Baroloa ja purjorisottoa – visiitillä Sukulan viinitilalla

Olen joskus koettanut opiskella itsekseni rypäleitä, niiden ominaisuuksia, viinin valmistusmenetelmiä, makueroja ja vivahteita. Aika pian oli myönnettävä, ettei minusta todennäköisesti koskaan tule aktiivista viiniharrastajaa, kärsivällisyyteni ei riitä viinin salojen opetteluun. Tiedän perusasiat ja se saa riittää. Siksi en ryhdy selostamaan teille Nebbiolo-rypäleen viljelyn erityispiirteitä kovin yksityiskohtaisesti, mutta yritän kuitenkin kertoa jotain.

sukulan viinitilalla

Barolon viininviljelysalue on osa Langhen aluetta, joka on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Seudulla on viljelty viiniä aina 500-luvulta ennen ajanlaskumme alkua. Viinitiloilla on yhteensä 1800 hehtaaria viljelysmaata, määrä edustaa vain 4 prosenttia koko Italian viinituotannosta ja yhtä promillea koko maailman viiniviljelmistä. Barolo totta vie ansaitsee erityisen asemansa.

Viinitiloja on yhteensä noin 800, joista suurimmilla viljelysalaa on useita kymmeniä hehtaareja. Tämä tarkoittaa sitä, että viljelijöiden joukossa on paljon todella pieniä, vain muutaman hehtaarin viinitiloja. Yksi näistä on Azienda Agricola Sukula, Riikka ja Jyrki Sukulan omistama tila, jonka viinitarhat sijaitsevat Meriamessa, Serralunga d’Alban kylän liepeillä.

sukula kädet

Barolo-viiniin käytettävän Nebbiolo-rypäleen viljelyä rajoittavat tarkat säädökset. Rypälettä saa viljellä vain idän ja lännen väliin sijoittuvissa kalkki- tai hiekkakivisissä rinteissä, jotka ovat 170–540 metrin korkeudessa merenpinnasta. Hehtaarin kokoiselle alueelle saa istuttaa vain rajallisen määrän taimia, joiden tuotantomäärä ei saa missään olosuhteissa ylittää 5600 litraa.

sukulan viinitilalla

Vuonna 2003 Sukuloille tarjottiin ostettavaksi vanhaa viinitilaa, jonka viljelysala oli vähän alle kaksi hehtaaria. Maapalalla seisoi ränsistynyt kivitalo ja 60-70-vuotiaat viiniköynnöksetkin olivat parhaat päivänsä nähneet. Sukulat kuitenkin ihastuivat ja halusivat oppia viininvalmistuksen salat. Niinpä he alkoivat hieroa kauppoja. Kahden vuoden kuluttua nimet saatiin paperiin ja tila oli heidän.

castiglione falletto

Pääsimme piipahtamaan Sukulan viinitilalla osana You Travelin vaellusmatkaa. Luvassa oli kolmen ruokalajin lounas, jonka ohessa maistellaan tilan rypäleistä valmistettuja viinejä. Päivän patikointi oli alkanut Barolon kylästä, josta kävelimme viiniköynnösten lomassa muutaman kilometrin matkan Castiglione Fallettoon ja sieltä edelleen Meriameen, jossa meitä jo odotettiin.

Barolon alueella oli satanut viimeksi heinäkuussa. Savipohjainen maa pölisi niin, että hiekka tunkeutui suuhun ja sieraimiin. Vaatteet olivat muutaman tunnin vaelluksen jälkeen kauttaaltaan vaalean pölyn peitossa ja kengät kaipasivat kunnon suihkua. Myös viini oli hätää kärsimässä, sillä köynnösten keinokastelu on kiellettyä Euroopassa. Sato korjattiin kuuman kesän vuoksi kolme viikkoa etuajassa ja sadonkorjuun aikaikkuna oli todella lyhyt, vain muutamia päiviä.

kuohuviini sukulan viinitila

sukula kuohuviini

Pölyisinä ja hikisinä astelimme Azienda Agricola Sukulan pihaan. Laseihin kaadettiin tervetuliaisiksi tilan omaa kuohuviiniä, kokeiluerää, joka oli valmistunut tänä kesänä. Sisätiloihin oli katettu pitkä pöytä, jonka ympärille istuuduimme vatsat kurnien. Alkupalat kannettiin eteemme saman tien, lautaselta löytyi toma-juustoa, kasvispiirasta, laatuleikkeleitä ja tomaattibruschettaa. Palan painikkeeksi avattiin pari pulloa tämän kesän valkoista Arneis-viiniä, jossa kuulemma on erinomainen dokabiliteetti ja joka sopii mainiosti myös jouluruokien rinnalle. Pääkokki osoittautui erinomaiseksi tarinankertojaksi, olipa hänessä vähän saarnamiehen vikaakin.

