Ravintola Jura – lämminhenkinen kortteliravintola

Kaupallinen yhteistyö: Eat Finland & Ravintola Jura

Historia havisee taas niin, että korvissa soi. Jään raitiovaunusta pois Neitsytpolun pysäkillä, sillä samalla, joka oli kotipysäkkini lähes kahdeksan vuoden ajan. Vanha kotikortteli muistuttelee ympärilleni kietoutuneista juurista. Niistä, jotka juurruttivat minut Helsinkiin silloin, kun kotiutuminen tuntui kovin kaukaiselta ajatukselta.

ravintola jura

ravintola jura

Jokin aika sitten kävi ilmi, että illallisseuralaiseni Hanna on hänkin asunut samalla kadulla. Olemme toisiltamme tietämättä kulkeneet kulmilla, istuskelleet meren rannalla, ihailleet valkoisia purjeita ja todennäköisesti pitäneet piknikiä viereisillä vilteillä. On ihme, ettemme ole törmänneet aiemmin.

ravintola jura

ravintola jura

Ravintola Jura on kutsunut meidät illalliselle. Kerta on minulle ensimmäinen, niin myös pöytäseuralleni. Silloin kun asuin kulman takana, tässä toimi kiinalainen ravintola. Sen kyltit olivat täynnä kirjoitusvirheitä, mutta se ei estänyt meitä astumasta sisään ja tilaamasta päivän erikoista. Palvelu oli aina hyvää ja ruokakin varsin kelvollista.

ravintola jura

ravintola jura

Sittemmin parisuhde on vaihtunut toiseen, ja kiinalainen ravintola korttelibistroon. Ensin Markus Aremon Reginaan ja reilu vuosi sitten Juraan. Sisustus on jätetty ennalleen, se on identtinen vessan kaakeleita myöten. Toisaalta, mitäs sitä hyvää vaihtamaan. Ravintolassa on kotoisa tunnelma. Sali on pieni ja intiimi, mutta pöydät on sijoiteltu niin, että jokaisella seurueella on oma rauha. Arvostan sitä suuresti.

Sattumalta sisään astelee tuttava opiskeluajoilta. Hän viettää tipatonta, me emme. Toinen kaato on jo puolessa välissä. Nostamme maljan kohti ikkunapöytää ja toivotamme ihanaa iltaa. Sillä sellainen tästä on hyvää vauhtia muodostumassa.

ravintola jura

Ensin saapuu keittiöntervehdys pienen pienessä valurautapadassa. Mustajuurikeittoa ja tilliöljyä, jos oikein muistan. Sitten eteemme kannetaan maa-artisokkaa ja sipulia. Herkkuja kaikki tyynni. Toisena alkuruokana tarjoiltavat haukikvenellit herättävät epäuskon tunteita. Annos nimittäin näyttää erehdyttävästi jälkiruoalta. Tahallista tai tahatonta, mutta hauska käänne joka tapauksessa.

ravintola jura

Punakaalista ja palsternakasta koostuva pääruoka on varsin värikäs. Annoksen ulkonäön esteettisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta maku on kohdallaan. Suklaa ja tyrni on jälkiruokana jämäkkä. Suklaakakku on tiukkaa tekoa, eikä ganachekaan ole kevyimmästä päästä. Tyrni raikastaa, mutta jotain keventävää olisin silti kaivannut kylkeen.

Viinit toimivat kauttaaltaan hyvin. Nimensä mukaisesti Jurassa tarjoillaan itseoikeutetusti Juran alueen viinejä. Ne maistuvat, ja ovat kaukana peruskaurasta. Paritus on onnistunut – annan täydet kymmenen pistettä!

ravintola jura

Illallinen on syöty jo aikaa sitten, mutta me unohdumme kahvikupit käsissämme parantamaan maailmaa vielä toviksi ja toiseksikin. Jälleen kerran ajattelen, että tätä pitäisi tehdä useammin. Laiskuutta kai, sohvan uumeniin on niin helppo jäädä. Parempi olisi nousta ja lähteä, istua yhteisen pöydän ääreen, nauttia, keskustella, syödä ja vähän juodakin. Ja samalla äänestää jaloillaan helsinkiläisen ravintolaelämän puolesta.

ravintola jura

Voi olla, että olen unohtanut annosten finessit ja huippuunsa viritetyt yksityiskohdat, mutta yhdessä syöminen, yhteenkuuluvuuden tunne ja pöydän ääressä jaetut tunteet, salaisuudet ja luottamuksella kerrotut tarinat, ne säilyvät mielessä loppuelämän. Kiitos ravintola Jura!

ps. Ravintola Jura on yksi EatHelsinki 2019 -kirjan ravintoloista. Nyt voit voittaa loppuunmyydyn kirjan itsellesi osallistumalla arvontaan Instagramin puolella!

