Lisää kasvisruokaa arkeen – tofu-kurpitsacurry

Kasvisruoka on tullut meidän keittiöön jäädäkseen. Eilen lounaaksi ensimmäistä kertaa kokattu tofu-kurpitsacurry kiilasi saman tien kestosuosikkien kärkikastiin. Kaupassa kärryihin kerätään vino pino sesongin kasviksia, kierrellään katselemassa, millaisia uutuuksia vegehyllyille on tällä kertaa ilmestynyt, ja ryhmittäydytään kylmäkaapeilla kasvipohjaisten tuotteiden eteen. Kauppakassista löytyy aina myös vähintään yksi pala tofua. Aina ei todellakaan ole ollut näin.

tofu-kurpitsacurry

Kovin monta vuotta en ole ehtinyt liputtaa tofun ja muiden kasvipohjaisten proteiinien puolesta. Jos totta puhutaan, saatoin jopa vältellä niitä. En ymmärtänyt, miten mauttomasta tofukuutiosta voisi valmistaa maukasta ruokaa. Tempe, seitan, quorn ja soijasuikaleet olivat erikoisuuksia, joihin törmäsin lähinnä entisen työpaikkani opiskelijaravintolassa.

Ennakkoluuloni vegemakkaroita ja vuustoja kohtaan olivat kohtuuttoman suuret, eikä mieleni tehnyt lähteä kokeilemaan summassa tuotteita, jotka ehkä jäisivät syömättä. Tiesin kyllä, että ilmaston kuumenemisen hidastamiseksi pitäisi vähentää eläinperäistä ruokaa ja lisätä arkeen kasvispohjaista ruokaa, mutta käytännön toteutus tuntui hankalalta.

Sitten tapahtui jotain. Tammikuussa 2018 sattuman oikusta istuin filipiiniläisen ravintolan pöytään ja päätin hetken mielijohteesta antaa tofulle tilaisuuden. Muistan edelleen, miten hämmästynyt olin. Kulhoruoan pinnalle asetellut tofukuutiot olivat pinnaltaan rapeita ja maultaan hillittömän herkullisia!

Sen jälkeen alkoi tutustumisprosessi, joka jatkuu edelleen. Aloin vähitellen ymmärtää, miksi tofulla ja muilla aikoja sitten kehitetyillä kasviproteiineilla on Aasiassa niin suuri suosio. Olen myöntänyt olevani väärässä ja kääntänyt takkini vähän nolostellen aiempaa ankeaa asennettani.

tofu-kurpitsacurry

Sittemmin olen syönyt superhyviä tofuvartaita, santsannut tofulimonelloa, kokannut pastaa pehmeällä silken tofulla ja maistellut mainiota tofuskagenia. Nykyään jääkaapissa on aina vähintään yksi kimpale tuota idän ihmettä. Pidän tofua aina varalla, sillä se säilyy pitkään ja siitä on vaikka mihin. Siinä sivussa keittiöömme on hiipinyt myös muita kasvipohjaisia vaihtoehtoja kuten niitä soijasuikaleita, tempeä ja hiljattain paluun tehnyttä nyhtökauraa Jääkaapin hyllyiltä löytyy myös vuustoa, soijajugurttia ja tietenkin kaurakermaa. Myös tuoreiden kasvisten määrä ylittää reippaasti puolen kilon päivittäisen suosituksen.

Tuorein ihastukseni kasvipohjaisten tuotteiden tutustumismatkalla on vegaaninen suklaavanukas. Vielä kaksi viikkoa sitten lusikoin tyytyväisenä suuhuni tavallista suklaamoussea, kunnes uskalsin vihdoin maistaa vegaaniversiota. Halleluja, kuinka herkullista! Nyt ihmettelen vain sitä, miksi ihmeessä sallin ennakkoluulojeni ohjata ostovalintojani näinkin pitkään.

Mutta se suklaavanukkaista, sillä nyt on vihdoinkin aika sukeltaa reseptin pariin. Tämä supermaukas tofu-kurpitsacurry on omittu kenenpä muunkaan kuin hyvän ystäväni ja taitavimmista taitavimman Hanna Hurtan blogista. Resepti on alun perin saatu edesmenneestä Esther-ravintolasta, jossa Hanna kyseiseen herkkuun tutustui. Minä olen tehnyt pieniä muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen mökkikeittiöstä löytyvien tykötarpeiden mukaan, mutta jos haluat kurkata orkkisreseptin, se löytyy täältä: Tofu-kurpitsacurry á la Esther. Molemmista resepteistä riittää reippaasti neljälle nälkäiselle.

