Yhden illan kokkikoulu ja keltainen kurpitsarisotto

Minulla on ystävä, joka toistuvasti on kehottanut minua kehittämään konseptin, jossa opetan keittotaidottomia pariskuntia kokkaamaan. Idea sinänsä on hyvä ja potentiaalisia asiakkaitakin on varmasti tämä einesruokien luvattu maa pullollaan. Kohderyhmäanalyysi ja kyselytutkimus ovat vielä tekemättä, mutta pessimisti minussa epäilee, olisiko kukaan kuitenkaan valmis maksamaan siitä, että meikäläinen, itseoppinut kotikokki, pölähtää paikalle ja valtaa vieraan keittiön veitsillään ja vermeillään. Palkkion lisäksi kun hintaan pitäisi sisällyttää matkakorvaukset, raaka-aineet ja ruoalle valitut viinit.

kurpitsarisotto

Sen verran ehdotus kuitenkin kutkuttelee, että sitä piti päästä kokeilemaan käytännössä. Kun edellä mainittu ystäväni muutti muutama kuukausi sitten takaisin kotikonnuilleen Ouluun, päätin tarttua tuumasta toimeen. Hän ja hänen miehensä halusivat oppia kokkaamaan ja minä lupasin opettaa. Tulisipa samalla nähtyä kaupunki, jossa edellisen kerran olen vieraillut alakoulussa vanhempieni kärrätessä asuntovaunuaan ympäri Suomenmaata. Hatarat muistikuvat vaativat verestämistä. Jo syyskuussa ostetut tiketit taskussani astuin torstaiaamuna junaan, joka kiisi kiskoja pitkin alle kuudessa tunnissa Helsingistä Pohjanmaan lakeuksien halki Toripolliisin kotikaupunkiin.

kurpitsarisotto

Toiveena oli oppia tekemään risottoa. Se on kiitollinen ruoka, sillä perusresepti on aina sama. Täytteen voi jokainen valita makumieltymyksiensä mukaan, sillä se lisätään joka tapauksessa vasta valmistuksen loppuvaiheessa. Sienet, parsa, punajuuri, äyriäiset, vuohenjuusto, viinirypäleet, tryffeli.. vain taivas on rajana.

kurpitsarisotto

Etukäteen varmistin, että uudesta kodista löytyy riittävä määrä pannuja ja kattiloita sekä muita tarpeellisia keittiövermeitä, kuten sauvasekoitin, ja että kurpitsa, sitruuna ja kala ovat mieluisia makuja. Sitten marssimme ruokakauppaan ostamaan illan aineksia. Halusin näyttää, mistä löytyy oikeanlainen risottoriisi, mihin kalatiskillä kannattaa kiinnittää huomiota, millainen on myskikurpitsa, mikä on salottisipuli ja mitä kermaa kannattaa ruuanlaitossa käyttää. Ostoskoriin päätyi arborioriisin, salottisipulien, kurpitsan ja kerman lisäksi kasvisliemikuutioita, voita, kuivattua rosmariinia, kaksi siikafilettä, sitruunaa, kananmunia ja grana padano -juustoa. Alkosta valitsimme yhdessä sopivat viinit: kurpitsarisotolle (ja kokeille) proseccoa ja kalan kylkeen gewürtztramineria.

kurpitsarisotto

Alkuruoaksi suunniteltu kurpitsarisotto valmistui yhteistuumin. Myskikurpitsaa ei paikallisen Herkun valikoimissa ollut, niinpä valitsimme koriin kauniin oranssin ja halloween-aikaan erinomaisesti sopivan hokkaido-kurpitsan. Ystäväni pyöritteli päätään, kun kerroin, etten ole koskaan kyseistä kurpitsaa koskaan keittiööni kantanut, mutta kurpitsa kuin kurpitsa, sillä mennään, mitä saatavilla on. Sain välitöntä palautetta myös positiivisuudestani, sillä en suostunut hämmentymään siitäkään, että kaipaamiani kulhoja, mausteita tai muita välttämättömiä välineitä ei komeroiden kätköistä löytynyt. Sovelsin lennossa, erinomaisin tuloksin.

kurpitsarisotto

Pääruuaksi kokattiin siikaa ja sitruunarisottoa, sen ystäväni valmistivat itse minun neuvoillani. Yhteisen aterian päätteeksi kävimme vielä risoton valmistuksen kolmannen kerran läpi. Toistolla tehoa, sillä onhan kertaus kokkiopintojenkin äiti. Toivottomuuden hetkinä takaporttina toimikoon tämä postaus. Vaihtelua kaivatessa voi klikkailla auki vaikkapa hernerisotto-ohjeen tai purjo-fenkolirisoton reseptin.

