo pitää sisällään. En saa selkoa, mutta oletan, että samaa tarjoillaan myöhemmin myös minulle. On vain jaksettava odottaa.

Pääruoka on vasta tulossa ja vatsa on jo nyt täynnä. Edelliset päivät ovat kuluneet hyvin vähäkalorisissa merkeissä ja nyt elimistö ihmettelee, mitä oikein tapahtuu. Kyyhkynrintaa, omena-maa-artisokkapyreetä, karamellisoitua suippokaalia ja sipulia on paljon. En suoriudu kaikesta, sillä annos on todella suuri. Hävikki surettaa, mutta on pakko jättää tilaa jälkiruualle.

Tässä vaiheessa iltaa olemme tulleet sommelierin kanssa jo sinuiksi. Elisa kaataa lasiini vin santoa, sitä meditaatioviiniä, jota nautitaan useimmiten mantelisten cantuccini-keksien kanssa. Siemailen nestemäistä kultaa lusikoidessani suuhun jälkiruokaa, jonka ainesosia en ole kirjannut ylös. Ruokalistakin on ehtinyt vaihtua, joten sieltäkään en voi suloisen sokerista makuelämystä tarkistaa.

Kun nousen pöydästä, ravintolasaliin jää vielä yksi pariskunta – en ollutkaan tällä kertaa viimeinen! Kiitän ruuan valmistaneita kokkeja, toivotan Elisalle hyvää yötä, ojennan käyntikorttini ja pyydän olemaan yhteyksissä, jos hänellä on mitä tahansa kysyttävää blogimaailmasta. Astun ulos sateeseen, enkä malttaisi odottaa seuraavaa päivää, jolloin pääsen kurkistamaan, miltä yläkerrassa olevan Hotelli Yöpuun huoneet näyttävät.

Hotelli Yöpuu on työmatkalaisen (ja romantikon) unelmien täyttymys

Loputtoman pitkän tuomarointipäivän ja noin 25 leipäannoksen jälkeen haen laukkuni Versosta ja kävelen väsyneenä eilisiä jalanjälkiäni pitkin takaisin Hotelli Yöpuun ovelle. Jokainen hotellihuone on erilainen ja persoonallisesti sisustettu, ja minulle on varattu yhden hengen punasävyinen, jugend-tyylinen huone.

Työmatkalla haluan yöpyä ja syödä paikoissa, joissa tuntee olevansa kuin kotonaan. Työmatkat, vaikka niiden sisältö kuinka kiinnostava olisikin, ovat työtä. Pitkän duunirupeaman jälkeen ei todellakaan halua enää stressata mistään, vaan syödä hyvin ja nauttia siitä vähäisestä vapaa-ajasta esteettisessä ympäristössä. Siksi en silloinkaan, kun maksan hotellista itse, varaa sitä halvinta huonetta tai ravintolaa. Hotelli Yöpuu ja ravintola Pöllöwaari sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti.

Heti kun olen heittäytynyt punaisiin kukkatapetein vuoratun huoneeni sängylle ja nostanut väsyneet jalkani ylös, alan haaveilla yhteisestä minilomasta samojen seinien sisäpuolella. Ehkä joulukuussa puolivuotispäivänä tai tammikuussa myöhästyneenä syntymäpäivälahjana? Tai miksei ihan muuten vaan, tarvitseeko sitä aina sen suurempaa syytä olla?

Huone ei ole suuren suuri, mutta se on niin kotoisa, että unohdan olevani hotellissa. Vanha tapetti, viherkasvit, portaikon koukeroinen metallikaide, ikkunasta avautuvat puistomaisemat, juuri sopivan pehmeä sänky ja muhkea, mutta riittävän viileä peitto, paksut seinät ja leveät ikkunalaudat – rakastan tällaisia vanhoja taloja, joilla on tarina. Huone on kuin varta vasten minulle tehty, ja olo kuin satujen kultakutrilla (ilman niitä karhuja).

Herään virkeänä ja istun aamiaisella ennätykselliset kaksi tuntia. Tunnelma Hotelli Yöpuun aamiaissalissa on rauhallisen seesteinen ja lämmin. Paikalla on lisäkseni vain muutama pariskunta  kahvikupit kädessään, kaukana ovat isompien hotellien härdelli ja hälinä.

Luen Hesarin ja Keskisuomalaisen. Syön pitkään haudutettua puuroa ja santsaan kuppikaupalla teetä. Pitkän senkin päälle on koottu paikallisia tuotteita, kylmäsavulohta, vihanneksia, leikkeleitä ja juustoja. Kaadan lasiin kuohuvaa, joka sekin kuuluu aamiaisen hintaan. Keittiöstä voisi tilata munakkaan tai vaikka vasta paistettua pekonia, mutta ne jätän tällä kertaa väliin, ja leikkaan kolmannen viipaleen talon omaa hapanjuurileipää. Täydellistä!

Unohdan ajankulun täysin, mutta eipä minulla kiire mihinkään olisikaan. Kello lähestyy kymmentä ja juna Helsinkiin lähtee vasta yhden jälkeen. Ehdin hyvin tehdä vielä pari tuntia töitä. Kiitos elämyksellisestä Hotelli Yöpuu ja ravintola Pöllöwaari!