Tofu-kurpitsacurry

1 pkt maustamatonta tai marinoitua tofua (250–300 g)
½ kurpitsa (n. 700 g)
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä paistamiseen
2 tl curryjauhetta
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
½ tl kurkumaa
1 tl chilihiutaleita
1 purkki tomaattimurskaa (500 g)
1 purkki kookosmaitoa (250 ml)
2 kourallista tuoretta pinaattia
½ sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu
suolaa
Lime- tai sitruunaviipaleita

Viimeistelyyn: tuoretta persiljaa tai korianteria sekä halutessasi chiliä
Lisukkeeksi: riisiä paketin ohjeen mukaan, puuroriisikin toimii todistetusti hyvin.

Kääri tofukimpale talouspaperin tai puhtaan keittiöpyyhkeen sisään kuivumaan. Nosta paketin päälle paino kasvisten kuorimisen ja pilkkomisen ajaksi.

Kuori kurpitsa ja lusikoi siemenet talteen (voit paahtaa ne uunissa ja käyttää esim. Salaatin tai jugurtin lisukkeena). Kuutioi kurpitsa reiluiksi suupaloiksi. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita pannulla öljyssä hetki ja lisää sitten kurpitsakuutiot. Lisää joukkoon mausteet eli chili, curry, juustokumina ja kurkuma. Jatka kuullottamista vielä tovi.

Holauta kasvisten sekaan tomaattimurska ja kookosmaito. Huuhtele tomaattimurskapurkki pienellä määrällä vettä ja kaada sekin ruoan joukkoon. Anna kiehahtaa ja hauduta sen jälkeen kannen alla n. 10 minuuttia. Pane viimeistään tässä vaiheessa riisivesi kiehumaan.

Kun kurpitsa on pehmennyt, lisää pannulle kuutioitu tofu ja anna makujen imeytyä vähintään 10 minuuttia. Sekoita soosin joukkoon lopuksi tuore pinaatti.

Mausta tofu-kurpitsacurry ennen tarjoilua raastetulla sitruunankuorella, sitruunan mehulla ja suolalla oman maun mukaan. Lusikoi lautaselle ja viimeistele tofu-kurpitsacurry lime- tai sitruunalohkoilla, tuoreilla yrteillä ja/tai chilillä.

tofu-kurpitsacurry

Ps. Jos sinäkin suhtaudut uteliaasti kasvisruokaan, sujauta korvasi taakse odottamaan Hannan uusi projekti, Kasviskapina. Kasvipohjaiseen syömiseen kannustava sivusto avautuu näillä näkymin vuoden loppuun mennessä, mutta Kasviskapinan instagram-pöhinää pääsee seuraamaan jo nyt!

Somalialaisessa keittiössä – sambuusit kaikilla mausteilla

Ystäväni asuvat vanhassa hirsitalossa, sellaisessa, missä on aina jotain tekemistä. Kun toinen nurkka saadaan kuntoon, on seuraava jonossa. Kun päivätöistä päästään, alkaa nikkarointi, milloin korjataan terassia, milloin pihasaunaa. Mutta eipä tuo tunnu haittaavan, tekijäihmisiä kun ovat, koko perhe.

omenat

Tekemistä riittää muillekin. Kuluneesta kesästä lähtien apuna ovat aina välillä ahkeroineet kaksi teini-ikäistä poikaa ja yksi tyttö. Ikkunat on kunnostettu yhteistuumin ja pihahommia paiskittu nuorten miesten innokkuudella.

