Kesäloma ilman kännykkää – uhka vai mahdollisuus?

Herään taas rintakehää kalvavaan ahdistukseen. Kesälomaa on takana kaksi viikkoa, edessä vielä kolme. Kuvittelin palautuneeni parissa viikossa, mutta keho taitaa olla toista mieltä.

Käsi hamuaa kännykkää ja muutamaa sekuntia myöhemmin olen sukeltanut somen syviin syövereihin selaamaan sen syötteitä ja ahmimaan ahdistavia uutisia. Kuluu kaksi tuntia, päätä särkee, väsyttää, eikä olo ainakaan parantunut ruudulla välkkyvän ilmastokriisin, luontokadon ja entiseen tapaan jatkuvan lomalentelyn ansiosta.

kesäloma ilman kännykkää

En tiedä johtuuko kaikki maanantaista, mutta sen tiedän että minun on pysähdyttävä ja otettava aikalisä. Loppuloman ajan keskityn hetkeen. Kuuntelen itseäni, mökkipihan äänimaisemaa, järven elämää ja tuulen huminaa honkapuissa. Annan kaiken huomioni parisuhteelle, ympärillä oleville ystäville, luonnon ihmeille ja kesäisille kävelyretkille. Kokkaan, herkuttelen, saunon, uin, luen, neulon, torkun riippumatossa, nukun pitkiä päiväunia ja ratkon japanilaisia ristikoita. Revin to do -listat, unohdan tarkoituksella kaiken sen, mitä pitää ja teen vain sitä, mikä juuri sillä hetkellä huvittaa.

kesäloma ilman kännykkää

Ehdottomuus on harvoin paras ratkaisu, mutta joskus sekin on tarpeen. Jos annan itselleni luvan selailla somea tunnin päivässä, tulen siitä vain vihaiseksi. Kun kännykälle antaa peukalon, se todellakin vie koko käden, mielenrauhan ja lopulta yöunetkin. Kuinka moni tykkää, vai tykkääkö kukaan, montako sydäntä saan ja mikä onkaan päivän seuraajamäärä? Dopamiini on hurja huume, josta moni meistä on riippuvainen, myös minä. Siksi rajoitan kännykkäni käyttöä ja siirryn hetkeksi kokonaan pois somesta.

kesäloma ilman kännykkää

En lukitse kännykkää lipaston ylimpään laatikkoon, mutta yöpöydälläni se ei enää ole tervetullut. Hoidan puhelimella vain pankkiasiat, tarkistan sääennustuksen, googlaan kivoja retkikohteita, etsin yhteystietoja ja viestittelen ystäville. Myös äänikirjat ja kamera ovat sallittuja, mutta some, se saa jäädä kolmeksi viikoksi kokonaan. Siirrän tarvitsemani sovellukset yhdelle välilehdelle, enkä siirry muille välilehdille lainkaan. Onko kyseessä uhka vai mahdollisuus, mahdoton tehtävä vai kenties hämmentävän helppo nakki, se selvinnee seuraavien viikkojen aikana.

Siispä toivotan lempeää laiskottelua, poutapilviä ja sopivasti sateita kesäpäiviisi, nähdään elokuun puolenvälin tietämillä!

kesäloma ilman kännykkää

Ps. Jos mökkimeininkiä tulee ikävä, kurkkaa Instagramin puolelle. Profiilin kohokohdista löytyy mielin määrin laiturilla loikoilua ja mökkimaisemia tältä ja kahdelta viime kesältä. Suuntaa siis sinne, jos mökki-ikävä iskee!

Pps. Olen muuten kirjoittanut someriippuvuudesta ennenkin, kuuden vuoden takainen teksti löytyy täältä – ja se on valitettavasti edelleen ihan yhtä ajankohtainen: Someriippuvaisen tunnustuksia

Kohti kestävämpää elämää – viisi syytä lopettaa lihan syöminen tai ainakin vähentää sitä

”Onko sulla mitään allergioita tai erikoisruokavaliota?” Ei ole, vastaan ensin. Ei kun odotapas, en syö lainkaan lihaa. Mieleni tekee lisätä, että kestävästi metsästetty riista käy ja vastuullisesti pyydetyt kotimaiset luonnonkalat myös, mutta selittäminen tuntuu vaivalloiselta. Tuntuu hölmöltä eritellä erikoisruokavalioksi lihattomuus, kun jokaisen meistä pitäisi syödä vähintäänkin planetaarisen ruokavalion mukaan kasviksia lautaselle lisäten, kasvipohjaisia elintarvikkeita suosien ja lihansyöntiä reilusti vähentäen. Eikö ajatusmallin voisi kääntää ympäri? Niin, että kasvissyönti olisikin normi ja liha lautasella se erikoisempi valinta?

