Mielettömien maisemien Arctic Giant – vieraana Jättiläisenmaassa

Yhteistyössä: Arctic Giant – Jättiläisenmaa

”Jos tulet Paltamoon, sinun on ehdottomasti yövyttävä Arctic Giantin linnunpesässä”. Seison Kainuun matkamessuosastolla, ja olen todennäköisesti huvittava näky, sillä tuijotan matkailuorganisaation edustajaa pöllämystyneenä. Aivojeni muodostama mielikuva on niin vahva, että sulkiessani silmät muutamaksi sekunniksi singahdan suoraan jonnekin korkealle. Turvalliseen ja lämpimään pesään, josta kavala maailma on kaukana. Ympärillä vain hiljainen metsä ja kauaksi horisonttiin kasvava korpimaisema. Ennen kuin ehdin ajatella asiaa sen pitemmälle, vastaan: ”Totta, mutta miten Paltamoon pääsee?” Minulla ei ole mitään käsitystä, missä Paltamo sijaitsee, mutta olen päättänyt matkustaa sinne silti.

Käykin ilmi, että Paltamoon pääsee Helsingistä junalla seitsemässä tunnissa. Ei mikään mahdoton matka, sopivasti työpäivän mittainen. Siispä kone kainaloon, huopatossut jalkaan, untuvatakki niskaan ja kohti rautatieasemaa. Jättiläisenmaa, täältä tullaan!

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Jättiläisenmaan isäntä, Vesa Homanen on vastassa asemalla. Hän kysyy tarvitseeko käydä kyläkaupan kautta, mutta minä olen varautunut omilla eväillä. Auton nokka käännetään siis saman tien jättien kortteeria kohti. Matkaa Paltamon rautatieasemalta on reilut 20 kilometriä.

Ehdimme vaihtaa kuulumisia ja ihailla auton valokeilassa vilahtavia tykkylumisia puita. Vesa kertoo tarinoita Arctic Giantin alkutaipaleelta. Siitä, miten hän vuonna 2007 päätyi vaimonsa Anjan kanssa puolukkaan melkein kymmenen vuotta aiemmin hylätyn Kivesvaaran laskettelukeskuksen rinteille ja havahtui unohtumattomiin maisemiin.

Satumaiset maisemat lumosivat pariskunnan, eikä aikaakaan kun he lunastivat entisen hiihtokeskuksen huipun itselleen. Vanhat rakennukset saivat uuden elämän, remontoinnissa vain mielikuvitus oli rajana. Sopivia osia säilytettiin ja hyviä rakenteita hyödynnettiin. Hissin yläasemasta muokkautui näköalasauna ja päärakennuksesta luksuslinnunpönttöjen kotipesä. Arctic Giant eli Jättiläisenmaa vietti avajaisiaan vuonna 2012.

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Paljon on rakennettu myös uutta. Tarina kertoo, että Vesa, jolla ei ollut aiempaa kokemusta timpurinhommista, selviytyi valtavasta urakasta entisaikojen jättiläisten henkien avustuksella. Henget pitelivät nauloja ja minä vasaraa, isäntä naurahtaa ja iskee silmää.

Ihan tuulesta temmattuja vanhat tarut eivät ole, sillä jo 100 vuotta sitten Eino Leino istui Kivesvaaran laella ja kirjoitti jättiläisistä, jotka asuvat vaaran suurissa saleissa. Ja onpa alueella asunut kirkonkirjojenkin mukaan kolme kainuulaista jättiä, 2,5-metrisiksi kasvaneita. Heistä yhden kunniaksi on sävelletty oopperakin, joka esitetään Paltamon metsissä kesällä 2019.

Jättiläiset ovat edelleen vahvasti läsnä, ja rakentaminenkin jatkuu. Uudet aivan rinteen partaalle pystytetyt pöntöt ovat loppusilausta vaille valmiit. Vastavalmistuneita mökkejä ei ole vielä ehditty lisätä edes Arctic Giantin nettisivuille. Ne on nimetty suurten lintujen mukaan. Minun pari viikkoa sitten avatun asumukseni nimi on Tuulihaukka. Pelkkä nimi nostaa käsivarteni ihon kananlihalle.