Tervemenoa Turkuun! – mainioita makuelämyksiä ja kielenvievää kasvisruokaa

Kesän korvilla, kun sain kutsun tulla tutkimaan mitä Tampereella on ruokamatkailijalle tarjolla, aloin ymmärtää, kuinka pienessä kuplassa olin vuosikausia syönyt ja juonut. Ajatukseni kulki suurin piirtein seuraavaa loputonta luuppia. Helsinki on kuitenkin Helsinki, ruokaihmisen mekka, jonne syntyy uusia ravintoloita kuin suppilovahveroita sateisena syksynä. Miksi siis lähteä kalastelemaan kokemuksia kauemmaksi, kun lähivedet ovat täynnä mehukkaita saaliita. Oletin, että kovimmat tekijät hakeutuvat Helsinkiin ja maakunnat jäävät nuolemaan näppejään. Kuinka väärässä olinkaan.

Syksyn mittaan olen suhannut Turussa sekä kirjamessuilla että ruuan tulevaisuutta tutkivan FoodiEX-hankkeen projektiryhmän tapaamisissa. Ensin ajattelin piipahtaa riennoissa päiväseltään, mutta sitten päähän pälkähti hyödyntää reissuja muuhunkin tarkoitukseen. Niinpä matkustin paikan päälle aina edellisenä iltana ja varasin pöydän ravintolasta. Mikä mahtava yhden illan ja yön miniloma kertaa kolme!

Ennen seuraavien suositusten lukemista suosittelen käymään jääkaapilla ja tekemään vaikka voileivän, sillä näiden annosten edessä vesi saattaa herahtaa kielelle pyytämättä ja yllättäen. Sitten on aika astua sisään turkulaisiin ravitsemusliikkeisiin.

Tunnelmallinen E. Ekblom

Onnekseni minun ei tarvinnut suunnistaa vieraan kaupungin ravintolamaailmassa yksin. Kompassia käsitteli taannoisesta tv-sarjasta tutuksi tullut turkulainen morsiankollega, ja minun tarvitsi vain seurata kuuliaisesti perässä pitkin Aurajoen rantaa. Oltiin täl puol jokkee, jos nyt oikein alkuperäisväestön puheenpartta tulkitsin. Idea ravintolaillasta syntyi vain viikkoa ennen syksyn ensimmäistä Turku-visiittiä, joten parhaimpien ravintoloiden pöydät olivat jo kiven alla. Edellisenä iltana onnistuimme kuitenkin varaamaan viimeiset kaksi paikkaa E. Ekblomin tunnelmallisesta ravintolasalista.

e.ekblom turkuun

Kaupungissa oli meneillään pienimuotoinen Voillá-ravintolafestivaali, jossa tiettyjen raflojen keittiön olivat vallanneet vierailevat kokit ja keittiömestarit. E. Ekblom osallistui tapahtumaan, niinpä illan menu oli ennalta päätetty. Se sopi meille oikein hyvin, sillä kaikkiruokaisina aioimme syödä ja juoda kaiken, mitä eteen kannetaan.

e.ekblom turkuun

E. Ekblomin komentokeskusta pyöritti tuona iltana Suomen kokkimaajoukkueen johtaja Kristian Vuojärvi. Mestari itse kantoi annoksia pöytään kahteenkin eri otteeseen. Muistiinpanot illalta ovat kadonneet bittitaivaaseen ja kuvatkin sisältävät hämärän valaistuksen takia lähinnä pikselimössöä, mutta onneksi Instagram Stories oli tallentanut arkistointia ruokailun yhteydessä otetut videopätkät annoskuvauksineen. Lautasille annosteltiin muun muassa minttusokerisuolattua siikaa ja kirjolohta, pikkelöityä kurkkua ja kukkakaalia sekä marmorifilettä, savustettua häränkieltä, kanttarelleja ja tattikastiketta.

