Kulttuurissamme kytee käsitys, jonka mukaan avioliitosta eronnut on epäonnistunut. Avioero määritellään kielitoimiston sanakirjassa seuraavasti: avioliiton purkaminen tai purkautuminen tuomioistuimen päätöksellä. Kahden ihmisen rakkauden loppu. Pelkkänä sananakin hankala, vokaalien valtaama, seitsemän kirjaimen väljähtynyt liitto. Negatiivisella leimalla lyöty, täynnä synkkiä ajatuksia ja surkeaa oloa.

Minäkin olen seissyt alttarilla. Tahtonut, ja todella tarkoittanut sitä. Heittäytynyt tuntemattomaan ja uskonut kohtaloni muiden käsiin. Luottanut asioiden lopulta järjestyvän, kunnes oli pakko luovuttaa. Tahtominenkaan ei aina riitä, joskus on myönnettävä tosiasiat ja asteltava eri teitä.

Avioliittoni kesti kokonaiset kymmenen viikkoa. Teknisesti ottaen liitto oli lainvoimainen aina maaliskuulle 2015 asti, mutta käytännössä se päättyi elokuussa 2014 yhdessä täytettyyn avioerohakemukseen. Vaikka itse olisinkin ollut valmis odottamaan suhteen kehittymistä pitemmälle, oli päätös viime kädessä yhteinen. Yksin parisuhdetta ei pidetä pystyssä, ei parhaimmalla tahdollakaan.

En silloin osannut murehtia sitä, että jatkossa virallisiin papereihin kirjataan kohdalleni eronnut, eikä asialla ole minulle edelleenkään mitään merkitystä. Parisuhdestatus ei määrittele ketään, eikä eronnut ole yhtään sen huonompi ihminen kuin se, joka jatkaa onnellisena liitossaan. Päättyneen parisuhteen jälkeen ihminen on usein viisaampi, tuntee paremmin itsensä ja sen mitä elämältä haluaa.

Ulkopuolelta katsottuna vain viikkoja kestävää aviotaivalta on helppo pitää vitsinä. Epäilemättä moni niin tekikin ja ajatteli samalla, kuinka pyhä häväistiin. Rohkenen olla eri mieltä, sillä ilman tuota erikoista kesää ja sen myllertävää matkaa tuskin olisin tässä, mullistavaa kokemusta ja mahtavia ystäviä rikkaampana. Onnellisena ja tyytyväisenä, rinnallani vihdoinkin kaipaamani kallio, johon turvallisesti nojata – tyynessä ja myrskyssä.

Ero ei aina ole huoltajuuskiistoja, katkeruudessa rypemistä, ex-kumppanin kampittamista, puolien valitsemista tai vuosien surutyötä. Se voi olla molempia kunnioittava päätös, joka tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä, ilman riitoja tai draamaa, ilman kolmansia osapuolia tai mustia sukkia. Parhaassa tapauksessa ero on kahden aikuisen kypsyttelemä, oikea ratkaisu. Romanttisen rakkauden kadotessa ja parisuhteen päättyessä on hyvä muistaa, että toisesta on silti lupa välittää. Sillä kukaan muu ei tiedä, mitä kulissien takana oikeasti tapahtui. Kokemukset yhdistävät.

Samalla on hyväksyttävä se, että elämä jatkuu ja jossain vaiheessa ex-puolisokin toivottavasti rakastuu uudelleen. Vaikka välit olisivat kunnossa, kumppanin roolista ystävän rooliin siirtyminen ei välttämättä ole pala kakkua. Se vaatii totuttelemista ja aikaa.

Me teimme yhdessä päätöksen pysyä ystävinä. Yhdessä käytimme häävieraiden antamat häälahjat: kokkauskurssin, suomenlinnapiknikin ja lahjakortin jäätelöbaariin. Yhdessä istuimme ammattilaisen upottavalla sohvalla ja tyhjensimme kengät hiertävistä kivistä. Yhdessä päätimme järjestää myös erojuhlat.

Pyysimme Kari Kanalaa kirjoittamaan meille erotoimituksen. Halusimme tahtoa uudestaan, mutta tällä kertaa ystävinä, ei puolisoina. Todistajina rakkaimmat, ne samat, jotka todistivat myös avioliiton satamaan astumista. Niinpä lähetimme läheisillemme kutsun:

”Kaikki kiva päättyy aikanaan, niin myös meidän ensitreffit alttarilla. Koska erokin voi olla juhla, päätimme vielä kerran kutsua koolle hääväen ja muutaman muun matkalle osuneen hyvin tärkeän henkilön tämän erityisen projektin päätösbileisiin. Tarkoitus on vähän kilistellä maljoja (siis skumppaa!) ja samalla muistella viimeisen vuoden huikeita ja hieman erikoisiakin tapahtumia.

Jonkinlainen erorituaali suoritetaan n. klo 19, toivottavasti mahdollisimman moni on ehtinyt silloin paikalle. Eropari ei estele vieraita esittämästä verbaaliakrobatiaa tai muita viihdyttäviä suunvuoroja, mutta ketään ei pakoteta mihinkään. Musavehkeet viritellään myös, jotta tanssahtelu jalan vipattaessa onnistuu. Sormiruokaa, erokakkua ja kaffetta on suunnitelmissa, lauantaina nähdään mitä pöytään kannetaan. Tervetuloa!”

Ilta oli täynnä iloisia jälleennäkemisiä, tunteita, tanssia, musiikkia, lupauksia, halauksia, hyvää ruokaa, vielä parempaa juomaa ja liikutuksen kyyneleitä. Kari Kanala ja Maaret Kallio olivat elementissään, showmies ja shownainen. Uudelleen sovitettu Paratiisi kaikui juhlatilassa ja sai raikuvat aplodit. Viimeiset vieraat lähtivät aamuseitsemältä.

Juhlien tärkein osa oli ehdottomasti erotoimitus, jossa Kari Kanala kysyi meiltä tahdommeko jatkaa ystävinä. Toisin kuin ensitreffeillä, nyt sanoimme tahdon ihmiselle, josta oikeasti välitämme, valitsimme toisemme ystävinä. Siirtymäriitti tuli tarpeeseen, juhlien jälkeen pääsimme aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Ele oli symbolinen, mutta meille erittäin tärkeä. Hääjuhlissa toisiinsa tutustuneilla kavereilla oli mahdollisuus tavata toisiaan ja samalla huomata, että voimme pitää hauskaa avioerosta huolimatta. Eikä kenenkään tarvinnut valita puoltaan.

Parisuhteen aloittaminen on aina riski, joka on otettava, jos haluaa rinnalleen toisen ihmisen. Yleensä riskin ottaminen kuitenkin kannattaa, sillä lyhyenkin yhdessä tallatun taipaleen jälkeen on taatusti parempi puoliso sille loppuelämän kumppanille, joka tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. On uskallettava heittäytyä ja ottaa riski aina uudelleen. Elämä kantaa kyllä.