Ystäväpiirissäni on useita monarkisteiksi tunnustautuvia. He seuraavat tiiviisti eurooppalaisten kuninkaallisten elämää, ovat perillä sukujen historiasta ja kuningashuoneiden skandaaleista. Jotkut heistä jopa tunnistavat kuningattarien, prinsessojen ja herttuattarien tiarat.

Heidän jääkaappinsa ovessa saattaa hymyillä Prinssi William ja heidän mukinsa kyljessä traagisesti edesmennyt Diana. Ulkomailta heille lähetetään kuninkaanlinnojen kuvia ja ostetaan lehtiä, joissa kerrataan uusimmat monarkkijuorut. Ja kun Suomessa vierailee naapurimaan kuningas, he ovat takuuvarmasti paikalla.

Yhdessä heidän kanssaan olen kyynelehtinyt Victorian ja Danielin häitä (miten kauniisti Daniel puhuikaan!) ja seurannut suorana lähetyksenä televisioituja pikkuprinsessa Estellen ristiäisiä. Erityisesti mieleen on painunut Tanskan kruununprinssi Frederikin ja hänen puolisonsa Maryn liikuttava vihkiminen vuonna 2004. He vilkuilivat alttarilla toisiaan kuin vastarakastuneet, kuninkaallinen pidättyväisyys oli väistynyt vaaleanpunaisten pumpulipilvien tieltä.

Myönnän, että itsekin olen seurannut koko elämäni ajan Ruotsin tulevan kuningattaren puuhia. Victoria on syntynyt heinäkuussa 1977, vain vuosi minun jälkeeni – olemme siis käytännössä kasvaneet yhdessä aikuisiksi. Vickanin syntymäpäivistä tehtiin joka kesä televisiokooste, joka esitettiin Suomessakin. Olin kateellinen samanikäiselle serkulleni, joka asui Tukholmassa, hänellä oli mahdollisuus nähdä Victoria joka päivä – tai näin kuvittelin.

Kun Ruotsin prinssi Carl Philip kolme vuotta sitten nai Sofiansa, istuin jyväskyläläisen kaksion sohvalla. Olimme ystävieni kanssa leiponeet skonsseja ja keittäneet teetä. Esille otettiin perintökupit ja kultauksin koristeltu teekannu. Tilanne oli kaikessa vakavuudessaan jopa vähän huvittava, mutta silti oikealla tavalla arvokas. Tuona iltana valvoimme myöhään yöhön ja vähemmän arvokkaasti tuijotimme silmät ristissä suoraa lähetystä Jukolan viestistä.

Tänään avasin aamiaispöydässä vanhan Hesarin, jonka kaivoin lukemattomien lehtien valtoimenaan vyöryvästä pinosta. Marraskuun lopun numerossa oli kokosivun juttu Prinssi Williamista, olihan hän juuri tulossa vierailulle pääkaupunkiimme. Artikkeli toi mieleeni taannoisen teehetken ja siltä seisomalta päätin leipoa skonsseja iltapäiväkahvin kylkiäisiksi.

Resepti on hyvin yksinkertainen ja nopea. Parhaassa tapauksessa lämpimät skonssit ovat pöydässä 20 minuutin kuluttua aloittamisesta. Skonssit eivät missään nimessä ole vain kuninkaallisia hetkiä tai lomapäiviä varten, arkea ne piristävät yhtä lailla. Jos leipäkori on tyhjä, eikä kauppaan jaksa, ratkaisu löytyy alta. Skonsseihin ei tule hiivaa eli riittää, että kotoa löytyy leivinjauhetta ja ruokasoodaa. Taikinan koko on mitoitettu on kahden hengen talouteen, skonssit nimittäin kannattaa syödä saman tien, ne eivät parane vanhetessaan.

Kuninkaalliset skonssit

2 dl vehnäjauhoja TAI 1 dl vehnää ja 1 dl grahamia eli täysjyvävehnää
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/2 tl sokeria
25 g voita
1 dl luonnonjugurttia, piimää, rahkaa tai maitoa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet ja nypi joukkoon kuutioitu voi. Kaada neste joukkoon ja sekoita pikaisesti tasaiseksi, älä vaivaa taikinaa. Minä käytin nesteenä rahkapurkin jämää, johon sekoitin punaista maitoa. Lisää jauhoja jos tuntuu siltä, taikina saa kuitekin jäädä löysähköksi.

Taputtele taikina jauhoisin käsin jauhoitetulle alustalle noin 2 sentin paksuiseksi. Ota muotilla taikinasta pyöreitä skonsseja ja nosta ne leivipaperoidulle pellille. Pyörylät voi painaa myös lasin reunalla, 5–6 cm on hyvä halkaisija. Voitele halutessasi kananmunalla tai maidolla. Paista uunissa 10–15 min, kunnes skonssit ovat saaneet väriä. Uunit ovat erilaisia, siksi kannattaa kurkata skonsseja pari kertaa paiston aikana.

Näitä pikaisia leipäsiä voi nauttia sekä suolaisten että makeitten päällisten kanssa. Appelsiinimarmeladi, hunaja, kermavaahto, marjat, tuorejuusto, voi – mikä tahansa sopii. Yhdistele ennakkoluulottomasti, niin nykyajan modernit monarkistitkin tekevät.