Keltainen kurpitsarisotto

Yksi pieni myski- tai hokkaidokurpitsa
3 pientä salottisipulia
oliiviöljyä
4 rkl voita
2 dl risottoriisiä (arborio tai carnaroli)
1-2 dl valkoviiniä tai kuohuvaa
0,75 l vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
chilijauhetta tai muita mielimausteitasi
sitruunamehua
parmesaania tai grana padano -juustoa
suolaa ja pippuria

Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja pilko kurpitsa parin sentin siivuiksi. Vuole kuori pois juuresveitsellä tai terävällä kuorimaveitsellä. Lado kurpitsat uunivuokaan ja paahda niitä 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes kurpitsapalat pehmenevät. Silppua sillä aikaa salottisipulit ja kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi pienessä kattilassa. Lorauta pannun tai laakean kasarin pohjalle oliiviöljyä ja lisää 2 rkl voita. Kuullota sipulia pannulla muutama minuutti. Lisää sitten riisi ja pyörittele sitä rasvassa hyvä tovi niin, että riisinjyvät ovat kauttaaltaan kuultavia. Avaa viinipullo ja mittaa riisien sekaan 1–2 dl viiniä. Kaada pieni lasillinen myös itsellesi, sillä seuraavaan 20 minuuttiin et voi poistua hellan äärestä.

Ota vispilä (tai puulasta) ja pyörittele riisiä pannulla. Kun viini on imeytynyt riiseihin (ja vähän kokkiinkin), lisää pannulle/kasariin 1 dl poreilevaa kasvislientä. Jatka sinnikkäästi pyörittelyä ja lisää nestettä aina, kun edellinen satsi on lähes kokonaan imeytynyt. Maistele välillä, mikä on riisin kypsyysaste. Risotto on valmista, kun purutuntumaa on vielä jäljellä, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että riisi raksuisi suussa. Muista tarkkailla myös uunissa paahtuvaa kurpitsaa. Siinä vaiheessa, kun riisin kypsyys alkaa lähennellä sopivan al denteä, ota pannu hetkeksi pois kuumalta levyltä ja soseuta kurpitsat sauvasekoittimella. Voit hyödyntää myös apukokkia, jolloin voit itse jatkaa risoton sekoittamista lämpimällä hellalla.

Mausta kurpitsasose makusi mukaan. Voit käyttää chilin sijaan esim. juustokuminaa tai korianterinsiemeniä tai sitten mennä simppelisti suolalla ja pippurilla. Sekoita sose risoton joukkoon. Purista sekaan vielä muutama teelusikallinen sitruunamehua. Loppusilauksena raasta kurpitsarisottoon n. 1 dl valitsemaasi kovaa ja kypsytettyä juustoa, ja lisää sitten loput voista. Maista suola ja säädä makua tarvittaessa. Tatta-da-daa! Kauniin keltainen kurpitsarisotto on valmis!

kurpitsarisotto

Kun seuraavan kerran matkustan Ouluun, pidän pistokokeet. Sen jälkeen laajennetaan repertuaaria, pannaan padat porisemaan ja pannut pöhisemään. Ja nautitaan muutama lasillinen valkoviiniä.

Hollannin pettämätön pyörätieverkosto – fillarin selässä Utrechtin ympäri

Kun Suomessa sompailen polkupyörällä pitkin Helsingin katuja, joudun jatkuvasti mutkittelemaan jalankulkijoiden välistä, jarruttamaan pyörätielle singahtavan koiran takia, taluttamaan aukikaivetun kadun yli ja kiroilemaan keskelle kaistaa pysäköityä pakettiautoa. Letkeäksi ei menoa millään muotoa voi kuvailla.

Utrecht vuokrapyörä

vuokrapyörä

Hollannissa jalkakäytävä on jalkakäytävä ja pyörätie on pyörätie. Vertaisvalvonta pelaa ja pyöräilijä, joka erehtyy kävelijöille merkitylle tielle tai polulle, saa kuulla siitä nopeasti. Autot väistävät tai eivät ainakaan parkkeeraa keskelle pyöräkaistaa.

