Lentämisen loppu – miltä matkustaminen tuntuu vuonna 2021?

Istun sohvalla ja tuijotan tietokoneen ruutua lamaantuneena. Olen juuri ostanut lennot Ranskaan ja takaisin. Lentäisin Saksan kautta Toulouseen, viettäisin viikon keskellä ranskalaista maaseutua, junailisin kolmeksi päiväksi Marseilleen ja sieltä taas suihkukoneen siivin takaisin kotiin. Vapaa-ajan matkustamiseen vielä pari vuotta sitten liittynyt riemu on poissa. Sitä kihelmöivää tunnetta, kun tietää pian pääsevänsä uusiin maisemiin, kiehtovan kulttuurin keskelle ja ainutlaatuisten kokemusten äärelle, ei enää ole. Tilalle ovat astuneet ahdistus ja häpeä. Tässäkö se nyt on, lentämisen loppu?

lentämisen loppu

Maailmaan on julistettu ilmastohätätila. Jos jatkamme entiseen malliin, paratiisista tulee ennen pitkää helvetti. Kuumuus koettelee, rajut myrskyt, tappavat tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Juomavedestä tulee huutava pula, sukupuutto uhkaa eläinlajeja ja ihminenkin joutuu sopeutumaan tai jopa pakenemaan. Tätä menoa meillä ei kohta ole maapalloa, jolla elää. Pysäyttävää tekstiä, eikö? Voisinpa kertoa, että värikynillä on osuutta asiaan, mutta niin ei ikävä kyllä ole. Ilmaston lämpeneminen on kylmä tosiasia ja sen seuraukset koskevat meitä kaikkia.

Olen aina ollut kohtuuden kannalla ja kantanut lempeyden lippua korkealla. Olen puolustellut ja perustellut matkojani milloin töillä, milloin omatuntoani rauhoittelevilla kompensaatiomaksuilla. Olen ostanut lentoja hetken mielijohteesta, odotellut lentoyhtiöiden alennusmyyntejä ja hyödyntänyt matkamessutarjouksia. Olen ajatellut, että en matkusta paljon, vaikka todellisuudessa edestakaisia lentoja saattoi kertyä vuoden mittaan ihan liian monta. Vuonna 2018 lensin Eurooppaan ja takaisin yhteensä YHDEKSÄN kertaa. Nyt ääni kellossa on muuttunut iloisesta helinästä sisukaluissa asti tuntuvaan, kilometrejä kantavaan kuminaan. Ilmastoahdistus on asettunut taloksi, eikä paluuta vanhaan enää ole.

lentämisen loppu

Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on maailman mittakaavassa suuri. Noin 10 000 CO₂e on paljon, kun vuoteen 2030 mennessä luvun tuisi meillä kaikilla olla korkeintaan neljäsosa tuosta. Sitran elämäntapatestin mukaan oma hiilijalanjälkeni ennen Ranskaan lentämistä oli 2 800 CO₂e. Olen jo liikuttavan lähellä, mutta kuitenkin kamalan kaukana. Ruoskimaan en kuitenkaan itseäni ryhdy, sillä vuonna 2018 tuo sama luku huiteli yhdeksän tuhannen tietämillä. Silloin ajattelin, että luvun puolittaminen tulee olemaan miltei mahdotonta Kolme vuotta myöhemmin totuus on toisenlainen.

Jotta omaa hiilibudjettia oikeasti voisi seurata, pitäisi laskureihin lisätä tarkkuutta. Esimerkiksi Sitran elämäntapatesti niputtaa sianlihan, kanan ja kalan samaan kategoriaan, joten vaikka söisit näistä vain kestävästi kalastettua ja prosessoimatonta luonnonkalaa, painaa hiilireppu hartioilla saman verran kuin heillä, jotka popsivat tehotuotettua possua.

