Casa Visette – luksusta Langhen laaksossa, Barolon viinialueella

Kaupallinen yhteistyö: Casa Visette

Jännittää. Seison Helsinki-Vantaalla loungen edessä ja odotan. Olen lähdössä Italiaan viiden päivän viinimatkalle – yksin.

Ennen lentoa tapaan Sari ja Petteri Laineen – pariskunnan, joka päätti jättää hyvästit Suomen epävakaalle ilmastolle ja ottaa projektikseen lähes romahduspisteeseen ajautuneen, vanhan piemontelaisen viinitilan kunnostamisen. Neljän vuoden uurastuksen ja monien mutkien jälkeen Casa Visette avattiin vieraille keväällä 2017. Kun tämän vuoden tammikuussa sain kutsun tulla tutustumaan tiluksiin, raivasin kalenterini siltä seisomalta. Piti hieman toppuutella, etten olisi  pakannut matkalaukkuanikin samaan syssyyn.

casa visette takapiha

Loungeen löytää onneksi tiensä myös toinen yksin viinimatkalle suunnistava. Huokaan helpotuksesta, sillä meillä tuntuu synkkaavan saman tien. Voimme jännittää yhdessä mitä tuleman pitää. Edessä on viisi päivää viinejä, kulinaristisia elämyksiä, yllättäviä kohtaamisia, pitkiä lounaita, uusia ystäviä, pikkutuntien keskusteluja ja huikaisevia maisemia.

Milanosta Monforte d’Albaan

Lento laskeutuu Milanon kentälle kuuden jälkeen. Isäntäpari lähtee autonhakuun, me yksinmatkaavat lyöttäydymme laukkuvahdeiksi saapuvien aulaan. Rouskutan kentän kaaoksesta ostettua rapeaa juustofocacciaa ja yritän pitää keskustelua yllä. Tyrkkään introverttipuoleni hetkeksi syrjään, sillä seuraavan viiden päivän aikana on uskallettava olla sosiaalinen. Meitä on kaiken kaikkiaan kahdeksan. Yksi matkalaisista on lennähtänyt Italiaan Espanjasta, toinen Saksasta viinimessuilta, kolmas ja neljäs saapuvat seuraamme vasta seuraavana päivänä. Kun porukka on koossa, hyppäämme autoihin ja kaasutamme pimenevään iltaan.

casa visette la morra auringonlasku

Ajomatka Casa Visetteen, Monforte d’Alban pikkukylän kainaloon, kestää pari tuntia. Puheensorina taukoaa vain tietullien puomeilla (ja sen ainoan kerran, kun ajamme ohi moottoritien liittymästä). Kolikot kilisevät ja rahisevasta kaiuttimesta kuuluu tietullivirkailijan särisevä ääni. Ohitamme Astin ja Alban kaupungit sekä Ferreron Nutella-tehtaan, samalla tutustumme toisiimme ja alueeseen, jonka läpi ajamme. Isäntä tarinoi viininvalmistuksesta, paikallisista rypäleistä ja Barolon alueen historiasta. Takapenkkiläisten silmäluomet alkavat painaa, saattaapa joku torkahtaakin. Syy ei ole seuran, vaan lentoa edeltäneen pitkän työpäivän. Autossa on lämmin, mutta ulkona elohopea on laskenut pakkasen puolelle. Kevät on myöhässä täälläkin.

casa visette apartment

Välipalasta huolimatta nälkä alkaa kiljahdella vatsan tietämillä. Tiedustelen varovasti etupenkiltä, miten mahtaa illan ruokailu järjestyä. Casa Visette on vain muutaman kilometrin päässä lähimmästä kylästä, mutta käveleminen pimeässä ja kylmässä illassa ei väsyneenä houkuttele. Käy ilmi, että Casa Visettessä keittiön hengettärenä häärii Jessica, omalta kylältä pestattu ehtoisa emäntä. Odotettavissa onkin valmiiksi katettu pöytä ja kolmen ruokalajin illallinen, ihanaa!