sukula lounas

alkupala meriame

Tiedonmurusia tippui sellaista kyytiä, että hengästytti. Saimme kuulla paikallisista erikoisuuksista, kuten rasvattomasta ja raikkaasta naudanlihasta (carne cruda), joka syödään raakana. Cerveran alueesta, joka tuottaa ylivertaisia purjoja ja keltuaispitoisesta keltaisesta pastataikinasta sekä tietysti viininviljelystä ja sen haasteista.

sukula lounas

Kun Chef innostuu tarinoimaan, tarttuu Riikka Sukula toimeen. Hän hämmentää pääruuaksi tarjoiltavaa purjorisottoa rivakoin ottein. Riikka on vastuussa myös viininviljelystä, johon hänet on perehdyttänyt viinintuottaja ja enologi Giorgio Rivetti. Riikka Sukulan vakuuttavasta ansioluettelosta löytyy niin Gastronomisen yliopiston loppututkinto kuin useiden vuosien työskentely viinimaahantuonnin parissa.

sukula langhe nebbiolo

Vanhat viljelykset vaativat kunnostamista ja ympärivuotista huolenpitoa. Ensimmäinen barolo-vuosikerta saatiin kerättyä jo 2006 ja neljän vuoden tynnyrikypsytyksen jälkeen ensimmäinen viinierä valmistui vuonna 2010. Viimeisen 12 vuoden aikana on istutettu lukuisia uusia köynnöksiä, jotka ovat vasta viime vuosina alkaneet tuottaa baroloon sopivia rypäleitä. Tällä hetkellä Sukulan viinitila tuottaa 4500 pulloa vuodessa.

sukula ruokapöytä

Tässä vaiheessa laseihin kaadetaan oman talon Langhe Nebbioloa ja lautasille kauhotaan risottoa sekä paistettua raakamakkaraa. Hiljaisuus laskeutuu hetkeksi keittiöön. Nappaan suuhuni rypäleen pöytiin asetelluista tertuista. Se purskauttaa mehunsa paidalleni.

sukula parsarisotto

Miten tuottajat sitten tietävät, milloin rypäleet ovat valmiita kerättäviksi? Kokeneet viljelijät käyttävät varmasti näppituntumaa, mutta lopulta kypsyys kuitenkin arvioidaan teknisin keinoin. Rypäleiden sokeripitoisuus mitataan ensin refraktometrilla ja sen jälkeen niistä otetaan vielä laboratorionäytteet. Vasta sitten päästään korjuuhommiin.

Rypäleet kerätään käsin. Tertut napsaistaan irti leikkurilla ja nostetaan muovikoreihin odottamaan noutoa. Minitraktrori kärrää rypäleet mahdollisimman pian tuotantotiloihin, sillä muuten voi käydä niin, että käymisprosessi alkaa jo traktorin lavalla. Baroloa kypsytellään vähintään kolme vuotta, riservaa pari vuotta pitempään. Pullotuksen jälkeen laadukkaan barolo-viinin kannattaa antaa kypsyä kellarissa vielä useamman vuoden ajan ennen pullon korkkaamista.

sukula jälkiruoka

Jälkiruuaksi on mantelikakkua ja vaniljajäätelöä. Jyrki Sukula harmittelee, että kuivajään kuljettaminen lentokoneessa on kiellettyä. Hän joutuu tarjoamaan meille italialaista jäätelöä suomalaisen Jymy-jäätelön sijaan. Pystymme ehkä elämään asian kanssa. Tilan ensimmäistä grappaerää saamme vain haistaa, sillä sitä on jäljellä enää sentti pullon pohjalla. Talon grappa on tehty poikkeuksellisesti kokonaisista rypäleistä, ei pelkistä puristetuista kuorista, kuten perinteisesti tapana on.

sukula langhe nebbiolo

barolo landscape

Lopuksi saamme kuulla puheenvuoron suomalaisen perunan puolesta. Nebbioloa tuotetaan 12 miljoonaa pulloa vuodessa, alueella, joka on kooltaan noin 1800 hehtaaria. Puikulaperunaa viljellään vain Suomen pohjoisosissa ja viljelyalaa on vaivaiset 100 hehtaaria. Miksi ihmeessä siitä ei ole tehty vertaansa vailla olevaa vientituotetta? Siinäpä pieni pähkinä peruna purtavaksi.

Lounas kuului You Travelin tarjoamaan vaellusmatkaan, tuliaisviineiksi ostetut Arneis- ja Langhe Nebbiolo -pullot laihduttivat omaa lompakkoa.