e.ekblom turku

e.ekblom turku

Juustolautanen oli ihanan persoonallinen – se sisälsi metsurinjuustoa kolmella eri tapaa. Myös juustojen ja jälkiruoan välissä tarjoiltu suunraikastaja yllätti. Höttöistä humalavaahtoa ja hapanta kermaviiliä en todellakaan olisi osannut itse yhdistää samaan annokseen. Jälkkäri hipoi sekin täydellisyyttä, mutta mitä muutakaan voi puolukan ja karamellin taivaalliselta liitolta odottaa.

e.ekblom turku

Illallinen oli mitä parhain aloitus Turun ravintolaturneelle. Toki täytyy samaan hengenvetoon todeta, etten tiedä vastasiko tarjoilu normaalia perjantai-illan serviisiä, vai pistikö kokkimaajoukkueen kapu parempaa pöytään. Paikkana E. Ekblom oli kuitenkin hurmaava, ja koska palvelukin oli esimerkillistä, uskallan suositella sitä lämpimästi muillekin.

Kauan odotettu Kaskis

Illallisesta Kaskiksessa olen haaveillut siitä lähtien, kun tuo turkulaisravintola tömähti tietoisuuteeni turkulaisten ystävien vahvojen suositusten saattelemina pari vuotta sitten. Pöytää on turha kuvitella saavansa samalle, seuraavalle tai sitä seuraavallekaan viikolle, joten olin iloinen, että varaus oli tällä kertaa tehty FoodiEX-hankkeen vetäjien puolesta. Illallinen seurasi pitkää workshop-päivää, ja tuli todelliseen tarpeeseen.

kaskis

kaskis

Harmillisesti unohduimme hotellilla läppäreittemme ääreen niin, että myöhästyimme sovitusta kellonajasta kymmenisen minuuttia. Niinpä saimme tyytyä pöydän pimeään päähän, joten ruokakuvauksen sai käytännössä tälläkin kertaa unohtaa. Pimeyden keskellä saattaa kuitenkin olla havaittavissa keittiön tervehdyksenä saapunutta friteerattua kukkakaalia, alkupalojen kalamoussea ja lehtikaalien alle piiloutunutta, puolukalla ryyditettyä, sopivan hapokasta tartaria.

kaskis

kaskis

Puolet pöytäseurueesta tilasi kasvismenun. Possunkylkiannoksen saavuttua pöytään olisin minäkin halunnut valita viereisen lautasen. Vaikka annoksen raaka-aineet olivat superlaadukkaita, oli makumaailma lähinnä hernekeittomainen. Possun kainaloon aseteltu kurpitsa oli vetinen ja possu taas jyräsi savustetun hauenmädin hienovaraisen maun täysin. Kun viinikin oli paritettu huonosti, harmitti, mutta ei onneksi kauaa. Kotimainen kuha kolmen erilaisen perunan kanssa vei kielen mennessään, samoin lammas, joka tarjoiltiin sienten, kaalin ja kikherneitten kera.

kaskis

Jälkiruoka oli nappisuoritus. Päivän työpajassa olimme kehitelleet ja ideoineet mustaherukanlehtien käyttötapoja keittiössä ja kuinka ollakkaan, nyt eteemme kannettiin mustaherukanlehtivaahtoa, paahdettua maitoa, päärynää ja piimää. Ihan kuin Kaskiksen keittiömestari Erik Mansikka olisi lukenut ajatuksemme. Seurueemme lopetellessa ruokailua ravintola oli jo tyhjentynyt muista asiakkaista ja mestarilla oli aikaa istahtaa seuraksemme pöydän päähän. Sommelier kantoi pöytään vielä jättimäisen pullollisen grappaa. Minä kieltäydyin kohteliaasti ja siemailin sen sijaan kupillisen vihreää teetä.

kaskis

kaskis

Kaskis oli kieltämättä elämysten ilotulitusta, mutta odotin silti sen ruokalistalta ehkä vieläkin enemmän. Kaksi vuotta jatkuvaa hehkutusta oli nostanut riman niin korkealle, että sitä oli todennäköisesti mahdoton ylittää. Seuraavalla kerralla jätän suosiolla odotukset omaan arvoonsa, istun puhtaaseen pöytään ja annan keittiön tehdä taikojaan.