Vaikka nyt poukkoillaan jo kaukana sivupoluilla on mainittava sekin seikka, että minun suurin taakkani syntyy testin mukaan kesämökistä. Se on varmasti totta, mutta toisaalta on niinkin, että meidän pienen punaisen töllerön kaltainen vedetön ja osittain sähkötönkin mökki huusseineen päivineen aiheuttaa taatusti vähemmän päästöjä kuin kakkoskodiksi luokiteltava kaikin mukavuuksin varusteltu valtava huvila. Etenkin, kun vietämme mökkipaikkakunnalla kuukausia kerrallaan, emmekä sahaa kodin ja mökin väliä joka viikko. Kaksi kattoa pään päällä muodostaa silti suuremman hiilijalanjäljen kuin yksi, siitä en selittelemällä pääse yli enkä ympäri. Mökistä emme halua luopua, joten on karsittava päästöjä jostain muualta.

Kohti mukavampaa matkantekoa – pilvien päältä kiskojen kolkkeeseen

On elämäntilanteita, joissa matkustaminen lentäen on tarpeellista tai jopa välttämätöntä, mutta lomalentely ei mahdu siihen lokeroon, vaikka kuinka sovittelisi . Tunnen vaikuttajan vastuuni, yritän näyttää esimerkkiä ja toivon, että ympärilleni leviävän hiilivarjon laajuudella on merkitystä. Siksi lupaan, että jatkossa matkustan lentäen vain, jos hiilibudjettini antaa myöten. Lennän, jos olen onnistunut nipistämään vuosittaisesta päästökiintiöstäni ekstraa seuraaville vuosille. Lopettamalla lihan syömisen ja vaihtamalla maitotuotteet täysin kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin säästän sievoisen summan seuraavaa matkaa ajatellen. Pikaisen laskutoimituksen perusteella pystyn haalimaan tarvittavan hiilibudjetin kasaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Siihen asti matkustan maata pitkin.

lentämisen loppu

Vaihdan pilvien päällä liitelyn kiskojen kolkkeeseen myös mukavuussyistä. Puolentoista vuoden aikana olin ehtinyt unohtaa, etten oikeastaan pidä lentomatkustamisesta lainkaan. Lentäminen hermostuttaa ja stressaa minua. Inhoan nousuja ja laskuja, korvien lukkiutumista, ahtaita penkkirivejä ja jalkojen turpoamista. Korviahuumaavaa huminaa, turvavyövalojen piippauksia ja täristävää turbulenssia.

Lentopelosta olen vuosien varrella päässyt eroon, mutta mikään miellyttävä kokemus lentäminen ei edelleenkään ole. Lento tuntuu olevan vain käsimatkatavaroiden tunkemista täyteen ahdettuihin lokeroihin, eväiden roudaamista ja turvatarkastuksen purkamista, pakkaamista, riisumista ja pukemista. Odottelua, kallista lentokenttäsapuskaa ja kellon taukoamtonta tuijottelua. Jonottamista turvatarkastukseen, portille, koneeseen ja pois sieltä.  Ja siinä välissä muutama tunti siirtymistä paikasta A paikkaan B. Kun hengitys viimein alkaa tasaantua,  joku potkii selkänojaa, kahvi läikkyy ilmakuopissa vaatteille ja lukemiseenkin on hankala keskittyä, kun tuntematon vieruskaveri kuorsaa tai nuokkuu olkaa vasten. Glamour on lentomatkustamisesta kaukana, paitsi jos kultaisessa kortissa riittää krediittejä tai rahapussissa euroja parempaan bisnesluokkaan.

lentämisen loppu

Raiteilla meno on rennompaa. Tilaa on enemmän, eikä matkustajaa ole sidottu tuntikausiksi omalle paikalleen. Liikkua voi juuri silloin kun haluaa, vaeltaa vaikka junan päästä päähän, istahtaa välillä ravintolavaunuun tai nukahtaa tasaiseen kiskojen kolkkeeseen. Painaa pään tyynyyn ja herätä aamulla uuteen maisemaan tai hypätä hetken mielijohteesta pois matkan varrella, kun kiinnostava kylä tulee vastaan. Junayhteyksissä ja raideliikenteen reiteissä on tosin vielä kehittämisen varaa. Liput ovat suhteettoman kalliita lentomatkustamiseen verrattuna, eikä yhtenäistä varausjärjestelmää ole. Matkustaminen puhtaasti maata pitkin on täältä pohjolan perukoilta on mahdotonta, ellei halua koukata Venäjän tai Tornion kautta. Muussa tapauksessa on otettava ensin laiva Tallinnaan, Tukholmaan, Uumajaan tai Saksaan, eikä sekään täysin ongelmatonta päästöjen kannalta ole.