casa visette aperitiivit

Kun molemmat autot ovat vihdoin löytäneet perille, astumme alas isännän viinikellariin. On illallisviinien valinnan aika. Barolo Tourin etkot voivat alkaa.

casa visette viinikellari

Casa Visette – vanhan viinitilan raunioista energiatehokkaaksi elämysmajataloksi

Aamulla herään pienoiseen pään kivistykseen, joka kaikkoaa nopeasti, kun siirrän verhot syrjään ikkunoiden edestä. Silmieni eteen avautuu vienosti vihertävä, viiniviljelmien peittämä maisema. Avaan ranskalaisen parvekkeen liukuoven ja vedän keuhkoihini viileän kevään raikasta ilmaa. Näkymää  on vaikea sanoin kuvailla, sillä orastava vehreys, kukkuloilla leijuva utu, aamuauringon valo ja lintujen laulu tuntuvat sydänalassa asti. Kameraan tallentuu vain murto-osa maiseman käsittämättömästä kauneudesta.

casa visette näkymä sängystä

casa visette maisema ikkunasta

Vasta nyt näen huoneistoni ensimmäistä kertaa luonnonvalossa. Kiertelen avojaloin lämpimällä kivilattialla. Katto on korkealla, vanhat kattoparrut paikallaan ja kalusteet moderneja, mutta rakennuksen henkeen sopivia. Ihailen erityisesti valaisimia, joista jokainen on persoonallinen ja muotokieleltään mainio. Myöhemmin selviää, että ne ovat omistajaparin tyttären valitsemia. Tässä 50-neliöisessä huoneistossa majoittuu isompikin seurue, sillä keittiön yläpuolella kohoaa nukkumaparvi. Parvelle johtavat puiset porrasaskelmat on tehty vanhoista kattohirsistä.

casa visette katto

Casa Visettessä on muutenkin kiinnitetty huomiota ekologisuuteen, energiatehokkuuteen ja kestävään rakentamiseen. Puitteet ovat modernit, mutta vanhan talon henki on säilytetty – kirjaimellisesti. Rakenteet, puupinnat, ovet sekä seinä- ja kattotiilet ovat mahdollisuuksien mukaan alkuperäisiä tai kierrätettyjä. Vanhat viinitynnyritkin on rakennusvaiheessa hyödynnetty.

casa visette

Vaikka ulkona on vain muutama plusaste, sisällä on suomalaiseen tapaan lämmin. Ikkunoiden, ovien, seinien ja katon eristykseen on siis panostettu toisin kuin Etelä-Euroopassa yleensä. Maalämpöpumppu ja katolle sijoitetut aurinkokennot sekä lämmönvaihdin lämmittävät käyttöveden, uima-altaan ja huoneistojen lattiat. Kompostori odottaa kuljetusta Suomessa, sillä Italiasta ei käyttökelpoista laitteistoa löydy. Kylpyhuoneiden kertamuovipakkauksetkin ovat menossa lähiaikoina vaihtoon. Arvostan!

casa visette apartment kitchen

Pienessä keittiössä on kaikki, mitä neljän hengen illallisen kokkaamiseen tarvitaan. Kylpyhuone on tilava ja valoisa. Oleskeluhuoneen nurkassa on massiivinen takka ja ovenpielessä sylillinen halkoja. Huomaan pohtivani ehtisinkö jonain iltana polttamaan pesällisen tai pari. Ranskalaisia parvekkeita on kaksi, mutta parasta on oman sisäänkäynnin yhteydessä kolmeen ilmansuuntaan levittäytyvä patio, jossa kuvittelen istuvani kesäiltana aperitiivi kädessäni.

casa visette aperitiivi

Casa Visette on rakennettu pieteetillä. Kun seuraavien päivien aikana tapaamme paikallisia viinintuottajia ja ravintoloitsijoita, muistaa jokainen heistä erikseen kiittää Saria ja Petteriä koko yhteisön puolesta. Entisen viinitilan kunnostaminen ja matkailun edistäminen on merkittävä teko, josta hyötyy koko seutukunta.

casa visette

Jotain kertoo sekin, että tupaantuliaisissa talon vanha omistaja ei kuulemma saanut hurmioltaan sanaa suustaan. Työtä on tehty suurella sydämellä, rakkaudesta Italiaan ja sen ihmisiin. Saattaa olla, että myös viinien kuninkaalla ja kuninkaiden viinillä, Barololla, on ollut näppinsä pelissä.