Vielä vuosi sitten keittiössämme valmistettiin lihaa melkein joka viikko. Siksi pakastimesta löytyy edelleen miehen kokkaamaa nyhtöpossua, lihaliemiä ja heräteostoksena koriin päätynyt ankan rintafilee. Makkara oli mökillä helppo valinta ja grillattu entrecote osa juhannusperinteitä. Olen ollut tietoinen lihan ympäristövaikutuksista ja suuresta hiilijalanjäljestä jo kauan, ja vähentänyt tehotuotetun ruoan syömistä tietoisesti, mutta vasta viime vuoden lopulla olen ryhtynyt oikeasti sanoista tekoihin.

lihansyönti

Valitsen kasvisvaihtoehdon aina kun se on mahdollista ja joskus silloinkin, kun se ei ole. Varaan pöydän ravintolasta, jossa listalla on riittävästi kestäviä vaihtoehtoja, vegaanista tai vähintäänkin kasvisruokaa. Huomioin maapallon jokaisessa reseptissä, jonka itse kirjoitan, kieltäydyn kaikista työhön liittyvistä toimeksiannoista, jotka liippaavat etäisestikään tuotantoeläimiä, puhun hyvistä kokemuksistani muille ja yritän muutenkin näyttää esimerkkiä. Olen onnistunut vihdoinkin voittamaan planeetan puolelle myös puolisoni, joka kokkailee nykyään sujuvasti lempiruokiaan vegaanisina. Äänestämme ostoskoreillamme.

Toivon, että sinäkin nousisit samaan veneeseen, ja siksi kokosin tähän tekstiin perusteluja elämänmuutokselleni kestävämmän ruokavalion puolesta. Jos seuraavat lauseet herättävät tunteita, älä säikähdä, sillä niin niiden kuuluukin tehdä. Tunteet ovat oivallinen toiminnan polttoaine, ja auttavat meitä elämään arvojemme mukaisesti ja maapallon monimuotoisuutta kunnioittaen.

Ilmastonmuutos ja luontokato

Ensisijainen syy lopettaa lihan syöminen oli ilmastonmuutos, siitä johtuva luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja ekokriisi, joka koskee ennen pitkää jokaista meistä. Kun opin, että lihan kulutuksen radikaalilla vähentämisellä on oikeasti väliä ja että kasvipitoiseen ruokavalioon siirtyminen on yksi tehokkaimmista keinoista vähentää omaa hiilijalanjälkeä, oli helppo hypätä hyvisten kelkkaan. Silmien sulkeminen ei enää auttanut, kun faktat ja IPCC-raportin madonluvut ja tutkijoiden ennusteet lyötiin kylmästi pöytään. Oli pakko toimia.

lihansyönti

Riistämme tälläkin hetkellä luonnonvaroja, seuraamme aitiopaikalta luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä ja seuraamme vierestä ilmastokriisin vaikutuksia ilman huolta huomisesta. Raivaamme jatkuvasti lisää viljelymaata, jotta voimme kasvattaa enemmän rehua eläimille, sen sijaan, että viljelisimme lajikkeita suoraan ihmisten syötäväksi. Ekosysteemit ovat romahtamispisteessä ja alueelliset populaatiot pienenevät tai katoavat kokonaan. Maapallon kuudes sukupuuttoaalto uhkaa jo kymmeniätuhansia eliölajeja, ja tällä menolla sen mukana menee myös ihminen. Vaikka tutkijat huutavat päät punaisina, ettemme voi jatkaa näin, kääntää liian moni selkänsä välttääkseen kohtaamasta sitä, mikä on väistämätöntä. Pikamuotitrendit jylläävät, autojen määrä kasvaa vuodesta toiseen ja pihviä paistetaan pöytään niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ilmastotoimia tulee tietenkin vaatia myös valtaapitäviltä, mutta tässä maailman tilassa myös yksilön valinnoilla on suuri merkitys. Syyllistäminen ei toimi, siitä olen saanut kuulla sata kertaa, mutta kun kevyemmät keinot eivät tepsi, ei jäljelle jää muita vaihtoehtoja. Meidän on aika herätä nyt – ei ensi viikolla tai seuraavana vuonna, sillä silloin on jo liian myöhäistä – ja kantaa vastuumme, jotta seuraaville sukupolville jäisi muutakin kuin tähteitä.