Tiedän olevani etuoikeutettu, sillä voin tehdä työtä ajasta ja paikasta riippumatta ja matkustaa junalla läpi Euroopan, vaikka pelkkä menomatka veisi kaksi päivää. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Meistä jokaisella on kuitenkin mahdollisuus matkustaa lähelle. Niin minäkin aion tehdä, sillä täällä pohjoisessa, jos missä, riittää nähtävää ja koettavaa. En ole koskaan erityisemmin kaivannut kaukomatkoja, valkohiekkaisia paratiisirantoja, uima-altaita tai turkoosia ulappaa, joten niiden menettämistä en aio murehtia. Minulle riittää kotimaa ja täältä käsin saavutettavissa olevat matkakohteet.

Tämä on minun valintani. Haluaisin kirjoittaa tähän, että se mitä sinä teet, on sinun asiasi, mutta sekään ei taida enää mennä niin. Jos haluamme maapallon säilyvän elinkelpoisena, on meidän jokaisen tartuttava toimeen ja tehtävä yhteisen hyvän eteen edes jotakin. Asia on yhteinen.

Miltä matkustaminen kaiken tämän jälkeen tuntui?

Myönnän, että olisi kaikin tavoin helpompaa olla ajattelematta ilmastonmuutosta ja omien valintojeni vaikutuksia. Lakaista päästöt maton alle ja odottaa, että joku muu tekee jotain, että rakenteet muuttuisivat ja pakottaisivat meidätkin muuttumaan. Oman käyttäytymisen kriittinen tarkastelu, uuden ajattelumallin opettelu ja elämäntapojen muokkaaminen on kuitenkin mahdollista, vaikka se vaikeaa onkin – ja menee tunteisiin, myös minulla.

Ilmastonmuutos valvottaa yötä myöten ja aiheuttaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tämä kaikki on normaalia. Sitran vuonna 2019 tekemän raportin mukaan ilmastonmuutos herättää ahdistuksen ja riittämättömyyden lisäksi mm. turhautumista ja voimattomuutta, mutta myös toivoa. Tunteet kertovat siitä, että olemme tärkeän asian äärellä. Sillä jos asialla ei olisi mitään väliä, se ei herättäisi myöskään tunteita. Tunteet tönivät meitä eteenpäin ja rohkaisevat tarttumaan toimeen. Omia fiiliksiä ei kannata siis pelästyä, sillä niin kauan kuin on tunteita, on myös toivoa.

lentämisen loppu

Jätetään lentomatkustaminen hetkeksi sivuun ja keskitytään siihen, miltä kohteessa tuntui. Kokoonnuimme neljän naisen kesken Happy Hamletiin Creatives-in-Residence -viikolle työstämään omia projektejamme. Kirjoittamaan, kuvaamaan ja rauhoittumaan ranskalaisen maaseudun maisemissa. Etukäteen olin ajatellut, että haluan ottaa matkasta kaiken irti, sillä en tiedä, milloin on seuraavan reissun aika. Arvaatte ehkä, miten siinä kävi. Ristiriitaiset tunteet ja huono omatunto roikkuivat lahkeessa melkein koko matkan ajan. Levoton mieli alkoi rauhoittua vasta kolmantena päivänä, kun jäin majataloon muutamaksi tunniksi yksin. Kuljeskelin pihamaalla kameran kanssa, kuuntelin lintujen jatkuvaa sirkutusta, seurasin muurahaisten polkua puunrungolla ja rapsuttelin isäntäparin koirakolmikkoa.

