Tunnelmallinen Tony’s deli – pieni pala Italiaa keskellä Helsinkiä

Kaupallinen yhteistyö: Tony’s deli

Tiistai-iltana tuulee. Pohjoisesta puhaltaa niin, että pystyssä ei meinaa pysyä. Tihkusateen kastelemat keskustan kadut kumisevat tyhjyyttään, sillä syysmyräkän riehuessa ihmiset pysyttelevät tiukasti sisätiloissa. Takana on hektinen kirjamessuviikko ja pitkä työpäivä, joten minäkin huomaan haaveilevani kotisohvasta, kääriytymisestä lämpimään vilttiin, kynttilöistä ja lempeästä hämärästä.

Melkein harmittaa, että meillä on pöytävaraus ravintolaan, sillä juuri tänään en kaipaisi hiukkaakaan hälinää ympärilleni. Hyvän ruuan ja viinin tunnettuja sivuvaikutuksia ovat kuitenkin parempi mieli, onnellinen olotila ja tyytyväinen vatsa, joten ehkäpä ilta ravintolassa hyvinkin piristää raskaan työn raatajaa. Siispä fillarin selkään ja vastatuulessa kohti Bulevardia!

tonys deli

tonys deli

Astumme sisään Tony’s deliin. Portaikossa meitä tervehtii joulukuusi, sinne tänne on ripoteltu pieniä lahjapaketteja. Pikkujoulukausi on selvästi alkamassa. Ravintolasalissa huomaamme heti, että tunnelma on täydellinen. Muutamia seurueita siellä täällä, vaimeaa musiikkia, kynttilöitä, pehmeän punaisia sävyjä ja samettisia sohvia, joita reunustaa muhkeiden tyynyjen rivi. Tony’s deli onnistuu kääntämään takkini siltä seisomalta. Sali sulkee meidät lämpimään syleilyynsä – ja toivottaa tervetulleeksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Venetsialaiset teemaviikot näkyvät paitsi ruokalistalla, myös seinillä. Venetsialaisten karnevaalinaamioiden koukkunokat heittävät yllemme dramaattisen tummia varjoja. Oikeassa Venetsiassa kahlataan tällä hetkellä tulvavedessä, Tony’s delin Venetsia-viikoilla upottavat korkeintaan sohvat, jalat pysyvät kuivina ja olo on lämmin ja lokoisa.

Tonys deli

tonys deli

tonys deli

Pidän sisustuksesta erityisen paljon, enkä malttaisi istua pöydän ääreen, kun kameran rakastamia yksityiskohtia on aivan liikaa joka puolella. Valitsemme alkumaljoiksi italialaiseksi samppanjaksikin kutsuttua franciacortaa ja selailemme menulehtisiä mielenkiinnolla. Valinnanvaraa on runsaasti, sillä samaan aikaan tarjolla on venetsialaisten erikoisuuksien lisäksi Alban alueen valkoista kultaa – valkoisia tryffeleitä.

Mieli harhailee hetkeksi Piemonten sydämeen, pieneen Roddin kylään, jonka liepeillä saimme syksyllä 2017 osallistua tryffeleiden metsästämiseen. Koulutetut tryffelikoirat häärivät ympärillämme ja kuopivat kärsimättöminä maata. Minäkin pääsin irrottamaan pikkuruisella hakulla golfpallon kokoisen tryffelikimpaleen, joka tosin sujahti tuossa tuokiossa tryffelioppaamme taskuun. Maistiaisten jälkeen tuliaiskassiin koottiin tryffeliöljyä, säilöttyjä tryffeleitä ja tryffelivoita. Ruokamatkailua parhaimmillaan!

tonys deli

Pitkien pohdintojen ja ajatusten sivupolkujen jälkeen mies valitsee alkupalalautaselleen silakkaa. Minä päädyn tilaamaan antipastoksi härkäcarpaccion, joka on höystetty tuoreella tryffelillä ja tryffelimajoneesilla.