Kuori – kasvisravintoloiden kiistaton kuningatar

Joulukuun puolessa välissä, kun matkasin viimeiseen tutkimushankkeen työpajaan, odotin paitsi projektin paketoimista, myös edeltävän illan pöytävarausta. Kasvisruokaan erikoistunut Kuori on onnistunut saavuttamaan jo lajissaan niin jämäkän jalansijan, että ravintola tunnetaan varsin hyvin myös pääkaupunkiseudulla. Kaveripiirissäni jokainen, joka vähänkään Turkua tunsi, suositteli astumaan Kuorin kynnyksen yli. Niinpä pöytä varattiin tällä kertaa hyvissä ajoin. Saman päätöksen olivat tehneet myös ruokabloggaajaystäväni, Hanna ja Nanna. Toisistamme tietämättä, täysin sattumalta, olimme varanneet viereiset pöydät, ja siitäkös riemu repesi.

kuori turku

kuori turku

kuori turku

kuori turku

kuori turku

Kuori tarjoaa kaksi erilaista menuvaihtoehtoa: ison (6 annosta) ja pienen (3 annosta) makumatkan, ja molemmat voi halutessaan tilata silmät sidottuina. Silloin pöytään tuodaan puinen kuori (heh), johon menu on jemmattu. Paperin voi vetäistä esiin, jos siltä tuntuu tai jättää niille sijoilleen koko ruokailun ajaksi. Me päätimme pitää itseämme jännityksessä pidemmän menun ajan ja avasimme kuoren vasta illallisen jälkeen. Viinipaketin pyysimme puolikkaana, kuten minulla nykyään aina tapana on. Silloin pääsee maistamaan tarkoin harkittuja makupareja, mutta humaltuu silti vain hymyilyttävään hiprakkaan.

kuori turku

kuori turku

kuori turku

kuori turku

kuori turku

Jo keittiön tervehdys antoi ymmärtää, että nyt on tosi kyseessä. Edessämme lepäsi nimittäin kaksi sipsiä ”kaviaarilla”, punasipulilla ja friseesalaatilla. Voittokulku jatkui käsittämättömän ihanilla grillatuilla babypunajuurilla ja vuohenmaitorahkalla, joita seurasi hullun hyvä barbequeporkkana mustan dukkahin kera.

Eikä siinä todellakaan vielä kaikki. Seuraavaksi makuhermojamme hemmoteltiin myskikurpitsakeitolla, seitanilla täytetyllä kimchi-hodarilla sekä speltillä ja siitakesienillä täytetyllä savoijinkaalikääryleellä. Laatusanat loppuvat tässä kohtaa taas kesken, vaikka edessä on vielä jälkkäri: misojäätelöä ja omenaa. En enää tiedä mitä sanoa.

kuori turku

kuori turku

kuori turku

kuori turku

Naapuripöytä oli suunnitellut syövänsä lyhyemmän kaavan kautta, mutta eivät lopulta halunneet jäädä Piaa pahemmaksi. Niinpä viihdyimme ravintolassa jälleen kerran niin pitkään, että kaikki muut asiakkaat ehtivät kadota koteihinsa. Ihanan punainen, rosmariinein koristeltu Sweet Cherry Pie ja talon oma omenainen glögi saivat kunnian päättää mielettömän makumatkan.

kuori turku

Siinä missä ruoan maku veti vertoja minkä tahansa Michelin-tähditetyn ravintolan annoksille, lisäsivät annosten värit – punaisena hehkuva punajuuri, vihreä yrttiöljy ja intensiivisen oranssi – kurpitsa ruokailuun korostetun moniaistillisen ulottuvuuden. Jos joku tämän jälkeen vielä tulee sanomaan, että illallinen ilman lihaa ei ole illallinen, tartun häntä kauluksista ja raahaan omin käsin Kuorin pöytään. Tämä on ravintola, jonka jokaisen ennakkoluuloisen sekasyöjän pitäisi ehdottomasti kokea. Siis menkää hyvät ihmiset Turkuun, ja todistakaa ennakkoluulonne turhiksi!