Casa Visette ja Piemonten paras aamiainen

Havahdun, kun oveen koputetaan. Olen unohtunut haaveilemaan kesken aamutoimien. Siispä pesen kasvot, puen päälle, vedän jalkaani villasukat ja hipsin alakertaan aamiaiselle.

casa visette näkymä etelään

Avatessani oven vastaan tulvahtaa tuoreiden croissanttien tuoksu. Jessica huikkaa keittiöstä buongiornot ja kysyy, otanko kahvia vai teetä. Aamiaispöydässä on talon omaa viikuna-, kurpitsa- ja persikkahilloa, säilöttyjä persikoita, granolaa, mysliä, maustamatonta ja mustikoilla maustettua jugurttia, keitettyjä kananmunia, kokojyväpaahtoleipää, kinkkua, juustoa, tomaattia ja paprikaa – kaikki lähiruokaa ja mahdollisuuksien mukaan luomua. Kahvikone ruplattaa kotoisasti – cappuccinot, espressot, macchiatot ja haudutettu tee kannetaan pöytään, johon on katettu myös useampi karahvi omena- ja päärynämehua. Maljakossa on kimppu tuoreita leikkokukkia.

casa visette aamiainen

Kyllä kelpaa, Casa Visette on kaltaiseni aamiaisfanin paratiisi. Enempää en voisi aamiaiselta missään olosuhteissa toivoa. (Paitsi ehkä kuohuviinistä ja persikkanektarista sekoitettuja bellinejä, mutta sekin parannusehdotus on isäntäväelle jo välitetty.) Yhtään muovipulloa ei talosta löydy. Vesi tulee hanasta, kuplavesi tehdään itse ja oman talon hedelmät on säilötty lasipurkkeihin.

casa visette breakfast

Turisteista ei tietoakaan

Kun viime syyskuussa vaeltelin samoissa maisemissa viinin sadonkorjuuaikaan, en voinut lakata ihmettelemästä paitsi alueen kauneutta myös sen hiljaisuutta. Muita turisteja tuli vastaan vain kourallinen ja tunnelma oli seesteinen. Vaikka maaliskuu tänä vuonna olikin tavallista kylmempi, on alkukevätkin silti erinomainen ajankohta matkustaa Piemonteen. Ravintoloihin pääsee ilman pöytävarauksia ja viinitaloissakaan ei ole minkäänmoista ruuhkaa. Alue on helppo ottaa haltuun kävellen tai sähköpyörillä, jos autoilu ei innosta. Myös lompakko kiittää, sillä sesongin ulkopuolella etenkin majoituksen hinnat saattavat olla huomattavasti alhaisemmat.

casa visette sauna

Casa Visette, Monforte d’Alba, Langhen kukkulat ja Barolon viinialue ovat todellisia Pohjois-Italian helmiä, joihin suosittelen tutustumaan nyt, kun suuret massat eivät niitä ole vielä löytäneet. Aktiivilomailijallekin löytyy tekemistä, sillä alueella risteilee satojen kilometrien vaellusverkosto, lumihuippuiset vuoret ovat lähellä, eivätkä golfkentätkään ole kovin kaukana. Ja jos olet hurahtanut tennikseen tai nautit fillarilla viilettämisestä, on apu todella lähellä. Casa Visetten pihalla on oma tenniskenttä ja fillarivuokraamoon on vain muutaman kilometrin matka.

casa visette lounas

Palasin Italiasta kotiin reilu viikko sitten. Mieleni sen sijaan päätti jäädä niille sijoilleen, eikä maanitteluista huolimatta ole palannut vieläkään kotiin. Casa Visette ja Piemonten vehreät kukkulat omivat sen itselleen. Voi olla, että joudun hakemaan sen henkilökohtaisesti takaisin.