Poikien synnyinmaa on Afganistan, tyttö on lähtöisin Somaliasta. Kukaan ei puhu englantia, siksi yhteinen kieli on suomi, auttava, mutta riittävän hyvä. Kaikki tulevat ymmärretyksi viimeistään elekielellä. Jo täysi-ikäinen tyttö on apuna keittiössä, siivoaa ja vahtii silloin tällöin perheen pienimpiä. Työstä maksetaan kohtuullinen korvaus, mutta tärkeintä on silti kokemus. Työtodistuksen kanssa on helpompi hakea töitä, sitten kun koulut on käyty. Siitä on varmasti hyötyä myös oleskelulupaa uusittaessa.

omenat

Tiedän, että he ovat tulleet Suomeen pari vuotta sitten, mutta tarkemmin en tunne heidän tarinaansa, enkä tohdi sitä udella, mutta matka uuteen, turvalliseen kotimaahan on varmasti ollut pitkä ja kivikkoinen. Jostain muistin syövereistä mieleeni nousee läjä lehtikuvia, mutta painan ne päättäväisesti takaisin lokeroihinsa. Tänne ei ole tultu kauhistelemaan menneitä vaan luomaan uusia muistoja ja perinteitä!

somalialainen ruoka

Syyskuisena sunnuntaina yksi näistä nuorista seisoo suomalaisessa keittiössä ja opastaa meitä ruuanlaitosta innostuneita somalialaisen keittiön saloihin. Ruokalistalla on sambuusi-piiraita, lammaspataa, mausteista riisiä ja maapähkinöistä valmistettavaa jälkiruokaa. Tupakeittiössä leijailee huumaava mausteiden tuoksu.

Olen saapunut paikalle harmillisen myöhään, sillä sambuusi-taikina on jo tehty, kaulittu ja leikattu kolmionmallisiin paloihin. Kaksi innokkainta oppilasta on ehtinyt täyttääkin jo kymmeniä piiraita. Täytettä on onneksi jäljellä vielä sen verran, että ehdin itsekin kokeilemaan tekniikkaa. Yritän kysellä, mitä mausteita naudanjauhelihan ja sipulin sekaan on lisätty. Saan vastauksen: kaikki mausteet. Tämä selvä.

lammaspata

Hellalla on porissut jo pitkään lampaan lapa. Välillä se on päässyt pannulle saamaan väriä ja sitten löytänyt tiensä takaisin kattilaan yhdessä perunoiden, sipulin ja miedohkon vihreän chilin kanssa. Tottuneet kädet kääntelevät kanelitangon, kardemummakotien ja öljyn sekaan lihan keitinliemessä keitettyä riisiä. En pysy valmistusvaiheiden perässä, mutta tuoksu on mieletön.

mausteinen riisi

Minulle kerrotaan, miten sambuusitaikina tehtiin ja kaulittiin. Silmät suurina kuuntelen ja ihmettelen ääneen. Onpa virkistävää olla välillä tekemisissä ruokakulttuurin kanssa, josta ei tiedä yhtään mitään. Pöydällä on pellillinen uunissa paahdettuja maapähkinöitä, joista irroitetaan kuori hyppyyttämällä pähkinöitä ulkoilmassa, jolloin tuuli vie kuoret mennessään. Yksikään pähkinä ei vierähdä maahan. Tätä on selvästi harjoiteltu useammin kuin kerran.

tamarinditahna

Lampaan lapa alkaa olla valmista syötäväksi. Pöytään kannetaan myös tulinen tamarinditahna, johon ihastun ikihyviksi. Sitruksinen tahna maistuu täydelliseltä mausteisen riisin ja lammaspadan kanssa. Pyydän tahnaa pieneen purkkiin mukaan, tämä täytyy yrittää toisintaa myös kotona.

Kun vatsat on täytetty lihapadalla, sambuusit pääsevät pannulle, jossa kuuma öljy kihisee kuumana. Ne paistetaan molemmin puolin rapean ruskeiksi. Olen ahneuksissani santsannut mielettömän makuista lammasta ja nyt harmittaa. Mahtuukohan vatsaan yhtään sambuusia?

sambuusit

Mahtuuhan sinne. Onneksi päälläni on housujen sijaan mekko, ei haittaa vaikka vatsalaukku pullistelee jo pinkeänä. Sitten keitetään teet. Maapähkinät ovat muuntautuneet jonkinlaiseksi halvaksi, joka on niin makeaa, että pieni suupala riittää. Toisella pellillä jähmettyy kookoksesta, sokerista ja maidosta keitetty jälkiruoka. Maistan pikkuruisen nokareen, enempään en pysty.