Hei Oulu, olet ihana paikka ja kaupunki!

Juuri nyt istun lentokoneessa matkalla kohti Kanariaa. Keihäsmatkalainen on myöhässä vaatimattomat 30 vuotta, mutta ennen reissuun ei ole ollut näin painavaa syytä. Yli 70-vuotias äitini starttaa viikon kuluttua Atlantic Rally for Cruisers -kilpailussa kipparina ja purjehtii muina naisina yli Atlantin. Siitä lisää vähän myöhemmin, sillä ensin nojatuolimatkaillaan Ouluun, tuohon läntisen Suomen tervakaupunkiin.

Juna saapuu rautatieaseman keskimmäiselle raiteelle. Matka Helsingistä Ouluun on yllättävän lyhyt, hyvin valitulla junavuorolla vain reilut 6 tuntia. Taivas Oulussa on yhtä harmaa kuin Helsingissäkin, vettä vihmoo vaakasuorassa ja mittari näyttää seitsemää lämpöastetta. Taivallan perässävedettävän laukkuni kanssa kohti Original Sokos Hotel Arinaa, joka on ystävällisesti lupautunut tarjoamaan minulle ensimmäisen yön talon piikkiin*. Minulla on tunti aikaa, sillä neljältä olen sopinut treffit saman korttelin alakertaan avatussa Herkussa.

Oulu original Sokos hotel arina

Olen saanut avaimen yhteen hotellin harvoista teemahuoneista. Luoto-huoneen ovessa lukee “Käärin sinut pumpuliin.” Purskahdan melkein itkuun, sillä koko tulomatkan olen kärsinyt kamalasta kolmoishermosärystä, jonka aikana jokainen hiuksenhipaisu ja kasvojen liike aiheuttaa viiltävän kipureaktion. Ajatus pumpulista tuntuu liian hyvältä ollakseen totta.

Oulu original Sokos hotel arina

Astun sisään huoneeseen ja olen lentää selälleni. En siksi, että kompastuisin mattoon, vaan siksi, että huone on niin kaunis. Saaristoteema on toteutettu kivasti – luonnonvaloa, rantakiviä, siniharmaata puuta, luonnonvalkoisia tekstiilejä, neutraaleja värejä, pieni lampaantalja – ja huoneen sävyihin sopiva oululaisen Balmuirin villaviltti, tottakai. Prinsessasänky ei ole pröystäilevä, vaan yksinkertaisuudessaan sopivan soma. Kaiken huippuna pöydälle on jätetty käsin neulotut villasukat ja kaksi Lapin Marian smuutipulloa. Laitan miehelleni viestin: tiedän, missä majoitumme, kun kesällä matkustamme kaupunkiin!

Oulu original Sokos hotel arina

Unohdan ajankulun ja melkein myöhästyn kokkaustreffeiltäni. Kun risotot on syöty parempiin suihin, livahdamme Vanhalle Paloasemalle, jossa soittaa tuona iltana Tuomo Prättälä yhtyeineen. On mahtavaa kuunnella keikkaa paikassa, joka ei ole tungettu täyteen ihmisiä, jossa voi istua takkatulen loimussa ja nauttia jazzmusiikista. Olen melko varma, että artistit ovat samaa mieltä. Yhtään ei haittaa sekään, että S-omistajaviinit ovat tarjouksessa 15 euroa pullo.

tuomo prättälä

Biisejä kuunnellaan yllättävällä hartaudella, ja kun erehdymme yhden kappaleen aikana porisemaan keskenämme, saamme heti huomautuksen edessämme istuvilta musiikinharrastajilta. Nolosta hetkestä huolimatta Oulu näyttää vakuuttavan ensikertalaisen paitsi hotellitarjonnallaan myös ravintola- ja kulttuurikattauksellaan.

Puistolan lounaalta kotiseutukierrokselle

Aamiaisella viereisessä pöydässä istuu tottakai Tuomo Prättälä seuranaan koko Club for Fiven jengi. Tuukka Haapaniemen supermatalaa bassoa ei voi olla tunnistamatta. Aamiaisen jälkeen nolojen tilanteiden nainen joutuu taas mukavuusalueensa ulkopuolelle, kun hän sattuu Tuomon kanssa samaan aikaan hisseille. Päätän, etten kehtaa mennä samaan hissiin, teen älyttömän peruutusliikkeen ja kipuan kolme kerrosta portaita omaan huoneeseen. En vieläkään tiedä miksi, ja tuskin tietää Tuomokaan. Sen verran oli ihmetystä ilmeessä, kun pakenin päätä pahkaa hissiaulasta portaikkoon.

