Vielä joskus vietän joulun keskellä kaamosta. Sinisen hämärän sylissä, lempeän pimeyden keskellä, hankien kimmeltäessä tähtikirkkaassa yössä. Takkatulen loimussa, kelomökin lämmössä, kuusen kynttilöiden hennossa valossa. Kaukana kaikesta, käpertyneenä kalleimpani kainaloon.

Yöllä kiipeän tunturin laelle todistamaan revontulien pauketta. Pienenä, nöyränä olen yhtä alla avautuvan maailman ja ikuisen avaruuden edessä. Ympärilläni suuri hiljaisuus, kädessäni rakkaimpani käsi.

Lumen valo, sen tuhannet erilaiset värisävyt. Pakkasen narina huopatossujen alla, posket, jotka hehkuvat punaisina, kehyksinään valkoisiksi huurtuneet hiussuortuvat. Upottava hanki, tykkylumen kuorruttamat puut ja tuulen hiomat kinokset. Harmaantuneet kelohonkaiset seinät, nenään hiipivä lämpiävän puusaunan tuoksu.

Suksen ääni vasta ajetun rinteen pinnassa, sauvan narina murtomaaladulla, hissien kolahdukset ja uutteran lumikissan yössä loistavat silmät. Kuuma kaakao ja lumesta paakkuuntuneet lapaset. Vaaramaisemat, joissa sieluni lepää. Pohjoisen tyttö, etelään eksynyt, se minä olen.