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Vesa esittelee pienen, mutta kotoisan mökin varustusta. Tuore puu tuoksuu ihanalta. Tuossa on pieni keittiöseinämä, tuossa kylpyhuone ja sauna. Takaseinä on käytännössä yhtä suurta ikkunaa, ja moottoroidut sängyt on sijoitettu niin, että niissä loikoillessa voi ihailla maisemaa, joka jatkuu kymmenien kilometrien taakse. Siis jos ei ole pimeää. Nyt on, enkä vielä osaa kuvitella, millainen satumaa minua aamulla odottaa.

Mökin ovenpielessä nojailee pari sauvakävelysauvoja ja yhdet lumikengät. Naulassa roikkuu otsalamppuja, joita isäntä kehottaa käyttämään jo samana iltana. Laita kuule sauna lämpiämään, käy kävelyllä ja kuuntele, kun jättiläiset kuiskuttelevat pakkasen sokerihuurruttamissa puissa, hän ehdottaa.

Minä teen työtä käskettyä. Revin itselleni palasen kainuulaista rieskaa, höylään päälle juustoa ja levitän reilusti voita. Sitten puen päälleni paksuimmat vaatteet, mitä laukustani löydän. Pakkasta vaaran laella ei ole läheskään niin paljon kuin tasamaalla, mutta kylmä ulkona silti on. Taivas on mennyt pilveen, ja lumi leijailee timantteina otsalampun valossa.

Alueella olevasta 70 majoituspaikasta on sesongin ulkopuolella olevana torstaina käytössä vain muutama. Rauhassa saa olla, yksin omien ajatusten armoilla. Jättiläisten tarinat alkavat elää mielessäni omaa elämäänsä ja sydän havahtuu hakkaamaan tiheämmin. Toppahousut kahisevat ja huopatossut painautuvat puuterilumeen. Lenkki jää lyhyeksi, sillä vaikka Vesa on vakuutellut henkien olevan arkoja ja ystävällismielisiä, mielikuvitukseni kasvattaa pimeyteen kummajaisia, jotka vaanivat tykkylumeen kääriytyneiden kuusten takana. Kiristän askelteni tahtia ja palaan turvalliseen linnunpesään, saunon ja nukahdan nopeasti kaiken kokemani jälkeen.

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Kello soi jo ennen kahdeksaa. Kiire ei ole mihinkään, paitsi ihailemaan auringonnousua. Avaan silmäni ja ehdin päästää suustani pari voimasanaa. Ilman silmälaseja maisema näyttää hunnuttuneen harmaaseen hernerokkasumuun. Se niistä huimaavista näkymistä, huokaan. Sitten ujutan lasit päähäni ja olen pudota hämmästyksestä sängyltä. Näkymä on järisyttävä.

Mitään tällaista en ole elinaikanani nähnyt. Kainuulainen korpimaisema on maalattu valkoisen ja sinisen eri sävyillä, ja se näyttää jatkuvan loputtomiin. Aurinko on vielä horisontin takana, mutta värjää jo taivaanrantaa punaisellaan. Hengästyttää ja harmittaa hurjasti, etten voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa. Kaappaan kameran syliini ja otan kymmeniä kuvia, vaikka tiedän, ettei yksikään otoksista anna oikeutta sille hengästyttävälle kauneudelle, jota olen päässyt todistamaan.

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Juon nopeasti lasin mehua ja hyppään toppavaatteisiini. Aamiainen saa nyt unohtua, tärkeämpää on päästä kokemaan maisema kaikilla aisteilla. Pakkanen on kiristynyt, aamun sininen hetki on jo alkanut kurottaa kohti päivänvaloa. Otan juoksuaskelia, ryntäilen hangessa päättömästi kohti nousevaa aurinkoa. Kipuan lumilämpäreen päälle ja viritän kamerani valmiiksi.

Hädin tuskin ehdin painaa laukaisinta kahta kertaa, kun isäntä huutelee panneensa kahvin porisemaan. Mutta sitä ennen hän johdattaa minut päärakennuksen keskellä kohoavaan torniin. Annan kameran laulaa.