Lue lisää:
Viiniköynnöksiä ja tryffelinmetsästystä – patikointia Piemontessa
Patikoijan paremmat piknik-eväät

Viiniköynnöksiä ja tryffelinmetsästystä – patikointia Piemontessa

Kaupallisessa yhteistyössä: You Travel

Kuola valuu suupielestä kun torkahtelen bussin etupenkissä. Aikainen herätys ja lyhyet yöunet painavat silmiä. Onneksi ei tarvitse muistaa oikeaa pysäkkiä tai pelätä nukkuvansa aseman ohi, valmismatkalla kun ollaan. Riittää, että välillä raottaa silmäluomia nähdäkseen ikkunoista vaihtuvat maisemat. Milanosta Piemonteen johtavan moottorietien molemmin puolin hehkuvat keltaiset viljapellot. Olemme selvästi hedelmällisellä maaperällä.

viiniviljelmät

maisema Piemonte

Torkahdusten välissä kuuntelen vaivihkaa ryhmän muiden jäsenten juttuja ja mietiskelen mitähän viikosta tulee. Bussissa istuu 16 pakettimatkalaista ja opas. Emme ole tottuneet matkustamaan näin suurella porukalla. Matkanjärjestäjä You Travel on toimistona tuttu, mutta vain talvisista olosuhteista, Alpeilta ja Andorrasta. Perinteiselle vaellusmatkalle en ole koskaan ennen tohtinut lähteä. Kun tilaisuus yhdistää viinit ja vaeltaminen tuli, minua ei kovin montaa minuuttia tarvinnut maanitella. Matkan teema oli kuin minulle tehty.

Mies ravistelee minut hereille, sillä yhtäkkiä ympärillä kohoavat rinteet viiniköynnöksineen. Leukani loksahtaa, kun linja-auto kaartaa ensimmäiseen viiniviljelmien vuoraamaan laaksoon. Edessäni avautuu yksi kauneimmista maisemista koskaan. Tuijotan suu auki silmänkantamattomiin jatkuvia vihreitä kukkuloita. Tässä iässä harvoin enää menen ihailusta hiljaiseksi ikkunoista avautuvien näkymien edessä, sillä paljon on jo ehditty reissujen aikana nähdä. Nyt vatsaa kouraisevat sekä korkeus että maisemien kauneus. Tarkkailen ohi vilistävien viiniköynnösten satoa, hedelmiä näkyy vain siellä täällä. Viini on aikaisessa tänä vuonna, osa rypäleistä on jo kerätty.

maisema verduno

viiniviljelmät

Olen monessa mielessä ensikertalainen. Elämäni aikana olen tyhjentänyt satoja litroja viiniä, mutta varsinaisella viininviljelyalueella en ole koskaan käynyt. Patikointikokemuksetkin rajoittuvat päiväretkiin Kolilla ja Portugalin Azoreilla. En todellakaan tiennyt mitä odottaa, niinpä Piemonte ja Langhen viinialue löivät minua halolla päähän, niin että korvissa soi.

Bussi alkaa kivuta kohti Monforte d’Alban kaupunkia. Serpentiinitiellä vastaan tulee liuta maantiepyöräilijöitä ja muutama auto, muuten on hiljaista. Opas vitsailee, että näillä teillä pitää katsoa peräpeilistä tuleeko joku vastaan. Taitaa olla tarinankertojien sukua.

roddi

piemonte maisema

monforte d'alba

Kukkulan päällä odottaa hotelli Grappolo d’Oro, joka toimi tukikohtanamme seuraavan kolmen vuorokauden ajan. Saamme huoneen ylimmästä kerroksesta, alas laaksoon avautuvalla patiolla, joka on isompi kuin koko hotellihuone yhteensä. Hihkun riemusta ja taputan käsiäni. Mies pyörittelee päätään, sillä hänelle riittäisi vaatimattomampikin majoitus. Hotelli on kuulemma nukkumista varten. Minä istun pation kaiteelle ja hykertelen tyytyväisenä. Matka on alkanut varsin hyvin.