Tajusin, että murehtimisesta ei ollut mitään apua, sillä maito oli läikkynyt lattialle jo noustessani lentokoneeseen kolme päivää aiemmin.  Terassilla istuessani tutkailin junayhteyksiä ja oivalsin, että myös tuohon rakkaaksi muodostuneeseen ranskalaiseen majataloon pääsisi tulevaisuudessa rautateitä pitkin.  Ahdistus alkoi vähitellen menettää terävintä kärkeään. Hain keittiöstä lasin, kaadoin siihen roseeviiniä ja skoolasin itsekseni valoisammalle tulevaisuudelle.

lentämisen loppu

Tämän tekstin julkaiseminen jännittää monestakin syystä. Siksi, että aihe on arka ja  siksi, että tiedän sen herättävän tunteita. Myös siksi, että tiedän monen kaipaavan ulkomaille juuri nyt, kun matkustaminen on ollut pitkään mahdotonta muiden syiden takia. Ja siksi, että en jaksaisi väitellä heidän kanssaan, jotka tulevat kertomaan, että postaus on syytös heitä kohtaan. Sillä sitä tämä ei ole. Tämä on henkilökohtainen kertomus siitä, miltä lentomatkustaminen tuntuu vuonna 2021, kun ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja ilmastoahdistus päivittäinen olotila. Kiitos, kun jaksoit lukea lauseet loppuun asti.

Nollapisteessä – mitä jos tulevaisuudessa kaikki onkin paremmin?

Päiväni murmelina -aamukamman loputtoman pitkästä piikkirivistöstä on tänään katkaistu kahdeskymmenesyhdeksäs piikki. Pitäisi tarttua kirjaprojektiin. Kirjoittaa näppis sauhuten, muokata ja editoida. Pitäisi, mutta motivaatio mätkähti syvälle koronakuoppaan viimeistään silloin, kun tajusin, ettei hengentuotostani kannata julkaista tämän kevään aikana. Kirja, joka kannustaa yhdessä syömiseen, kuulostaa tällä hetkellä vain karmaisevan karulta vitsiltä.

postikortti kanariansaarilta

Tuijotan silmät sumeana tyhjää ruutua ja annan mielen vaeltaa. Se takertuu toivon rippeisiin, ja hakeutuu valoon. Käsi alkaa huomaamatta hamuta kynää ja paperia, kirjaimista alkaa syntyä lauseita. Pian edessäni on ranskalaisten viivojen joukko, aanelonen täynnä epäselviä kiemuroita, joita tarkkaan tutkimalla valo muuttuu voimakkaammaksi.

Mitä jos maailma sellaisena kuin me sen tunnemme lakkaakin olemasta? Mitä jos tämä onkin nollapiste?

Päästöt ovat vähentyneet radikaalisti etenkin Kiinassa, jossa hiilidioksidia pääsi ilmakehään yhden kuukauden aikana noin 200 miljoonaa tonnia vähemmän. Suomi tuottaa normaalisti n. 56 miljoonaa tonnia VUODESSA, joten ihan pienistä luvuista ei tässä puhuta.

Vedet ovat kirkastuneet ja savusumun peittämissä suurkaupungeissa ihaillaan sinistä taivasta. Lentokoneita on edelleen ilmassa, mutta valkoisia vanoja näkyy taivaalla harvemmin. Keskusta on autio. Ruuhkia ei ole, paitsi Uudenmaan rajapyykeillä.

nollapiste

”On selvää, että kriisi vähentää liikkumista ja kulutusta”, Sitran Hiilineutraali kiertotalous -teeman johtaja Mari Pantsar arvioi.”Parhaimmillaan saadaan kokemuksia vähemmästä liikkumisesta ja luonnonvarojen kulutuksesta. Jatkuessaan toimintatavat voivat johtaa kestävämpään yhteiskuntaan.”

Epidemian edetessä päätöksiä tehtiin nopeasti. Maailman päättäjät ovat siis osoittaneet, että he pystyvät reagoimaan nopeasti ja tekemään peliliikkeitä, joilla on merkittävää vaikutusta. Toivoa sopii, että samaa solidaarista toimintatapaa sovelletaan jatkossa myös ilmastokriisin ratkaisemisessa.

Kaikki kynnelle kykenevät ovat siirtyneet etätöihin. Hiljaisessa kodissa työn tehokkuus nousee uusiin ulottuvuuksiin. Videoneuvottelusovellukset ovatkin epäilyksistä huolimatta käyttökelpoisia, kun yksi kaikki istuvat kotitoimistolla, kuka missäkin maakunnassa tai maassa. Taustalta kuuluu elämisen ääniä ja välillä ruudulla naukuu kollegan kissa.