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Sydän tahtoo jälleen kerran pakahtua. Miten paljon kotimaassa onkaan nähtävää, uskomattomia paikkoja, jotka salpaavat hengen! Miten ihmeellinen luonto, joka saa leuan loksahtamaan sijoiltaan ja miten käsittämättömiä kokemuksia, jotka jättävät syvän jäljen. Mikä meitä vaivaa, miksi me emme näe metsää puilta, vaan hyppäämme koneeseen planeetan hyvinvointia uhmaten, ja kiidämme Kaukoitään?

Ravistelen itseni irti ahdistavista ilmastonmuutosajatuksista ja laskeudun tornista maan tasalle. Vesa kertoo, että jälkikasvu on hänen onnekseen ilmoittanut innokkuudestaan jatkaa vanhempien työtä. Yksi heistä on rakentanut päärakennuksen läheisyyteen snowtube-radan. Kikatan ja kiljun, ja lasken mäen kolme kertaa. Punaisin poskin ja hymy huulilla astun sisään saliin, jossa kuuma teekupponen höyryää ja emännän leipoma lämmin nokkospulla tuoksuu.

Vilkaisen kelloa. Juna puksuttaa jo Oulusta kohti Paltamoa ja lähdön hetki on väistämättä edessä. Lumikenkäilemään en ehtinyt, mutta onneksi maisemia sai ihailla sisätiloistakin. Vajaa vuorokausi jättiläisten kotikonnuilla riitti vakuuttamaan minut, tahdon tänne takaisin, ehkä jo kuluvana keväänä. Nyt kuitenkin pakkaan haikeana laukkuni ja heitän sen isännän auton takakonttiin. Arctic Giant ja sen jättiläiset jäävät odottamaan uusia vieraita.

arctic giant paltamo

Kun katsoo maailmaa jättiläisen silmin, näkee kauas ja tuntee isosti. Kiitos unohtumattomasta kokemuksesta, Arctic Giant. Olen lumoutunut.

Kosken kuohuista korsupiknikille – Kotkan-Haminan seutu kutsuu seikkailuun!

Yhteistyössä: Visit Kotka-Hamina

Yöunet olivat jääneet lyhyiksi. Huitelin tiistaista perjantaihin Naantalissa Pyhän Birgitan oopperaseurueessa ja painoin pääni tyynyyn vasta puoli yhden aikaan lauantaina vastaisena yönä. Herätyskello soi ennen seitsemää, sillä kahdeksalta oli oltava Kiasman turistibussipysäkillä. Kotkan-Haminan seutu kutsui seikkailuun.

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

Lähdin matkaan reteästi ja henkseleitä paukutellen. Pressimatka ei velvoita kirjoittamaan, joten ajattelin julkaisevani vain instastoorin sieltä ja toisen täältä. Tägäileväni tahoja ja ihmisiä, sillä lailla kevyesti ja ilman suurempia ponnistuksia. Rankan lauluviikon jälkeen takki oli paitsi auki, myös tyhjää täynnä. Ja jos rehellisiä ollaan en odottanut yhtään mitään, ajatukset olivat jo sunnuntai-iltapäivässä, ja päiväunilla, joille aioin pötkähtää heti kotiin palattuani.

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

Sitten kävi niin, kuten usein käy, kun ennakko-odotuksia ei ole. Kotkan-Haminan seutu tai KotHam Adventure, joksi yönyliretkeä leikkisästi kutsuttiin, teki yllätyshyökkäyksen heti ensimmäisessä kohteessa. Merikeskus Vellamo loksautti leukani melkein sijoiltaan jo pelkällä arkkitehtuurillaan. Lisää leukojen loksuntaa oli kuultavissa sisätiloissa, kun oppaat kierrättivät meitä pitkin merimuseota. Näyttelyt ovat laajoja ja niihin tutustumiseen pitäisi todennäköisesti varata kokonainen päivä. Kuulostaa ihan minilomalta. Jospa tänä syksynä jätetäänkin jo perinteeksi muodostunut Pariisi väliin ja matkustetaan lähelle, Kotkaan?