La Morrasta Verdunoon

Piemonte ja YouTravel yllättävät myös seuraavina matkapäivinä. Nähtävästi minulla ei etukäteen ollut minkäänlaista käsitystä mihin olin matkalla. Seuraamme hyvin merkittyjä reittejä oppaan johdolla. Otamme lyhyitä askelia, sillä kukkuloille nousevat polut ovat jyrkkiä ja niillä on paljon irtokiviä. Kuiva savimaa pölisee, edellisistä sateista on kaksi kuukautta. Vastaantulijoita ei kahtena ensimmäisenä päivänä ole yhtäkään. Tunnen oloni etuoikeutetuksi.

vaellusreitti

nebbiolo

Kävelemme La Morrasta Verdunoon viiniköynnösten lomassa ja saamme satoa korjaavalta viljeljijältä luvan maistaa kypsiä nebbiolo-rypäleitä suoraan köynnöksestä. Lajike on saanut nimensä laaksoissa ja rinteillä leijuvasta sumusta, nebbiasta. Siitä samasta, joka maalaa maiseman sinisen sävyillään ja häivyttää kukkulat usvaverhon taa. Matkaa on vain 3,5 kilometriä, taivallamme sen reilussa tunnissa.

Jokaisen viinitilan portilla haukkuu koira. Köynnösrivistöjen päihin on istutettu ruusupensaita. Niissä asuu hämähäkkejä, jotka torjuvat tuholaisia. Pikkulinnuille on kiinnitetty tukipuihin pönttöjä, linnut syövät mieluummin viiniä uhkaavia ötököitä kuin rypäleitä. Kemiallisia torjunta-aineita ei tarvita, eikä niitä edes saisi käyttää.

viiniviljelmät monforte d'alba

sadonkorjuu nebbiolo

nebbiolo

Muratit kiemurtelevat puiden rungoilla ja maassa on tämän tästä puista pudonneita tammenterhoja, pähkinöitä ja kastanjoita. Nappaan yhden taskuuni, tammenterho on täydellinen, kuin suoraan Disneyn piirretystä. Sää on mitä mainioin, sopivan lämmin, mutta ei hiostavan kuuma. Aurinko piileskelee ohuen pilviverhon takana. Siellä täällä kerätään viiniä. Traktorit jyrisevät köynnösten välissä ja poimijat leikkaavat rypäleterttuja koreihin. Turistit ottavat kuvia, minä muiden mukana.

Castello di Verduno

Castello di Verduno viinikellari

Castello di Verduno viinikellari

Verdunossa vierailemme kaupungin korkeimmalla kohdalla kohoavan Castello di Verdunon viinikellareissa. Kello on juuri ylittänyt keskipäivän, on sunnuntain ensimmäisen aperitivon aika. Siemaisen Pelavergaa, viiniä, jonka rypäleet kasvavat Verdunon lisäksi vain toisella pienellä paikkakunnalla Piemontessa. Punaista ja kevyttä, maistuu täydelliseltä varjoisalla terassilla, kevyen tuulen viilentäessä vaeltajia. Ja kuten piemontelaiseen tapaan kuuluu, juoma tarjoillaan ilmaisen aperitivo-lautasen kera. Juustoja, makkaraa ja leipätikkuja, juuri sopivasti pientä suolaista.

pelaverga

pelaverga

aperitivo

Treffit tryffelikoirien kanssa

Verdunosta Roddiin kilometrejä kertyy reilut neljä. Puolessa välissä vastaan jolkottaa kaksi koiraa: pikkuruinen vain 3 kuukautta vanha pinseri ja pari vuotta vanhempi sekarotuinen kaveri. Isäntä Giovanni Monchiero kävelee saappaissaan perässä ja liittyy seuraan. On aika metsästää tryffeleitä.

Edessämme avautuu pähkinäpuuplantaasi ja koirat ryhtyvät töihin. Pentu on mukana opettelemassa, mutta vainun saatuaan se on ihan yhtä innokas kuin vanhempi kollegansa. Isäntä metsästää tryffeleitä jo neljännessä sukupolvessa, taito on vahvasti hyppysissä. Hänen isoisoisänsä alkoi kouluttaa tryffelikoiria jo 1880-luvulla. Koirarodulla ei ole väliä, mikä tahansa koira oppii osoittamaan tryffelin paikan ja kaivamaan sen esiin. Pähkinäpuut ja tryffelisienet elävät symbioosissa, mutta kukaan ei pysty ennustamaan minkä puun juurelle rahanarvoiset aarteet ovat kunakin vuonna piiloutuneet.

tryffelikoira

tryffelikoira pinseri

Giovanni hokee koirille dov’è, dov’è, dov’è? – missä tryffelit ovat? Isompi juoksee varman näköisenä puun juurelle, mutta ryhtyykin tarpeilleen. Pieni seuraa perässä. Lopulta toinen koirista saa vainun ja alkaa kaivaa maata. Giovanni antaa koiran pöllyttää kovaa savimaata, kunnes tryffeli alkaa pilkottaa saven seasta. Sitten käteen otetaan pieni hakku ja varoen poistetaan maa arvokkaan sienen ympäriltä. Tehtävä ei ole ihan helppo, yksi meistä lyö hakun keskelle tryffeliä ja Giovanni parahtaa. Voimakas tuoksu leijailee saman tien ilmoille.