Viinilistaa vilkuillessa sormi menee suuhun. Lopulta annammekin päätösvallan ravintolapäällikölle, joka ehdottaa jaettavaksi kahta pientä karahvia, yhden punaista Valpolicellaa ja toisen tuntemattomampaa valkoista, Veneton alueen Turbiana-rypäleestä valmistettua, raikasta ja yrttistä Corte Ciona Luganaa. Piirrän muistiinpanoihin ison plussan, sillä karahvittain ei viiniä kovin monessa suomalaisessa ravintolassa tarjota. Mikähän siihen mahtaa olla syynä?

tonys deli

Tryffelin huumaava tuoksu leijailee luoksemme jo ennen kuin annokset ehtivät pöytään saakka. Kun kokki raastaa tuoretta tryffeliä annokseni päälle runsaalla kädellä, hurmaannun niin, että unohdan tyystin kameran ja kännykän. Ehkä niin on hyvä, välillä kannattaa nauttia hetkestä kaikilla aisteilla tarkastelematta tilannetta ruudun kautta. Syön hitaasti, sillä en haluaisia annoksen loppuvan koskaan. Silakkakin on hyvää, mutta muutaman tryffelihaarukallisen jälkeen mies tunnustaa silti kärsivänsä annoskateudesta. Virnistän tyytyväisenä valintaani ja pyörittelen tryffelilastuja kieleni päällä.

tonys deli

tonys deli

Viinilista lupasi Valpolicellan olevan pehmeää ja eleganttia. Muutaman kulauksen jälkeen pyydän seuralaistani haistamaan ja maistamaan, sillä kuvaus ei tunnu täsmäävän. Pehmeyden sijaan suutuntuma on väärällä tavalla hapokas ja tuoksu viittaa etäisesti maakellariin. Voisikohan viinissä olla korkkivika? Emme ole varsinaisesti viiniharrastajia, joten pohdimme asiaa pitkään keskenämme, ennen kuin uskallamme pyytää henkilökuntaa maistamaan. Aavistuksemme osuu oikeaan. Tilanne hoidetaan esimerkillisesti ja meille tuodaan pikapikaa uusi kaato viiniä, joka maistui juuri siltä miltä pitääkin.

Korkkivikaisia viinejä tulee vastaan yllättävän usein, Alkoonkin niitä palautuu kuulemma tuhansia vuodessa. Joskus vian huomaa jo nuuhkaisemalla korkkia, mutta yleensä tunnistaminen vaatii lasiin kaatamisen, haistelun ja maistelun. Vaikka ravintolassa vialliseen viiniin törmääminen onkin harmillista, on tässäkin pilvessä hopeareunus. Iloitsen siitä, että olen kuin olenkin kehittynyt maistajana, ja lupaan itselleni, että jatkossa uskallan luottaa omiin aisteihini enemmän.

tonys deli

Tässä välissä on kehuttava vielä kerran Tony’s delin rauhallista tunnelmaa. Olemme molemmat ääniherkkiä ja täpötäyteen ahdetussa ravintolassa, jossa musiikki pauhaa kovalla, saattaa välillä iskeä ärsytys tai jopa pakokauhu. On ihanaa, että pystymme syventymään keskusteluun ja toisiimme ilman, että ääntä tarvitsee yhtään korottaa. Muistiin kirjattakoon, että Tony’s deli on oikein oivallinen treffipaikka!

Pääruoiksi nautimme pulleita pinaattiarancineja eli friteerattuja risottopalloja ja venetsialaista vasikanmaksaa polentan kera. Hyviä ja tuhdin täyttäviä annoksia molemmat. Olipa onni, etten valinnut alkupalaksi risottoa tai pastaa, kuten etukäteen olin suunnitellut! Vaikka vatsa on ääriään myöten täynnä ja tyytyväinen, katse hakeutuu kummasti kohti jälkiruokalistaa. Tekee mieli makeaa.

tonys deli

Ohitan sujuvasti ikisuosikkini tiramisun ja pysähdyn venetsialaisten munkkien ja suklaakastikkeen kohdalle. En tiedä millaisia munkkeja venetsialaiset mammat paistavat, mutta aion ottaa selvää. Kuvittelen mielessäni suussasulavan, öljyssä pinnalta rapeaksi paistetun sokeripommin, joka seilaa suklaakastikkeessa, enkä voi ajatella enää mitään muuta. Mies ei sokerista piittaa, vaan tilaa Taleggio-juustoa, grappasiirappia ja saksanpähkinöitä.