merikeskus vellamo

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kertani Kotkassa (eikä muuten Haminassakaan, vaikka niin itselleni uskottelin). Historian hämäriin on pölyttynyt aikakausi, jolloin ensimmäinen avomieheni asui ja opiskeli näillä kulmilla. Muistot eivät ole mairittelevia, sillä silloin elettiin jo lopun alkua. Mieleen on pinttynyt karu opiskelijakämppä ja kiinalainen ravintola, jossa illastettuamme voin pahoin koko seuraavan yön. Muutamia vuosia myöhemmin olen piipahtanut ystäväni lukaalissa ja istunut Kotkan kirkossa läpi kolmituntisen kärsimysnäytelmän. Valoisana elokuun viikonloppuna kaupunki on kaukana mielikuvistani. Puistot kutsuvat piknikille ja satama syömään hullun halpaa, mutta samalla kaupungin parasta lohikeittoa. Meri on läsnä kaikkialla. Tajuan, etten voikaan ohittaa kaikkea näkemääni olankohautuksella, sillä tämä seutu alkaa vähitellen hiipiä ihoni alle.

Haminaan ei samanlaista suhdetta ole – tai niinhän minä luulin. Bussin ajaessa hitaasti pitkin ympyränmuotoisen asemakaavan katuja kuulen, kun pääni sisällä avautuu uusia yhteyksiä. Kun ohitamme reserviupseerikoulun massiivisen rakennuksen, suustani pääsee huudahdus. Minähän olen ollut täällä ennenkin! Yli 20 vuotta sitten seisoin tuolla hiekkakentällä päälläni iltapuku ja päässäni kampaajan taiteilema nuttura. RUK:n tanssiaiset olivat monipäiväinen spektaakkeli, jonne olin rekrytoinut myös muutaman opiskelukaverin daameiksi reserviupseereille, joilla ei omaa tyttöystävää ollut. Ohjelmallisessa iltajuhlassa edellä mainittu eksäni esitti Freddie Mercurya – nahkalippalakki päässä ja kurkku punaisten sukkahousujen lahkeessa. Voi hyvä luoja sentään. Tästähän on muotoutumassa varsinainen nostalgiatrippi.

koskiuinti

kotham adventure

Kauan en ehdi muistoissani märehtiä, sillä bussillinen vaikuttajia kaartaa kohti Kymijokea, jota kuulemma Suomen Amazoniksikin kutsutaan. Ohjelmassa on joogaa, koskenlaskentaa ja koskiuintia Erämys-Keisarinkoskien tiluksilla. Minä valitsen viimeisimmän, sillä kahta ensin mainittua olen männävuosina kokeillut. Jännittää niin vietävästi. Jännittää, onko vesi kylmää, jännittää, millaisiin kuohuihin meidät määrätään ja jännittää, jos olenkin ainoa, jota jännittää. Kun käy ilmi, ettei meillä olekaan luvattuja märkäpukuja käytössä, jännittää vieläkin enemmän. Kenkiäkin on vain isojalkaisille, mutta kuulemma pelkät sukat pitävät kosken kivillä ja kallioilla muutenkin paremmin.

koskiuinti

koskiuinti

Kypärät päässä ja pelastusliivit puettuina lastaamme itsemme suureen kumiveneeseen. Vesi tuntuu lämpimältä, yksi huolenaihe siis vähemmän. Kaikkia muitakin jännittää, en ole ainoa, joka kiemurtelee pelkästä koskiuinnin ajatuksestakin. Mars mukavuusalueelta ulos, siellä ne parhaimmat kokemukset odottavat. Kumivene kiinnitetään kosken partaalla olevaan tolppaan ja meidät tuupataan yli laidan. Vettä on vain puoleen sääreen ja sukat pitävät vedenalaisella kalliolla hyvin, kuten luvattu oli. Sitten heittäydymme virran vietäviksi, suoraan kuohuja päin. Vettä menee nenään ja korviin, kallion pinta raapii takapuolta. Haa, miten hauskaa! (koskiuinnin dronekuvat: Visit Kotka-Hamina, lähikuvat: Joni Helminen)

koskiuinti

koskiuinti

Pikaisen kuuman suihkun, nokipannukahvien ja ampiaisepisodien jälkeen matka jatkuu Harjun oppimiskeskuksen kartanomiljööseen. Illallinen odottaa jo vuonna 1816 rakennetussa ja museoviraston suojelemassa päärakennuksessa.