Lue myös:
Onnistuneen matkan merkkejä
Sähköpyörän satulassa pitkin Piemonten kukkuloita
Pitkiä lounaita ja italialaisia illallisia – ravintolavinkit Barolon viinialueelle
Barolo Tour – kellareita, köynnöksiä ja pulloittain punaviiniä

Etätyöviikko Douro-joen rannalla

En oikein tiedä mistä aloittaa. Saavuin toissayönä kotiin, matka Portugalin Sintrasta jäiseen Helsinkiin kesti lähes yksitoista tuntia. Kymmeneen päivään ja neljään kaupunkiin mahtui käsittämätön määrä kokemuksia, kahden päivän workshop, nähtävyyksien suorittamista, henkeviä keskusteluja, useampi lautasellinen grillattua mustekalaa, lukematon määrä mykistäviä maisemia ja liian monta lasillista punaviiniä. Korvien välissä on pientä ruuhkaa.

sateenkaari porto

Tykkään kirjoittaa kronologiseti ja käsitellä asiat sitä mukaa, kun ne tapahtuvat. Lyhyellä matkalla se on jokseenkin mahdotonta. Pysähtyminen pidemmäksi aikaa näppiksen äärelle on äärimmäisen vaikeaa ja keskittyminen herpaantuu viimeistään, kun avonaisen ikkunan ohi kolistelee raitiovaunu. Se muistuttelee tutkimattomasta maailmasta, jonne pääsee vain astumalla hotellihuoneen kynnyksen yli.

Ylihuomenna lähden Italiaan. Ennen sitä on puristettava ulos koko liuta kokemuksia, muuten uusia ei mahdu tilalle. Koska jostain pitää aloittaa, on keskikohta ihan yhtä luonteva kuin mikä tahansa muu matkan vaihe. Siksipä toivotan teidät tervetulleiksi Portugalin Portoon, Douro-joen rannalle. Etätyöviikko alkakoon!

Saariselältä Tukholman kautta Portugaliin

Viime vuoden lopulla meille, kuuden naisen pyörittämälle yliopistokustantamolle, myönnettiin tunnustus korkeakoulun hyväksi tehdystä kansainvälistymistyöstä. Diplomin ja kukkien lisäksi dekaani osoitti yksiköllemme muutaman ylimääräisen tuhatlappusen, jotka saimme kuluttaa, miten halusimme. En enää muista kuka meistä ensimmäisenä huudahti ääneen: etätyöviikko! – mutta kannatusta idea sai välittömästi. Enää piti päättää minne matkustamme.

etätyöviikko

Alkuperäinen ehdotus lumilomasta Saariselällä hylättiin nopeasti. Minä olisin nauttinut tunturista, kevätauringosta, hankien hohteesta, takkatulesta ja lempeistä löylyistä, tiedätte kyllä. Joku taisi ehdottaa Kroatiaa, myös Malta kävi mielessä, samoin Kanaria. Lentämisen ilmastovaikutusten vuoksi tutkimme myös Tukholman mahdollisuuksia.

Sitten joku heitti pallon Portoon. Noin kahden minuutin kuluttua kollega oli googlannut airbnb-huoneiston, joka tuntui täydelliseltä. Sijainti hyvä, huoneiston koko riittävä ja ison terassin näköala komea. Viikon säätämisen jälkeen lennot oli ostettu ja huoneisto varattu. Aamukamman piikit hupenivat kovaa kyytiä.