Tällä kertaa on minun vuoroni kärsiä annoskateudesta, sillä siinä missä juusto on pehmeää ja pähkinät ihanan paahtuneita, venetsialaisista munkkeja voisi luonnehtia ennemminkin friteeratuiksi munkkitaikinalastuiksi, jotka rasahtelevat hampaissa kuin hapankorput konsanaan. Naurattaa, sillä ne eivät suoranaisesti vastanneet pääni sisällä kehittelemiäni mielikuvia. Seuraavalla kannattanee kysyä tarjoilijalta, mitä onkaan tilaamassa, ennen kuin kuvittelee omiaan. Suklaakastike on onneksi vallan mainiota, ja jälkiruokaviiniksi valittu sisilialainen Donnafugata Kabir mahtavan makeaa.

tonys deli

tonys deli

tonys deli

Illallisen jälkeen kuljetan pyöräni metrolle kävellen. Olen pyörryksissä ihanasta illasta, ruuasta ja viineistä – hilpeässä hiprakassa on turvallisempaa taluttaa. Edellisestä kerrasta Tony’s delin pöydässä oli ehtinyt kulua kokonaiset 13 vuotta, olikin siis jo aika palata takaisin. Mene sinäkin ja koe pala Italiaa keskellä Helsinkiä! Tryffeliviikot jatkuvat vielä tovin ja venetsialaisista erikoisuuksista pääsee nauttimaan loppuvuoden ajan. Benvenuti tutti!

Yökylässä Helsingin Vallisaaressa!

Yhteistyössä: Vallisaari

Olen seurannut sääennusteita pitkin viikkoa. Näyttää siltä, että meteorologeilla on ollut edessään mahdoton tehtävä, sillä ennuste on saattanut muuttua yhden päivän aikana neljäkin kertaa. Ensin luvataan aurinkoa, sitten pilvistyvää, myöhemmin sadekuuroja ja lopuksi kovaa tuulta. Oikeassa olivat, jokainen vuorollaan. Yksi vuorokausi Vallisaaressa kattoi kaikki ennusteet.

Vallisaaressa

Pyöräillessäni Kauppatorille tuuli tuntuu yltyvän. Olisi ehkä kannattanut pukeutua lämpimämmin. Ohut kesämekko ja farkkutakki eivät varsinaisesti ole vesilläliikkujan varusteita, pitäisihän purjehtijoiden tyttären se tietää. Repussa on kyllä untuvatakki ja pitkät housut, mutta enhän minä niitä ole malttanut päälleni vetää. Hyvä, että mekossani pysyn, niin innoissani tulevasta illasta ja yöstä olen!

Vallisaaressa voi nimittäin nykyään yöpyä! Kesäkuun alussa Kuninkaansaareen avattiin pieni, katseilta piilossa oleva Tentsile EcoCamp -alue. Ai mikä Tentsile? No kolmikulmainen teltta, joka kelluu ilmassa kolmen puun väliin viritettynä. Telttailualue ei siis kuluta Vallisaaren arvokasta ja suojeltua luontoa. Kallioiden kupeeseen johtaa kapea kinttupolku ja puiden ympärille on kääritty suojat, joihin kiinnitysliinat kiristetään. Teltoissa on maastokuvioiset sadesuojat, vain oranssit kiinnitysliinat erottuvat luonnon helmasta. Vallisaaren Satamakahvilasta saa mukaansa varustekassin, jossa on huopia, makuupussit, ensiapulaukku ja erikseen pyydettäessä myös pyyhkeet.