Lihantuotannon epäeettisyys

Nykyään en voi olla ajattelematta ilmastovaikutusten lisäksi lihantuotannon eettisyyttä. Miksi meillä on oikeus sulkea eläimet ahtaisiin elinolosuhteisiin, jotta saisimme jauhelihaa lautaselle ja ylijalostetun broilerin rintafilettä pannulle? Isot lihantuottajat painattavat hunajamarinadipakkauksiinsa vihertäviä vastuullisuuslausekkeita ja markkinointiväittämiä, joilla ei ole mitään totuuspohjaa. Vai mitä sanotte siitä, että broilereita, joiden elintila on rajoitettu yhden aanelosen alalle kutsutaan vapaasti kasvaneiksi?

Kuluttajaa johdetaan harhaan sertifikaateilla, jotka takaavat lähinnä minimiolosuhteet sekä ruoan ja juoman eläimille. Valtakunnan suurimman päivälehden kannessa lihatalo kertoo, kuinka hyvä syntyy hyvästä, kutsuu tehotuotettua eläintä kansallispossuksi ja vertaa sitä ikoniseen kansallismaisemaan. Samaan aikaan tuottajien asiaa ajava järjestö ajaa mediaan läpi tiedotteen, jossa kerrotaan tutkimuksen osoittavan, että sekasyöjän ostoskassin peittoaa kasvissyöjän ostokset kun tarkastellaan ruokakorin terveellisyyttä itse keksityillä, tutkimuksen tehneelle taholle suotuisilla indikaattoreilla.

lihansyönti

En usko, että kukaan meistä haluaa pahaa eläimille. Käymme paijaamassa lehmiä ja lampaita kotieläintiloilla, hymyilemme hellyyttäville pikkupossuille ja kuvittelemme vapaiden kanojen munien tulevan pihapiirissä kuopsuttelevien kanarouvien orsille rakennetuista pesistä. Samaan aikaan kun teemme kaikkemme kotisohvalla köllöttelevän nelijalkaisen ystävämme eteen, tartumme kaupassa jauhelihapakettiin, ajattelematta mistä ruoka on peräisin. Eikö se ole aika ristiriitaista?

Kasvipohjaiset ruoat maistuvat paremmalle

Jos olen rehellinen, minun on myönnettävä, että suhtauduin vuosia epäilevästi ns. lihankorvikkeisiin ja muihin kasviperäisiin vaihtoehtoihin. Kyllä voi on aina voita ja kermaa sen olla pitää -mantrat soivat korvissani kaupan käytäviä kiertäessäni. Ei se mikään ihme ole, sillä niinhän täällä pohjolan perukoilla on ruokaa valmistettu koko elinikäni ajan. Ihan ensimmäiset kasvipohjaiset tuotteet eivät välttämättä olleet ominaisuuksiltaan täyttä priimaa, mutta nykyään kauppojen hyllyt notkuvat sadoista ellei tuhansista erilaisista tuotteista, joten vanha tekosyy on menettänyt voimansa.

lihansyönti

Edelleen vähän vierastan lihan ulkonäköä tavoittelevia tuotteita, mutta ymmärrän, miksi niitä tehdään. On paljon helpompaa kokeilla tutulta tuntuvaa vaihtoehtoa, kuin siirtyä suoraan tofuvalikoiman vakiokäyttäjäksi. Kun korvaa jauhelihan soijarouheella tai kauramurulla, ei muutosta välttämättä huomaa maussa lainkaan. Aamiaisjugurtin, ruokakerman ja fetajuuston vaihtaminen kasvipohjaiseen saattaa vaatia makunystyröiltä hieman totuttelua, mutta loppupeleissä ero ei ole kovin suuri. Avainasemassa ovat odotukset ja asenne. Kasvipohjaiset tuotteet eivät tietenkään voi maistua samalta kuin eläinperäiset, sillä kyseessä on aivan eri raaka-aine. Jos odottaa täysin identtistä makumaailmaa, pettyy ihan varmasti. Sen sijaan suosittelen pitämään aistit avoimina ja unohtamaan turhat ennakkoluulot.