Virtuaaliset pressitilaisuudet keräävät enemmän yleisöä kun matkoihin ei tarvitse varata aikaa, ja osallistua voi vaikka Napapiirin tuolta puolen. Kellään ei ole ikävä turhia kokouksia pääkonttorilla, esimieskin on kääntämäisillään takkinsa. Ehkäpä etätyöpäivä ei olekaan yhtä kuin vapaapäivä. Työperäinen matkustaminen ja sen tuottamat päästöt pienenevät, vanhat toimintatavat saavat kyytiä ja uusia kehitellään tilalle.

nollapiste

Kun maailma menee kiinni ja rajat suljetaan, on pärjättävä sillä, mitä läheltä löytyy. Mitä jos maailma ei enää kiinnostakaan? Mitä jos kotimaan kohteet kokevat renessanssin? Jospa lentäminen jää historiaan ja matkustammekin maata pitkin. Tekniikka kehittyy, nopeat junat yleistyvät, raiteita rakennetaan lisää ja lentokenttiä muutetaan ulkoilualueiksi. Kuulostaa utopialta, mutta ei mahdottomalta.

Ehkä tuotannon siirtäminen Kaukoitään ei olekaan enää niin hyvä idea? Ehkä tuotantoprosesseihin ja kulutustapoihin tulee muutos? Ehkä harkitsemme hankintoja pidempään, valitsemme halpavaatteiden sijaan kestävämmin tuotettuja vaihtoehtoja ja tuemme samalla kotimaisia tekijöitä.

Kotiarki korostuu hyvässä ja pahassa. Ehkä huomaamme, että kalenterin ei tarvitsekaan olla täyteen ahdettu, että vähempikin työkuorma riittää ja että pienemmälläkin palkkapussilla tulee toimeen. Kotona kokataan nyt enemmän kuin koskaan, ja kokoonnutaan sellaisten asioiden ääreen, joiden olemassaolon olimme jo tyystin kiireisessä elämässämme unohtaneet. Puutarhat kukkivat tänä kesänä kauniimmin kuin koskaan ja ensikertalainenkin saa parvekkeen viheriöimään.

Yhteisöllisyys on voimissaan, naapuria moikataan ja kauppa-apua on tarjolla. Työsähköposteissa kysytään vointia ja toivotellaan terveitä päiviä. Parvekeilla lauletaan ja jorataan darudea, lapset metsästävät ikkunoille aseteltuja nallekarhuja ja sateenkaaria, sadat pannut ja kattilat porisevat keittiöissö kokkausliven aikana ja saksofoni soi kattoterassilta kaikuen Kallion tyhjillä kaduilla.

nollapiste

Yli puolet maapallon väestöstä pysyttelee juuri tällä hetkellä kotona. Ollaan tilanteessa, jota tuskin kukaan olisi voinut vielä puoli vuotta sitten edes kuvitella. Tsemppihenki on käsin kosketeltavissa, sillä olemme kaikki samassa koronaveneessä, joka rankkojen rajoitteiden ansiosta toistaiseksi pysyy pinnalla.

Ehkä opimme kaikesta tästä. Ehkä emme ota enää arkisiakaan kohtaamisia itsestäänselvyytenä. Ehkä halaamme tiukemmin ja muistamme kysyä useammin, mitä kuuluu ja kuinka voit. Ehkä tunnelin päässä välkehtii valo, ja tulevaisuudessa kaikki onkin paremmin. Nollapisteestä on suunta vain ylöspäin.

Kuvituksena on muistoja helmikuiselta kuoromatkalta Kanariansaarille. Kun suljen silmäni, kuulen korvissani armottoman Atlantin pauhun. Sen avulla matkustan maailmalle vielä vuosien ajan.