harjun kartano

Harjun kartano

harjun kartano

Harjun kartano

Ja jottei ilta loppuisi lyhyeen, köröttelemme ruokailun jälkeen vielä muutaman kilometrin matkan rantasaunalle, jossa meitä viihdyttää Noble Brass -vaskiviisikko. Janon sammuttavat paikallisen Takatalo & Tompuri -panimon tuotteet ja tunnelma on kuin kotibileissä sipsipusseja, karkkikulhoja ja limppareita myöten. Minä, maailman suurin vilukissa, uin kylmässä meressä kolme kertaa. Lauteilla tutustun uusiin ihmisiin ja höpötän vanhojen tuttujen kanssa. Tanssin letkajenkkaa ja laulan torvisoittokunnan mukana. Hymy on herkässä.

takatalo tempura

noble brass

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Paras on vielä edessäpäin. Ilmoittautuessani KotHam Adventureen valitsin toiselle päivälle aktiviteetiksi kalliolaskeutumisen. Pettymys oli suuri, kun ryhmä olikin jo täynnä. Minulle oli varattu paikka korsupiknikille. Ei kuulosta kovin mediaseksikkäältä, vai mitä? Niinhän sitä luulisi.

majuri notz

salpapolku

Virolahden Bunkkerimuseo on pieni, mutta vaikuttava. Heti kärkeen on myönnettävä erityismaininta oppaallemme, Erkki Rikkolalle, joka eläytyy Majuri Notzin rooliin pikkutarkkoja yksityiskohtia myöten. Museokierroksen jälkeen puemme yllemme autenttiset maastotakit ja heitämme selkään reput, joiden sisällä kolisevat metalliset mukit, pakit ja lusikkahaarukat. Majuri johdattaa meidät juoksuhautoja pitkin sisälle bunkkereihin ja korsuihin. Kuljemme Salpalinjaa myötäilevää Salpapolkua pitkin. Metsätietä reunustaa panssarivaunuesteeksi rakennettu, tonneja painavien kivien rivistö. Näissä maisemissa on liikkunut myös Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas.

majuri notz

korsupiknik

1940-luvun ensimmäisinä vuosina rakennetulla Salpalinjalla ei koskaan taisteltu. Sen rakentamiseen osallistui noin 35 000 miestä ja 2000 lottaa, jotka huolehtivat muonituksesta. Yksin Virolahdella on 137 teräsbetonikorsua. Me, valiovaikuttajista koottu tiedotuskomppania, poikkeamme polulta metsään ja marssimme halki sammalmättäiden kohti majoituskorsua numero 115. Laskeudumme korsun ovelle köysikaiteeseen tukien ja astumme ovesta sisään.

korsupiknik

korsupiknik

Sisällä on hämärää, seuraamme lyhtyjen himmeää valoa syvemmälle kosteaan korsuun. Perimmäisessä huoneessa hääräävät lottapukuun sonnustautuneet Miia ja Emmi. Pöytään on katettu monenmoista sorttia karjalanpiirakoista porokeittoon, ja rieskasta pullapitkoon. Vegaanitkin on otettu huomioon. Kaivamme pakit esiin ja täytämme ne höyryävän kuumalla sopalla. Taas kerran olemattomat odotukseni ylitetään. En osannut kuvitella mitään lähellekään tämän kaltaista. Korsupiknikin sijaan kutsuisin tätä kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Melkein harmittaa niiden puolesta, jotka ovat valinneet toisin.

majuri ja lotat

Jäljellä on enää kotimatka takaisin Helsinkiin. Bussissa käy tasainen puheensorina, ja somen kuvavirta täyttyy kovaa vauhtia kymäläisistä kokemuksista. Univeloista viis, KotHam Adventure koukutti kerrasta!

