Mieheni on tuntemistani ihmisistä vaatimattomin. Hän hämmentyy kiitosten edessä ja harvoin pyytää itselleen mitään. Kuten moni suomalainen mies, hän on tarmokas puurtaja, joka ei osaa kaivata kehuja. Analyyttinen ajattelija ja introvertti, joka ei viihdy huomion keskipisteenä. Lämmin ja lempeä, voimakas ja turvallinen, mutta myös sinnikäs, kärsivällinen ja päämäärätietoinen. Minun peruskallioni.

Alkuviikosta hän täytti tasavuosia. Syksyn mittaan tiedustelin toiveita välillä vaivihkaa, sittemmin suoraankin. Vinkkejä sain vähänlaisesti. Hän ei kuulemma tarvitse mitään. Juhlista nyt puhumattakaan.

Pyörittelin siitä huolimatta päässäni ajatusta yllätysjuhlista tai edes pitkästä illallisesta, jonne kutsuisin ystäviä ja perhettä. Itsehän olisin innoissani, jos minulle järjestettäisiin jotain vastaavaa (vink, vink), mutta miehestä en ollut ollenkaan varma. Hössöttäminen ei varsinaisesti ole hänen kuppinsa teetä. Tiesin hänen kuitenkin arvostavan ideoitani, kunhan homma ei vaan lähde lapasesta. Makumme on onneksi varsin samanlainen.

Ensi töikseni etsin Helsingistä ravintolan, joka on auki sellaisenakin päivänä kuin muut paremmat paikat ovat kiinni. Lyhyen sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen minulla oli varaus Ravintola Emoon*, joka tänä syksynä muutti Kasarminkadulta Kluuvikadulle hotelli Kämpin kupeeseen. Yön viettäisimme uusitun Sokos Hotel Presidentin** Talvimyrsky-huoneen sinisissä tunnelmissa.

Yllätyksen salassa pitäminen oli käsittämättömän kimuranttia. Varsinkin pari päivää ennen suustani loikkasi kymmeniä sammakoita, joita sitten seivailin säälittävästi punastellen. Vielä ovesta ulos lähtiessämme tokaisin, että en taida ottaa nyt tuota ystävän joululahjaa mukaan, mehän nähdään vielä myöhemminkin. Mies vilkaisi minua kummissaan, ehkä aavisti jo mitä tuleman piti.

Olen huono huiputtamaan ja punomaan monimutkaisia juonia, joten olin ilmoittanut heti kättelyssä, että meidän tulee olla keskustassa tasan kello viisi ja että seuraava päivä pitäisi pyytää töistä vapaaksi. Pari päivää aiemmin olin käynyt varaamassa Mikonkadun Roasbergista sopivan nurkkauksen ja kutsunut sinne vuorokauden varoitusajalla yllätysvieraita. Etkoille osallistuvien jälkikasvu otti tilanteen nopeasti haltuun ja aikuiset saivat tyytyä sivuosaan. Vasemmalla kädellä kumosimme pari pullollista kuohuvaa, huiskutimme onnitteluseurueelle heipat ja jatkoimme matkaa kohti Kluuvikatua.

Uusi Emo on hyvällä tavalla hämyinen. Tummia tekstiilejä, utuisen ohuita väliverhoja, kymmeniä kynttilöitä ja kutsuva tunnelma. Ravintola huomioi syntymäpäivän ginistä, appelsiinilikööristä, aperolista ja sitruunamehusta sekoitetuilla drinkeillä. Lasin kylkeä koristi kuivattu punaherukka. Väri oli intensiivinen ja maku mieletön. Kuin joku olisi lukenut ajatuksemme ja sekoittanut ne samaan lasiin. Baarimestari Kenneth Löfström todella tietää, mitä tekee.

Viimeistään leipää maistaessamme tiesimme, että illasta tulee hyvä. Leivomme leipämme itse ja osaamme arvostaa, kun ravintola tekee samoin. Aivan identtisiin tuloksiin emme etenkään vaalean juurileivän kanssa ole päässeet, mutta reseptin hiomista jatketaan, kunnes lopputulos tyydyttää itsekriittistä leipuria.

Kun ruokaihmiset lähtevät ulos syömään, annosten analysointi kuuluu asiaan. Olisinko itse tehnyt tämän toisin, puuttuuko tuosta jotain, ovatko kaikki elementit tarpeellisia, millainen on ruuan ja viinin liitto? Usein joku annoksista notkahtaa toisen noustessa suvereeniksi suosikiksi. Tasaisesti loistaviin suorituksiin törmää harvoin.

Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan kävi niin, että jokainen pöytään kannettu ruokalaji ja sen viinivalinta hurmasivat meidät. Simpukat ja Sancerre Galinot 2009, selleri ja Les Terrasses Arbois Pupillin Juran alueelta, peura ja Hisenda Miret Garnatxa 2015 sekä karpalo ja Beerenauslese Exquisit 2015. Aina kun ajattelimme, ettei seuraava annos voi peitota edellistä, eteemme kannettiin jotain vieläkin parempaa. Kun tämä kaikki höystettiin ansiokkaalla asiakaspalvelulla, emme tyytyväisempiä olisi voineet illallisen jälkeen olla. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!

Mies myhäili muikeana koko illan ajan ja minua hymyilytti. Hilpeässä hiprakassa kävelimme käsi kädessä Kluuvista kohti hotellia. Kello läheni kymmentä, mutta me olimme valmiita heittäytymään pehmeään sänkyyn ja valkoisiin lakanoihin, sulkemaan silmämme ja nukkumaan pitkään. Huoneessa kuitenkin odotti vielä yksi yllätys. Hotelli muisti sankaria kylmällä kuohuviinillä ja herkkulautasella. Jospa vielä yhdet lasilliset ja vasta sitten nukkumaan!

*Illallisen tarjosi Ravintola Emo, **yöpymisen mahdollisti Sokos Hotel Presidentti – kaunis kiitos ikimuistoisesta syntymäpäiväyllätyksestä!

ps. Ravintola Emo on auki myös vuoden viimeisinä päivinä 28.–31.12.2017 ja ruokalistalla on taatusti jotain muuta kuin kinkkua ja laatikoita.