Kohti kestävämpää elämäntapaa: vaatelainaamo Vaatepuu

Kaupallinen yhteistyö: Vaatepuu 

Loppukeväästä 2018 olin pienoisessa paniikissa. Uusi työprojekti oli aluillaan, ja 11 kolumnin sarja odotti kirjoittamistaan. Ei siinä vielä mitään, sillä tiesin tekstien valmistuvan luvatussa aikataulussa, latelisin lauseita peräkanaa vaikka silmät ummessa. Unettomia öitä aiheutti pressitilaisuus, jossa minunkin piti astua lavalle ja kertoa muutamalla lauseella kuka olen, ja mitä projektissa teen. Parin minuutin puheenvuoro kasvoi kroonisen jännittäjän mielessä kohtuuttoman suuriin mittasuhteisiin. Eniten jännitti esiintyminen, toiseksi eniten pukeutuminen, sillä en todellakaan tiennyt, mitä vetäisin ylleni. Onneksi apuun riensivät Vaatepuu ja sen avuliaat ja ammattitaitoiset vaatepuutarhurit!

vaatepuu

vaatepuu

Olen huono shoppailemaan, enkä erityisesti nauti kaupoissa kuljeskelemisesta tai vaatteiden valitsemisesta varsinkaan silloin, kun on pakko löytää jotakin. Siksi kauppakeskuksien pikamuotikeitaissa kohkaamisen sijaan kävelin sisään vaatelainaamoon. Lainaamon toimintatapa oli kiehtonut minua jo pitkään, ja olin miettinyt liittymistä useiden kuukausien ajan, mutta kynnys kaupunkilaisten yhteisen vaatekaapin ovella oli osoittautunut toistaiseksi liian korkeaksi. Nyt kuitenkin oli tosi kyseessä, joten rohkaisin mieleni ja astuin Vaatepuun ovista sisään.

Vaatepuu – kaupunkilaisten yhteinen vaatekaappi

Vaatepuun Helsingin-toimipiste oli huhtikuussa 2018 vasta muutaman kuukauden ikäinen. Lainaamon tilatkin olivat yhteiset toisen kruununhakalaisen yrityksen kanssa. Vaaterekkejä oli vain muutama, mutta kaikki niissä esillä olleet vaatteet olivat suomalaista muotoilua. Minua tervehdittiin iloisesti heti ovesta astuttuani ja kysyttiin millaista vaatetta olin hakemassa. Siinä vaiheessa melkein käännyin kannoillani, sillä en todellakaan tiennyt, mitä etsin. Punastellen sain takelleltua, että jotain, josta saisin itsevarmuutta esiintymiseen. Vaatepuun perustaja Soile-Maria Linnemäki oli heti juonessa mukana ja lupasi auttaa oikeanlaisen vaatekappaleen etsimisessä.

vaatepuu

Sovittelin varmasti kymmeniä eri asukokonaisuuksia, ennen kuin se oikea tuli vastaan. Sanoin ei mekoille, joista tuli tätimäinen olo, hylkäsin myös ihoa myötäilevät Katri Niskasen luomukset ja paidat, joiden helma viipotti hädin tuskin vyötärön korkeudella. Lopulta ihastuin kittiläläisen haló-vaatemerkin suunnittelemaan, Reidar Särestöniemen maalauksen aihetta toistavaan toppiin. Punaisen sävyissä hehkuva toppi stailattiin istuvien nahkajäljitelmähousujen kanssa, ja asukokonaisuus oli valmis. Riittävän säpäkkä antamaan itsevarmuutta, mutta ei liian överi herättääkseen vääränlaista huomiota.

vaatepuu

vaatepuu

Vieläkin muistan sen helpotuksen tunteen, jonka Vaatepuun henkilökunta sai minussa aikaan. Kerrankin tuntui siltä, että minut otettiin asiakkaana aidosti huomioon ja tulin kuulluksi. Olin tutustunut vaatelainaamon erilaisiin jäsenyyksiin jo etukäteen ja pohtinut olisiko tässä ratkaisu oman vaatekaappini piristämiseen. Kertalainakin olisi ollut mahdollinen, mutta asiakaspalvelukokemus sinetöi varsin nopeasti ratkaisuni. Halusin osaksi Vaatepuun yhteisöä ja helsinkiläisten yhteistä vaatekaappia. Niinpä investoin puolen vuoden jäsenyyteen heti ensimmäisellä lainakerralla. 150 euron kertamaksulla saisin lainata uuden vaatteen tai asukokonaisuuden vaikka joka viikko, kunhan palautan edellisen ennen seuraavan valitsemisemista, puhtaana ja huollettuna.