tryffelihakku

tryffelin kaivaminen

Kun hakkua tarjotaan minulle, tartun siihen epäröimättä. Tämä on yksi ruokabloggaajan unelmista. Savinen maaperä on todella kovaa ja joudun hillitsemään itseäni, etten innostu liikaa. Pinserinpentu tulee apuun ja kynsii maata kuin viimeistä päivää. Viimein tryffeli antautuu ja siinä sen nyt on kädessäni, kauniina ja huumaavan tuoksuisena. Kuvauksen jälkeen Giovanni sujauttaa sienen omaan taskuunsa ja iskee silmää.

onnellinen tryffelinmetsästäjä

tryffelikoira

Jatkamme kävelemistä kohti Roddia, jossa meitä odottaa katettu tryffelipöytä. Vadeissa on tryffelisalamia, tryffelilevitettä, tryffelimarinoitua paikallista tuma-juustoa ja tryffelihunajassa pyöriteltyä parmesania. Ja tietysti litrakaupalla viiniä. Tarkoituksena on todennäköisesti pehmittää meitä ostamaan Universitá dei Cani da Tartufon tryffelituotteita ja niinhän me vuorenvarmasti teemme. Ei tällaisen kokemuksen jälkeen muuta voi.

tryffelisalami

tryffelikauppias

tuma-juusto

tryffelihunajaa ja parmesaania

Ostoskassi täyttyy tryffeliöljystä, tryffelivoista ja viipaloidusta tryffelistä. Viinin jälkeen on pakko testata myös nebbiolo-rypäleistä valmistettu grappaa, jota Giovanni kaataa pieniin laseihin selvästi ylpeänä.

tryffelituotteet

nebbiolograppa

tryffelikoira

Ennen kuin bussi noutaa meidät takaisin Monforte d’Albaan käymme tervehtimässä pihassa pötköttelevää 12 vuotiasta veteraania. Vanhus pääsee ansaitulle eläkkeelle, heti kun pentu sisäistää metsästyksen salat. Koirat ovat selkeästi omistajilleen rakkaita, niitä silitellään tämän tästä ja otetaan syliin. Tiedän jo nyt, että tämä on heittämällä yksi parhaimmista kokemuksista, jota olen elämäni reissuilla kohdannut. Tryffelinmetsästyksen hohtoa ei heikennä edes se, että paluulennolla kuulen toisen suomalaisryhmän matkaajan kertovan vieruskaverilleen lähes identtisen tarinan.

tryffelimuseo

Päivän päätteeksi makaan hotellihuoneen sängyllä ja mietin kokemaani. Yhden ainoan vuorokauden aikana minut on lyöty ällikällä niin monta kertaa, etteivät kahden käden sormet laskutoimitukseen riitä. Valmismatkan hyödyt alkavat hahmottua. Minulla oli ennakkoluuloni, sillä yleensä matkustan omatoimisesti.

sadonkorjuu nebbiolo

sadonkorjuu nebbiolo

Ensimmäinen päivä pyyhkäisi ennakkoluuloni taivaan tuuliin, kun tajusin etten ikimaailmassa olisi osannut järjestää vastaavaa elämystä itse. Vaikka polut ovatkin kohtuullisen hyvin merkittyjä, Google ei ainakaan kovin helposti löydä ajantasaisia karttoja. En tiedä olisiko meitä kahdestaan kutsuttu viinikellarikierroksille, eikä pieneen mieleenkään olisi tullut etsiä tryffeleitä tai niiden metsästäjiä. Miksi kukaan ei aiemmin ole kertonut minulle Piemontesta ja Barolon alueesta? Miten minä eksyin tänne vasta nyt?

malja piemontelle

Vaikka matka on vasta aluillaan, pääni sisällä alkaa muotoutua selkeä suunnitelma. Ensi syksynä, sadonkorjuun aikaan, me tulemme tänne uudelleen. Kävelemme viinitilalta toiselle, yövymme majataloissa, syömme itsemme ähkyyn ja nukahdamme puhtaisiin lakanoihin pienessä viinihiprakassa. Tiedän kysymättäkin, että mies on samaa mieltä.