Pyörällä liikkuvat kaikki. Yliopiston luentojen loputtua sadat pyörät kiitävät kaupungin läpi sulassa sovussa. Vastaan polkee pukumiehiä ja vanhempia rouvia, tavarapyöriä näkee joka puolella. Lapset istuvat tarakalla tai ohjaustangon takana pienessä turvavyöttömässä istuimessa. Ruosteen kukittamat rungot, kitisevät ketjut ja rämisevät renkaat vilisevät silmissä ja katua ylittäessä saa olla tarkkana, ettei jää jalkoihin.

pyöräily Utrecht

hedelmätarha Utrechtissa

Kypärää käyttävät vain kilpapyöräilijät, eikä fillarissa yleensä ole vaihteita eikä jalkajarruja. Valot sentään ovat pakolliset ja niiden käyttämättä jättämisestä rapsahtaa helposti sakot. Lukot ovat järeämpiä kuin Suomessa ja niitä todella kannattaa käyttää. Kaupungilla on valvottuja parkkeja, mutta suurin osa lukitsee pyöränsä kanavien varren kaiteisiin tai runkotelineisiin.

Vuokrapyörätkin ovat usein ruosteessa, sillä vuokraamot kunnostavat hylättyjä pyöriä ja antavat näin niille uuden elämän. Minullekin tarjotaan ensin fillaria, jonka etuhaarukka on käytännössä irti. Lopulta saan ehjän pyörän, jonka etutarakalle on kiinnitetty nippusiteillä vaaleanpunainen tavaralaatikko. On kuin kaljakorin kanssa ajelisi.

De Veldkeuken Utrecht

pyöräily Utrechtissa

Hollantilainen neuvottelutaktiikka on oma lukunsa. On perjantai ja haluaisimme vuokrata pyörät kahdeksi vuorokaudeksi. Pyörävuokraamon vanhempi herra pudistelee päätään. Vuokrauspulju sulkee lauantaina ovensa viideltä ja on sunnuntaisin kiinni. Voimme tietysti palauttaa pyörät vasta maanantaina, mutta sitten maksamme kolmesta vuorokaudesta. Vaihtoehtoisesti voisimme polkea fillarit lauantai-iltana kymmenen kilometrin päähän vuokraamon omistajan kotiin. Vetäydymme hetkeksi punomaan sotasuunnitelmaa. Herra palaa haalareissaan takatilan korjausurakan pariin ja pyytää kertomaan sitten, kun olemme päättäneet, mitä tehdä.

pyöräily Utrechtissa

pyöräily Utrechtissa

Valmistaudumme kertomaan, että vuokraamme sittenkin pyörät muualta, kun herra öljyisine sormineen ilmoittaakin, että voimme palauttaa pyörät myös sunnuntaina, jos vaan osaamme kertoa tarkan ajan. Hän voi tämän kerran tulla vuokraamolle vain meitä varten, vaikka vaimo ei siitä kuulemma tule tykkäämään. Pääsemme kuitenkin sopimukseen ja jätämme ajokortin pantiksi pyörävuokraa vastaan. Kahden vuorokauden vuokra kustantaa 17,50 euroa ja se maksetaan vasta pyöriä palautettaessa. Myöhemmin ystäväni kertoo, että tilanne on Hollannissa hyvin tyypillinen. Ensin sanotaan tiukka ei, mutta kunhan aiheesta jaksaa vääntää, ei muuttuukin lopulta myöntäväksi vastaukseksi.

pyöräily Utrechtissa

pyöräily Utrechtissa

Pyöräileminen Utrechtissa (ja varmasti koko Hollannissa) on ihanan helppoa. Pyörätiet ja -kaistat ovat hyvässä kunnossa ja pyörät kulkevat kaupungin keskustassakin loogisesti muun liikenteen lomassa. Autot ajavat hiljaa ja pyöräilijöillä on usein etuajo-oikeus. Eikä siinä vielä kaikki: Hollantiin on nimittäin rakennettu koko maan kattava, erittäin hyvin viitoitettu pyörätieverkosto.

knooppunt systeemi

Systeemin nimi on Knooppuntenroute eli solmukohtien toisiinsa yhdistämä pyöräilyreitistö. Wikipedia kertoo, että systeemin isä on belgialainen kaivosinsinööri Hugo Bollen, joka hiilikaivosten sulkemisen jälkeen ehdotti Limburgin maakunnalle toisenlaista rakennusprojektia. Kymmenien kilometrien pyörä- ja kävelytieverkoston rakentaminen rahoitettiin valtion budjetista, hiilikaivostoiminnasta ylijääneillä rahoilla.