vaatepuu

vaatepuu

Kun nyt reilun puolentoista vuoden jäsenyyden jälkeen mietin ratkaisuani, ymmärrän, että Vaatepuu ei ollut minulle missään vaiheessa kokeilu, vaan pysyvä ja tietoinen muutos elämäntapaan. Aikana jälkeen IPCC-raportin olen pyrkinyt muuttamaan tapojani ilmastokestävämpään suuntaan ja kirjoittanut aiheesta monet kerrat myös blogiini. Vaateteollisuus kuluttaa enemmän maapallomme varoja kuin lentomatkailu ja laivat yhteensä. Haluan tehdä osani ja elää kestävämpää elämää.

Miten vaatelainaamo Vaatepuu toimii?

Vaatepuusta on tullut minulle kantapaikka, jossa tuntee olonsa aina tervetulleeksi, ja josta löytyy joka kerta uutta lainattavaa. Enimmäkseen lainailen arkista työvaatetta ja korvakoruja, mutta lainahistoriasta löytyy ihan kaikkea kesäisistä hellemekoista ja sporttimallisista housuista näyttäviin haalareihin, huiveihin, riipuksiin ja aurinkolaseihin. Vaatepuu on tutustuttanut minut myös merkkeihin, malleihin ja väreihin, joihin en ikimaailmassa olisi vaatekaupan valikoimissa tarttunut. Kun vaatteen lainaa, sitä voi rauhassa fiilistellä parin viikon verran. Jos malli tai väri ei tunnukaan omalta, seuraavalla kerralla voi valita jotain muuta. Virheostoksille ja harmittaville hetken mielijohteille voit jäsenyyden hankittuasi heittää hellät hyvästit.

vaatepuu

vaatepuu

vaatepuu

Jäsenyyteni aikana Vaatepuu saanut uudet, tilavat liiketilat Mariankadulta ja vaatteiden määrä on silmämääräisesti ainakin nelinkertaistunut. Toistaiseksi kivijalkamyymälöissä voi piipahtaa Helsingin lisäksi Järvenpäässä, Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä, mutta myös nettivaraussysteemi on kehitteillä ja käytettävissä viimeistään vuoden 2020 aikana. Lainaamojen valikoima vaihtuu jatkuvasti, kokoja on laidasta laitaan ja tuttu henkilökunta auttaa löytämään oikeanlaisen kokonaisuuden tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

vaatepuu

vaatepuu

Miten homma sitten käytännössä toimii? Siitä sinun kannattaa lukea tarkemmin Vaatepuun omilta nettisivuilta, sillä asiaa on paljon. En edes yritä tiivistää kaikkea tähän, mutta jäsenyyden pääperiaatteet ovat nämä:

  1. Valitse sinulle sopiva jäsenyys. Minä olen pärjännyt pienimmällä, 100 pisteen jäsenyystasolla 1,5 vuotta, mutta nyt harkitsen sen nostamista 150 pisteeseen. Tasoa voi nostaa myös kesken jäsenyyskauden.
  2. Lainaa vaatteita jäsenyytesi oikeuttamalla pistemäärällä vaikka viikoittain. Jos haluat lainata kallimman vaatteen kuin mihin pistemääräsi riittää, maksat kertamaksun 5 euroa per 25 pistettä. Jäsenille laina-aika on max. 2 viikkoa. Jos lainaat tänään tiistaina, palauta vaatteet huollettuina viimeistään kahden viikon kuluttua perjantaina. Viikko on siis enemmän kuin 7 päivää, pääasia että palautat kyseisen viikon aikana.
  3. Jos haluat lunastaa vaatteen tai asusteen omaksesi sekin useimmiten onnistuu. Minä olen lunastanut yhdet korvikset ja kaksi mekkoa, joita käytän jatkuvasti. Lunastushinta lasketaan vaatekohtaisesti sen käyttöasteen ja alkuperäisen hinnan perusteella.