kuoritut maapähkinät

Opettajamme kaivaa kännykästään kuvia edellisen perjantain id-juhlasta. Vadeille on kasattu herkku poikineen, syötävä ei taatusti ole loppunut kesken. Meille kerrotaan muistakin perinteistä. Kuinka synnyttänyt somalinainen syö 40 päivän ajan aamuisin puuroa ja kuinka paistettuun riisiin heitetään jauhemaisia karamellivärejä, jotta ruuasta tulisi mahdollisimman värikästä ja houkuttelevaa.

maapähkinäherkku

kookosjälkiruoka

Kotiin lähtiessä pakkaan mukaan muutaman sambuusin ja palan maapähkinäherkkua. Mieskin pääsee maistamaan, mistä somalialainen ruokakulttuuri on tehty. Alustavasti oli puhetta, että seuraavalla kerralla saattaisimme päästä tutustumaan afganistanilaiseen keittiöön. Mahtavaa, tämä on kulttuurinvaihtoa parhaimmillaan!

Somalialaiset sambuusit

Tarkkaa reseptiä en mukaani saanut, mutta taikinaan tuli kuulemma muutama desi tavallisia vehnäjauhoja, huoneenlämpöistä hanavettä ja suolaa. Internet onneksi auttaa asettamaan suhteet kohdilleen. Kaulitsemisen ja taikinan esipaistamiseen on useita erilaisia tapoja, minä seuraan sitä, jonka viime sunnuntaina opin.

Kuoritaikina:
4 dl vehnäjauhoja
reilu desi vettä
vajaa teelusikallinen suolaa
rypsiöljyä

Täyte:
500 g naudanjauhelihaa
1 iso sipuli
nippu tuoretta korianteria
kaikki mausteet eli vähintäänkin 1 tl curryjauhetta

Liima:
1 dl vehnäjauhoja
2,5 rkl vettä

Tee ensin täyte. Paista pilkottu sipuli ja jauheliha pannulla, mausta korianterilla ja currylla. Korianterin voi myös jättää pois, tai korvata vaikka sileälehtisellä persiljalla.

sambuusit

Sekoita sitten kuoritaikinan ainekset keskenään öljyä lukuunottamatta. Lisää vettä, jos tuntuu, että taikinasta tulee liian tiukkaa. Pyörittele taikinasta noin kämmenen kokoisia palloja ja taputtele ne sitten litteiksi lieriöiksi. Laita kaksi tai kolme lieriötä päällekkäin (taitavimmat somalinaiset kuulemma kaulitsevat jopa viisi lättyä päällekkäin), sivele jokaiseen väliin rypsiöljyä, joka estää taikinalevyjä tarttumasta toisiinsa lopullisesti. Kaulitse lieriöläjä halkaisijaltaan n. 30 senttiä olevaksi ohueksi pyöryläksi ja leikkaa se sitten neljään lohkoon.

sambuusit

Lämmitä laakea paistinpannu ja paista lohko kerrallaan molemmin puolin kuivalla pannulla. Keskilämmöllä noin minuutti per puoli. Taikinan pitää edelleen jäädä taipuisaksi, joten älä ylikypsennä! Irrota tämän jälkeen taikinakerrokset toisistaan (niiden pitäisi irrota helposti) ja jätä muovin alle odottamaan täyttämistä.

sambuusit

Sekoita liima ja aloita täyttäminen. Taittele kolmiota muistuttavasta taikinalevystä tötterö ja ujuta sen sisään reilu ruokalusikallinen täytettä. Muista käyttää liimaa taitoksissa ja katso, ettei kulmiin jää aukkoja. Sulje tötterö liimalla ja siirry seuraavaan.

sambuusit

Friteeraa täytetyt sambuusit laakealla pannulla runsaassa öljyssä, kunnes ne ovat kullanruskeita. Öljyn oikean lämpötila kannattaa testata ylijäämätaikinalla: kun taikinapala nousee öljyn pinnalle, voi friteeraaminen alkaa. Valmiit sambuusit voit syödä sellaisenaan tai vaikkapa teekupposen seuraneitinä. Myös kirpakan tulinen tamarinditahna ajaa hyvin dippikastikkeen virkaa.