Makuasioista kiistely on turhaa. Oma suuni pitää paljon enemmän kasvisten moniulotteisista mauista, sillä liha ei minusta maistu enää oikein millekään. Liha maistuu, noh, lihalle. Jos lihaisa makumaailma on itselle mieleinen, kannattaa kokeilla vaikkapa pitkään paahdettua munakoisoa tai umamia uhkuvia tatteja. Tässäkin kohtaa vetoan totutteluun, sillä lihansyönnin lopettamisessa on enemmän kyse asennemuutoksesta kuin siitä että kasvipohjainen vaihtoehto maistuisi pahalle. Se maistuu erilaiselle, mutta siihen tottuu kyllä.

lihasta luopuminen

Me käytämme keittiössämme paljon vihanneksia, juureksia, marjoja, hedelmiä, tomaattisäilykkeitä, pähkinöitä, linssejä, papuja ja muita palkokasveja. Tykkäämme kokata tuoreista kasviksista ja ostamme vain harvoin edellä mainittuja lihaan verrattavia korvikkeita. Sieniä kokkaan lähinnä itselleni, sillä puoliso ei ole koskaan perustanut niiden rakenteesta. Tofun, tempen ja seitanin kanssa neuvottelut vielä hieman takeltelevat, mutta kunhan kokemusta karttuu, niitä tulee taatusti löytymään jääkaapistamme jatkossa aina.

Liha tuntuu raskaalta

Lukuisilla ravintolaillallisilla olen ilokseni saanut huomata, että kasvisannokset usein lyövät liharuoat laudalta ylivoimaisesti. Makupaletti on paljon rikkaampi, suutuntuma mukavampi ja lautaselle asetellut elementit hurjan paljon kiinnostavampia kuin kaverin annoksessa. Vaikka ruokalistalta ei löytyisi sopivaa ateriaa, ammattitaitoinen keittiö kyllä loihtii syötävää myös sille erikoisruokavalioiselle, kunhan siitä vain muistaa ilmoittaa etukäteen.

Joskus ajaudun edelleen tilanteisiin, joissa en kehtaa olla syömättä eteeni pyytämättä kannettua lihanpalaa. Ajatus ruoan roskiin heittämisestä ahdistaa niin paljon, että syön mieluummin, kuin jätän syömättä. Useimmiten liha ei maistu hyvältä, ja myöhemmin huomaan, että ruoasta tulee raskas olo. Kun on tottunut syömään runsaasti kasviksia ja hyvin vähän eläinperäisiä tuotteita, elimistö esittää vastalauseen. Sekin pitää kasviksista enemmän.

Vegaaniksi ei tarvitse ryhtyä yhdessä yössä

Minun matkani vegaaniksi on edelleen kesken. Ensimmäiseksi jätin pois sianlihan, sitten naudan ja broilerin. Samoihin aikoihin vaihdoin lähes kaikki lehmänmaitotuotteet kasvipohjaisiin. Tällä hetkellä opettelen eroon juustoista ja kananmunista. Jälkimmäiset olen jättänyt pois ruoanlaitosta ja leivonnasta, mutta luomumunan saatan edelleen syödä sellaisenaan leivän päällä silloin tällöin. Kestävästi kalastettua järvikalaa syön edelleen ja maksaa, munuaisia sekä muita sisäelinruokia teemme joskus, sillä tuntuu oikealta hyödyntää lihantuotannosta syntyviä sivuvirtoja, jotka muuten menisivät hukkaan. Myös kannanhoidollisista syistä metsästetty riista läpäisee ainakin toistaiseksi seulani.

On kuitenkin niin, että haluillamme tai nautinnollamme ei enää voida perustella yhtäkään ilmastoon vaikuttavaa valintaa. Jos et pysty luopumaan kokonaan lihasta ja muista eläinperäisistä tuotteista, tee niistä juhlaruokaa, jota kannetaan pöytään vain harvoina ja valittuina hetkinä. Proteiinin takia lihaa ei tarvita ruokavaliossa, sillä tarvittavan määrän ravintoaineita saa myös kasvispainotteisesta ruokavaliosta, kun syö riittävän monipuolisesti.

lihasta luopuminen

Loppuun lisään vielä pakollisen disclaimerin: omassakin lähipiirissäni on usempi keliaakikko, joista muutama on allerginen myös palkokasveille, soijapavut mukaan lukien. Silloin tilanne on kinkkisempi, sillä moni ilmastoystävällinen ruokavalion osasista sisältää viljaa, gluteenia, soijaa, papuja ja/tai hernettä. Kaikki eivät siis pysty muuttamaan omaa kulutustaan kokonaan, vaikka niin haluaisivatkin tehdä.