Vallisaari epic

Tarkoitus on testata paitsi Tentsilessä yöpymistä, myös saaren muita palveluita. Niinpä astelemme Aava Linesin yhteysveneestä suoraan Satamakahvilan vieressä sijaitsevan Epic Foodsin konttiravintolan tiskille ja tilaamme ruokaisat nuudelisalaattiannokset juomineen. Mies kantaa ruuat terassille, minä livahdan sillä aikaa vaihtamaan lämpimämpää ylle. Satamakahvilan vieressä toimii Epic Foodsin lisäksi Myrsky-baari, joten janoon ei Vallisaaressa ainakaan kuole.

Minä olen Vallisaaressa kolmatta kertaa, mutta mies on ensikertalainen. Päätämme etsiytyä ensi majoituspaikoille ja sitten vasta lähteä ihmettelemään vuosikymmeniä villinä rehottaneen saaren ja luonnon valtaamia rakennuksia Kuninkaansaaren- ja Aleksanterinkierrokselle.

Vallisaari tentsile

Retuutamme painavaa varustekassia pitkin telttailualueelle johtavaa metsäpolkua. Pehmeä sammal tekee nilkkojeni löysille nivelsiteille tepposet, niinpä kellahdan keskelle mättäitä, ja möyrin maassa sadatellen kaikkia tuntemiani kirosanoja. Kokemuksesta tiedän, että piinallinen kipu kestää vain hetken, joten parissa minuutissa nilkutan jo kohti edessä kohoavia kallioita. Saavuttuamme kohteeseen, purskahdamme molemmat nauruun. Maisema on mitä mainioin, mutta sen keskellä taivaanrannassa töröttää Kalasataman uuden kauppakeskuksen, Redin, rakennustyömaa ja Majakka, ensimmäinen alueen tornitaloista. Ihan kuin kotiin tulisi, toteamme.

Vallisaari tentsile

Vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

Olimme kantaneet repuissamme pienet lämmittävät lasilliset sisäistä villapaitaa. Ponkaisemme kolmion mallisen Tentsilen keskellä sijaitsevasta oviaukosta (vai pitäisikö sanoa lattialuukusta) sisälle telttaan, levittelemme paksut viltit alimmaisiksi ja puramme makuupussit niiden päälle. Teltta on tilava, sinne mahtuisi hyvin kolmaskin yöpyjä. Sadesuoja saa lähteä maisemien tieltä siksi aikaa, kun skoolaamme jännittävälle illalle ja yölle kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä kotia. Sitten lähdemme kameran kanssa liikkeelle.

kuninkaansaari

kuninkaansaari

Vallisaari kuninkaansaari

Vallisaaressa

Liikkuminen Vallisaaressa illalla, viimeisen lautan irrottua laiturista, on maaginen kokemus. Muutama purjevene kelluu vierasvenelaiturissa, mutta muuten missään ei näy ristin sielua. Ei edes sitä päätöntä miestä, joka kuulemma kummittelee saaressa. Kierrämme ensin hobittien asuinsijojen ohitse Kuninkaansaaren epäviralliselle uimarannalle. Vesi on lämpimämpää kuin mökkirannassa, mutta nyt ei ole aikaa uida. Vilkaisu kelloon saa meidät kiirehtimään kohti auringonlaskua. Panemme töppöstä toisen eteen, ja ehdimme parahiksi Aleksanterinpatterille. Aurinko on juuri jättämässä jäähyväisiä ja vajoamassa Suomenlinnan vallien taakse.

Aleksanteripatteri

Vallisaari suomenlinna

Tuuliselta ampumapatteristolta jatkamme kohti piknik-aluetta, sillä olihan reppuun pakattu kunnon retkieväät: valkoviiniä ja Satamakahvilan vihoviimeiset pullat. Auringon kulta värjää Suomenlinnan kirkon hohtavaksi, viini on sopivan viileää ja pullat makeita. Ympäristö on lähes täydellinen – vain rutikuivan ruskeiksi kuivan alkukesän kuivattamat kymmenet koivut surettavat.