Oulu original Sokos hotel arina

Olen ajatellut ihmetellä pohjoisen kaupungin menoa ja meininkiä kuljeskelle päämäärättömästi pitkin katuja ja kujia, mutta sen sijaan juutun hotellihuoneeseen tekemään töitä. Kun hommat on hoidettu, vaihdan hotellia. Tuomiokirkon kupeesta katsottuna kaupunki näyttää hyvin erilaiselta. Hautajaissaattue on juuri lähtemässä matkaan, ja kirkon kellon lyövät kumisevan apeita lyöntejään, kun mustiin pukeutuneet vieraat purkautuvat kirkon komeista ovista kadulle.

puistola lounas oulu

puistola lounas oulu

Moni saattueesta suuntaa askeleensa Puistolaan, ja niin teen minäkin. Kuinka ollakaan, lounaalla päivän annoksena on pirteän pinkki punajuuririsotto. Syön hyvällä ruokahalulla, vaikka edellisen päivän viinilasilliset vähän vihlovat ohimoita. Kolmoshermosärky sen sijaan tuntuu enää pienenä kihelmöintinä silmäkulmissa, nenänpielessä ja huulissa, kuin puudutuksen haihtuminen hammaslääkärin käsittelyn jälkeen. Jälkiruoka tarjoillaan kahvilan puolella. Mangomousse on ihanan makeaa, mutta pientä miinusta merkkaan muistikirjaani kertakäyttöisistä tarjoiluastioista.

puistola lounas oulu

puistola lounas oulu

Alhaalla roikkuvat pilvet ja kostea ilma eivät houkuttele kaupunkikävelylle iltapäivälläkään, joten kaivaudun takaisin Lapland Hotels Oulun** pehmeiden tyynyjen keskelle ja jatkan hommia. Olo on kuin ruotsinlaivalla. Huone on toki suurempi, mutta parvekkeelta avautuu näkymä katetulle sisäpihalle ja alakerrassa haaruikoita kilistelevään hotellin ravintolaan, jossa itsekin seuraavana aamuna nautin yhden parhaista hotelliaamiaisista ikinä. Vaikka toisaalta, nukkumaanhan tänne on tultu ja tekemään töitä. Mitäpä niillä maisemilla.

Myöhemmin iltapäivällä minut istutetaan bemarin takapenkille, sillä on kotiseutukierroksen aika. Ystäväni esittelee maat ja mannut, koulut ja nuorisotalot, pittoreskin Kalasataman ja tottakai tontin, jolle rakentuu seuraavan puolen vuoden aikana unelmien omakotitalo. Myöhäiset iltapäiväkaffet juodaan hänen kotikotonaan heti tupatarkastuksen jälkeen.

Ostroferia – Oulun ravintolakartan kirkkaimpana loistava tähti

Illan varsinainen agenda ja ehdottomasti tärkein ohjelmanumero on pitkän kaavan illallinen Ostroferiassa. Pöytä on varattu jo kuukautta ennen, sillä ravintolatilaan mahtuu kerrallaan vain reilut parikymmentä henkeä. Olen kuolannut ravintolan annoksia siitä lähtien kun se syksyllä 2017 avasi ovensa. Kiitos vaan Kokkipottilan Hannele, olet pitänyt meidän etelän ihmisetkin kartalla oululaisten tekemisistä.

ostroferia

Iltaa Ostroferiassa on vaikea kuvailla, se pitää kokea itse. Aion silti yrittää, sillä paikka on todella käymisen arvoinen. Pienessä ravintolasalissa on käsittämättömän kiireetön, ainutlaatuinen tunnelma. Nuoripari Kurkela on luonut jotain täysin omintakeista, jokaa osuu ja uppoaa minun ruokaorientoituneeseen sydämeeni. Ravintolan menu saattaa vaihtua päivittäin, eikä sitä ole nähtävillä netissä, eikä usein edes somekanavissa. On siis tultava paikan päälle. Liitutaululle on raapustettu seitsemän erilaista annosta, kaikki alkupalakokoa. Listalta voi valita muutaman tai testata vaikka kaikki.

