Kaaduin pyörällä. Lähellä kotia, hitaassa vauhdissa ja kevyesti kyljelleni kellahtaen. Ahtaassa välissä rengas kiilautui kantin ja hidastustöyssyn väliin ja jäi siihen. Minä rojahdin oikean käteni päälle asfalttiin. En pudonnut korkealta, enkä lyönyt päätäni, mutta käteen sattui niin, että itkin.
Mies ajoi onneksi takanani ja oli sekunneissa tarkistamassa miten kävi. Myös ohikulkija pysähtyi ja kysyi tarvitsemmeko apua. Kävelin omin jaloin kotiin, otin särkylääkettä ja painuin pehkuihin toivoen, että kipu hellittäisi aamuun mennessä.
Aamulla oli pakko ottaa käyttöön ensiapulaukun kantoside. Lukiossa opitut ensiaputaidot olivat niin hataralla pohjalla että oli turvauduttava YouTuben apuun. Käsivarsi ei taipunut kunnolla koukkuun eikä ojentunut suoraksi. Pienikin liike sattui ja kyynerpää oli turvoksissa. Sormia sentään pystyi liikuttelemaan.
Soitin päivystyspuhelimeen ja sain käskyn hakeutua Haartmanin pientraumapolille. Hannan kanssa sovittua brunssia ei kuitenkaan voinut jättää väliin, joten haimme siskolta auton lainaan ja köröttelimme Loviisan kulmille herkuttelemaan. Sen jälkeen olikin pakko alistua kohtaloonsa ja istua päivystyksen penkeille jonottamaan. Kahdessa tunnissa kyynerpää kuvattiin ja diagnosoitiin: ei murtumaa, vain tärähdys. Käsi paketoitiin mitellaan ja minut lähetettiin kotiin.
Luojan kiitos, kyynerpää ei murtunut! Leikkaus olisi tarkoittanut työkseen kirjoittavalle, oikeakätiselle yrittäjälle köyhiä aikoja. Toki lääkäri kysyi nytkin tarvitsenko sairaslomaa. Sanoin olevani yrittäjä ja hän totesi: ei sitten mitään.
Takana on hankalat kaksi viikkoa. Meneillään olevia työprojekteja oli useita, ja vasemman käden viisisormijärjestelmällä oli tuskallisen hidas kirjoittaa. Kokeilin koneeni puheentunnistussovellusta vain huomatakseni, että ajattelen sormillani, ja että kirjakielen lausuminen mahdollisimman selkeästi ja kovaan ääneen on ärsyttävää. Somekanavien päivittäminen jäi, sillä yhdellä peukalolla näpyttely repi viimeisetkin hermonriekaleet. Kuvaamisesta nyt puhumattakaan. Oli pakko ilmoittaa asiakkaille homman todellinen laita.
Yrittäjän elämä ei todellakaan ollut ainoa, joka kärsi kolauksen. Toisen käden toimettomana roikkuminen teki tavallisesta arjesta yllättävän rajoittunutta. Rintsikoiden pukeminen (tai riisuminen) ei onnistunut, farkkuja ei saanut yhdellä kädellä jalkaan, silmillä roikkuvia hiuksia ei saanut kiinni ja niiden peseminen oli hidasta yhdellä kädellä. Joustavat vaatteet sain päältäni yhdelläkin kädellä, mutta takin napittamiseen jouduin pyytämään usein ulkopuolisten apua.
Leivän leikkaamisesta oli turha haaveilla, samoin vichypullon ja muiden purkkien avaamisesta. Jopa margariinirasian kansi pysyy tiukasti kiinni. Ruuanlaitto rajoittui valmiiden annosten lämmittämiseen, ja syödä pystyi vain vasemmalla kädellä, joten ravintolassakin piti pyytää seuralaista pilkkomaan kaikki suupalaa isompi. Hampaiden pesusta ei meinannut tulla mitään, kun koordinaatio oli hakusessa. Yöt oli pakko nukkua selällään, että käden sai tuettua hyvään asentoon. Matkakorttiinkin piti ostaa kautta, vaikka tähän aikaan vuodesta vielä pyöräilen yleensä joka paikkaan.
Yllättävää kyllä, on yksikätisyydestä ollut myös iloa! Ystävät, kollegat ja puolitutut ovat osoittaneet ylitsevuotavaa empaattisuutta ja tarjonneet apuaan joka välissä. En muista koska viimeksi minulta olisi kyselty näin monta kertaa viikossa, miten voin. Avautuneita kengännauhojani on solmittu keskellä katua, ovia pidetty auki, tavaroita kannettu ja ruokaa pilkottu pyytämättäkin. Jutun juurta on syntynyt verkostoitumistilaisuuksissakin kuin itsestään. Kiitos kaikille asianosaisille, piristitte matalaa mieltäni monin verroin!
Nyt kädellä voi jo nostaa kevyitä esineitä. Kahdella kädellä kirjoittaminenkin onnistuu, kun asettautuu oikeaan kulmaan läppäriin nähden. Käsin kirjoittamista kokeilin eilen, mutta kauppalistasta tuli rivi harakanvarpaita, joista en itsekään saa selvää. Tämän tekstin kirjoitin kuitenkin kännykällä, pelkkien peukaloiden urakoimana. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa, ehkä kädestä vielä kelpo peli saadaan jumpattua.
Lauantaiksi aion ihmeparantua, sillä silloin vietämme ystävien kanssa hääjuhlaa, kun kesällä solmittu avioliittomme saa kirkollisen siunauksen. Aion sujahtaa eilen vintageliikkeestä löytyneeseen mekkoon ja jättää kantositeen kotiin. Vaikka sitten särkylääkkeiden voimin!