vallisaari piknik

vallisaari piknik

vallisaari suomenlinna

vallisaari suomenlinna

vallisaari torpedolahti

Kuninkaansaareen johdattavalle kannakselle ehdittyämme aurinko on jo painunut mailleen, mutta värjää vielä horisontinkin takaa taivaan käsittämättömän kauniiksi. Joutsen lipuu läpi tyynen merenlahden kuin suomalaiskansallisessa elokuvassa konsanaan. Jälleen kerran sydän meinaa pakahtua. Miten ällistyttävän luonnon keskellä elämmekään, suurkaupungissa, mutta lähellä merta, metsiä ja koskematonta maastoa. Pukeudumme merinovillaisiin vaatteisiin, sujahdamme makuupussin lakanoiden väliin ja toivotamme toisillemme hyvää yötä.

vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

Yöllä sataa. Linnut aloittavat aamunsa aikaisin. Kello näyttää kolmea, kun pyörin edelleen makuupussissani etsien hyvää asentoa. Teltan pohja hytkyy ja sänkyseura havahtuu. Haikarat rääkyvät, niilläkin on pesä saaressa. En jaksa kurottaa korvatulppia tai etsiä varustekassista ylimääräistä vilttiä, vaikka vähän paleltaa. Kylmä ei hohkaa maasta, mutta se saavuttaa ilmasta käsin. Yö on levoton, mutta syytän siitä lähinnä pääni sisällä pyöriviä keloja ja kuormittavia työpäiviä, en niinkään teltan anatomiaa. Aamun tunnit tuhisen kuitenkin sikeästi kuin pieni lapsi.

vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

Herättyäni harmittaa, että meillä on pienoinen kiire juhannuksen viettoon. Maisema, joka teltalta avautuu, korvaa yölliset lintujen konsertot, supikoiran rapinat, makuupussien suhinan ja korvamatona soivan Olavi Uusivirran. Haudassa ehtii nukkua, ja sateisena juhannuksena, ajattelen, ja kömmin rantakallioille aamupesulle.

Satamakahvilan avatessa ovensa puoli yhdeltätoista istumme jo terassilla. Olemme ehtineet käydä moikkaamassa Jäätelökahvila Pajan omistajaa ja nauttimaan aamun ensimmäiseksi ateriaksi legendaariset lonkerosorbetit vastajauhetun kahvin kera. Second breakfast eli päivän toinen aamiainen pitää sisällään Satamakahvilan lohi- ja jauhelihapiiraan, tuoremehua, smoothieta ja kahvia sekä teetä.

vallisaari jäätelökahvila paja

vallisaari jäätelökahvila paja

vallisaari satamakahvila

vallisaari aamiainen

Aava Linesin yhteysaluksen salongissa kanssamatkaajat ylipuhuvat meidät skoolaamaan erinomaiselle vuorokaudelle laivan baarikaapin valikoimasta löytyvällä kuplajuomalla. Olo on pöllämystynyt, tuntuu siltä, kun olisimme olleet reissussa useamman päivän. Oiva startti juhannukselle, josta ei sittenkään tullut niin sateinen!

Tentsile-majoituksen, lauttamatkat, ateriat, jäätelöt ja aamiaisen tarjosivat Vallisaari ja sen yrittäjät. Kiitos!

Ps. Lauttojen ajankohtaiset aikataulut, ravintoloiden aukioloajat ja yöpymishinnat kannattaa tarkistaa suoraan osoitteesta https://vallisaari.fi!

Lue myös: Vallisaareen!

Taste of Helsinki 2018 – mielettömiä makupareja ja yllättäviä yhdistelmiä!

Kaupallinen yhteistyö: Taste of Helsinki

Suunnittelen olevani tehokas ja ehtiväni aamupäivällä syventyä sekä uuteen sometuotantoprojektiin että kodin raivaamiseen niin, että ehdin yhdeksi Taste of Helsingin tämän kesän ensimmäiseen lounaskattaukseen. Puolilta päivin huomaan sammuttelevani tulipaloja epäergonomisessa asennossa, jalat kippurassa ja pää jomottaen. Aktiivisuusrannekekin käskee liikkumaan, joten päätän sulkea läppärin, juosta suihkuun ja fillaroida Töölönlahdelle niin nopeasti kuin kintuistani pääsen.

taste of Helsinki prosecco

Yhtä tukankuivausta, ripsien ja huulien maalausta, kenkäkriisiä ja kahta työpuhelua myöhemmin saavun vihdoin pääportille ja kuittaan itseni sisään. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lounatuuli puhaltaa lämmintä ilmaa festarialueelle. Olen etuoikeutetussa asemassa, sillä saan hengata ruokatelttojen tuntumassa kokonaiset kaksi ja puoli päivää Taste of Helsingin vieraana, ambassadorin roolissa!