Lue myös:
Patikoijan paremmat piknik-eväät
Baroloa ja parsarisottoa – visiitillä Sukulan viinitilalla
Piemonten ruokataivas – pastaa, risottoa ja pannacottaa

Festarikesä 2017 – Ilosaaresta Valkeakosken kautta Suvilahteen

Kun mittari näyttää aamulla 11 astetta, tuuli puhaltaa pohjoisesta ja ensimmäiset keltaiset lehdet laskeutuvat maahan, on kai pakko uskoa, että syksy tekee vääjäämättä tuloaan. On siis aika summata festarikesä 2017. Mitä rakastin, mihin vihastuin, kenen ääni vei jalat alta, kuka pyöräytteli sukkia jaloissani, kenellä oli parhaat jutut ja minkä ruokakojun edessä valui kuola?

festarikesä 2017

Ilosaarirock, Joensuu

Rokkineitsyt sai vihdoin mahdollisuuden osallistua pohjois-karjalaiseen ilonpitoon, kun miehen joensuulainen veli kysyi puhelimessa ohimennen, josko meillä olisi tarvetta majoitukselle ja kolmen päivän lipuille. Huusin ”kyllä!” sellaisella voimakkuudella, että soittaja taatusti irvisti linjan toisessa päässä, vaikka luuria piteli korvallaan mies, enkä minä.

ilosaarirock

Jenni vartiainen ilosaarirock

Neljän kilometrin matka majapaikasta festareille taittui lainafillareilla. Porteilla jonoa ei ollut nimeksikään ja jouduimme kumoamaan nestemäiset eväät kurkkuun kahdella kulauksella. Erinomaisen suositeltava systeemi muuten se rannekkeentarkastuksen ja turvatarkastuksen välinen etkoilualue!

ilosaarirock

ilosaarirock

Siskoni huikkasi paria päivää ennen festaria whatsapissa, että nähdään sitten Ilosaaressa. Minä naurahdin, että joo joo, nähdään ja nähdään, kuvitelmissani näin lähinnä liikaa ihmisiä, tuskaista tungosta, pullonkauloja ja pitkiä jonoja, joiden seasta on turha etsiä tuttuja kasvoja. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana törmäsimme osakuntakavereihin, sitten siskoon ja puoli tuntia myöhemmin serkkuihini.

festarikesä 2017

Joensuun laulurinne kylpi auringossa ja Jenni Vartiainen keinui lavalla niin eteerisenä kuin vain Jenni Vartiainen voi. Teepaidalla tarkeni, vaikka vielä aamulla satoi vettä ja mittari näytti reilua kymmentä plusastetta. Ilosaaren on oltava ilmojen herrojen suojeluksessa tai sitten musiikista juopuneiden festarivieraiden alkoholipitoinen hengitysilma repii harmaana roikkuviin pilviin aukon joka ikinen vuosi.

vesala ilosaarirock

festarikesä 2017

Kuljimme keikalta toiselle, istuimme auringossa, seisoimme rokkipoliiseina mikseripöydän vierellä, hypimme hulluina, nauroimme huonolle huumorille, kuuntelimme Rag’n’Bone Manin samettisen synkkää ääntä, joka pyyhkäisi jalat altani ja hytkyimme Parov Stelarin omituisen, mutta ihanan elektroswingin tahtiin. Sitten tuli nälkä.

Ehkä olen tottunut liian hyvään tai ehkä minulla oli vain kriittinen päivä, mutta ruokatarjonta oli koko viikonlopun pahin pettymys. Surkea valikoima ankeita muurikkamättöjä ei vastaa nykykäsitystä festariruuasta. Oli joukossa onneksi muutama valopilkkukin, rovaniemeläinen(!) Roka ja paikallinen Local Bistro, jonka ruoat tosin loppuivat sunnuntaina kesken. Kerubin sapuskoista olin kuullut ennakkoon kehuja, mutta lötköt bataattiranut ja kuivat falafelipullat eivät vakuuttaneet millään mittarilla. Kun ihmettelin tilannetta ääneen minulle kerrottiin, etteivät trendikkäät ruokarekat ja katuruokakojut jaksa lähteä merta edemmäksi kalaan. Harmillista, mutta ymmärrettävää. Toivottavasti myös pohjoiskarjalaiset kokit innostuvat tulevina kesinä rakentamaan ruokarekkoja ja Ilosaarirockin ruokatarjonta monipuolistuu!

bataattiranut

Nopein ja mukavin vessajono löytyi ison teltan takaa: jonoja oli vain yksi ja juttukavereitakin riitti. Vessakokemuksia vertailtiin ja vatsavaivojen oireita analysoitiin porukalla. Yksi käytännön toive järjestävälle organisaatiolle kuitenkin olisi: jos käsidesiastiat on tyhjennetty, vesipisteen yhteydessä on oltava saippuaa. Märät kädet ovat pahin mahdollinen pöpöjen leviämisalusta.