Limburgin turistiorganisaation tuella pyöräilyreittejä laajennettiin ja vuonna 2007 merkittyjä reittejä oli valmiina jo lähes 2000 kilometriä. Myöhemmin reitit levisivät myös naapurimaakuntiin ja lopulta koko Hollantiin.

solmukohtien kartta

Pyöräilyreitin suunnittelu on vaivatonta, sillä pyörätiet ja solmukohdat on sisällytetty joukkoliikenteen reittioppaisiin. Jokainen solmukohta on numeroitu ja hakutuloksena saa listan solmuista, joiden kautta haluttuun kohteeseen pääsee. Jokaisella juna-asemalla on solmupiste, joten pyörän voi tarvittaessa laittaa parkkiin ja hypätä veturin kyytiin.

kanavan rannalla

pyöräily Utrechtissa

Solmupisteessä on aina kartta ja viitat vaihtoehtoisille solmuille. Viittoja on ripoteltu myös reitin varrelle. Kaikki viitat ovat silmien tasolla, ne toistuvat jokaisen risteyksen jälkeen ja varmistavat, että oikealla tiellä ollaan edelleen.

Valmiita reittiehdotuksia erilaisilla teemoilla on netti pullollaan, mutta omankin reitin rakentaminen on yksinkertaista. Reittisysteemille on oma appi, tosin hyvin pärjää myös pelkillä muistiin merkityillä numeroilla, jos vain muistaa pitää silmät auki viittojen varalta, eikä höpöttää kaverin kanssa, kuten me teimme.

umpikuja

pyöräily Utrechtissa

Yhtäkkiä huomasimme nimittäin olevamme matkalla aivan väärään suuntaan. Hetken nettiä tutkailtuamme tajusimme kääntyä takaisin oikealle reitille. Kerran kävi myös niin, että viitan osoittama reitti oli tukittu ja jouduimme sompailemaan omin päin seuraavalle solmupisteelle. Kiertotiestä tuli onneksi lyhyt ja pian jo poljimme letkeästi kohti seuraavaa määränpäätä.

leipähylly

juustotikut

Utrechtissa asuvat ystäväni olivat suunnitelleet meille valmiiksi pari erilaista reittiä, joista valitsimme lyhyemmän, sillä sadetutka lupaili illemmalle yhtäjaksoista sadetta. Reitin ensimmäinen etappi oli läheisellä ulkoilualueella, jonne poljimme lounaalle. Ostimme De Veldkeuken -ravintolasta reppuun myös tuoreen leivän, pari palaa focacciaa ja juustotikkuja.

De Veldkeuken Utrecht

lounas utrecht

Tiet ovat tasaisia ja maisema matalaa kuin Pohjanmaalla. Ympärillä näkyy maalaistaloja, tiukassa rivissä seisovia hedelmäpuita ja kanavissa uiskentelevia vesilintuja. Välillä poljemme isomman joen rantaa, missä tuulivoimalat pyörivät korkealla päidemme yläpuolella ja rahtilaivat halkovat viereistä vettä. Pyörä kulkee kevyesti, aurinko kurkistaa pilvien takaa ja pakottaa riisumaan päällimmäisen takin. Hymyilyttää väkisinkin.

Tuulivoimala

rahtilaiva

Esikaupunkialueella on hulppeita kartanoita ja siististi hoidettuja puistoja. Kun matkaa on poljettu reilut kaksikymmentä kilometriä, kurvaamme takaisin kohti kaupunkia ja istumme vanhan linnoituksen raunioille rakennettujen retkipöytien ääreen. Taivas alkaa ripotella niskaamme pieniä pisaroita, mutta me kaivamme repusta eväät esiin ja herkuttelemme hyvällä ruokahalulla.

eväät focaccia

focaccia De Veldkeuken Utrecht

Maisemien ja maaseudun sijaan pyöräreitin voi suunnitella kiertämään paikallisia pienpanimoita, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Ps. Kameraan ei ollut tallentunut yhtään kuvaa kartasta tai reittiviitoituksesta, siksi kuvat viitoista ja kartasta on lainattu Wikimediasta, jossa ne on julkaistu vapaasti käytettäviksi Creative Commons CC0 -lisenssillä.

Jälkiruokamatka Intiaan – ruusujugurtti ja paahdetut mantelit

Terveisiä Utrechtistä! Takana on kaksi päivää ja 65 kilometriä fillarin selässä. Kaupunki on kauniimpi kuin odotin ja sääkin siedettävä, vaikka välillä ripotteleekin vettä. Kokemuksista Hollannissa kuulette huomenna lisää, mutta sitä ennen laitetaan bollywood-musiikkia soittimeen ja annostellaan ruusujugurttia kulhoihin. Kiinnittäkää nojatuolienne turvavyöt, edessä on makumatka Intiaan!