Lunastan lasipisteeltä 2 euron viinilasin ja marssin Taste of Helsinki -kortti ojossa suoraan rovaniemeläisen Skyn tarjoilutiskille. Ounasvaaralla majaileva Lapland Hotelsin ravintola on Esperanton lisäksi ainoa, jonka yhteenkään annokseen en ole päässyt tutustumaan etukäteen. Tilaan saman tien kaksi lautasta: Kaskinaurista Sodankylästä, kuusenkerkkäpestoa ja sieniä sekä Sallan villiä poroa, mäntyistä punajuurilientä, ruskeavoi-puikulamysliä ja selleriä. Jälkimmäinen on Skyn nimikkoannos, eikä sitä voi ohittaa, ovathan sukujuureni puoliksi Sallan tuntureiden kupeesta.

sallan poroa sky

vin direkt taste of Helsinki

Viiniksi valikoituu Vin Direktin maahantuoma Le Secateur, muheva ja täyteläisehkö australialainen Shiraz. Kombo toimii kyllä, vaikka viini ei välttämättä ole paras mahdollinen match porolle. Villinä juoksennellut poro häviää suuhuni nopeasti, myöhäisestä luonaasta tuli paljon myöhäisempi kuin alun perin suunnittelin. Punajuuriliemi on ihanaa, enkä irvistä enää sellerinkään kohdalla. Mutta kaskinauris, se peittoaa poron mennen tullen! Kehotan maistamaan, sillä annoksessa on kaikki kohdallaan. Viimeisen silauksen antavat paahdettu tattari ja mukavan etikkaiset sienet. Ihanaa!

kaskinauris taste of Helsinki

 taste of Helsinki

Mutta lounaskattauksen paras annos odottaa vielä syöjäänsä. Vaikka välillä vähättelenkin makeanhimoani, en voi ikinä vastustaa ravintoloiden jälkiruokalistoja. Ja torstain kokemuksella jälkkäreitä ei todellakaan kannata jättää väliin myöskään Taste of Helsingissä. Kannattaa muuten kysäistä mitä mystisten annosnimien takana piilee, sillä kukapa arvaisi, että Garden by Olon kryptisesti nimeämä Ryppylimettiä ja kuusta kätkee taakseen maailman kauneimman valkosuklaaeskimon kaikilla mahdollisilla herkuilla. Täsmävinkki numero yksi: Maista ainakin Garden of Olon jälkiruokaa! (Ja jos annos ei vastaa alla olevaa otosta, aina voi kaivaa kännykän esiin ja vilauttaa keittiöön kuvaa malliksi. Näin teki siskoni eilisellä illallisella ja kappas, kokki pyöräytti annokseen ylimääräisen kierroksen kuusta ja kukkia.)

garden by olo ryppylimettiä ja kuusta taste of Helsinki

solera jälkiruokaviini taste of Helsinki

Nyt seuraa ihan rehellinen mainospuhe, vaikka virkkeistä ei minulle olekaan maksettu mitään (tai no, tilkan jumalaista jälkiruokaviiniä sain lasiini ilmaiseksi). Vaikka kulutan viinejä kohtuullisia määriä, en oikeasti tiedä niistä juuri mitään. Olen välillä yrittänyt opetella rypäleiden eroja ja eri viinimaiden ominaispiirteitä, mutta tieto on valunut tiehensä kuin vesi hanhen selätä. Sen takia on äärimmäisen ihanaa, että viiniteltassa on ainakin yksi matalan kynnyksen maahantuoja. Soleran siirtolapuutarha on somistukseltaankin ihanan rento ja kukkea, mutta parasta ovat tiskin takana olevat ihmiset, jotka eivät tee asiantuntijuudestaan numeroa. Puutarhan edessä on kyltti, jossa lukee: “Meidän sommelierit ovat lomalla – me olemme täällä!” Tällä ständillä ei todellakaan tarvitse jännittää, ja kaiken hyvän lisäksi viinejä saa maistaa ennen kortin vinguttamista.