Vaikuttajille suunnatun #KotHamAdventure-seikkailun järjesti Visit Kotka-Hamina. Kiitos, kun sain olla mukana!

Sky Kitchen & View – huippuruokaa ja huimaavia näköaloja Ounasvaaralla

Yhteistyössä: Sky Kitchen & View

Kaivan kännykästäni sähköpostin. Pitkähihaisia ei välttämättä tarvita, siinä lukee. Mitä vähemmän teillä on päällä, todennäköisesti sen parempi. Ei, emme ole menossa hikoilemaan jumppatunnille tai iltalenkille heinäkuiseen metsään, vaan seisomme kylpyhuoneen peilin edessä ja ehostamme itseämme illallista varten. Rovaniemellä, Ounasvaaran huipulla sijaitseva Sky Kitchen & View on mitä ilmeisimmin kuumaakin kuumempi ravintola. Noudatamme neuvoa, pukeudumme vilpoisiin kesämekkoihin ja tilaamme taksin.

sky kitchen & view ounasvaara

Odotukset ovat korkealla, sillä olen päässyt maistamaan ravintolan upeita annoksia ennenkin. Sky Kitchen & View hurmasi maisteluannoksillaan jo tämän kesän Taste of Helsingissä, jossa se nousi ylivoimaiseksi suosikiksi kaikkien 11 ravintolan joukosta. Sekä kaskinauris-annos että tattikinuski-jälkkäri oli pakko tilata useampan kertaan tapahtuman aikana. Ja siitähän se ajatuskin sitten lähti. Lentolippu Rovaniemelle oli jo hankittuna, enää puuttui vain pöytävaraus.

ounasvaara

Heti hurautettuamme taksilla tunturin laelle tajusimme tehneemme vakavan virheen. Taksi olisi ehdottomasti pitänyt ohjeistaa ajamaan Ounasvaaran juurelle. Ainoa oikea tapa nousta tunturiin on nimittäin hissi. Tuolihissi palvelee kesäisinkin, joten mikäpä sen ihanampaa kuin ihailla vaaramaisemia kesämekon helmojen hulmutessa lempeässä suvituulessa, kun tuolihissi natisee leppoisaa vauhtia ylöspäin.

sky kitchen view ounasvaara

Hotellin ja ravintolan ulkokuori hämää. Taksikuskin mukaan joka toinen ulkomaalainen turisti valahtaa valkoiseksi rakennuksen nähtyään. Tämäkö todella on hotelli? Huoneissa en ole käynyt, mutta ravintolasali on klassisen tyylikäs. Toki aikaa nähnyt, mutta valoisa ja kaikin puolin miellyttävä. Lämpötilasta ei voi sanoa samaa. Siskoni rannetietokone näyttää +33 astetta. Ravintolasalin ikkunat ovat suuret ja ne avautuvat ilta-aurinkoon. On niin kuuma, että voi sulaa.

Mutta me emme valita, sillä keittiössä on taatusti vieläkin kuumempaa. Ikkunoista avautuva näköala salpaa hengen. Ilta-aurinko värjää ravintolasalin keltaisellaan. Ikkunan ohi jolkottaa poro. Ympärillämme leviää pohjoinen vaaramaisema.

ounasvaara

Keittiön tervehdyksenä pöytään kannettu vegaaninen omenafenkolikeitto on ihanaa. Kelopuusta valmistetun leipälaudan päällä on tummaa leipää, joka on leivottu appelsiinimehuun. Ruskealla voilla aateloitu voi on täydellinen makupari makean leivän kanssa. Keliaakikkosiskoni on otettu hyvin huomioon: pehmeä gluteeniton leipä on aseteltu voipaperin päälle, jotta leipälautasena käytetystä kelokiekosta ei tarttuisi murustakaan mukaan.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Ensimmäinen kaato viiniä on sekin paitsi biodynaaminen, myös vegaaninen. Kirkastamaton Weisburgunder on Weingut Beck -viinitalon rakkaudella tuottama. Isältään viinintuottajan tittelin perinyt Judith panostaa määrän sijaan laatuun ja onkin lausahtanut, että kuka tahansa voi tehdä maailmanluokan viiniä, vain minä voin tehdä tämän viinin tässä ja nyt. Siinä hän on harvinaisen oikeassa. Oikeammin ei voisi tätä illallista aloittaa.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Seuraavaksi pöytään saapuu lempiaineksiani, naurista ja kyssäkaalia. Yhteistyössä Anu Pentikin kanssa suunnitellulle lautaselle on aseteltu nauristartaria ja pikkelöityä kyssäkaalia, persiljamajoneesia, tattarikeksiä ja savustettua kananmunavalkuaista. Nättiä ja maistuvaa. Oikein asiallinen alkuruoka.