****

En harrasta lupauksia edes uutena vuotena, mutta nyt teen poikkeuksen. Lupaan käydä vuoden loppuun mennessä läpi blogini kaikki reseptit, muokata niitä tai ainakin lisätä tekstiin tiedon, miten ruoasta saa vegaanisen. Sillä välin löydätte tähän mennessä julkaisemani kasvisruoat tämän linkin takaa. Vastuullisia herkkuhetkiä!

ps. Kirjoitan vastuullisuudesta lähes päivittäin myös instagramin puolelle, tervetuloa seuraamaan!

Maaliskuisia mielenliikkeitä

Kurkussa tuntuu pala, joka ei lähde nielemällä. Uni keskeytyy useamman kerran yössä painajaisiin ja levottomiin ajatuksiin. Mitä tämä nyt taas on, ihmettelen, sillä vaikka vapaata on kerrankin riittävästi, tuntemukset täsmäävät vuoden takaiseen aikaan, kun kalenteri repeili liitoksistaan ja olin luhistua työtaakan alle. Stressiä tämä ei voi olla – vai voiko sittenkin?

Selitystä ei tarvitse kauaa etsiä. Maailma on sekaisin, liian monella tavalla. Aamun lehdestä kolme neljäsosaa käsittelee sotaa. Uutiset vyöryvät silmille kaikkialta minne katseensa kääntää, lapset itkevät, pommit räjähtävät ja koteja tuhoutuu. Lahjoitan Unicefille ja Punaiselle Ristille. Mietin, onko meillä riittävästi kotivaraa, tutkin kellarin väestönsuojaa ja pohdin pitäisikö hankkia aggregaatti. Onneksi on mökki.

Pandemia on edelleen päällä, turvavälit pitää muistaa ja käsiä hinkata puhtaaksi. Onko kurkku kipeä vai kenties vain karhea kuivasta ilmasta johtuen? Pitäisikö tehdä varmuuden vuoksi kotitesti? Maski hiostaa ja haittaa hengittämistä, laulamisesta on tullut mahdotonta. Syntymäpäivät peruuntuvat eikä ystävä uskalla vieläkään halata. Siskoni pienet lapset eivät ole nähneet muita ikäisiään koko elämänsä aikana.

Ilmastokriisi on jäänyt hullun venäläisen aiheuttamien kärsimysten jalkoihin. Yritän tehdä osani, ja kertoa, ettei lihaa pitäisi enää syödä, huvilentoja lentää eikä mitään turhaa ostaa. Soraäänet tunkevat tärykalvoilleni, sillä totuus tuntuu epämiellyttävältä. Miksi minun pitäisi muuttua, kun Kiinassakaan ei tehdä mitään. Minulla on oikeus, minä kuitenkin kierrätän, eikö se riitä, minulta kysytään. Kaiken pahan keskellä on helpompaa kääntää pää ja katsella kevyitä kissavideoita. Niiden pariin palaan minäkin, ihan joka päivä.

Töihin keskittyminen on äärimmäisen vaikeaa. Kasautuneet kriisit tuntuvat rintalastassa, ne istuvat siinä tiukassa ja muistuttavat itsestään joka helvetin hereilläolohetki. Lopulta tajuan, että jos en nyt pysähdy, jokin minussa menee rikki – ja sen jälkeen minusta ei ole apua kenellekään. Kissavideot eivät enää riitä, joten painan jarrua, pakkaan laukkuni ja lähden mökille.

maaliskuisia mielenliikkeitä

Hiihdän siskoni vanhoilla suksilla ja kaksi numeroa liian suurilla monoilla kymmeniä kilometrejä. Kaadun, kampean itseni pystyyn, pudistelen pakkaslumen villapaidaltani ja jatkan matkaa. Kahlaan metrisessä hangessa ja kuuntelen keväästä kertovaa kujerrusta. Saunon ja peseydyn hangessa kymmenen asteen pakkasessa. Kiipeilen tikkaille kiinnittämään isän rakentemia linnunpönttöjä. Pysähdyn vasta, kun tulee pimeää.

Väsytän kehoni, sillä voipuneena en jaksa enää olla huolissani siitä miten meille ja maailmalle käy. Pala kurkussa katoaa ja ahdistus väistyy vähitellen. Sen varjo painaa edelleen, mutta ei lamaannuta enää. Jos tarkkaan katsoo, tunnelin päästä kajastaa hiukan valoa. Mökkimaisema on tehnyt tehtävänsä, on aika avata silmät ja kohdata todellisuus.

Kaupunkiin palattuani kiinnitän jääkaapin oveen aamukamman. Siinä on enää 30 piikkiä.