Pienillä teoilla parempi maailma

Ihminen on osa luontoa ja täysin riippuvainen ekosysteemien elinvoimaisuudesta. Maapallon kestokyvyllä on rajansa, eikä se todellakaan ole ehtymätön kaivo, josta voimme ammentaa loputtomasti luonnonvaroja käsittämättömiin kulutusjuhliimme. Shoppailetko huvin vuoksi vai käveletkö kauppaan vasta, kun oikeasti tarvitset jotain? Valitsetko kestävämmän tuotteen vai harrastatko kertakäyttökulttuuria? Tsekkaatko missä tuote on valmistettu ja mitä materiaaleja sen pesulappuun on merkitty? Haluatko välttämättä uuden vai kelpaisiko käytetty?

vaatepuu

vaatepuu

vaatepuu

Puolentoista vuoden aikana olen paitsi vähentänyt radikaalisti uusien vaatteiden ostamista, myös oppinut hurjasti vaatteiden materiaaleista ja niiden huoltamisesta. Suosin entistä enemmän kestäviä luonnonmateriaaleja kuten merinovillaa ja pidän omistakin vaatteistani parempaa huolta. Vaatteiden käyttöikä kasvaa, kun ne pesee nurinpäin käännettynä pesupussissa ja käyttää alhaisia pesulämpötiloja. Jos vaatteen alla käyttää aluspaitaa, ei pesua välttämättä edes tarvita, vaan tuuletus riittää.

vaatepuu

vaatepuu

vaatepuu

Vähemmän ympäristöä ja maapalloa  kuormittavien tuotteiden ja palveluiden valitseminen on ratkaisevan tärkeää, sillä muuten markkinat eivät reagoi ja tuota tarjolle lisää parempia vaihtoehtoja. Mitä hitaammin kulutustottumukset muuttuvat nyt, sitä radikaalimmin niitä on muutettava tulevaisuudessa. Maailma muuttuu yksi teko kerrallaan ja meidän kaikkien valinnoilla on tässä pikamuodin maailmassa väliä, vaikka välillä toisin väitetäänkin. Voisiko sinun seuravaa ekotekosi olla ostamatta vaatteita omaksi? Jospa uuden hankkimisen sijaan sijoittaisit rahasi yhteisen vaatekaapin jatkuvasti kasvavaan valikoimaan?

Kääräise kuusen alle Vaatepuun lahjakortti!

Lahjakortti Vaatepuuhun on ilmastoystävällinen ja varmasti mieluinen lahja laatutietoiselle kumppanille, ystävälle, äidille tai vaikka vanhemmalle kummilapselle. Varsinaista miesten mallistoa ei Vaatepuussa (ainakaan vielä) ole, mutta moni vaate ja asuste sopii kenelle tahansa sukupuoleen katsomatta. Lahjakortin voi lunastaa mille summalle tahansa ja sen voi käyttää jäsenyyden lisäksi kertalainaan tai myyntinurkkauksen ihanuuksiin, kuten koruihin ja asusteisiin. Hanki lahjakortti liikkeestä tai tilaa se yhteystietolomakkeella Vaatepuun nettisivujen kautta!

vaatepuu

vaatepuu

vaatepuu

Uskallan suositella täysin sydämin sekä jäsenyyttä että lahjakorttia. Korvaukseksi tästä blogipostauksesta olen saanut korotuksen jäsenyyteeni. Maksan siis edelleen itse yhteisestä vaatekaapistamme, mutta nyt minulla on mahdollisuus testata, tarvitsenko ylemmän tason jäsenyyttä vai riittääkö minulle jatkossakin perustaso.

vaatepuu

vaatepuu

ps. Keväällä järjestän yhteistyössä Vaatepuun kanssa Helsingissä lukijaillan, jonne sinäkin olet tervetullut. Pääset kuulemaan tarkemmin Vaatepuun syntyhistoriasta ja ideasta sen takana, selailemaan valikoimaa, sovittamaan vaatteita ja miettimään rauhassa voisiko kaupunkilaisten yhteisen vaatekaapin jäsenyys sopia sinullekin. Tarjolla on pientä suolapalaa ja kuohuvaa juhlajuomaa, ja tietenkin hyvää seuraa. Päivämäärä tarkentuu ensi vuoden puolella, joten pysythän kanavalla!