taste of Helsinki solera punaviinit

Marssin ryppylimettieskimoni kanssa Soleran tiskille. Pieni kaato Mouton Cadettin sauternes-viiniä saa sukat pyörimään jaloissani, vaikka olen paljain jaloin. Huh, mikä yhdistelmä! Tässä siis täsmävinkki numero kaksi: siniveristen sukuhaaran Bordoux’ssa tuottama sauternes toimii erityisesti niiden jälkiruokien kanssa, joissa ei ole (tummaa) suklaata. Raparperin kylkiäisenä se on erinomainen ja valkosuklaisen ryppylimettieskimon kanssa taivaallinen.

Taste of Helsinki suljetaan pariksi tunniksi klo 15, jotta ravintolahenkilökunta saa ansaitsemansa tauon ja ehtii valmistautua viideltä alkavaan illalliskattaukseen. Minä vetäydyn pariksi tunniksi viileään musiikkitaloon tekemään töitä. 16:55 seison jo portilla muiden innokkaiden ruokavieraiden kanssa. Aurinko porottaa edelleen, ja nälkäkin jo kurnahtelee suoliston sopukoissa. Saan illallisseurakseni siskon, joka pyyhältää portille kesämekossaan tietämättä yhtään mitä tuleman pitää.

ginuine taste of Helsinki

taste of Helsinki

Illallinen on täynnä makujen ilotulitusta. Kunhan ambassadorien skoolaushetkestä ja Ginuinen tarjoamasta drinkistä on selvitty, käymme ruuan kimppuun. Ensimmäiseksi kannamme pöytään uuden kierroksen kaskinaurista, joka jatkaa voittokulkuaan tässäkin kattauksessa. Sitten on välijälkiruoan aika. Skyn listalla komeilee suklaata, herkkutattikinuskia ja Napapiirin puolukkaa sisältävä annos, eikä sitä voi mitenkään jättää maistamatta. Siis herkkutattikinuskia, se lienee yllättävin yhdistelmä koko festareille. Ja voi luoja mikä yhdistelmä se onkaan! Puolukkapuuroa muistuttavan vaahdon alle on piilotettu aimo annos sileää ja suussa sulavaa herkkutattikinuskia. Jo nyt alkaa tuntua siltä, että tämän vuoden Taste of Helsinki on tasoltaan huippukorkea. Lautanen kaavitaan viimeiseen kinuskipisaraan. Hyvin, hyvin vahva suositus!

taste of Helsinki puolukkaa ja herkkutattikinuskia

Silläkin uhalla, että tästä tekstistä tulee superpitkä, jatketaan hetki vielä. Ragun edessä on kaikista pisin jono. Tekisi mieleni viisastella, sillä saatoin taannoin eräässä instagram-postauksessani ennustaa näin tapahtuvan. Hapanjuurivohveli on saavuttanut hittistatuksen. Me jonotamme kuitenkin viiriäistä ja karitsamakkaraa, jotka molemmat saa myös gluteenittomina, kuten kaikki muutkin Ragun annokset. Keliaakikot ja vilja-allergiset on tänä vuonna otettu huomioon erityisen hyvin, sillä kaikilla ravintoloilla on vähintään yksi gluteeniton annos, useimmilla koko menu on erikoisruokavalioille sopiva.

viiriäinen ragu taste of Helsinki

karitsamakkara ragu taste of Helsinki

Viiriäinen on tuttu lintu jo Taste of Helsinki -safarilta, mutta karitsamakkaraa en ole vielä päässyt maistamaan. Pyydämme tomaattifregolan erilliseen kuppiin, jotta siskoni, jolla on keliakia, voi hyvillä mielin ahmia annoksen ja minä saan maistaa myös fregolaa. Avernasinappi on mukavan tujua ja makkarakin erittäin hyvä. Ei yhtään tunkkainen, jollaisia raakamakkarat joskus tuppaavat olla. Varhaiskaali on mielettömän rapeaa ja hapokasta. Kirjoitan annoksen kohdalle muistiinpanoihini: tosi jees.