Toinen alkuruoka kutkuttelee makuhermojani erityisellä tavalla. Broilerinmaksamousse, omenahillo ja kuusenkerkällä maustettu briossi ovat taivaallinen yhdistelmä. Tekisi mieleni kopauttaa ruokailuvälineitäni pari kertaa pöytää vasten kuin Masterchef-tuomarit silloin, kun ruoka on erinomaisen onnistunutta. Kun kylkeen kaadetaan vielä lasillinen jälkkäriviinin aromeilla varustettua alsassilaista grand cruta, huutaa suuni silkkaa hallelujaa! Kirpeän omenan ja lempeän maksamoussen liitto on ehdottomasti painettava muistiin myös kotikokkailuja varten.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Kolmantena ruokalajina tarjoillaan sienirisottoa, grillattuja broccolinejä ja timjamilientä. Ensimmäisen haarukallisen syötyään siskoni toteaa, että tämän jälkeen mikään risotto ei tunnu miltään. Maku on todella intensiivinen. Nyökkään hyväksyvästi, mutta sen sijaan, että unohtaisin risoton valmistuksen omassa keittiössä, otan haasteen vastaan ja tähtään korkealle. Rima on nyt asetettu.

sky kitchen view ounasvaara

Pääruokana on itseoikeutetusti poroa. Annokset kiikuttaa eteemme kokki, joka on kotoisin mistäpä muualtakaan kuin Lapista. Poron sisäfileen seuralaisina köllöttelevät paahdettu juuriselleri, kesäkaali, sipulipyree ja puolukkakreemillä kruunattu, perunajauhoihin ja viiniin leivottu gluteeniton veripalttu. Kastikkeeksi on redusoitu poron luista keitetty liemi, johon on lisätty poron rasvaa hienoksi jauhettuna. Kastike on kermainen, mutta tippaakaan kermaa ei ole lisätty. Vatsa alkaa olla jo ääriään myöten täysi, mutta vastaväitteistä huolimatta kaavimme leivänpalalla viimeisetkin pisarat suihimme.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Suu raikastetaan vadelmalla ja lakritsilla, sen jälkeen jälkiruokavatsa vetää uhmakkaasti vielä mansikkaa, valkosuklaata ja vaniljaa. Palvelu on asiantuntevaa ja ensiluokkaista, mutta samalla riittävän rentoa. Hymy on herkässä, vaikka olosuhteet näillä helteillä ovat varmasti tavallista haastavammat. Arvostamme.

ounasvaaran näkötorni

ounasvaara

Ravintolan viimeiselle seurueelle jälkiruoka tarjoillaan kattoterassille. Meille riittävät maisemat, sillä aurinko häikäisee vielä yhdeksän jälkeenkin. Korkkarit vaihtuvat tennareihin, sillä paluumatka hotellille tehdään jalan. Aurinko laskee pilvien taakse juuri, kun kipuamme vaaran huipulla seisovan näkötornin ylimälle tasolle. Ilta ei olisi täydellisempi voinut olla.

sky ounasvaara

Tänne on tultava uudelleen. Tuolihissillä – suksien kanssa tai ilman. Kiitos Sky Kitchen & View, todistit, että lapsuuden kotikaupungistani on kehkeytynyt todellinen ravintolakaupunki!

Illallisen tarjosi Sky Kitchen & View.