Suuri sänkykeskustelu ja kaupungin hulppeimmat näkymät

Etätyöviikko alkoi rytinällä. Kolme innokkainta matkusti Portugaliin päivää ennen meitä muita. Yhteinen asunto oli määrä lunastaa sunnuntaina iltapäivällä, mutta kävikin niin, että kollegakolmikko ajautui epähuomiossa erinomaiselle yhdeksän ruokalajin lounaalle yhden Michelintähden ravintolaan. Tarkoitus oli syödä edullinen lounaspaketti, mutta pyhäpäivänä listalla oli vain pikkuisen hinnakkaampi menukokonaisuus. Mitäpä sitä 25 euron ateriaan tyytymään, kun voi syödä kuusinkertaisella hinnalla. Kun airbnb-isäntä vihdoin saapui luovuttamaan avaimia, vastassa oli viinipaketin voimalla hihittelevä joukkio.

Vila Nova de Gaia

Näkymät makuuhuoneista ja terassilta ovat uskomattomat. Vastarannalla kohoava vanha kaupunki ja sen tiilenpunaiset katot on irrotettu suoraan postikorttimaisemasta. Vaikka säiden herra vihmoo vettä ja tuivertaa tuulta, näkymä on kauniimpi kuin osasimme etukäteen odottaa. Hämärä laskeutuu virtaavan joen ylle ja siltojen lamput kimaltavat sateen ropistessa ikkunaan.

yönäkymä porto

Sisätiloissa yritämme sopia siitä, miten makuuhuoneet jaetaan. Yksi ilmoittaa puhuvansa unissaan, toinen kuorsaa, kolmas on herkkäuninen. Huoneita on kolme ja petipaikkoja kahdeksan. Minä nukun missä vaan, kunhan  vieressä ei kuorsata. Kukaan ei tunne ansaitsevansa omaa huonetta leveällä parisängyllä. Perusteluja penätään puolin ja toisin. Tunnin veivaamisen jälkeen päätämme jakautua kahteen huoneeseen, kolmas jätetään keskiyöllä saapuville. Päädyn ketteräjalkaisimpana korkealle parvelle, jonne noustaan jyrkkiä portaita.

Oikeita töitä ja pitkiä lounaita

Keittiö on varusteltu Ikean astioilla ja tylsäksi kuluneilla veitsillä. Keittiökoneet taas ovat viimestä huutoa, astianpesukoneen merkkikin on Miele. Aamiainen katetaan joka aamu kello kahdeksan, heti kun läheinen leipäkauppa avaa ovensa ja tuoreet leivät on kannettu pöytään. Kuljemme ympäri huoneistoa latureiden ja piuhojen kanssa. Osa pistorasioista on rikki. Digiloikkaa ei näillä kulmilla vielä ole nähty. Kello yhdeksältä alkaa etätyöviikon ensimmäinen työpäivä.

etätöissä

Lattiat ovat kylmät, joten villasukat ovat tarpeen. Maaliskuinen Porto ei lämpötiloilla hemmottele, mittari seilaa 10 asteen molemmin puolin. Terassin tuulensuojassa tarkenee silti hetken aikaa t-paidassa. Kääriydymme villatakkeihin ja valitsemme työpisteen. Pöytäpaikkoja on kaikille, mutta upottava sohvannurkka on houkuttelevampi. Etätyöviikko saa alkaa.

etätyöviikko

Nyt seuraa karkea yleistys, pahoittelen. Yksi meistä toteaa, että jos olisimme miehiä, etätyöviikko olisi erilainen. Työtunnit olisi todennäköisesti vähennetty reissun ajaksi minimiin, pari sähköpostia, ehkä yksi puhelu. Sitten kaupungille ja kylmä olut käteen ensimmäisellä vastaan tulevalla terassilla.

workshop

Sen sijaan olemme tunnollisia naisia ja suunnittelemme matkaa varten kahden päivän tulevaisuusworkshopin, uhraamme aurinkoiset tunnit kirjataittojen tarkastamiseen ja puudutamme pyllymme tekstiä iltakaudet editoiden. Kun (miespuoleinen) yhteistyökumppani soittaa, hän nauraa suureen ääneen ja sanoo, että vakuutteluistani huolimatta ei aio uskoa, että Portugaliin on tultu tekemään töitä. Teoria on oikeaksi todistettu.