Haloo Helsinki ilosaarirock

ultra bra keltaiset sadetakit

Viikonlopun kruunasivat keltaiset sadetakit, yhteislaulu ja Ultra Bra. Mikä ilo ja nautinto onkaan hoilata mukana, kun ympärille on sattunut kerääntymään puoliammattilaista muusikkojengiä, joka laulaa biisejä stemmoissa! Jokainen sana ja fraasi löytyivät minunkin lihasmuististani, sieltä minne tärkeät asiat tallentuvat.

festarikesä 2017

Kiitän: Ilosaaren ihmettä, leppoisaa tunnelmaa, kompaktia kokoa, anniskelualueiden sijoittelua, festariseuraa, festarimajoitusta, sukupolvikokemusta, ruokailuvälineiden kierrätystä, Vesalaa ja Ultra Brata

Moitin: Epäsiisteyttä, luokatonta festariruokaa, mykkäkoulua, vessajonoja, saippuan ja käsidesin puutetta sekä uloskäynnin karjakäytävää.

Työväen musiikkitapahtuma, Valkeakoski

Jos olen rehellinen (ja minähän olen), ennen tätä kesää tiesin Työväen musiikkitapahtumasta tasan kaksi asiaa. Yksi: se järjestetään Valkeakoskella, kaksi: osakuntalähtöinen Punatähdet on esiintynyt tapahtumassa vuonna nakki. Odotuksia ei siis ollut, päätin ottaa vastaan kaiken mitä annetaan.

jälkiruokaviini jallu

järvikalakeitto

Jo bussissa käteen lykättiin minipullo juhlajuomaa. Perillä odottivat aurinko ja pienimuotoiset avajaisjuhlallisuudet. Järvikalasoppaa, marjatilaviiniä, täytekakkua ja jälkiruokaviiniä, jota jalluksikin kutsutaan. Ympärillä kohosivat punatiiliset tehtaanpiiput, pitkät penkit notkuivat juhlaväkeä ja ohjelmakattaus oli yllättävän monipuolinen. Erityismaininnat virsi- ja viini-iltamalle, Tubeklubille sekä Ykspihlajan Kino-orkesterille!

sanni valkeakosken työväen musiikkitapahtuma

Jos unohdetaan kutsuvierasavajaisten tarjoilut, ei musiikkitapahtuman ruokatarjonta ollut kovin häävi. Voihan toki olla, ettei näille festareille tulla hengailemaan koko päiväksi, vaan tehdään täsmäiskuja. Teoriaa tukee torstain keikkojen yleisö. Vielä puoli tuntia ennen Sannin keikkaa alue on tyhjillään, mutta kun artisti nousi lavalle, tanssilattia oli täynnä. Nälissäni päädyn lopulta maistamaan kiinalaista, ja nautin jokaisesta suupalasta. Ehkä vika olikin omissa asenteissani.

kiinalaista festariruokaa

Bäkkärillä Pete Parkkonen, Heikki Silvennoinen ja Dave Lindholm jo availevat äänijänteitään, mutta artistejakin enemmän minua kiinnostaa seura. Istun ja kuuntelen, nyökyttelen, samaistun ja avaudun itsekin. Kiitos kesän parhaista keskusteluista, Laura.

Pete parkkonen työväen musiikkitapahtuma

Harmittelen, että olen ehtinyt sopia seuraaviksi päiviksi muuta menoa, sillä näissä kyläjuhlissa viettäisin mieluusti koko viikonlopun. Ja kai se on myönnettävä, että kun Pete tarttui mikrofoniin, saatoin vähän huutaa ja hyppiä, mutta sillä lailla hillitysti, tiedättehän.

Kiitän: rouheaa miljöötä, bussikuljetuksen eväitä, kylätunnelmaa, pahvisia ruokatarjottimia, posliinipyttyjä, virsien veisuuta, jälkiruokaviiniä, eturivin väljyyttä, syvällisiä keskusteluja ja Pete Parkkosta

Moitin: kylmää keliä, ravintolatarjonnan vähyyttä, välimatkoja ja Pete Parkkosta, joka ei ottanut paitaa päältänsä

Flow Festival, Helsinki

Toista kertaa peräkkäin tienasin kolmen päivän rannekkeeni talkootyöllä. Vaikka esiintyjäkaarti oli tänäkin vuonna täynnä tuntemattomia suuruuksia, takapihalla järjestettäviä bileitä ei voi jättää väliin. Ei siinäkään tapauksessa, että vuokraa oman kotinsa festarivieraille ja pyörii siskon nurkissa koko viikonlopun.