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Eilinen ilta painaa edelleen, mutta Jennyn suosituksesta tilaamme neuvoa-antavat Gin Tonicit Arctic Blue Ginistä ja Fentimansin Conossoir-tonicista sekoitettuna. Sillähän se lähtee, millä se on tullutkin. Silmäiltyämme liitutaulua tovin päätämme syödä listan läpi juustoja lukuunottamatta. Viinimenun puolitamme, ja toivomme, että päätös riittää säästämään meidät seuraavan päivän väsymykseltä.

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Ensiksi eteemme kannetaan purjokeittoa ja kananmaksamoussea. Vaihdamme heti ensimmäisen lusikallisen jälkeen merkittäviä katseita. Jos kaikki ruuat ovat tätä tasoa, tästä tulee todella hyvä ilta! Toiseksi pöytään tuodaan kurpitsaa. Eikä mitä tahansa kurpitsaa, vaan öljykurpitsaa, jota kuulemma viljellään pelkästään meille kaikille tuttujen kurpitsansiemenien takia. Onpa hienoa, että nyt hedelmälihakin on otettu arvoiseensa käyttöön!

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Kolmas herkku on fermentoitu. Porkkanaa, juuriselleriä, kotimaista tryffeliä ja suppilovahverolientä. Uulalaa, mikä makujen kombo! Lusikoin liemen suuhuni pikapikaa, sillä seuraavaksi tiedossa on Ostroferian keittiössä valmistetulla pekonilla, savucheddarilla, tulisella sinapilla ja mummonkurkuilla täytetty briossi. Olen odottanut tätä annosta siitä asti, kun näin sitä kannettavan viereiseen pöytään. Maku on tyrmäävän hyvä. Voi hyvän tähden, tästä ei kyllä paremmaksi enää voi panna.

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Paitsi että voi. Viimeinen suolainen ruoka korjaa potin. Oulujärvestä pyydettyä madetta ja paahdettua palsternakkaa. Sopan kruunaa mateenmaksamousse, jota saa itse annostella keittoon haluamansa määrän. Luojan kiitos, että sovimme jo etukäteen skippaavamme juustot, sillä tämän kaiken makuiloittelun jälkeen aistit huutavat jo hallelujaa. Jälkkäri on onneksi kaikkea muuta kuin supermakea, sillä se koostuu omenasta, jugurttisorbetista ja hunajasta. Laseihin kaadetaan yllättäen sakea. (Muuten en tällä kertaa kirjoita viineistä, mutta sen verran sanon, että homma on jiirissä myös sillä saralla paremmin kuin hyvin. Kiitos.)

oulu ostroferia

Kaiken edellä kuvatun keskellä Jussi Kurkelalla, Ostroferian keittiömestarilla, on aikaa istahtaa pöytään ja kertoa syksyisistä sieniretkistä, paikallisista raaka-aineista, ja syistä, miksi he ovat asettuneet juuri Ouluun. Uskomaton pariskunta, ei muuta voi sanoa. Toivotan Ostroferialle pitkää ikää ja oululaisille rohkeutta astua kynnyksen sisäpuolelle, vaikka etukäteen ei voikaan tietää, mitä mielettömiä makuelämyksiä ilta sisällään pitää.

oulu jumpru negroni

Kun astumme ravintolasta ulos, on alkanut jälleen kerran vihmoa vettä. Oulu ei todellakaan näytä aurinkoisia puoliaan, mutta ei se mitään. Olen jo päättänyt tulla tänne joka tapauksessa uudelleen. Sitten kun päivät pitenevät ja toripoliisista erottaa muutakin kuin ääriviivat. Otamme vielä yhdet yömyssyt legendaarisessa Jumprussa, hairahdumme mäkkärin pippuriranskalaisiin ja sitten painamme päät tyynyyn.

oulu ostroferia

Olipahan reissu! Kiitos Helena, kiitos Ostroferia ja kiitos Oulu. Seuraavaan kertaan!

*Hotelliyön tarjosi Original Sokos Hotel Arina
**Huone saatu alennettuun mediahintaan