workshop

iltajumppa

Emme mekään lasiin sylje tai uppoudu täysin työntekoon. Tiivis etätyöviikko vaatii veroisensa huvit. Kun tulevaisuus on suunniteltu, taitot tarkistettu ja post it -laput poistettu valkoiselta seinältä, kaadetaan lasiin kuplivaa. Lounaalla pöytään tilataan kaksi pulloa punaviiniä ja illallisella kukaan ei jätä jälkiruokaviiniä väliin. Ja kun saavumme keskiyöllä takaisin, vedämme villasukat takaisin jalkaan ja nostamme jalat kattoon.

skumppaa kiitos

Katutaidetta

Katutaidetta

Vaellamme pitkin Porton pikkuruisia kujia, istahdamme kahvilaan, poikkeamme Livraria Lelloon, puksutamme pitkin Porton katuja vanhalla raitiovaunulla kuljeskelemme museoissa ja ihailemme katutaidetta ja juuri kukkaan puhjenneita magnoliapuita.

Livraria Lello

vanha raitiovaunu

raitiovaunussa

Kun torstaina vaihdamme vapaalle ja hyppäämme Lissabonin-junaan, olemme kaikki samaa mieltä: etätyöviikosta tehdään perinne. Seuraavalla kerralla makuuhuoneita vain on oltava kuusi.

ponte luis porto

Ps. Tärkein vinkki Portoon matkaa suunnitteleville tulee tässä: Varaa majoitus Vila Nova de Gaiasta eli sillan tuolta puolen. Saat ihailla Douro-jokea ja vanhaa kaupunkia aamuauringossa ja nauttia siitä iltahämärässä. Voit tähyillä alhaalla siintäviä portviinitaloja ja haaveilla viinikellareista. Kaiken kukkuraksi pääset ylittämään itsesi ja samalla Gustave Eiffelin oppilaan Théophile Seyrigin suunnitteleman Ponte Luís -sillan matkalla vanhaan kaupunkiin.

Lue myös:
Mykistävien maisemien Porto
Ferreiran portviinitalo – Porton rubiininpunainen jalokivi
Turskaa, mustekalaa ja vinho verdeä – ravintolasuosituksia Portoon

Täysien vatsojen viikonloppu – Perhon blinit, Kaartin brunssi ja intialainen cityrusakko

Hipaton helmikuu on päättynyt. Heti perjantaina panin ranttaliksi ja join saunan jälkeen puolikkaan siiderin. Mies kumosi vatsaansa pienen oluen sijaan suuren ja myhäili tyytyväisenä. Kiloja oli ehtinyt pudota molemmilta useampi. Niistä pari saattoi löytää tiensä takaisin vyötärölle maaliskuun ensimmäisinä päivinä. Sattui nimittäin niin, että viikonlopulle osui syöminki jos toinenkin. Vatsat vetivät ja napa naukui. Sukelletaanpa seuraavaksi yksityiskohtaisempaan selostukseen.

Ravintolakoulu Perhon blinit

Itsensä (osittain) työllistävä voi järjestää työpäivänsä juuri niin kuin itse haluaa. Kukkua kirjoittaen aamukolmeen tai nousta ennen aurinkoa. Nukkua päiväunet tai sännätä lenkille kevätaurinkoon kesken työpäivän. Tai sitten voi lähteä muiden vapaaherrattarien kanssa pitkälle lounaalle. Vastikään äitiytyneitä ystäviäni ei kai voi vapaaherrattariksi kutsua, mutta syömäseuraa heistä on silti helppo saada. Muutamia kuukausia vanhat vauvat köllöttävät kärryissään ja me kolme nälkäistä tutkailemme kiinteän ruuan valikoimaa. Tai no, ei sitä tarvitse kovin pitkään katsella, olemme tulleet syömään blinejä.