festarikesä 2017 samppanjaa

Flow Festivalista on vaikea kirjoittaa mitään, mitä ei olisi jo sanottu. Puitteet ovat Suomen mittakaavassa ainutlaatuiset ja joka ikinen festarikoneiston osanen toimii kuin rasvattu. Jopa lauantaina alueelle vyörynyt ukkosmyrsky hanskattiin esimerkillisen hyvin, vaikka etkopussikaljoista juopuneet hipsterit saattoivat muuta väittää. Minut myräkkä yllätti matkalla mustalta teltalta pallolavalle.

flow festival red garden

festarikesä 2017

Olin juuri julistanut instastoorissa uhmaavani ukkosrintamaa, kun harmaa seinä iski päin naamaa. Tungin itseni suojaan muovipalmun alle, Vinyl loungen nurkkaan. Katoksen oviaukko valutti vedet suoraan sandaaleilleni, mutta kännykkä ja käsilaukku sentään säilyivät kuivana. Kun sade hiukan hellitti, liityin kohti uloskäyntiä virtaavaan massaan ja asemoin itseni siskoni sohvalle kuivaan ja lämpimään. Niille sijoilleni jäin.

Bullet Flow Festival

Sunnuntaina perehdytin kuusivuotiaan siskontytön festivaalitunnelmaan. Ensin glitteriä ohimolle ja sitten skidit-diskoon. Tosin lapsien mielestä parasta taisi olla suklaajäätelö ja skeittiparkki, jossa serkukset kuluttivat housunsa rikki ja itsensä uuvuksiin. Tätikin uuvutti itsensä siinä määrin, että poistui sunnuntaina alueelta näkemättä Frank Oceania.

flow festival perhesunnuntai

flow festival perhesunnuntai

Kukkarossa sitkeästi pysyttelevä Matti ujutti itsensä mukaan alueelle, joten ruokatarjonnan testaaminen rajoittui Kimchi & the Chicken Gangin Korea Town House Burgeriin. Kympin purilainen oli koottu Hoi sin -naudasta, punajuuri-kirby-slawsta, raparperiretiisistä ja wasabi-kimchi-majoneesista. Kuulostaa ihanalta, eikö? Pihvi oli kuitenkin liian tiivis ja kuiva, sämpylä höttöinen ja koko purilainen lähes jääkaappikylmä. Toteutus veti maton hyvän idean alta.

flow festival perhesunnuntai

flow festival korealainen burger

Iso kiitos festivaaliorganisaatiolle siitä, että eivät kasvattaneet myytävien lippujen määrää, vaikka festarialue olikin laajempi kuin koskaan. Suuria väkijoukkoja kammoavakin pystyi liikkumaan ja aina löytyi väljä spotti jostain. Mieleenpainuvimman musiikkielämyksen tarjosi tänä vuonna London Grammar, tuntematon bändi, jonka keikalle eksyin vahingossa.

London Grammar Flow Festival

Lana del Rey Flow Festival

Kiitän: Elämyksellistä ympäristöä, punaista puutarhaa, panttijärjestelmää, ukkosmyrskyä, samppanjabaaria, pallolavan kapasiteettia, perhesunnuntaita, lontoolaista kielioppia, lyhyitä vessajonoja, random-ystäviä, vapaaehtoisten organisointia, karonkkaa, Susannaa tiskin takana ja siskoa, joka asuu portteja vastapäätä.

Moitin: kallista ruokaa, hidasta turvatarkastusta ja ammattimaisia pantinkerääjiä.

Kesän paras festariruoka

Tuomariston kokous oli ennätyslyhyt. Noin kahdessa sekunnissa päästiin yhteisymmärrykseen siitä, mihin osoitteeseen pysti ojennetaan. Päätös on poikkeuksellinen, sillä varsinaisesti tämä tapahtuma ei ole festari ollenkaan, vaikka täyttääkin monet festivaaleille asetetut kriteerit: alkoholia on ja aurinko paistaa.

Terviksen kyyttötacot

Onneksi olkoon Savolaisen Osakunnan tervahöyryristeily ja pääkokki Noora Eilola! Valinta oli äärimmäisen helppo, vai mitä tuumaatte tästä vakuuttavasta ruokalistasta, jolla ruokittiin 100 osallistujaa ja joka toteutettiin alkeellisissa oloissa laivan pentterissä ja koulun suurtalouskeittiössä, jossa ei ollut edes uunia?

Tulinen linssikeitto, lehtikaali-tofunuudelit, suklaabanaanit, pannukakkubrunssi, uunipuuro sekä paistetut halloumit kaalisalaatin kera. Reissun ehdoton kohokohta oli Sappion luomutilan lahjoittamista lihoista kokatut kyytönlihatortillat. Tästä ei festarimättö parane. Ottakaahan opiksi Ilosaarirock ja Valkeakoski!