Kotona kököttäminen saa nyt riittää! Valtakunnan suurin sanomalehti maalailee eteemme huojuvia palmuja, mainoskatkoilla ihastellaan bungalowin patiolle viritettyjä riippumattoja ja kadunvarsimainoksissa adunvarsimainoksissa vilahtelee valkohiekkaisia paratiisirantoja. Turkoosinvärinen meri kimaltelee kännykän ruudulla ja pastellinsävyissä säihkyvät auringonlaskut ujuttautuvat uniinkin. Kahden vuoden kurjuuden jälkeen sinäkin olet ansainnut hiekkaa varpaittesi väliin, ihanaa!
Vai onko sittenkään?
Kaipaan kyllä matkustamista, mutta varsinaista matkakuumetta kahden vuoden kotoilu ei ole onnistunut nostattamaan. On ollut aikaa ajatella. Matkakuumeilun sijaan olen hiukan huolissani. Pelkään, ettei kohta meillä ei ole neljää vuodenaikaa. Ei hitaasti herävää keväistä luontoa, ei lempeän leutoja kesäpäiviä, ei syksyn lehtien väriloistoa eikä edes hohtavia hankia. Puihin pakkautuva tykkylumi jää tätä menoa historiaan, ja samoille historian lehdille unohtuvat myös ladut, joilla saamme tänäkin talvena lykkiä muina niskasina menemään.
Ilmaston lämpenemisen myötä tukalien helteiden ja arvaamattomien lumimyrskyjen kaltaiset äärisäät yleistyvät, ja samalla leudot kesät ja tasaisen varmat ja pitkät talvet katoavat vähitellen. Muutos vaikuttaa myös sinun elämääsi. Luonnon monimuotoisuus kärsii, kasvit ja eläimet katoavat ja ekosysteemit natisevat liitoksistaan. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan kylmää faktaa, jonka pitkän aikavälin tilastot ja ensi viikolla julkaistava IPCC:n raportti todistavat. Siksi kieltäydyn kaukomaista ja matkustan mieluummin pohjoiseen.
Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin. Kesän lapsena, juhannuksen tietämillä syntyneenä olen hurahtanut mökkielämään ja rakastan valoisia kesäkuukausia yli kaiken. Mutta minua miellyttävät myös pimenevät illat, sininet hetket ja kaamoksen hämärä, joka sallii kotiin käpertymisen ja ison pahan maailman sulkemisen neljän seinän ulkopuolelle.
Talvilomalle pohjoiseen – etätöitä, hohtavia hankia ja mutkamäkiä Sallatunturissa
Talvisin en suinkaan kaipaa kaukomaille tai etelän lempeään lämpöön. Kuuman kosteat kohteet, auringon palvominen tai huojuvien palmujen alla pötköttely eivät ole minua varten. Kun lämpömittarin lukemat ylittävät 25 asteen, hiki pisaroi iholle, päässä humisee ja muutenkin tuntuu tukalalta. Niinpä valintani on varsin helppo: hikoiluttavien helteiden sijaan matkustan pohjoiseen ja valitsen lumen ja jään. Kääriydyn kalsarikerroksiin, vuoraudun villapaitoihin, vedän jalkaani punaiset huopikkaat ja painelen ulos pakkaseen.
Pohjoisen maiseman muistot on merkitty minuun, olenhan isän puolelta perimältäni sallalainen. Metsän hiljaisuus, pakkasen narina jokaisella askeleella, eläinten polut tuoreella lumella, uteliaan kuukkelin pulputus kuusikossa ja reposet, jotka leiskuvat pohjoisella taivaalla. Tuttu puheen nuotti, paikallinen ruoka, kursulaisen rieska, sympaattiset latukahvilat, maailman parhaat munkit, ruuhkattomat rinteet sekä hyvin hoidetut ladut, joilla vastaantulijoita tervehditään joka kerta. Siinä on elämystä kerrakseen.
Oikeastaan tärkeintä on maisemanvaihdos – se naksauttaa aivot uuteen asentoon, nostaa mielialaa ja parantaa unen laatua. Kuka kaipaa palmuja, kun ikkunoista näkyy sokerihuurrutettuja puita ja talven huikaiseva valo? Suurin osa päivistä kuluu läppärin ääressä, mutta aurinkoisina tunteina keskeytämme etätyöt, sujautamme sivakat jalkaan ja lähdemme ladulle, laskettelemaan tai vaikka pulkkamäkeen. Reppuun pakataan väsleivät sekä termospullollinen kuumaa kaakaota. Tulet tehdään laavulla tai Sallatunturin huipulle rakennetun tunnelmallisen tuvan suojissa.
Kaiken tämän pääsee kokemaan ilman autoa, pöllölakanoissa lähes perille saakka puksutellen. Yöjunan päätepisteeltä matka jatkuu pikkubussilla, joka kuljettaa suoraan ekosertifioidulla sähköllä pyörivän hiihtokeskuksen kainaloon. Vielä 1990-luvulla juna kuljetti matkaajia Sallan kirkonkylälle asti. Salaa toivon, että uutta kansallispuistoa kehitettäessä harkittaisiin myös raiteiden avaamista uudelleen. Ostaisin sarjalipun saman tien.
ps. YLE Lappi haastatteli minua pari päivää sitten kysyäkseen, miten pohjoiseen voisi matkustaa halvemmalla. Minä vastasin, ja toimittaja keräsi pitkäksi venähtäneen puheeni joukosta 10 vinkkiä edullisempaan talvilomaan. Tänään julkaistuun juttuun on putkahtanut pieni painovirhepaholainen, josta voi saada käsityksen, että junan alakerrasta ostetut istumapaikkojen liput olisivat yläkertaa halvempia. Se ei pidä paikkaansa, mutta makuuhyttien kohdalla hintaeroa kyllä on, sillä yläkerran vessalliset hytit ovat alakerran vessattomia kalliimpia.