Perhon blinit

Keskellä perjantaipäivää Ravintola Perhossa on ruokailemassa vain muutama seurue. Meille kerrotaan, että opetusravintolan vuoro on juuri vaihtumassa ja siksi saattaa kestää hiukkasen kauemmin kuin normaalisti. Onneksi ei ole kiire mihinkään. Lopulta nuori tarjoilija tulee kysymään mitä ajattelimme syödä. Hän on vielä vähän pihalla ruokalistasta ja palveluasenteessakin taitaa olla kehittämisen varaa, mutta me hymyilemme kannustavasti ja tilaamme kolme kertaa blinipaletin sekä lasit valkoviiniä.

Perhon blinit

Blini nostetaan lautaselle suoraan valurautapannulta. Se on ihanan rasvainen ja rapsahtavan rapea – toiseksi taitavat jäädä niin Kappelin kuin Lasipalatsinkin tarjoomukset. Täytteitä on enemmän kuin riittävästi ja blinejä kannetaan pöytään sitä mukaa kuin edelliset katoavat nälkäisiin suihin. Porotahna ja sienisalaatti saisivat olla raikkaampia ja suolakurkku silppuamaton, mutta muuten täyden kympin suoritus ja hinta-laatusuhde.

Perhon blinit

Meihin uppoaa yhteensä kymmenen voita tihkuvaa lättyä ja silti tekisi mieli lisää. Kymmenestä blinistä ja kolmesta 12 cl:n viinilasillisesta lasku on pari euroa alle satasen. Kahvit kannetaan likaisten lautasten ja kippojen väliin, mutta se annettakoon aloittelijoille anteeksi. Kiitettävän arvosanan sen sijaan saa kolmen kuukauden vanha kummityttöni, joka nukkuu sujuvasti ruokailun ajan.

Perhon blinit

Seuraavan kerran vatsa ilmoittaa mielihaluistaan lauantaina puolen päivän jälkeen, juuri sopivasti Kaartin brunssin aikaan!

Ravintola Kaartin brunssi

Kummityttöni äiti on järjestänyt viikonlopulle enemmänkin ohjelmaa. Lauantaina skoolaamme pyöreille vuosille Ravintola Kaartin historiallisessa ruokasalissa, Taivallahden kasarmialueella. Entisessä sotilashenkilökunnan funkkisruokalassa on tilaa hengittää. Seinällä komeilee 1930-luvulla maalattu suuri maailmankartta, jonka Googlen tietojen mukaan on rakennuksenkin piirtäneen arkkitehti Martta Martikaisen suunnittelema. Suomineidolla on kartassa vielä kaksi käsivartta ja Karjalaakaan ole luovutettu.

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Lämmin palvelu ja konstailematon ruoka tuntuvat olevan Ravintola Kaartin valtteja. Juhlapöytää käydään kurkkaamassa useampia kertoja ja varmistetaan, että kaikki on hyvin. Lauantaisin ja sunnuntaisin 10:30–15 tarjoiltava brunssi kustantaa vain 23 euroa ja rahalle todella saa vastinetta. Buffet-pöytään on katettu sen seitsemää sorttia salaattia, ilmakuivattuja leikkeleitä, graavilohta, maalaisleipää, karjalanpiirakoita ja pikkelöityjä kasviksia – kaikkea mitä ihminen elääkseen tarvitsee.

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Lämpölamppujen alla tirisevät ylikypsä härkä, linssipaistos sekä saksalaistyyppiset makkarat. Dijonsinapilla maustettu muusi on harmillisesti päässyt jäähtymään, mutta friteeratut lohimurekepalat ja lisukkeena tarjoiltu hapankerma kallistavat vaa’an reilusti positiivisen puolelle. Myös vispipuuro ansaitsee kunniamaininnan. Ainoa pienoinen pettymys on jälkiruokapöytä. Hedelmien, pannacotan ja omenapiirakan oheen jään kaipaamaan tuhtia ja syntistä suklaakakkua tai vaikka tymäkkää tummasuklaamoussea. Onneksi juustot pelastavat tilanteen.

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Ja kuten arvata saattaa, kummityttö käyttäytyi tälläkin kertaa hyvätapaisesti ja nukkui koko brunssin ajan. Kummitätiinsä tullut, tottakai.