Ennen matkalle lähtöä on tehtävä suunnitelma. Alussa on raaka-aine, jota tekee mieli. Hirvenjauhelihakimpale pakkasessa, kalakauppiaan suosittelema haukifilee tai pussillinen jääkaapin vihanneslokeroon unohtuneita punajuuria. Sitten heitellään ideoita. Ehkä hirvenlihalasagne tai pitkään haudutettu italialainen ragukastike? Raikas sitruunarisotto ja paistettu hauki vai kenties perinteiset haukipullat? Punainen borssikeitto tai josko sittenkin pehmeä punajuuripesto? Tai hetkinen, oliko tämä se viikonloppu, jolloin kotiin kannetaan lähimaastosta metsästetty jänöjussi?

ruusujugurtti

Kun pääruuasta päästään yhteisymmärrykseen siirrytään alkuruokaan. Halutaanko seurata jotakin teemaa? Keksitäänkö aineksia, jotka kulkevat läpi kolmen ruokalajin, alkuruuasta pääruuan kautta jälkkärilautaselle? Jos pääruokana on lihaa, kuuluuko alkupalojen olla kalaa? Onko keitto liian tuhti alkuun, pitäisikö kuitenkin olla jotain raikkaampaa ja hapokasta, joka herättää ruokahalun? Entä keittiön tervehdykset, ehditäänkö väkertämään sellaiset?

Entä sitten jälkiruoka? Jos pääruoka on tuhtia, on jälkkärin oltava kevyttä ja toisinpäin. Posset, pannacotta ja semifreddo ovat helppoja, sillä ne voi väsätä etukäteen. Suklaakakku rakastaa jäätelöä ja syömävieraat klassikkoyhdistelmää. Voisiko jälkiruuan korvata drinkillä vai tyydymmekö kuppiin kahvia?

Ruusujugurtti

Pääruoka määrittelee makumatkan teeman tai teemattomuuden. Huhtikuulle on kutsuttu ruokavieraita kahteen kattaukseen. On siitä harvinainen tilanne, että tiedämme jo nyt mitä on tarjolla ja mihin makumatka suuntautuu. Hirvenliha päätyy burgereihin ja niiden molemmille puolille kehitellään katuruokahenkiset annokset. Katuruoka on universaali ilmiö, joten lisukkeet ratkaisevat – niitä pitää vielä miettiä. Toisella kerralla kokoonnumme sushiainesten ääreen, kohteena on siis Japani.

Viime viikonloppuna pääsimme intialaiseen pöytään. Eteemme kannettiin samosapiiraita ja kuohuviiniä, hartaudella haudutettua intialaisilla mausteilla ryyditettyä pitkäkorvaa ja ruusuvedellä maustettua jugurttia. Istumme käpyläläisen puutalon keittiössä, mutta jokainen haarukallinen vie meidät intiaan. Lautasella on simppeliä ja autenttista intialaista, sellaista, mitä voisin kuvitella syöväni paikallisten kodissa. Herkullinen makumatka ilman pelkoa vatsataudista ja muista matkalaisia piinaavista vastoinkäymisistä – kätevää!

paahdetut mantelit

Vaikka et jaksaisi toteuttaa makumatkaa pitkän kaavan mukaan, voit kokeilla pikamatkaa jälkiruoan muodossa. Jugurtin valuttamisen jälkeen tämän jälkkärin valmistaa viidessä minuutissa. Halpa ja erittäin nopea reissu Intiaan! Reseptistä on kiittäminen illan isäntää, Tarea. Aineksista riittää reilusti neljälle tai pienemmät annokset kuudelle.

Ruusujugurtti ja paahdetut mantelit

700 g turkkilaista jugurttia
2–3 rkl tomusokeria
n. 1,5 rkl ruusuvettä
Mantelilastuja

Valuta jugurttia pari tuntia. Säästä hera ja käytä se vaikka osana sämpylätaikinan nestettä tai lisää smoothien sekaan. Makeuta tomusokerilla ja mausta ruusuvedellä. Ruusuveden maku on voimakas, joten lisää sitä teelusikallinen kerrallaan ja maistele. Paahda mantelilastuja kuivalla pannulla, kunnes ne saavat väriä. Annostele jugurtti jälkiruokakulhoihin, ripottele päälle mantelilastut ja koristele tomusokerilla. Helppoa ja taivaallisen hyvää.