Sitten on vuorossa illallisen kolmas kierros: lautasilta löytyy Chapterin Puikulaperunaa, naudan sydäntä ja keltuaista ja Winon tartar, joka on siskoni ensimmäinen tartar ikinä. Istahdamme Chapterin tiskin viereen katettuun pöytään. Ihastelemme jälleen kerran kauniita annoksia, silmänruokaa on tarjolla paitsi tiskien takana, myös lautasilla. Peruna-annos on mieletön. Samaa mieltä on nähtävästi Chapterin kulmilla hengaava Hans Välimäki, joka kuuluu suosittelevan ruokaa kaikille ohikulkijoille. Maistelemme ruokia ristiin ja molemmat olemme löytävinämme puikulan makumaailmasta tattaria.

chapter puikulaperunaa taste of Helsinki

chapter puikulaperunaa taste of Helsinki

Romany, yksi Chapterin perustajista, rientää halaamaan. Kehun ruokaa ja sen tattarivivahdetta. Romany on ihmeissään, ei siinä kyllä tattaria ole. Hän harppaa keittiön puolelle ja tuo meille lautaselle ripoteltuja ainesosia. Annoksessa on puikulaperunan ja perunapyreen lisäksi rouheena sekä ruskistettua voita, keltuaista että naudan sydäntä. Kaikki maistuvat erikseen vallan mainioilta ja tunnistettavilta, mutta kun kolmea rouhetta lusikoi suuhunsa samanaikaisesti, kielen päällä maistuu tattari. Käsittämätöntä taikuutta!

Wino raparperia ja suklaata taste of Helsinki

On viimeisen jälkiruokakierroksen aika. Valinta on vaikea, mutta lopulta päädymme Winon Raparperia ja suklaata -annokseen sekä jo aiemmin mainittuun Garden by Olon ryppylimettieskimoon. Oih ja voih. Taas on edessämme ruokataidetta parhaimmillaan. Winon jälkkärin mousse on rakenteeltaan hieman jauhoista, mutta maku ja ihana raparperisorbet kompensoivat pientä pintavikaa. Siskoni rakastuu eskimoon, joten pysyn suosituksessani, astelkaa Garden by Olon tiskille ja nauttikaa. Niin, ja muistakaa se jälkkäriviini, se taikoo annoksesta vieläkin paremman!

garden by olo ryppylimettiä ja kuusta taste of Helsinki

Jossain välissä ehdin maistamaan myös Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan gelatoja. Ruskistettu voi pinjansiemenillä yhdistettynä basilikajäätelöön on mahtava makuelämys. Jäätelöpojat muuten kärräilevät tänä kesänä Porvoon lisäksi myös Espalla, joten jos jäätelö jää Taste of Helsingissä väliin, on sitä mahdollisuus maistaa myöhemminkin. Makuvalikoima vaihtelee pitkin päivää, joten kannattaa käydä tsekkailemassa kärryä tasaisin väliajoin!

taste of Helsinki vanhan porvoon jäätelötehdas

Yhdeksän jälkeen hyppään fillarin selkään ja pyöräilen pienessä sievässä kotiin. Olen viettänyt Taste of Helsingissä lähes kuusi tuntia, enkä todellakaan ole vielä saanut tarpeekseni. Jos lasketaan mukaan safarikierroksella maistetut ruokalajit, enää 14 annosta on maistamatta. Myös kaikki Esperanton annokset ovat kokematta, sillä on tarkoitus urakoida perjantaina, yhdessä siippani kanssa. Törmätäänhän Taste of Helsingissä!