Intialaista rusakkoa käpyläläisellä lautasella

Jokunen vuosi sitten luin uutisen, jossa kerrottiin kaupungin puistoissa vilistävän niin paljon kaneja, että niiden kantaa ryhdyttävä on harventamaan metsästämällä. Sittemmin citykanien määrä romahti rajusti niiden parissa levinneen tautiepidemian seurauksena. Nyt kanta on alkanut vähitellen elpyä, ja puistoissa ja siirtolapuutarhoissa pomppii paitsi kaneja myös rusakoita. Kaikkien edellä mainittujen luontokappaleiden metsästäminen vaatii kuitenkin metsästyskortin lisäksi erityisluvan ja on sallittua vain tietyillä alueilla. Kun meiltä kysyttiin tahtoisimmeko maistaa kaupungin mailta kaadettua jänöä, ei meitä kahta kertaa tarvinnut käskeä. Harvinaisen herkun edessä ei sovi kieltäytä. Ei, vaikka vatsat olisivat ääriään myöten täynnä Ravintola Kaartin brunssin antimia.

samosa

keittiö

viinilasi

Tuliaisbarberan meille valitsi Töölöntorin Alkon palvelutiskin osaava henkilökunta. Asiantunteva myyjä kääräisi pullon mustaan silkkipaperiin ja liimasi päälle Töölön myymälän nimikkotarran. Myymäläkonsepti teki meihin muutenkin vaikutuksen, enpä olisi koskaan uskonut ihailevani sääntö-Suomessa sijaitsevan alkoholiliikkeen interiööriä tai käyttäväni sen sisustuksesta laatusanaa kotoisa. Kerta se on näköjään ensimmäinenkin.

keittiö

cityrusakko

Saapuessamme idylliseen Puu-Käpylään oli pari päivää aiemmin autuaammille porkkanapenkeille siirtynyt pupu hautunut jo useita tunteja intialaisessa maustekastikkeessa. Tasoittelemme iltapäivän aiheuttamaa ähkyä kuplajuomalla ja perunatäytteisillä samosa-piirakoilla. Tuli loimottaa pönttöuunissa ja kehräävä kissavanhus pötköttelee punaisella samettisohvalla. Ajan- ja paikataju hämärtyy.

juustot

barbera

punainen keittiö

Toinenkin pullo tyhjentyy takkatulen lämmössä ennen kuin istumme ruokapöydän ääreen ja käymme saaliin kimppuun. Jänöjussin seuraksi lusikoidaan riisiä ja raparperichutneyta. Yhdestä rusakosta riittää hyvin neljälle ja evästä jää vielä seuraavallekin päivälle. Juomapuoli pelaa edelleen vähän liiankin hyvin. Skumppapullon jälkeen avataan punainen viini, välidrinkit sekoitetaan Kap Verdeltä tuliaisiksi tuodusta groguesta ja juustojen kanssa kannetaan pöytään portviiniä. Oluttakin tarjotaan ja jugurttijälkiruoka saa rinnalleen gambialaista mbor mbor -teetä. Kolmen jälkeen istumme taksin takapenkillä pää pyörryksissä ja vatsat pinkeinä. Näin myöhään olen valvonut viimeksi vuosi sitten.

drinkit

cityrusakko lautasella

ruusujugurtti

paahdetut mantelit

Vaikka viikonloppuna porsasteltiinkin antaumuksella, hipattoman helmikuun terveellisempi arkiruokavalio on tainnut sittenkin tulla jäädäkseen. Aamulla rahkaa, pähkinöitä ja marjoja, välipalaksi vihanneksia ja keitetty kananmuna, lounaaksi monipuolisesti kasviksia ja nyrkillinen proteiinia. Illalla voileipäpinon sijaan kuppi teetä, yksi leipä, pari porkkanaa ja pala parsakaalia. Juustoakaan en osaa enää kaivata. Paitsi viikonloppuisin.