Pari päivää sitten kuuntelin radiosta, kuinka toimittajat hehkuttivat miten mahtavan lämmin heinäkuu meillä olikaan. Minun muistini mukaan heinäkuu oli sangen epävakainen, vaikka viimeinen viikko olikin aurinkoa ja lämpöä täynnä.

Onneksi grillikesä voi olla pitkä ja kuuma, vaikka päivät olisivatkin koleita ja pilvisiä. Grillin ääressä on aina lämmin. Ainakin, jos seisoo tarpeeksi lähellä hehkuvaa hiillosta.

Minulla on tunnustus: en ole koskaan omistanut minkään valtakunnan grilliä. En edes sellaista huoltoasemaversiota, jolla kokkaaminen on kiinni tähtien asennosta ja tuulen suunnasta. Olen siis lokkeillut ja lämmitellyt kylmänkalseina kesäpäivinä toisten ihmisten hiilloksilla.

Ehkä aukko grillisivistyksessä on johtunut asumismuodosta. Keskustan ja Kallion kerrostaloissa oma parveke on luksusvaruste, eikä puistogrillailua varten viitsinyt kertakäyttögrilliä kummempaa hankkia. Rivitaloasumistakin kokeiltiin sillä seurauksella, että ero tuli ja uudenkarheat eksoottisten maiden puista veistetyt pihakalusteet menivät jakoon jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Grilliä ei ehditty hankkia. Kymmenisen vuotta myöhemmin muutin nykyiseen kaksiooni, jossa on hulppea yli kuuden neliön lasitettu parveke, jota kesähuoneeksikin kutsutaan.

En osannut vieläkään kaivata omaa grilliä, eikä miehelläkään sellaista ollut. Vapun jälkeen huomasimme naapuriin ilmestyneen kaasugrillin. Parvekeaamiaisella päähän pälkähtänyt mielijohde ajoi nettiin etsimään tietoa parvekkeella grillaamisesta. Miten määritellään avotuli ja minkälaista grilliä omalla parvekkeella saa käyttää? Kävi ilmi, että sähkö-, kaasu- ja jopa hiiligrillit sallitaan, jos ne eivät aiheuta kohtuutonta haittaa naapureille. Vain kertakäyttögrilli tulkitaan avotuleksi.

Pian google tarjoili meille suomalaista designia – hiiligrilliä, jonka luvattiin olevan savuton ja sopivan parvekkeelle erinomaisesti. Siis savuton grilli? Kiinnostus heräsi ja parin tunnin päästä olimme tilanneet Harri Paakkasen muotoileman oranssikuorisen LotusGrillin verkkokaupasta. Sitten alkoi kärsimätön odotus.

Grilli saapui viikkoa myöhemmin ja lunasti lupaamansa, se ei savuta ja hiillos riittää erinomaisesti kahden henkilön herkutteluun. Jutun juju on tiheäverkkoinen lieriö, jossa sytytysgeelillä kostutetut hiilet hehkuvat patterikäyttöisen säädettävän puhaltimen voimalla. En saa näistä kehuista pennin hyrrää, mutta hehkutan silti hieman lisää. Grillin ulkokuori ei kuumene, joten sen voi nostaa vaikka parvekkeen pöydälle tai siirtää paikasta toiseen jopa grillauksen aikana. Eikä haittaa, vaikka kömpelöisi koko höskän nurin, hiilet eivät karkaa säiliöstään mihinkään. Lisäksi kaikki osat voi pestä tiskikoneessa. Mukana tuli myös kantokassi, jossa grilli on roudattu lähikallioille kerran jos toisenkin. Aukko grillisivistyksessäni on paikattu.

Grilliin on tänä kesänä heitelty jos jonkinlaista sorttimenttiä. Vihreää parsaa ja ulkoministerimme suosikkia, rehellistä suomalaista kassleria. Kanavartaita ja nieriää. Jauhelihapihvejä burgereihin ja raakamakkaroita hodareihin. Kokonaisia sipuleita, paprikoita ja tomaatteja. Valko-, parsa- ja kukkakaalia, fenkolia, kesäkurpitsaa, vesimelonia, ananasta, nektariineja ja leipää.

Ja tietysti suklaabanaaneita, maailman helpointa jälkiruokaa: leikkaa viilto kuorimattomaan banaaniin, painele paloiteltu (tumma) suklaa viiltoon, grillaa kunnes kuoret tummuvat ja suklaa sulaa. Lusikoi lopputulos suuhusi suoraan kuoresta – jätskin kanssa tai ilman.

Vielä ehtii! Sen pallogrillinkin voi ottaa mukaan – laiturille, rantakalliolle, vaikka kerrostalon yhteiselle pihalle, jos naapurit on kivoja. Useimmiten isommassa kaasugrillissäkin on pyörät alla, mikä estää rullailemasta sitä omasta rivaripihasta vaikka lähibiitsille tai puistoon? Viranomaiset eivät ainakaan Helsingissä ala ryppyilemään, kun noudatat muutamaa sääntöä: sijoita grilli palamattomalle alustalle, älä kaada kuumia hiiliä jäteastiaan ja siivoa roskasi. Ny rillaamaan!